(Kirja)bloggaajan pieni opas hakukoneoptimointiin

Kirjabloggaaminen ei ole tyhjyyteen huutamista. Tai ainakaan sen ei pitäisi olla. Jos tuntuu, että se on, niin tästä postauksesta pitäisi olla hyötyä.

Tänään puhutaan hakukoneoptimoinnista. Kyllä, se on sanahirviö ja voi tuntua supernörttien hommilta, mutta oikeastaan se on aika simppeli tapa saada oman blogin sisältöjä paremmin esille. Olet saattanut törmätä aihepiiriin aikaisemminkin, kenties sen englanninkielisen lyhenteen (SEO – search engine optimization) kautta.

bibobook_seokirjabloggaajille1

Mitä hakukoneoptimointi on?

Pikainen Google-haku antaa hakukoneoptimoinnille seuraavanlaisen määritelmän: ”Hakukoneoptimointi tarkoittaa toimenpiteitä, joilla pyritään parantamaan yksittäisen verkkosivun tai kokonaisen verkkosivuston sijoituksia hakukoneiden hakutulosten luettelossa tiettyjä hakusanoja käytettäessä. Tavoitteena on yleensä saada haluttu verkkosivu hakutulosten kärkeen ja hakijat valitsemaan kyseinen sivu.”

Käytännössä kun joku hakee vaikkapa Googlesta tietoa maailman parhaista vegaanikeittokirjoista, haluat todennäköisesti että juuri sinun kirjoittamasi syväanalyysi parhaasta vegaanisesta keittokirjasta ponnahtaa Googlen hakutuloslistauksen ykköseksi ja tietoa etsivä ihminen klikkaa juuri sinun blogisi auki. Keskityn tässä postauksessa lähinnä yksittäisen verkkosivun/postauksen optimointiin, enkä käsittele kokonaisen verkkosivuston optimointia.

bibobook_seokirjablogit2

Ennen kuin hypätään syvään päähän ja katsotaan, mitä oikeastaan kannattaa tehdä päästäkseen hakutulosten kärkeen, perustelen hieman lisää hakukoneoptimoinnin tärkeyttä. Käytän esimerkkinä Bibbidi Bobbidi Bookia. Viereisestä kuvakaappauksesta näet blogimme suurimmat liikenteen lähteet järjestyksessä suurimmasta pienimpään. Ensimmäisenä keikkuvat hakukoneet eli meille tullaan kaikken eniten Google-hakujen kautta. (Hakusanat ovat mitä innovatiivisimpia ja joskus ihan hulluja. Niitäkin voisi joskus jakaa täällä blogissa!) Toisella sijalla ovat erilaiset sosiaalisen median kanavat, mikä todistaa, että omaan aineistoon kannattaa linkata ja sitä kannattaa jakaa. Kolmantena ovat muut kirjablogit ja verkkosivut.

Suosittelen lämpimästi tarkastelemaan oman blogin tilastoja erilaisilla aikaväleillä. Veikkaan, että moneen kirjablogiin saavutaan nykyään eniten hakukoneista sekä somesta. Vastaavat tilastot ovat helposti löydettävissä ainakin WordPressissä sekä Bloggerissa.

Miten hakukoneoptimointi toimii?

Hakukoneiden listaukset perustuvat pääasiassa linkkeihin. Mitä enemmän jollekin sivulle johtavia linkkejä on, sitä parempilaatuinen sivu on Googlen silmissä kyseessä ja sitä ylemmäs se pääsee hakutuloksissa. Käytännössä siis linkkien määrä on voimaa hakukoneoptimoinnissa. Jos blogisi on suosittu ja siihen on paljon ulkopuolisilla sivustoilla linkkejä, hakukone katsoo, että sivustosi on uskottava ja nostaa sen sijoitusta hakutuloksissa.

Älä kuitenkaan vaivu epätoivoon, vaikka blogillasi ei olisikaan kymmeniätuhansia lukijoita kuukaudessa ja tuhansia linkkejä muilla sivustoilla. Fiksulla hakukoneoptimoinnilla voi pienikin blogi nimittäin päästä tuloslistauksen kärkeen. Ulkopuolisten linkkien (englanniksi backlink) määrän lisäksi hakutuloksiin vaikuttaa hakutermien eli avainsanojen kilpailutilanne. Suositusta ja paljon sisältöä houkuttelevasta aiheesta kirjoittaessa on vaikeampaa päästä hakutulosten kärkeen kuin jos valitsee tarkemmin rajatun aiheen, josta kovinkaan moni ei ole kirjoittanut. Kirjablogimaailmassa yksinkertaisin esimerkki on seuraava: Hakutuloksissa voi olla vaikeaa päästä kärkeen, jos kirjoitat arvion kirjasta, jonka kaikki ovat arvioineet. Tällainen voisi olla vanhoista kirjoista vaikka Harry Potter tai uusista jokin Elena Ferranten teos. Hakutulosten kärkeen pääsee kuitenkin helposti, jos arvioi kirjan, josta juuri kukaan ei ole kirjoittanut. Bibobookissa tällaisia arvioita ovat muun muassa Lauran teksti Otto Grundströmin Tähtiotsasta sekä oma arvioni Mariaana Jäntin Amorfiaanasta.

Hakutuloksiin vaikuttavat hakukoneesta ja sen algoritmista riippuen erilaiset linkit. Perussääntö kuitenkin on, että sivuston sijoitusta nostavat ulkopuolisilta sivustoilta blogiisi osoittavat linkit, omalla sivustollasi olevat linkit omaan sisältöösi sekä sosiaalisessa mediassa jaetut linkit. Ulkopuolisille linkkauksille et käytännössä voi itse tehdä mitään, paitsi tuottaa sisältöä, jota lukijasi haluavat jakaa ja johon he haluavat linkata. Ulkopuolisiksi linkeiksi lasketaan kuitenkin myös esimerkiksi muihin blogeihin jättämäsi kommentit, jos niihin on liitetty linkki omaan blogiisi. Helppo tapa lisätä oman blogin näkyvyyttä hakutuloksissa on siis käydä aktiivisesti kommentoimassa muiden blogeja.

Esimerkiksi Google laskee myös oman sisältösi sisällä tehdyt linkkaukset sinun hyväksesi. Kirjoittaessasi postausta kannattaa siis aktiivisesti linkata omaan aiemmin julkaisemaasi sisältöön. Yksinkertainen esimerkki: Jos arvioit teoksen esimerkiksi Cassandra Clarelta, kannattaa sinun linkata postauksessa kaikkiin muihinkin arvioihin, jotka olet Claren teoksista tehnyt. Tällaiseen postaukseen kannattaa lisätä loppuun myös vaikka listaus sellaisista kirjoista, jotka olet arvioinut ja jotka voisivat kyseisen arvion lukijaa kiinnostaa (siis jos pidit kirjasta x, voisit pitää näistä muistakin). Meillä esimerkkejä toisiinsa linkkaavista postauksista ovat esimerkiksi Kuukauden luetut -sarjan tekstit, joissa linkkaamme aina edellisen kuukauden aikana kirjoittamiimme arvioihin, nämä inspispäivän materiaaleista tehdyt postaukset, sekä Ullan bookstagram-postaukset. Linkkaa siis aktiivisesti itse omiin sisältöihisi ja houkuttele lukija pysymään blogissasi kauemmin.

Lisäksi myös sosiaalisessa mediassa jaetuilla linkeillä on väliä hakukonesijoitusten kannalta. Omaa sisältöä kannattaa siis jakaa kaikilla sosiaalisen median tileillä, jotka blogiin liittyvät sekä henkilökohtaisissa kanavissa. Sisällön jakaminen kannattaa tehdä myös mahdollisimman helpoksi lukijalle esimerkiksi jakopainikkeiden tai valmiiden Twitter-nostojen avulla, jos ne sopivat blogisi luonteeseen. (Jakamisesta keskusteltiin jokin aika sitten kirjablogimaailmassa. Lue lisää täältä.)

Sen, kuinka moni sivusto linkkaa omaan blogiisi, voi helposti tarkistaa verkosta löytyvien työkalujen avulla. Itse olen käyttänyt Semrushia.

