Haastamme toisemme: Lue viime vuoden lempikirjani

Kuten olemme monesti todenneet, olemme hyvin erilaisia lukijoita. Laura lukee pääsäätöisesti suomeksi ja usein vielä kotimaisia kirjoja. Minna sen sijaan on ihastunut englanninkielisiin kirjoihin, ja tarttuu harvoin edes suomenkielisiin käännöksiin. Minnan suosikkien kärjessä kimaltelee YA-kirjoja ja fantasiaa, Lauralle ne taas ovat varsin vieraita.

Koska uusi vuosi on mitä mainioin syy haastaa itseään, päätimme pistää lukutavat vaihtoon. Mitään mullinmallinvuotta tästä ei ole sentään tulossa, vaan kokeilemme sinne omalle epämukavuusalueelle astumista näin aluksi yhden kirjan verran. Olemme siis molemmat valinneet vuonna 2017 lukemistamme kirjoista yhden huippukirjan, jonka haastamme toisen lukemaan.

Säädyllinen ainesosa uusi

Laura: Alun perin meinasin tarjota Minnalle luettavaksi Emmi Itärannan Teemestarin kirjan, mutta sitten aloin pohtia, että se ei ehkä kuitenkaan ole tarpeeksi pitkällä Minnan epämukavuusalueella. Enni Mustosen kirjat voisivat olla myös yksi varteenotettava vaihtoehto, mutta koska viime vuonna lukemani Ruokarouvan tytär ei suinkaan ole sarjan avausosa, en halua heittää Minnaa keskelle jo pidempään rakennettua juonikuviota.

Lopullinen valintani Minnan haastekirjaksi on siis Leena Parkkisen Säädyllinen ainesosa. Suomalainen kirja suomeksi, ole hyvä Minna. Ei tässä kuitenkaan mitenkään ylivoimaisesta urakasta ole kyse, Helsinkiin sijoittuva ja eri aikatasoissa kulkeva kirja on mukaansatempaava ja lämpöinen. Nautinnollisia lukuhetkiä!

bibobook_caraval2

Minna: Ajatukseni menivät täysin samaan suuntaan Lauran kanssa. Koska Laura lukee suomalaisia kirjoja suomeksi, päätin, että Lauran on luettava ulkomaista kirjallisuutta ja mielellään YA-fantasiaa, koska se on itselleni niin rakasta. Kamppailin kuitenkin saman ongelman kanssa: lempisarjoistani ilmestyivät trilogian viimeinen osa ja pidemmän sarjan viides osa viime vuonna, eikä olisi reilua heittää Lauraa keskelle vaivalla rakennettua maailmaa ja pitkää tarinaa. Sarah J Maas ja A Court of Thorns and Roses- ja Throne of Glass -sarjat olivat siis poissa pelistä.

Viime vuonna lukemistani stand aloneista yksi oli kuitenkin yli muiden. Laura saa luettavakseen Stephanie Garberin Caravalin, joka oli kaikessa hurmaavuudessaan suorastaan taianomainen kokemus. Luin teoksen itsekin poikkeuksellisesti suomeksi, joten Lauralle suotakoon sama etu. (Ja kuulin vastikään, että Caraval ei jää Garberin ainokaiseksi, vaan tarinaa saadaan lisää toukokuussa!) Maagisia lukuhetkiä!

Asetimme haasteen aikarajaksi tammikuun. Ajatukset lukukokemuksista ilmestyvät blogissa helmikuun alkupuolella ja kertaamme niitä varmasti somessakin. Käy siis seuraamassa meitä instagramissa, @bibobookblog, niin pysyt kärryillä siitä, miten haaste etenee!

7 thoughts on “Haastamme toisemme: Lue viime vuoden lempikirjani

    1. Kannattaa ehdottomasti haastaa, tämä on kuitenkin lukuhaasteista sieltä mukavimmasta ja helpoimmasta päästä! Sitä huomaa välillä jumittavansa hyvinkin pitkälti tietynlaisissa kirjoissa, tämä on nyt ainakin yksi helppo tapa yrittää rikkoa kaavaa edes vähän. Tällä myös täyttää kätevästi Helmet-lukuhaasteen kohdan 10 eli ystävän valitsema kirja.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s