Self help -kirjat, jotka ovat oikeasti muuttaneet elämääni (ja 5 kirjaa, jotka haluaisin lukea seuraavaksi)

Olen viime aikoina huomannut tarttuvani jälleen hieman useammin self help -kirjallisuuteen. Käyn lukemisessani läpi vaiheita: toisina päivinä haluan vain uppoutua hyvään fantasiamaailmaan (ja lukea ACOMAFin uudestaan sadannen kerran), mutta toisina päivinä kaipaan jotakin enemmän todellisuuteen keskittyvää. Joku voisi tosin väittää, että self helpillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, mutta se taitaa olla kokonaan oman postauksensa arvoinen keskustelu…

IMG_2782

Koen self helpin olevan hyvää vastapainoa fiktiolle ja sen lukeminen antaa usein perspektiiviä omaan elämään. Lisäksi se innostaa kokeilemaan uusia asioita sekä tekemään tietoisia muutoksia elämäntapoihin. Luin tässä kuussa Jen Sinceron You Are a Badass at Making Moneyn. Teos sai minut ajattelemaan omia raha-asioitani ja harkitsemaan jälleen kerran sijoittamisen aloittamista. Olen vuosikausia säästänyt aktiivisesti säästötilille ja tällä hetkellä tavoitteena on säästää tarpeeksi rahaa vuoden päästä kesällä juhlittaviin häihin. Sijoittaminen on kuitenkin kutitellut takaraivossani kohta kahden vuoden ajan, mutta en ole uskaltanut ottaa sen suhteen aktiivisia askeleita. Lukiessani Sinceron kirjaa aloin kuuntelemaan myös Nordnetin tuottamaa Rahapodi-podcastia ja niiden yhteisvaikutuksella päätin lopulta alkaa tutkimaan sijoittamista tarkemmin ja tehdä asian eteen jotain.

Väitän myös, että Sinceron kirjat sekä Mark Mansonin huikea The Subtle Art of Not Giving a F*ck ovat muuttaneet elämänasennettani ainakin hieman. Sinceron teoksista välittyy ajatus, että voin saada mitä ikinä haluan, jos vain teen tarpeeksi töitä sen eteen. Mikään tässä elämässä ei ole mahdotonta, jos vain päätän, että saan sen tietyn asian lopulta. Kuulostaa ehkä yltiöpositiiviselta, mutta kun sitä oikeasti ajattelee, niin mikä tässä maailmassa olisi aidosti mahdotonta? Uskon tosissani, että jos haluaa jotakin tarpeeksi paljon, keksii myös keinot toteuttaa unelman ja tekee kaikkensa saadakseen asiat tapahtumaan. Mansonilta olen sen sijaan oppinut sen, että olen itse vastuussa omasta elämästäni ja etenkin siitä, miten reagoin asioihin, joita elämässäni tapahtuu. Vaikka jotkin tapahtumat ovatkin ulottumattomissani, enkä voi vaikuttaa niihin, voin aina määritellä itse, miten reagoin niihin. Ja silloin oma elämäni on minun käsissäni.

IMG_2767

Self helpiä kritisoidaan usein: se on kuin uudenvuodenlupaukset. Kaikki tekevät niitä, mutta tammikuun ensimmäisen viikon jälkeen ne unohdetaan. Sama pätee kirjallisuuteen: self help -opasta lukiessa into oman elämän muuttamiseen on huipussaan, mutta kirjan päätyttyä päädytään samaan vanhaan elämäntyyliin. Aion toistaa nyt itseäni, tietoisesti: jos muutosta tahtoo tarpeeksi, sen saa tapahtumaan ja siitä pitää kiinni. Omaa elämää pitää aktiivisesti haluta muuttaa, jotta self help -kirjallisuudesta saa todella positiivisia vaikutuksia elämäntyyliin. En kuitenkaan lähtisi kritisoimaan innostuksen vuoksi lukemistakaan, sillä myönnän itse kuuluvani joskus siihen porukkaan. Toiset kirjat innostavat, mutta eivät saa oikeasti tekemään mitään. Toiset kirjat innostavat ja samalla potkivat pyllyn ylös penkistä ja tekemään jotakin. Väitän siis, että kyse on sekä sinusta että kirjasta. Jos mätsäätte, elämäsikin saattaa muuttua.