Mitä avainsanat ovat ja miten ne toimivat?

Nyt siihen hakukoneoptimoinnin ilmeisimpään osaan eli avainsanoihin. Avainsanat ovat siis niitä hakutermejä, jotka tietoa etsivä ihminen syöttää esimerkiksi Googleen. Pystyäkseen antamaan tiedonetsijälle mahdollisimman tarkkaa tietoa, Google antaa käyttäjälle tuloksia sivuilta, joilta nuo hakusanat tai niitä lähellä olevat termit löytyvät. Jos siis haluaisin esimerkiksi tietää, mikä bookstagram on, googlaisin todennäköisesti ”mikä on bookstagram”. Hakutulokset näyttävät tältä (huomaathan tosin, että tulokset voivat vaihdella käyttäjästä riippuen):

"Mikä on bookstagram" -hakutulos

Avainsanojen käyttämisessä on siis kyse siitä, että ennakoit, millä hakusanoilla postauksesi aiheesta kiinnostunut ihminen saattaa etsiä tietoa aiheesta ja sitten käytät kyseisiä sanoja postauksessasi. Hyvä nyrkkisääntö on, että avainsanojen määrä tulisi olla 1-2 prosenttia postauksen sanamäärästä. Jos siis kirjoitat esimerkiksi 600 sanan tekstin, tulisi valitsemasi avainsanan esiintyä siinä noin 6 kertaa. Avainsanaa kannattaa käyttää otsikossa (jos mahdollista), leipätekstissä ja väliotsikoissa. Lisäksi se kannattaa tunkea postauksen osoitteeseen, jota pystyy itse käsin muokkaamaan sekä WordPressissä että Bloggerissa, ja kuvien tiedostonimiin ja Alt-teksteihin.

Hyviä hakusanoja voi etsiä verkosta erilaisten hakukoneiden avulla. Itse olen käyttänyt Ubersuggestia, vaikkei se suomalaisella kielialueella välttämättä toimi ihan täydellä teholla. Hakukonetta ei kuitenkaan välttämättä tarvitse käyttää, jos arkijärkeä löytyy tarpeeksi. 🙂

Hakukoneoptimointi pähkinänkuoressa

  • Hakukoneoptimoinnin tavoitteena on saada oma verkkosivu näkymään (Googlen) hakutulosten kärkipäässä.
  • Hakukoneet laittavat verkkosivuja paremmuusjärjestykseen muilla sivuilla sijaitsevien linkkien mukaan. Mitä enemmän ja mitä laadukkampia linkkejä blogiisi osoittaa, sitä paremmin sijoitut.
  • Avainsanat ovat hakukoneeseen syötettäviä hakutermejä. Postauksen aiheesta kannattaa siis keksiä sopivia avainsanoja tai etsiä niitä hakusanakoneen avulla verkosta. Postauksen kokonaissanamäärästä 1-2 prosenttia tulisi olla avainsanaa.

Muistilista postauksen hakukoneoptimointiin

Hakukoneoptimoinnilla ei ole mitään väliä, jos et lähtökohtaisesti kirjoita lukijaystävällistä sisältöä. Muista siis kiinnittää huomiota tekstiesi kieliasuun ja rakenteeseen. Muista oikolukea ja luetuta pidemmät tekstit ulkopuolisilla silmillä. Otsikoi fiksusi ja käytä väliotsikoita. Lisää vinkkejä kirjoittamiseen löydät tämän sarjan aikaisemmista postauksista (aihepostauksista ja arvioista, kirjoittamisesta) Tässä vielä lyhyesti kertauksena muutama asia, joita postausta optimoidessa kannattaa muistaa ottaa huomioon.

  • Etsi avainsanoja ja käytä niitä postauksessasi.
  • Muokkaa postauksen osoite niin, että se sisältää avainsanan.
  • Linkkaa tekstissä muihin postaukseesi. (Niinkuin tässä postauksessa on tehty hävyttömän monta kertaa.)
  • Jaa postaus somessa niin monella kanavalla kuin kehtaat. Muista myös jakaa vanhempaa sisältöäsi uudelleen. Esimerkiksi kirja-arviot harvoin vanhenevat.
  • Kommentoi muiden postauksia ja muista jättää linkki omaan blogiisi.

Jäikö jokin mietityttämään?

Verkko on pullollaan tietoa hakukoneoptimoinnista. Jos englanti sujuu, kannattaa tutustua esimerkiksi Mozin aloittelijan oppaaseen, joka on erittäin yksityiskohtainen ja menee syvälle aiheeseen. Myös Neil Patelin SEO Made Simple on hyvä paikka aloittaa.

Loppuun vielä lyhyt disclaimer: En ole hakukoneoptimoinnin asiantuntija, vaan opettelen sitä edelleen itsekin. Tämän postauksen tarkoituksena on jakaa ajatuksia ja vinkkejä muille kirjabloggaajille, jotka ovat ehkä miettineet samoja asioita. Kommentit ja ajatukset ovat siis erittäin tervetulleita sekä kommenttiboksin että vaikkapa Twitterin puolella!

allekirjoitusminna

Mainokset

Neljä kuukautta avajaisiin! – Tältä näyttää keskustakirjasto Oodi

Muutin Helsinkiin tammikuussa 2017. Hyvin pian minulle selvisi, että uudessa kotikaupungissani ei ole varsinaista suurta kirjastoa aivan keskustassa, vaan lukuisia pienempiä toimipisteitä. Kuljin entisestä asunnostani Töölöstä usein töihin niin, että näin Musiikkitalon viereisen työmaan. Siellä pressujen kätköissä oli valmistumassa koti kymmenille tuhansille kirjoille. Siellä rakennettiin keskustakirjasto Oodia.

IMG_1255

Pääsin viime viikolla parinkymmenen muun kirjabloggaajan kanssa tutustumaan tuohon tulevaan kirjapalatsiin. Avajaisia vietetään joulukuun alussa, ja jokainen joka on joskus remontoinut, tietää varmasti, että vielä ollaan varsin kaukana maalista. Mutta hei, vielähän tässä on monta kuukautta aikaa! Työmaalla kanssamme kiertänyt YIT:n vastaava työnjohtaja Tero Seppänen totesi, että aikataulun puitteissa edetään, mutta ei tässä suinkaan ole aikaa vain pyöritellä peukaloita. Itse asiassa uniikki rakennus on hänen työuransa vaikein urakka.

Keskustakirjasto Oodi kohoaa tosiaan aivan Helsingin keskustassa Sanomatalon ja päärautatieaseman tuntumassa Kansalaistorilla. Arkkitehtuurikilpailun avulla löytynyt suunnitelma on massiivinen ja aaltoileva. Seppäsen mukaan rakennus täyttää käytännössä katsoen kokonaan oman tonttinsa, ja nappaa parvekkeellaan vielä naapuritontinkin ilmatilaa nelisentoista metriä. Onneksi molemmilla tonteilla on sama omistaja.

IMG_1231

Oodin kokoelmiin kuuluu noin 100 000 kirjaa, mutta käytännössä paikalla on kerralla noin 70 000 kirjaa. Noin 35 prosenttia kirjoista on ostoja, loput saadaan muiden kirjastojen kokoelmista. Lisäksi naapurissa oleva Kirjasto 10 sulkee ovensa syksyllä, eihän näin lähekkäin kannata olla kahta kirjastoa. Niteiden uusi koti sijaitsee Oodin kolmannessa kerroksessa eli Kirjataivaassa. Vaalea, avara ja valoisa tila antaa totisesti tilaa hengittää, ja kirjoja lehteillessään voi samalla ihailla ympärillä avautuvia maisemia. Tai ainakin tietyissä kohdissa voi. Valtaviin ikkunapintoihin on tehty valkoisin pistein kuviota, joka paikoittain peittävät näkyvyyden lähes kokonaan. Ehkä arkkitehdilla on ollut tässä jokin suuri suunnitelma – minusta ikkunat näyttävät yksinkertaisesti likaisilta. No, ehkä tilanne on toinen, kunhan rakennus on valmis. Kolmannen kerroksen kruunu on ehdottomasti kansalaisparveke, jolta näkymät ovat huikaisevat.

