Kurkataanpa pitkästä aikaa BookBeatin tililleni ja kuuntelemiini kirjoihin. On jännittävää, miten kuuntelumieltymykset näyttävät menevän sykleissä. Jossain vaiheessa haluaa kuunnella pelkkää kevyttä hömppää, joskus on taas pakko laittaa pyörimään historiallinen romaani. Kuunteluinnostus saattaa pyöriä myös jonkin tietyn teeman ympärillä. Taannoin kuulokkeisiini kaikui lähes putkeen lukuisia naisen elämään, rakkauteen sekä perheeseen liittyviä kirjoja. Kaikki nämä olivat varsin nopeita ja kepeitäkin kuunneltavia, joten nappaa ihmeessä kuunteluvinkit talteen.
Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori
Lukija: Miia Selin
Tammi, 2013
158 sivua, 6 h 47 min
★★★★
Koska olen elämäni aikana asunut lähestulkoon Suomen pitkittäisellä keskilinjalla, en osaa oikein sanoa mitään itä- ja länsisuomalaisten eroista. En tunne puheliaita karjalalaisia, eikä länsirannikolla asuvien suomalaisten luonteenlaatu ole minulle oikein avautunut. Sen vuoksi juuri tällaisella vastakkainasettelulla pelaava Veera Niemisen Avioliittosimulaattori tarjosi minulle hieman haasteelliset lähtökohdat.
Aino rakastuu päätä pahkaa Jussiin. Ja kun sanon päätä pahkaa, tarkoitan sitä todella. Viikonlopun ajan kestänyt tutustuminen johtaa siihen, että Aino muuttaa Jussin kotitilalle Länsi-Suomeen, toiselle puolelle maata omasta kodistaan. Kuukauden ajan puhelias Aino joutuu jakamaan elämänsä rakastamansa Jussin, mutta myös tämän myrtsin sedän, omalaatuisen isän sekä hurmaavan pikkuveljen kanssa. Hiljaisella maatilalla ääneen lausutut sanat tuntuvat edustavan vakavasti uhanalaista lajia. Siinä on todellinen tuoreen parisuhteen tulikoe.
Nieminen kirjoittaa kauniisti rakkauden pakahduttavasta ja välillä päättömästäkin voimasta. Hullaantumisesta ja antautumisesta. Hieman väkinäiseltä tuntuva luonteenlaatujen vastakkaisuus sulaa taka-alalle kirjan edetessä, ja jopa mörköveljeksistä muotoutuu sympaattisia ja rakastettavia hahmoja. Tämä kirja kertoo rakkaudesta ja sen monista muodoista. Kuka sellaiseen voisi olla ihastumatta?
Kaisa Haatanen: Ylipainolisämaksu
Lukija: Krista Putkonen-Örn
Johnny Kniga, 2016
70 sivua, 3 h 36 min
★★★½
Tytti Karakoski matkustaa ja paljon. Välillä hän matkustaa kauas ulkomaille, välillä vielä kauemmas menneisyyteen ja joskus taas tekee omatoimimatkan tulevaisuuden haaveisiin. Tytti on viisikymppinen, kärsii virtsankarkailusta ja ajoittaisista nivelkivuista. Hänellä on aina kaksi matkaa kirjoitettuna kalenteriin, mutta Euroopan ulkopuolelle hän ei juuri halaja. Liika eksoottisuus nyt vain on liikaa.
Matkustamisen ja listojen ystävälle Kaisa Haatasen Ylipainolisämaksu on herkullinen tunnelmointikirja, jonka lukee tai kuuntelee vaikka yhdeltä istumalta. Pienet ajatukset matkustamisesta sen kaikissa merkityksissä saavat lukijankin muistelemaan ensimmäistä lentoaan, risteilyään ja matkaseuralaisiaan. Vaikka minussa ja Tytissä on paljon eroavaisuuksia (muun muassa virtsankarkailu, jota en ole ainakaan vielä saanut vaivoikseni), on hän todella samaistuttava. Välillä oikein häkellyn, että emme suinkaan ole samaa ikäluokkaa.
Muutamien sanojen listaukset menettävät valitettavasti äänikirjassa niin humoristisuutensa kuin viihde- ja informaatioarvonsa. Nopeasti korviin supatettua luetteloa ei voi jäädä tutkiskelemaan samalla tavalla kuin itse lukiessa. Muuten tiiviit katkelmat sopivat hyvin vaikka erittäin lyhyinäkin pätkinä kuunneltaviksi arjen ilostuttajiksi.