Listaan jatkuvasti kirjoja, joita haluaisin lukea. Listoja on puhelimessani, kalenterissa, erinäisissä vihkoissa, Google Drivessä, screenshotteina puhelimeni Kuvat-kansiossa… Ja seassa on myös self helpiä. Listasin alle ne, jotka haluaisin tällä hetkellä eniten saada käsiini.

  1. David Usher: Let the Elephants Run: Unlock Your Creativity and Change Everything
  2. Davidji: Sacred Powers
  3. Jessica Graham: Good Sex: Getting Off Without Checking Out
  4. Suze Yalof Schwartz: Unplug: A Simple Guide to Meditation for Busy Skeptics and Modern Soul Seekers
  5. Sarah Knight: You do you: How to Be Who You Are and Use What You Got to Get What You Want

Tästä listasta huomaa ainakin, että 1) self help -kirjoilla on aina ihan sairaan pitkiä alaotsikoita, 2) kerään tosi paljon suosituksia somesta. Kolmosen bongasin ihanan Vera Papisovan instagramista (Vera on TeenVoguen Digital Wellness Editor, talk about career goals, ja feministi, ofc), ja ykkönen, kakkonen ja vitonen ovat vloggaaja Kalyn Nicholsonin videoilta napattuja.

Mulle voi myös ehdottomasti jättää suosituksia hyvistä self help -kirjoista kommenttiboksiin, sekä heittää ajatuksia tässä postauksessa mainituista teoksista. Ylipäätään olisi myös kivaa tietää, luetko just sä self helpiä vai onko se susta ihan hömppää!

allekirjoitusminna

p.s. Olen arvioinut tässä blogissa myös kaksi Maaret Kallion self help -teosta, Lujasti lempeä ja Inhimillisiä kohtaamisia. Kuvissa näkyvän Elizabeth Gilbertin Big Magic -teoksen arvion löydät sen sijaan Instagramistamme, @bibobookblog.

Mainokset

8 kommenttia artikkeliin ”Self help -kirjat, jotka ovat oikeasti muuttaneet elämääni (ja 5 kirjaa, jotka haluaisin lukea seuraavaksi)

  1. la plume sanoo:

    Jäin miettimään näiden amerikkalaisten self-helpien maailmankuvaa – eikö se ole aika itsekeskeinen? Siis nimenomaan _itsen_ ympärillä pyörivä? Ei ainakaan heti tule mieleen self-helpiä aiheesta ”miten otan muut huomioon”, tms. No, en tunne aihetta, joten voi olla että olen väärässä.

    Tykkää

    • Minna Markkanen sanoo:

      Olet ihan oikeassa siinä, että self help keskittyy (nimensä mukaisesti) usein itsen kehittämiseen. Monessa ainakin mun lukemassa kirjassa tosin painotetaan, että kun pitää huolta itsestään, on helpompaa pitää huolta myös muista ihmisistä. Omaa luokkaa -podcastin viimeisimmässä jaksossa kuvattiin tätä mun mielestä hyvin: itsestä huolehtiminen on vähän kuin happinaamarit lentokoneessa. Sun täytyy ensin auttaa itseäsi, jotta voit auttaa muita.

      Lisäksi tulee mieleen, että oma käytös ja oma elämä on se mihin jokainen meistä vaikuttaa, kun taas muiden elämiin puuttuminen on huomattavasti vaikeampaa (ja ehkä kyseenalaista). Eli vaikka esimerkiksi self help -oppaan keskiössä olisi muiden ihmisten kohteleminen paremmin, niin silti kyseessä olisi tietyllä tavalla itseen keskittyvä teos, sillä muutoksen kohde on itsessä, ei muissa ihmisissä.

      Kiitos ajatuksia herättäneestä kommentista!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s