Minut yllätti täysin tieto siitä, ettei Oodiin tule lainkaan musiikkiäänitteitä. Niitä voi toki varaamalla tilata noudettavaksi Oodista, mutta uuteen kirjastoon ei tule hyllymetreittäin levyjä, joita kävijät pääsevät hipelöimään. Tämä ei ole minulle suuri menetys, sillä en juuri koskaan lainaa kirjastosta levyjä. Sama tilanne on myös muilla, sillä äänitteet päätettiin viedä vähän halvempiin neliöihin juuri sen vuoksi, että niitä lainataan nykyään todella vähän.

Musiikkia Oodissa on kuitenkin nuottien, musiikkikirjojen ja soittajien toimesta. Kirjaston toinen, sävyltään tumma kerros on omistettu itse tekemiselle. Studioissa voi kuulemma laulaa/huutaa/soittaa niin kovaa kuin irtoaa, mutta naapuriin ei kuulu mitään. Voi siellä soittaa nätistikin ja vaikka äänittää demon. Toisen kerroksen hengailuportaille odotetaan nuorisoryntäystä. Rakennuksesta on tarkoitus tehdä todellinen kaupunkilaisten olohuone, jossa pelkkä oleskelukin on sallittua.

IMG_1232

Ensimmäisessä kerroksessa on puolestaan muun muassa elokuvateatteri. Kiinnostava yksityiskohta on myös kaareva katto. Tila ei suinkaan ole korkea joka kohdasta, vaan katto lähestulkoon tavoittaa lattian huoneen reunoissa. Tiesittekö muuten, että Oodiin tulee myös robotteja? Aluksi kirjoja tuodaan pohjakerroksesta ylös robottivaunuilla, mutta myöhemmin palautusautomaatille on tulossa myös robottikädet, jotka poimivat varatut kirjat omiin pinoihinsa.

Oodi avaa ovensa maanantaina 3. joulukuuta, mutta virallisia avajaisia juhlitaan vasta itsenäisyyspäivän aattona. Koska arkkitehtuuriltaan näin ainutkertaista rakennusta on mahdotonta kuvailla pelkin sanoin ja muutamin valokuvin, kuvasin teitä varten lyhyen esittelyvideon. Uskotko sinä, että tämä työmaa muuttuu valmiiksi kirjastoksi joulukuun alkuun mennessä?

allekirjoituslaura

Ps. Kiitos vielä vierailun järjestäjille ikimuistoisesta iltapäivästä! ❤

Sarja, joka ei aivan täytä odotuksia – Holly Black & Cassandra Clare: Kuparikoura ja Pronssiavain (Magisterium #2 ja #3)

Myönnettäköön, että otsikon tilanne on ihan omaa tekoani. Saatoin itse asettaa riman Holly Blackin ja Cassandra Claren Magisterium-sarjan kohdalla liian korkealle, mutta voiko minua syyttää? Kirjoja on kehuttu booktubessa ja sarjan ensimmäisen osan suomennoksen kansiliepeessäkin sitä suositellaan Harry Potterin nälkäisille. Pyh ja pah, sanon minä.

IMG_1643

En ollut aivan vakuuttunut Magisteriumista ensimmäisen osan jälkeen, vaikka kirjan parissa viihdyinkin. Sarjan toinen osa, Kuparikoura, antoi lähinnä lisää syitä epäillä sarjan jatkoa. Kirjat seuraavat päähenkilöitä Callumia, Tamaraa ja Aaronia, kun he käyvät Magisterium-maagikoulua. (Käy lukemassa ensimmäisestä osasta kertova postaus, jos haluat tietää enemmän sarjan lähtötilanteesta.) Opintojensa lomassa kolmikko sotkeutuu maagien maailmassa käytävään sotaan Kuoleman Vihollista vastaan, sillä Aaron on harvinainen makar eli maagi, joka hallitsee kaaoksen magiaa.

Kirjat etenevät kouluvuosittain, joten Kuparikouran seikkailut sijoittuvat siis toiseen lukuvuoteen. Tapahtumat starttaavat jo Callumin kesälomalta, joka ei todellakaan mene putkeen. Callum karkaa kotoa häiritsevien tapahtumien jahtaamana ja luonnollisesti suuntaa ystäviensä luo. Tässä kohtaa en voinut olla ajattelematta Harry Potter ja Salaisuuksien kammiota, jossa Harry lähtee pistelemään Dursleyiltä. Liikaa samankaltaisuuksia Pottereiden kanssa, sanon ma. Callum ja kumppanit saavat kouluvuoden aikana tietää, että Callumin isä Alastair on varastanut vaarallisen aseen, Alkahestin, jolla voi olla tuhoisia seurauksia maagien sodassa, jos se päätyy Kuoleman Vihollisen kannattajien käsiin. Luonnollisesti maagikolmikkomme kokee vastuukseen estää aseen päätymisen Viholliselle.

Kuparikourassa riittää tapahtumia vaikka muille jakaa, mutta jotenkin kaikki tuntuu kiireiseltä. Kerronta etenee vauhdilla, mutta tarinan sisäinen aikajänne jää hämärän peittoon. Asiat liikkuvat liian nopeasti, eikä hahmoihin tai tapahtumiin ehdi syntyä kunnollista tunneyhteyttä. Yhtäkkiä ollaan jo loppuratkaisussa, vaikka lukijasta tuntuu, että juurihan tässä päästiin alkuun. Callumin kantama salaisuus tuo tarinaan mukavia jännitteitä, mutta niidenkin potentiaalista puolet jää hyödyntämättä. Syy voi löytyä kirjasarjan kohdeyleisöstä, sillä Yhdysvalloissa Magisterium luokitellaan middle grade -kirjallisuudeksi, eli ala-ja yläkouluikäisille. Kohderyhmää ajatellen kaikki sarjan kirjat ovat noin 250 sivuisia eli siis varsin lyhyitä.

IMG_1644

Vaikka en juuri syttynyt Kuparikouralle, lainasin kirjastosta silti sarjan kolmannen osan, Pronssiavaimen, joka on viimeisin tähän mennessä suomennetuista. Sarjassa on jo ilmestynyt neljäs osa englanniksi ja viimeistä odotellaan. Pronssiavain jatkaa siitä, mihin Kuparikoura jäi, mutta paremmin. Hahmoille on tullut ikää, eivätkä he tunnu enää niin lapsilta. Callumin pohdiskelut tytöistä ja seurustelusta naurattavat ja samalla saavat miettimään, että noinkohan ne oikeat 15-vuotiaat pojat meistä ajattelevat.

Alkutilanteessa Callumin salaisuus on turvassa luotettavien ystävien kesken, mutta lukija voi jo arvata, että jossain vaiheessa sen on tultava esiin. Siinä missä Kuparikoura sijoittui aikalailla Magisteriumin ulkopuolelle, Pronssiavaimessa päästään takaisin sisäoppilaitoksen ihaniin kiemuroihin. Tarinassa on enemmän ihmissuhdedraamaa kuin aiemmin (koska teini-ikäiset, ahem), mikä tekee siitä aiempia osia viihdyttävämmän. Juoni keskittyy Magisteriumiin soluttautuneen vakoojan henkilöllisyyden selvittämiseen, jonka tosin itse arvasin jo ennen suurta paljastusta.

Pronssiavaimessakin on omat sudenkuoppansa: dialogi tökkii paikka paikoin, sivuhahmot ovat ohuita ja heidän motiivinsa eivät ole loogisia. Loppuvyörytys tuntuu taas hätäiseltä, mutta ainakin siinä on tällä kertaa rutkasti dramatiikkaa mukana (ja Callumin salaisuudet pääsevät julki, tietenkin). Sen verran täytyy antaa kiitosta, että kirjailijat pääsivät sentään yllättämään joillakin loppuratkaisuun sisällytetyillä yksityiskohdilla. Vyörytyksen jälkeiset paljastukset sen sijaan olisi voinut jättää tekemättä ja pedata niitä paremmin seuraaviin osiin.