Sari Helin: Elämää tehosekoittimessa ja muita kirjoituksia
Lukija: Meri Nenonen
Tammi, 2017
65 sivua, 3 h 8 min
★★★
”Silityksen lomassa setvin lasten tappelua siitä, kumpi on tärkeämpi lapsi. Minä haluan olla itse perheen tärkein lapsi ja mennä takaisin pinnasänkyyni.”
Sari Helinin kirjoituskokoelma äitiyden ihmeellisistä ulottuvuuksista ammentaa siitä yhdestä perusajatuksesta, josta äiti- ja isäihmiset usein huumoria ammentavat eli vanhemmuuden vaikeudesta. Siitä kuinka lapset tekevät aina mitä mielivät ja vanhemmat vain hermojaan milli milliltä venyttäen yrittävät roikkua perässä. Hauskoja juttujahan siitä toki saa aikaiseksi, mutta aika yksipuolisen kuvan se vanhemmuudesta antaa.
Jos nyt unohdetaan kuitenkin hetkeksi tämä yksipuolinen näkökulma, on Helinin kirja varsin viihdyttävää kuunneltavaa. Lyhyet kirjoitukset sopivat oivallisesti äänikirjaformaattiin, sillä erilliset tarinat eivät vaadi keskittymistä suurempaan juoneen. Helin kieputtelee sanoja taitavasti ja loihtii kuulijan eteen arjen hauskaa komiikkaa. Ja vaikka huumori kiskotaankin vastoinkäymisistä ja ruuhkavuosien rankkuudesta, taitaa se äitiys silti enemmän antaa kuin ottaa.
Martina Haag: Olin niin varma meistä
Lukija: Meri Nenonen
Käännös: Riie Heikkilä
Made by BookBeat, 2017
99 sivua, 4 h 36 min
★★★★½
”Haluan kertoa, että vaikka ihminen putoaisi tuhannen metrin korkeudesta suoraan suruun, hän selviytyy. Sitä kuvittelee kuolevansa, mutta ei kuolekaan. Minun oli hoettava sitä itselleni satoja kertoja. Kaikesta selviää jollain kummallisella tavalla, vaikka matkan varrella kuolisi monta kertaa.”
Ruotsalaisen Martina Haagin kirja Olin niin varma meistä keikkui pitkään äänikirjasovellukseni lähtöruudulla, mutta pelkäsin klikata sen kuunteluun. Surulla valeltu kansikuva sekä tuskaa ja hienoista katkeruuttakin (?) tihkuva kirjan nimi herättivät pelon teoksesta täynnä piinallista erokipua. Onneksi kuitenkin nielin pelkoni ja eräänä päivänä otin kirjan kuunteluun.
Älkää toki ymmärtäkö väärin, kyseessä on ehdottomasti erokirja. Petra on ollut yhdessä miehensä Andersin kanssa viisitoista vuotta, kun selviää että tämä on rakastunut toiseen naiseen. Perhe hajoaa, ja Petra menettää puolet pienten poikiensa lapsuudesta näiden viettäessä aikaa isän uudessa kodissa. Lisäksi hän menettää täysin liiton, jota luuli ikuiseksi. Saadakseen asiat uudelleen järjestykseen Petra pakkaa tavaransa ja lähtee Ruotsin Lappiin mökkivahdiksi. Erämaan keskellä vain autiotuvan satunnaiset kävijät häiritsevät Petran työtä uuden kirjan parissa. Sanojen kirjoittaminen kuitenkin pelottaa. Millaista kirjaa yleisö häneltä odottaa? Pitäisikö hänen raastaa tunteensa julkisesti arvosteltavaksi? Pidettäisiinkö iloista ja humoristista kirjaa liian kepeämielisenä vasta eronneelle?
Myös Haag on kokenut avioeron, jonka synnyttämistä tunteista on ollut varmasti helppoa ammentaa materiaalia tähän kirjaan. Lapin kuvaus ja autiotuvan yksinkertainen elämä kuitenkin tasapainottavat mukavasti eron luomaa ahdistusta, eikä kirja tunnu liian raskaalta. Oikeastaan haluaisin itsekin lähteä autiotuvalle kirjoittamaan! Hieman irtonainen nuotiotarina kirjassa roikkuu mukana, mutta muuten Haagin teos on täyttä tunteiden timanttia.
Bibbidi Bobbidi Book 
One thought on “Neljä äänikirjakurkistusta naisten maailmaan – ja vähän miestenkin”