Koko sarjassa minua on vielä kaiken lisäksi kiusannut suomennos. Se tuntuu monessa kohdassa tökkivältä ja henkilöiden välinen dialogi luistaa huonosti. Olisi mielenkiintoista lukea yksi näistä kirjoista alkukielellä ja verrata sitä suomennoksen kieleen. Jospa tökkiminen onkin vain kielestä kiinni?

Kokonaisuudessaan Magisterium on ihan kelpo nuortenkirjasarja, vaikkei se kyllä Potterien nälkään vastaa. Viihdyttävää ja kevyttä lukemista, jos tietyiltä ongelmakohdilta suostuu sulkemaan silmänsä.

allekirjoitusminna

★★½
Holly Black & Cassandra Clare: Kuparikoura (Magisterium #2)
Suomentanut: Inka Parpola
Otava, 2016
Sivuja 256
Luettavaksi kirjastosta

★★★
Holly Black & Cassandra Clare: Pronssiavain (Magisterium #3)
Suomentanut: Inka Parpola
Otava, 2017
Sivuja 236
Luettavaksi kirjastosta

Kiera Cass: Valinta

Tiedätte varmasti sen tunteen, kun jokin kirja on aivan pakko lukea loppuun vaikka yöunienkin kustannuksella. En ole taas hetkeen lukenut kirjaa, joka saisi minut valvomaan pikkutunneille asti (yleensä väsyksissäni nukahdan hyvänkin kirjan ääreen), mutta kesälomalla tällainen tapaus sattui kohdalle. Kummallista siinä on se, että kirjaan tarttuessani en uskonut pääseväni sen viimeiselle sivulle millään, sillä kirja vaikutti hieman puistattavalta. Mitä vielä! Yksi pitkä junamatka plus taskulampun valossa lukeminen ja yli 300-sivuinen kirja oli luettu yhden päivän aikana. Hups. Oli pakko laittaa varaukseen myös sarjan pari seuraavaa osaa.

Kiera Cass Valinta (1)

Kiera Cassin Valinta-kirjassa eletään tulevaisuudessa, jossa on takana yhteensä neljä maailmansotaa ja Pohjois-Amerikan kartan mylläys. Illéassa ihmiset on jaettu kahdeksaan kastiin, jotka määrittävät heidän elämänsä. America on Viitonen, hänen tehtävänsä on laulaa ja musisoida. Perhe elää kohtuullisen mukavasti (ainakin jos vertaa Kuutosiin, Seiskoihin ja Kaseihin), mutta ei heidän ruokapöydästään jää koskaan tähteitä. 17-vuotiaan American elämän onnellisimmat hetken tapahtuvat kuitenkin pihan puumajassa, jonne hän kipuaa salaa ulkonaliikkumiskiellon jo alettua. Siellä hän tapaa elämänsä rakkauden, Aspenin. Jo kaksi vuotta jatkunut tapailu täytyy kätkeä uteliailta katseilta, sillä Illéassa on tarkat siveyssäännöt eikä tyttöjen ole tapana tapailla alempiarvoisia poikia.

American elämä notkahtaa aivan uuteen suuntaan, kun hän saa kohtalokkaan kirjeen. Naimaiän saavuttanut prinssi Maxon etsii itselleen puolisoa, ja mukaan kisailuun voi päästä kuka tahansa sopivan ikäinen neitonen. Vastentahtoisesti America täyttää osallistumiskaavakkeen, ja omaksi yllätyksekseen hänet valitaan 34 muun tytön kanssa tavoittelemaan kruunua ja prinssiä. Maxon ei voisi Americaa vähempää kiinnostaa, mutta muut tytöt näyttävät taistelevan paikasta hovissa keinoja kaihtamatta. Yltäkylläistä elämää linnassa varjostavat American sydänsurujen lisäksi myös kapinallisten hyökkäykset.

Jotenkin koen hitusen tarvetta puolustella tätä totaalihullaantumistani, sillä Valinta-sarjan samannimisessä avausosassa on paljon ongelmallisia seikkoja. Ensinnäkin tiukka kastijärjestelmä sekä naisten ja miesten hyvin tiukat roolit saavat minut huonovointiseksi. Miehen pitää ansaita elanto, kun taas etenkin ylempien luokkien naisten tulee olla lähinnä kauniita katseltavia. Prinssi valitsee itselleen puolison kuin ruusuja jakeleva tosi-tv-tähti, kun taas nuorilla tytöillä ei ole valtaa lausua mitään oman tulevaisuutensa suhteen. Jos sopiva naimakauppa voi nostaa koko perheen ylempään kastiin, on turha pitää palopuhetta rakkauden puolesta.

Kirjassa on siis näin feministin silmälasien läpi tarkasteltuna paljon ongelmia, ja pakko on myös myöntää, ettei teos kirjallisiltakaan ansioiltaan ole kovin merkittävä. Mutta. MUTTA. Jollain tavalla Cass on onnistunut punomaan juonen, joka koukuttaa lukijan. Vaikka kirja on monilta osin ennalta-arvatta, ei kirjailija ole kuitenkaan sortunut lajityypin perisyntiin eli kaikkien asioiden puhkiselittämiseen. Uskon, että esimerkiksi Illéan yhteiskuntajärjestelmästä ja historiasta paljastuu vielä paljon asioita sarjan tulevissa osissa. Lisäksi tällaisella kevyellä kirjallisuudella on oma paikkansa sydämessäni. Etenkin ihana kesäloman päätteeksi auringon helliessä kasvoja on ihanaa lukea ensisuudelman aiheuttamasta tutinasta sisäelimissä.

Suomenkielisen pokkarin taitosta on muuten hieman pakko vielä nillittää. Lukujen alut ovat todella tukkoisia, kun teksti lähtee lähes sivun ylälaidasta. Pidän vallalla olevasta tavasta jättää ainakin neljäsosa sivun ylälaidasta tyhjäksi. Se antaa luvan hengähtää ennen seuraavaan lukuun hyppäämistä. Myös lukujen alun anfangit (ne isot, satukirjamaiset kirjaimet) on tehty hutiloiden, joidenkin kirjainten kaaret tuntuvat menevän lähes tekstin päälle. Tavutuksiakin kirjassa on käytetty varsin laiskasti, mikä johtaa epätasaisiin riveihin. Välillä kirjaimet ovat niin tiiviisti, ettei välilyöntejä tahdo erottaa, toisinaan taas rivit ovat harvat kuin pikkukoululaisen purukalusto.

Sarjan kaksi seuraavaa osaa matkaavat parhaillaan luokseni kirjastosta, ja luultavasti aion lukea myös sarjan neljännen ja viidennen osan. Ehkä tässä välissä voisi kuitenkin lukaista myös vähän niitä elämää suurempia kirjoja, jotka tarjoavat myös hieman syvällisempiä lukukokemuksia. Onneksi nämä eivät suinkaan sulje toisiaan pois. Paikkansa kullakin.

allekirjoituslaura

★★★★
Kiera Cass: Valinta
Käännös: Laura Haavisto
Pen & Paper, 2016
340 sivua
Luettavaksi kirjastosta

Ps. Jos kaipaat kesääsi romantiikkaa, kurkkaa nämä Minnan kirjavinkit ystävänpäivältä. Olin kokonaan unohtanut, että myös Valinta esiintyi tällä listalla.

Pitäisikö kirjabloggaamisesta maksaa? – Oltiin podcast-vieraina!

Pitäisikö kirjabloggaamisesta maksaa? Miksi murska-arvioita on
niin vaikeaa kirjoittaa? Entä millaisella alustalla
kirjallisuuskeskustelu toimisi kaikkein parhaiten?

Näitä kyssäreitä ja tunnin verran kaikkea muutakin kirjoihin ja sosiaaliseen mediaan liittyvää pohdimme yhdessä Oma huone -podcastin Ullan ja Anniinan kanssa.

Päästiin heidän vieraikseen elokuun jaksoon, jonka nauhoittaminen oli ihan superkivaa! Puheesta ei meinannut tulla loppua, kun kerran päästiin alkuun. Kipaise kuuntelemaan jakso SoundCloudista tai iTunesista. Jakson herättämistä ajatuksista voit tulla kertomaan vaikka kommenttilootaan tai meidän Twittereihin, @Miimh ja @LauraKuivalahti.

Rentoa sunnuntaita!

 

VIDEO: Tiedän mitä luit kesälomalla

Tai jos aivan tarkkoja ollaan, niin tiedän mitä luin kesälomalla. Kahden viikon kesäloma part 1 päättyi viikon mittaiseen kiertolaiselämään Keski-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa. Etenkin pitkillä juna- ja bussimatkoilla oli hyvin aikaa paneutua kirjojen pariin, joten kerrankin en kantanut mukanani läjää lukemattomia kirjoja kuten usein lomamatkoilla. Ja koska ihanan vehreässä puutarhassa oli mukavaa istuskella lappushortseissa pihanurmella, päätin kuvata teille videon tuon viikon luku-urakoinnista. Olkaapa hyvä!

Videolla ovat mukana seuraavat kirjat:

★★★★
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin
Käännös: Outi Menna
S&S, 2018
Sivuja 303
Luettavaksi kustantajalta

★★★★
Riikka Ala-Harja: Kahden perheen Ebba
Otava, 2018
Sivuja 111
Luettavaksi kirjastosta

★★½
Kati Tervo: Rapsuta minua
Otava, 2018
268 sivua
Luettavaksi kirjastosta

★★★
Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin
Otava, 2018
350 sivua
Luettavaksi töistä, arviokappale

★★★★
Kiera Cass: Valinta
Käännös: Laura Haavisto
Pen & Paper, 2016
340 sivua
Luettavaksi kirjastosta

Kesälomakirjat (3)

Videon lopussa pohdiskelen, jaksanko ollenkaan lukea loppuun asti Kiera Cassin Valintaa. No, kävipä niin hassusti, että kun videokamera oli sammutettu ja nousin junaan, uppouduin tarinaan aivan totaalisesti. Enpä muista koska olisin viimeksi lukenut yli 300-sivuisen opuksen päivässä. Mutta siitä lisää aivan omassa postauksessaan tiistaina.

allekirjoituslaura

Mitä sinä olet lukenut tänä kesänä? Minulla olisi vielä yksi kesälomaviikko jäljellä nyt elokuussa, joten lukuvinkkejä otetaan innolla vastaan.

 

Näin rakennat timanttisen tekstin blogiisi – ohjeita (kirja)blogipostauksen kirjoittamiseen

Postauksen kirjoittaminen voi tuntua monelle bloggaajalle itsestään selvältä asialta. Keksit otsikon, näpytät napakan tekstin ja painat julkaise-nappia. Harvoin kirjoittaminen on kuitenkaan edellä kuvatulla tavalla täysin suoraviivaista ja väitänkin, että timanttisten tekstien kirjoittaminen vaatii ehdottomasti enemmän suunnittelua, veivaamista, editointia ja vielä vähän lisää editointia. Timanttisella tarkoitan tässä sellaista postausta, jonka lukija klikkaa auki ja lukee kokonaan, minkä jälkeen hän vielä joko kommentoi tai jakaa postauksen sosiaalisessa mediassa. Tässä postauksessa käydään läpi, millaisia osia postaukseen kannattaa kirjoittaa, miten se kannattaa rakenteen puolesta jäsennellä ja miten tekstiä kannattaa huoltaa ennen julkaisua.

IMG_1487

Seuraavat ohjeet ovat siinä järjestyksessä, jossa postausta kannattaa kenties alkaa rakentamaan. Askeleita voi luonnollisesti ottaa myös eri järjestyksessä ja joskus kirjoittaminen kannattaa jopa aloittaa keskeltä postausta, jos aloittaminen meinaa tökkiä. Mutta, käydäänpä ohjeiden kimppuun!

1. Keksi tekstille työotsikko
Kirjoittamista aloittaessasi sinulla on varmasti mielessä jo aihe tai teos, josta aiot kirjoittaa. Anna tekstille otsikko jo tässä vaiheessa, vaikka se olisi uskomattoman kökkö, etkä todellakaan aio julkaista sitä. Työotsikon kannattaa jollain tavalla summata se, mistä postaus kertoo. Siitä on myöhemmässä vaiheessa hyvä alkaa kehittelemään vetävää ja julkaisukelpoista otsikkoa.

2. Tekstin kärki
Postauksen ensimmäiset lauseet ovat sen tärkeimmät. Ne houkuttelevat lukijan tekstin pariin ja kannustavat klikkaamaan postauksen auki. Ensimmäiset lauseet näkyvät usein lähes kaikissa sosiaalisen median jaoissa, sekä hakukoneiden tuloksissa. Kärkeen kannattaa siis panostaa. Ensimmäisissä lauseissa toimivat hyvin tiukat mielipiteet, lyhyet anekdootit tai provosoivat kysymykset.

3. Leipäteksti
Leipäteksti on postauksen ydin. Tässä vaiheessa kirjoitat syvällisemmin aiheestasi ja hurmaat lukijasi. Kiinnitä huomiota oikeinkirjoitukseen ja kappalejakoon. Sisällytä yhteen kappaleeseen aina yksi ajatus. Tällöin lukijan on helpompi seurata tekstiäsi. Monesti myös väliotsikoiden käytöstä on apua tekstin jäsentämisessä. Omaa persoonallista kirjoitustyyliä kannattaa myös pyrkiä kehittämään, jotta se tulee lukijoille tutuksi (ja he haluavat palata tekstiesi pariin yhä uudestaan).

4. Kuvat ja muut visuaalit
Suosittelen vahvasti valokuvaamisen perusteiden opettelua ja kirjakuvien ottamista itse. Kustantajan sivuilla on usein saatavilla kuva kirjan kannesta, mutta kokemuksella voin sanoa, että kirjojen kuvaaminen itse ja postausten kuvittaminen itse otetuilla kuvilla on paljon kannattavampaa. Vaihtelevat, kauniit ja hyvälaatuiset kuvat tekevät postauksen lukemisesta mukavampaa ja visuaalisesti miellyttävään blogiin tekee mieli palata.

5. CTA eli Call To Action
Haluatko, että lukija tekee jotakin luettuaan tekstisi? Esimerkiksi kommentoi tai jakaa postauksen somessa? Tällöin sinun kannattaa suoraan kehottaa lukijaa tekemään haluamasi asia ja tehdä toiminto mahdollisimman helpoksi. Jos siis haluat, että lukija esimerkiksi alkaa seuraamaan blogiasi Facebookissa, muista lisätä postauksen loppuun lause, jossa kerrot lukijalle, mitä hyötyä seuraamisesta on ja lisätä lauseeseen linkki, joka vie Facebook-sivulle. CTA voi olla lähes mitä tahansa!

6. Tarkista postauksen hakukoneoptimointi
Jotta kirjoittamasi teksti löytyisi internetin syövereistä mahdollisimman helposti ja se saisi mahdollisimman paljon lukijoita, kannattaa kirjoittaessa ottaa huomioon hakukoneoptimointi. Käsittelen kirjablogeihin liittyvää hakukoneoptimointia ensi viikolla julkaistavassa postauksessa, mutta sitä ennen voit käydä tutustumassa SEO:n perusteisiin vaikkapa täällä.

7. Oikolue, oikolue, oikolue
Kun leipäteksti on kokonaisuudessaan kirjoitettu, kannattaa tekstin ja aivojen antaa levätä hetki ja tehdä jotakin muuta. Vaikkapa tunnin tauon jälkeen tekstiä katsoo tuoreemmin silmin ja omat kirjoitusvirheet ja sanajärjestysmokat löytää helpommin. Jos varaa on, jätä editoiminen seuraavaan päivään. Keskity editoidessa miettimään tekstiä sekä kokonaisuutena (onko kappaleiden järjestys looginen, soljuuko ajatus selkeästi kappaleiden välillä) että lause- ja sanatasolla (tarkista hankalien sanojen ja nimien oikeinkirjoitus, yhdyssanat ja välimerkit).

8. Hio otsikko kuntoon
Nyt, kun teksti on kasassa, kannattaa otsikolle antaa vielä viimeinen silaus. Useimmissa tapauksissa otsikko kannattaa itseasiassa kirjoittaa kokonaan uudestaan. Mieti, mikä tekstissäsi on mielenkiintoisinta ja millä tavalla tekstin lukeminen voisi hyödyttää lukijaa. Mieti, millaisella otsikkolla olevan vastaavasta aiheesta kirjoitetun postauksen itse klikkaisit auki. Otsikoissa toimivat muun muassa tiukat mielipiteet, numerot ja esimerkiksi reilusti apua tarjoavat lauseet, esimerkiksi ”Näin kirjoitat mielenkiintoisempia blogipostauksia kirjablogiisi”. Kirja-arviota otsikoidessakin voi pitää hauskaa, mutta otsikkoon kannattaa silti sisällyttää kirjan ja kirjailijan nimi, esimerkiksi näin: ”Kun kirja on liian vaikea – Mariaana Jäntti: Amorfiaana”.

9. Julkaise ja jaa!
Kun kaikki yllä kuvaillut askeleet on otettu, on postaus aika varmasti julkaisukunnossa. Paina siis rohkeasti sitä nappia ja jaa sen jälkeen tekstisi somessa.

Miltä nämä ohjeet sun korvaan kuulostavat? Nousiko niiden pohjalta uusia ajatuksia (kirja)bloggaamiseen liittyen? Jutellaan kommenteissa ja tavalliseen tapaan vaikka Twitterissä!

allekirjoitusminna

Postaus on kirjoitettu Kirjabloggaajien ja bookstagrammaajien inspispäivän materiaalien pohjalta. Päivän workshoppien materiaalia on julkaistu aiemmin postauksessa Näin kirjoitat mielenkiintoisempia postauksia kirjablogiisi. Käy lukemassa!

Heinäkuu oli kaikkien aikojen lukemiskuukausi! – Luimme yhteensä 25 kirjaa

Teimme heinäkuussa kaksi ennätystä: luimme enemmän kirjoja kuin ikinä ja te, rakkaat lukijat, luitte meidän blogia enemmän kuin ikinä!

IMG_4082

Minna: Heinäkuu oli kaikkien aikojen lukemiskuukausi! Jos kesäkuussa meni vähän heikommin (sain luettua loppuun vain kolme kirjaa), niin heinäkuussa otin kaiken sen ylimääräisen lukemisenergian käyttöön. En ole varmasti koskaan lukenut näin montaa kirjaa kuukauden aikana – kokonaissaldo on yhteensä 12 teosta! Luvussa kannattaa tosin ottaa huomioon, että mukana on kaksi runokirjaa, kaksi sarjakuvaa ja muutama lyhyempi, alle 200 sivuinen, nuortenkirja.

Aloin tässä kuussa lukemaan Sarah J Maasin Throne of Glassia uudestaan alusta ja luin viimein myös sarjan esiosan, Assasin’s Bladen. Se oli ollut hyllyssäni jo muutaman vuoden, joten sainpa myös yhden hyllynlämmittäjän taklattua. Kivoja kesäisiä välipaloja olivat myös Holly Blackin ja Cassandra Claren Magisterium-sarjan toinen ja kolmas osa, joista jälkimmäinen oli ehdottomasti parempi. Tässä kuussa luin ehdottomasti myös enemmän suomeksi kuin englanniksi, mikä on minulle aika epätyypillistä.

Elokuussa painan edelleen töitä, mutta lukuinnostus ei ainakaan tällä hetkellä ole laantumaan päin. En usko, että pääsen uudestaan tällaisiin lukuihin ihan heti, mutta flow tuntuu olevan juuri nyt kohdillaan, joten toivotaan, että se pysyy yllä. Vloggasin yhden viikonlopun verran lukemisiani, joten videota on luvassa pian!

Heinäkuussa luin…
John Green: Kilpikonnan kuorella
Rupi Kaur: Milk and Honey
Sarah J Maas: The Assasin’s Blade
Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
Sarah J Maas: Throne of Glass
Holly Black & Cassandra Clare: Kuparikoura
Liv Strömquist: Nousu ja tuho
Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne
Holly Black & Cassandra Clare: Pronssiavain
Edith Södergran: Levottomia unia
Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen
Michelle Hodkin: The Evolution of Mara Dyer

Yhteensä 12 kirjaa, joissa 3258 sivua.

Liv Strömquistin teokset saatu kustantajalta.

Heinäkuun luetut

Laura: Kyllä kesä ja etenkin kesäloma on lukijan parasta aikaa! Tein heinäkuussa varmasti viime vuosien lukuennätyksen ahmimalla yhdeksän kirjaa, eikä kyse suinkaan ollut mistään lyhyistä läpysköistä. Muutama pitkä juna- ja bussimatka sekä aurinkoiset päivät rannalla ja pihanurmella saivat lukemisen sujumaan kuin itsestään. Kuukauden lukukokemuksiin mahtui jonkin verran keskikastin kirjoja, mutta myös useampi koukuttava tapaus. Stories for Boys Who Dare to Boys Who Dare to Be Different oli hurmaava, kun taas Kiera Cassin Valinta koukutti minut aivan yllättävällä tavalla. Kuvasin kesälomareissultani myös pienen videon, jossa esittelen muutamat matkakirjani. Sen pariin pääsette vielä tämän viikon aikana.

Äänikirjojen suhteen heinäkuu oli puolestaan keskivertoa heikompi, sillä etenkin kaksiviikkoisen kesäloman aikana oli tärkeämpää pitää korvat auki luonnon äänille ja läheisten tarinoinnille. Vaikka kuuntelin (oman mittapuuni mukaan) vain neljä kirjaa, olivat ne kaikki erittäin hyviä. Eli ehkä tässä kuussa laatu on korvannut määrän! Hyvä niin, sillä äänikirjoina kahlaan läpi välillä myös heikkotasoisempia kirjoja, joita en ikinä jaksaisi lukea läpi.

Elokuussa minulla on vielä viikon verran kesälomaa edessä, ja se onkin suorastaan pyhitetty lukemiselle. Suunnitelmissani on reissata koko viikoksi kesämökille, ja koska olen siellä luultavasti lähes koko ajan yksin, voin hyvin uppoutua kirjojen vietäväksi. Juuri nyt luen Magdalena Hain Kolmatta sisarta, mutta haluaisin lomani aikana lukea oikein ison pinon Anni Polvan Tiina-kirjojakin.

Heinäkuussa luin…
Sara Medberg: Kultaportin kaunottaret
Veera Salmi: Saari
Johan Bargum: Lyhykäisiä
Ben Brooks: Stories for Boys Who Dare to Be Different
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin
Riikka Ala-Harja: Kahden perheen Ebba
Kati Tervo: Rapsuta minua ja muita kirjoituksia
Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin
Kiera Cass: Valinta

Yhteensä yhdeksän kirjaa, joissa 2482 sivua

Heinäkuussa kuuntelin…
Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin
Stephen King: Kirjoittamisesta
Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi
Samuel Bjørk: Yölintu

Yhteensä neljä kirjaa, jotka kestivät noin 42,5 tuntia

He hukkuvat äitiensä kyyneliin saatu kustantajalta, Vie minut jonnekin on arviokappale töistä.

Heinäkuussa blogimmekin vietti huippukuukautta, sillä teimme kaikkien aikojen ennätyksen sivulatauksissa ja kävijämäärissä! Kiitoksia kaikki teksteistämme innostuneet! Jälleen kerran puhutti raha, sillä Kirjat ja raha saavat ihmiset suuttumaan, mutta miksi? – Kyse on ehkä tunteista oli kuukauden luetuin postaus. Myös Kirsi Hietasen vierailu blogimme puolella kiinnosti, Vieraskynä: Ihmiskoe nimeltä #nuortenkirjatorstai – eli miten päädyin lukemaan yli 40 kotimaista uutuusnuortenkirjaa vuodessa oli kuukauden toiseksi suosituin postaus.

Heinäkuussa järjestimme myös Jyväskylässä inspispäivän kirjabloggaajille ja bookstagrammaajille yhdessä Oma huone -podcastin kanssa. Kiitokset kaikille osallistujille ja aiheesta innostuneille vielä kerran! Ehkä jotain tällaista voitaisiin tulevaisuudessakin järjestää. Näin kirjoitat mielenkiintoisempia postauksia kirjablogiisi sekä Ihana inspispäivä – koko lauantai kirjoja ja somea keräsivät myös mukavasti lukijoita blogin puolella.

Elokuussa annamme vielä joitakin vinkkejä kirjabloggaajille ja Laura paljastaa, miten on mahdollista kuunnella monen vuorokauden edestä äänikirjoja kuukaudessa. Myös videoita on luvassa. Tässähän oikein itsekin innostuu jo etukäteen!

Kirjat ja raha saavat ihmiset suuttumaan, mutta miksi? – Kyse on ehkä tunteista

Kirjablogien luonteesta on jälleen tällä viikolla käyty sosiaalisessa mediassa kiivasta keskustelua. Tiivistettynä keskustelu liittyi siihen, millaiset motiivit ohjaavat kirjabloggaajien tekemistä ja miten niistä tulisi kertoa lukijoille. Keskustelu on lähes toisinto edellisestä vastaavasta, jota käytiin kiivaammin tämän vuoden alkupuolella ja johon mekin otimme osaa kahdella eri postauksella (lue kirjabloggaamisesta ja rahasta kertovat tekstit täältä ja täältä).

Kohu tiivistettynä

Käytännössä joidenkin keskustelijoiden kritiikki liittyi postausten jakamiseen sosiaalisessa mediassa. Mielipide tuntui olevan se, että jakamalla omaa postausta eri kanavissa bloggaajat tavoittelevat klikkauksia ja lukijoita, eivätkä tosiasiassa halua keskustella kirjoista ja lukukokemuksistaan muiden kanssa. Kärjistettynä päätelmä kuului, että kirjabloggaajat ovat klikkauksia tavoitellessaan ainoastaan kuuluisuuden ja näkyvyyden perässä, jolloin kirjat jäävät tekemisessä toissijaisiksi. Vedettiinpä jossain vaiheessa mukaan myös blogilla ansaitseminen: arvostelukappaleiden saaminen ja niistä kirjoittaminen nähtiin kustantajan markkinointina, ja joku jopa väitti, että kirjabloggaamisella pystyisi elättämään itsensä Suomessa.

Keskusteluun osallistui useita kirjabloggaajia, jotka puolustivat postaustensa jakamista sosiaalisessa mediassa. Argumentti oli usein sama: kirjabloggaamista tehdään nimenomaan rakkaudesta kirjoihin ja harrastusmielessä. Arvostelukappaleiden saaminen ei ole niin yleistä kuin miltä se saattaa lukijoiden silmään näyttää. Rahaa bloggareiden ja kustantamoiden välillä ei liiku lähes koskaan. Suomessa kukaan ei elätä itseään kirjablogillaan.

Ja näinhän se on. Itsekin tätä kirjablogia kirjoittavana voin vahvistaa sen, että blogista saadut tulot ovat pyöreä nolla. Kahden vuoden bloggaamisen aikana olen saanut neljä arvostelukappaletta, joista kaksi olen ehtinyt lukemaan. Yhdestäkään en ole vielä kirjoittanut kunnollista postausta. Yksikään kustantamo ei ole koskaan tarjonnut rahaa kirjan arvostelemisesta tai minkäänlaisesta muustakaan yhteistyöstä.

Pitää jakaa, jotta voi keskustella

Postausten jakamisesta sosiaaliseen mediaan olen muiden kirjabloggaajien kanssa samaa mieltä. Omaa bloggaamistani ajaa halu keskustella kirjoista ja lukukokemuksista muiden kanssa. En kirjoita arvioita tai muita tekstejä sen vuoksi, että haluaisin niillä mahdollisimman paljon näkyvyyttä itselleni, vaan haluan synnyttää keskustelua kirjoista, joita luen ja ilmiöistä, joita teksteissäni käsittelen. En ymmärrä asennetta, jonka mukaan kirjablogia pitäisi kirjoittaa niin, että julkaisee postauksen ja sen jälkeen odottaa, että joku maagisesti eksyy blogiin, lukee tekstin ja kommentoi sitä. Ei. Omalla aktiivisuudella on merkitystä. Miksi kukaan ikinä lukisi tekstejäni, jos en itse pidä niistä meteliä, jaa nitä sosiaalisessa mediassa ja aloita keskusteluja?

Jos julkaisemastaan tekstistä haluaa keskustella muiden kanssa, on se saatettava muiden ihmisten tietoon. Silloin teksti täytyy jakaa sosiaalisessa mediassa, jotta keskustelua pääsee syntymään.

Kirjablogeihin liittyvässä laajemmassa keskustelussa minua henkilökohtaisesti vaivaa pinnan alta löytyvä asenne, joka asettaa kirjablogit jollakin tapaa muiden blogien yläpuolelle. Kirjoihin ja niistä bloggaamiseen liittyy vahvasti ajatus harrastamisesta ja kaupallisuuden torjumisesta. Kirjat nähdään tietyllä tapaa pyhinä siinä mielessä, että niistä nauttimiseen ei saa sekoittaa rahaa tai kaupallisia etuja. Kirjabloggaaminen on siis genrenä erillinen (ja ehkä jollakin tapaa parempi ja puhtaampi) kuin esimerkiksi lifestyle-blogin pitäminen (jolla voi aikuisten oikeasti tässä maassa tehdä rahaa ja harvoissa tapauksissa elättää itsensä). Rahasta tai materiasta kieltäytyminen nähdään jalona tekona ja niiden tavoitteleminen taas paheksuttavana.

Tuntuu, että toistan itseäni, mutta sanon tämän jälleen kerran: kirjabloggaamisestakin pitäisi voida ansaita rahaa. Kaupallisuus ei ole kirjabloggaamisessa perisynti, jos sen tekee eettisesti ja oman blogin arvoja noudattaen. Kaupallisuus ei ole pahasta, jos se antaa lisäarvoa blogin lukijalle.

Mutta miksi?

Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, mistä kaupallisuutta kammoava asenne kumpuaa. Lifestylen puolella kaupallistukset ovat jo niin arkipäivää, että tuntuu hassulta, että kirjablogeissa sitä edelleen paheksutaan niin paljon. Laura heitti jo tammikuussa ensimmäisten raha-postaustemme aikaan ilmoille ajatuksen, että kenties asenne johtuu siitä, että kirjojen nähdään jollakin tapaa olevan taidetta, ja taiteeseen tai luovaan työhön ei saisi sekoittaa rahaa. Mitä pidemmälle tätä ajatusta kehittelin, sitä järkevämmältä se alkoi kuulostaa. Perinteisesti ajateltunahan kirja ei ole taidetta itsessään. Fyysistä kirjaa pidetään harvoin taideteoksena, mutta sen sisältä löytyvä tarina voi hyvinkin olla taideteoksen asemassa. Tarina on kirjailijan luoma taideteos ja sellaisenaan koskematon. Kirja eroaa taideteoksena esimerkiksi maalauksesta kuitenkin oleellisella tavalla: sitä ei voi kuluttaa pienessä hetkessä, vaikkapa yhdellä vilkaisulla, kuten kuvan voi. Kirjaan pitää keskittyä, sen kuluttamiseen menee aikaa ja usein se synnyttää lukijassaan tunnereaktion. Tunnereaktion kautta lukija muodostaa kirjaan siteen, joka on todennäköisesti huomattavasti vahvempi kuin juurikin vaikka maalaukseen muutaman sekunnin aikana muodostuva tunneside.

Ja näin on menetelty jo vuosisatojen ajan. Kirjat on nostettu jalustalle kokemuksien jakajina ja tunteiden luojina. Ei siis ole ihmekään, että kirjoihin ja rahaan liittyvät ideat kohtaavat vastustusta. Tämä näkyy jopa kirjojen markkinoinnissa tänä päivänä: nykyisin kirjailija markkinoi kirjaansa omalla persoonallaan ja usein kirjailija on teosta enemmän esillä. Tätä kritisoidaan ihan jatkuvasti: miksi media antaa tilaa kirjailijalle kirjan sijaan? Kun kirja jää taka-alalle, lukemiseen ja kirjoihin intohimoisesti suhtautuva yleisö nousee takajaloilleen ja vaatii muutosta. Sama tapahtumien kulku pätee kirjablogien kaupallistamiseen: jos bloggaajan motiivi näyttää olevan mikä tahansa muu kuin kirjallisuuden perkaaminen, on hän luisunut pimeälle puolelle.

Tiivistettynä väitän siis, että kirjoihin liittyvät tunnereaktiot ja kaupallisen kulttuurin puuttuminen suomalaisista kirjablogeista estävät juurikin kaupallisuuden saapumisen suomalaisiin kirjablogeihin.

Omista motiiveistani  ja bibobookista

Näin lopuksi tuntuu siltä, että täytyy hieman selvittää henkilökohtaisia motiivejani. Tämän postauksen tarkoituksena ei ole väittää, että suomalaisten kirjablogien pitäisi kaupallistua ja että kaikkien pitäisi heti alkaa tekemään sitä. Ei, ei ollenkaan. Yritän tässä sanoa, että jos joku haluaa yrittää kaupallistaa oman bloginsa, se pitäisi saada tehdä ja sitä pitäisi voida yrittää rauhassa.

Lisäksi minusta on tärkeää korostaa sitä, että vaikka sosiaalisessa mediassa sitkeästi jaksetaan pyörittää tarinaa siitä, miten kirjabloggaajat tekevät blogeillaan rahaa ja kaikki julkaistavat arviot ovat täysin korruptoituneita (koska bloggaaja on sattunut saamaan arvostelukappaleen), tämä ei ole totta. Emme saa Lauran kanssa blogistamme minkäänlaisia tuloja, vaan kirjoitamme Bibbidi Bobbidi Bookia lukemisen ja kirjoittamisen, sekä laajemmin kulttuurin kommentoimisen ilosta. Olemme listanneet blogista meille aiheutuvia kuluja täällä, jos bloggaamisen raha-asiat kiinnostavat enemmän. Lisäksi suosittelen lukemaan Karo Hämäläisen Suomen Kuvalehden blogista löytyvän kirjoituksen Kehuja rahaa vastaan – kuka maksaa kirjabloggareille?

Nyt aion häpeilemättömästi jakaa tämän tekstin somessa, sillä minua kiinnostaa, mitä kanssabloggaajat ja kirjablogien lukijat ajattelevat tekstissä esittämistäni väittämistä ja koko tästä ilmiöstä ylipäätään. Klikkaa itsesi kommenttiboksiin tai tuu vetäisemään hihasta Instagramissa tai Twitterissä, niin jutellaan lisää!

allekirjoitusminna

Täytyykö hyvän kirjan jättää pysyvä muistijälki vai riittääkö hetken kestävä tunnelmointi?

Palaamme jälleen vanhan taisteluparini luokse. Olen tunnustanut kuinka vaikeaa minusta on kuunnella novelleja äänikirjana, mutta myös kuinka tahmealta novellit tuntuvat perinteisen paperikirjan sivuiltakin luettuna. Pyysin teiltä vinkkejä ja lainasin läjän novellikokoelmia. En koe silti parantuneeni vaikeasta novelliallergiastani.

Tällä kertaa tartuin suomenruotsalaisen kirjailija Johan Bargumin teokseen Lyhykäisiä. Kirjan kansitekstin mukaan Bargum on merkittävimpiä suomenruotsalaisia kirjailijoitamme, joten jo oli aikakin tutustua hänen tuotantoonsa, suomenruotsalaiset kirjailijat kun eivät tunnu olevan lukupaletillani kovin hyvin edustettuina.

Lyhykäisiä (7)

Lyhykäisiä sisältää kattavan valikoiman hyvin lyhyitä novelleja. Pikkiriikkisimmät niistä ovat vain muutamien rivien mittaisia, ja monet jopa muistuttavat mielestäni enemmän runoja kuin novelleja. Ja runoja ne varmasti ovatkin, sillä kirjan alkulehdillä mainitaan erikseen runojen suomentaja (Jyrki Kiiskinen) kirjan varsinaisen kääntäjän (Marja Kyrö) lisäksi. Kiinnostava konsepti sekoittaa näin novelleja ja runoja, ikään kuin hakea raja niiden välillä.

”Ajan myötä vanhenin. Niinhän me teemme. En suosittele.”

Bargumin novelleista kaikuu pelko vanhenemisesta ja kuolemasta, jolle ei toisaalta voi mitään. Myös meri ja lapsuuteen liittyvä lämpöinen nostalgia ovat läpi kirjan toistuvia aiheita. Vaikka kuolemaan suhtaudutaan kunnioittavan hartaasti ja haikeasti, on mukana myös kuivahkoa, mutta napakkaa huumoria. Muutamien sanojen mittaiset sivallukset osuvat ainakin minun nauruhermoihini. Johan Bargum osaa jopa nauraa itselleen, sillä eräässä novellissa sattumoisin erästä kirjailija Bargumia pyydetään puhumaan tilaisuuteen, jonka kutsuun lukemattomat kirjailijat ennen Bargumia ovat vastanneet kieltävästi. Vaikka kirjan tunnelma ja kuoleman läheisyys eivät näyttäydy painostavina, jää lukija helposti ajattelemaan elämän viimeisiä hetkiä. Mitä jos silloin on yksin? Mitä jos on menettänyt kaiken, mitä rakastaa?

”Niinpä kysynkin: voitteko ajatella tulevani haudalleni? Teidän ei tarvitse huolehtia käytännön asioista. Hautaustoimistosta soitetaan, kun asia kohta puoleen käy ajankohtaiseksi. Virkailija antaa teille vaatimattoman kukkakimpun, jonka toivon teidän laskevan uurnalleni ennen kuin pieni kuoppa peitetään hiekalla ja soralla.”

Lyhykäisiä (6)

Sitten tuleekin se hankala osio: kirjan arvioiminen. Tavallaan minä pidin kirjasta. Pystyin eläytymään henkilöiden iloihin ja suruihin, palasin lapsuuteni hetkiin, syyssateisiin, isän auton etupenkille. Hymähtelin ja hitusen liikutuin. Mietin niitä, jotka eivät ole enää luonani. Mutta silti. SILTI. Minun on pakko kysyä itseltäni, mitä kirjasta lopulta ihan oikeasti jäi käteen. Tai ehkä tarkemmin sanottuna aivojeni mutkiin. Lyhykäisiä maalaa tunnelmia, jotka pitävät minut otteessaan siihen asti, että kääntyvä sivu rikkoo luodun maailman miljooniksi siruiksi. Jälkeenpäin muistan vain yksittäisiä kohtia, en pysty palauttamaan mieleeni kuin muutaman tarina-aihion.

Junassa istuskellessa oli aikaa jäädä pohdiskelemaan kirjaa sen jälkeen, kun painoin takakannen kiinni. Aloin pohtia, onko novelleiden lopulta edes tarkoitus tallentua pitkäkestoiseen muistiimme, niin että lauseet ja hetket voi poimia milloin tahansa uudelleen tarkasteltavaksi. Vai riittäisikö se, että novelli luo lukuhetken ajaksi tietyn tunnelman, joka saakin haalistua heti uuden sivun alussa? Olenko tähän asti lukenut novelleja aivan väärin? Pitäisikö minun lopettaa huonomuistisuuteni kiroaminen, ja tyytyä siihen, että jotkin tekstit vain käväisevät ajatusteni reunamailla värittämässä pienen hetken omalla värillään ja katoavat sitten jonnekin pimeään?

Luetko sinä novelleja? Kuinka hyvin muistat kertomusten tapahtumat, henkilöt ja paikat jälkikäteen? Olenko yksikseni ongelmieni kanssa?

allekirjoituslaura

★★★½
Johan Bargum: Lyhykäisiä
Käännös: Merja Kyrö
107 sivua
Luettavaksi kirjastosta

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle