Takana 47 esitystä: Teatterivuoden huippuhetket ja pettymykset – Tartu sinäkin #esirppu2018 -haasteeseen

Pian tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun muutin Helsinkiin. Muutos opiskelijasta kokopäivätyöläiseksi oli toki monella tapaa suuri, mutta se vaikutti paljon myös teatteriharrastukseeni. Olen lapsesta asti rakastanut teatteria, mutta olen ollut varsin satunnainen teatterissa kävijä. Perheeni kanssa olemme vierailleet säännöllisesti Helsingin kaupunginteatterissa etenkin musikaalien houkuttelemina, mutta muuten olen nähnyt näytelmiä vain silloin tällöin. Kunnes vuoden 2017 alussa muutin Helsinkiin.

Tein viime vuonna vastaavan koontipostauksen vuonna 2017 näkemistäni näytelmistä. Niitä kertyi yhteensä 34. Helsinkiin muuttaminen avasi edessäni aivan ennennäkemättömän suuren näytelmävalikoiman ja lisäksi aloin käydä töiden puolesta teatterissa, mikä piti myös kustannukset kurissa.

Tänä vuonna vauhti on vaan kiihtynyt. Vuoden 2018 aikana olen nähnyt yhteensä 47 näytelmää, oopperaa, balettia ja jäätanssiteosta. Vähän jäi harmittamaan nuo puuttuvat viisi esitystä – olisi aika houkuttelevaa miettiä käyneensä viikoittain jossain esityksessä.

Katsomoiden penkkejä kuluttaessani olen tänäkin vuonna saanut kokea mahtavia tunteita. Olen nauranut, itkenyt (miksi muuten aina kaikista itkettävimmät kohtaukset tulevat juuri ennen väliaikaa?) ja jäänyt pohtimaan monia asioita ihmisyydessä, taiteessa ja maailmassa. Olen aina valtavan iloinen, kun pääsen keskustelemaan hyvästä näytelmästä kanssaintoilijan kanssa tai kun olen voinut antaa hyviä vinkkejä muille. Olen myös kokenut raastavaa surua siitä, että tässä laajassa maassamme on niin paljon hyvää teatteria niin kaukana omasta kodistani, että paljon jää kokematta. Lohduttaudun ajattelemalla kuinka upea asia laajalle levittäytynyt teatteriverkko on. Olisihan se valtavan surullista, jos näytelmiä näkisi vain yhdessä suomalaiskaupungissa.

Teatterimaniassa on ollut myös pienet kuoppansa. Esityskaudet rakentuvat niin, että kaikkien laitosten ensi-illat ajoittuvat suunnilleen samoihin aikoihin. Eli jos esitykset haluaa nähdä tuoreeltaan, saa kalenteristaan ruksia yli lukuisat rauhaisat koti-illat putkeen. Niin ihanaa kuin kulttuuririennoissa juokseminen onkin, etenkin keväällä tunsin itseni välillä aika väsyneeksi. Loppukeväästä huomasin torkkuvani katsomossa näytelmien pysähtyneiden ja hiljaisten kohtausten aikana, eikä siinä tietenkään ole mitään järkeä. Kesällä otinkin pientä taukoa teatterista, ja kävin vain aivan muutamassa esityksessä.

Ensi vuonna toivon vierailevani suunnilleen yhtä usein teatterissa kuin tänä vuonna, mutta toivon myös oppivani aikatauluttamaan menojani järkevämmin. Siinäpä sitä on tavoitetta kerrakseen.

Koska rakastan erilaisia listauksia, päätin pitää oman henkilökohtaisen teatterigaalani, johon te kaikki olette tervetulleita. #Esirippu2018 paljastaan ajatukseni vuoden parhaasta puvustuksesta, näyttävimmästä lavastuksesta ja tarttuvimmasta musiikista. Samalla paljastan myös oman suosikkini tänä vuonna näkemistäni näytelmistä.

Olisi mahtavaa, jos joku muukin tarttuisi tähän haasteeseen. Muista tägätä blogimme, niin pääsen näkemään sinun mielipiteesi vuoden teatteritarjonnasta. Kategoriat ovat tässä:

Teatterin, jossa vierailin useimmin vuonna 2018
Vuoden korvamato
Vuoden sykähdyttävin roolisuoritus
Vuoden silmäkarkkipuvustus
Vuoden pettymys
Vuoden yllättäjä
Vuoden tärkein sanoma
Vuoden mahtavin lavastus
Vuoden herkistäjä
Vuoden naurattaja
Vuoden huippuesitys

Näkemieni näytelmien lista koko komeudessaan on nähtävillä alla, ja olen linkittänyt mukaan myös kaikki kirjoittamani arviot. Osa arvioista on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa (liput saatu teatterilta) ja loput linkit johtavat Bibbidi Bobbidi Bookin arkistoon. Tainaron, Musta Saara ja Homoäiti on nähty Kansallisteatterin bloggariklubin kautta saaduilla lipuilla.

Lue loppuun

Hillary Rodham Clinton: What Happened

Hillary Rodham Clintonin teos What Happened vastaa siihen, mihin lupaakin. Siis mitä ihmettä tapahtui Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentivaaleissa? Miten enemmän ääniä saanut naisehdokas ei tullut valituksi presidentiksi, vaan paikka meni naisten seksuaalisella häirinnällä kehuskeelle nettikiusaajalle?

Processed with VSCO with hb2 preset

Teos lähtee liikkeelle vaali-illasta, mutta peruuttaa pian aivan kampanjan alkuun ja Clintonin pohdintaan siitä, haluaako hän ylipäätään presidentiksi. Moni hänen ympärillään haluaisi nähdä hänet presidenttinä, mutta Clinton epäröi ehdolle lähtemistä. Hän on juuri saanut lapsenlapsen ja kaiken lisäksi hän olisi vanhin ehdolle lähtenyt (demokraatti)ehdokas ikinä! Tässä vaiheessa tosin Bernie Sanders tai Donald Trump eivät olleet ilmoittaneet ehdokkuudestaan – Clinton ei lopulta ollutkaan vanhin. Päätöksen synnyttyä kirjassa kerrataan monia kampanjan arkisia, mutta ah, niin kiinnostavia vaiheita siitä, millaista on kiertää suurta maata kampanjoimassa. Siihen liittyy monia tapaamisia kaupungintaloilla, hengennostatustapahtumia, puheita ja lukemattomia tunteja meikki- ja kampaustuolissa.

Kampanjaelämän lisäksi Clinton kirjoittaa intohimoisesti kaikista niistä lakimuutoksista, jotka hän presidenttinä olisi tehnyt, sekä asioista, joita hän olisi lähtenyt ajamaan. Käy selväksi, että hän on aidosti innostunut lakien säätämisestä ihmisten hyväksi. Lakien säätämisen lisäksi Clintonin lapsirakkaus tulee selkeästi esiin monessakin kohdassa kirjaa. Hän kertoo kampanjakiertueellaan tapaamistaan lapsista, työstään lapsien parissa asianajajaaikoinaan, sekä omista lapsistaan ja lapsenlapsistaan (joista nuorempi syntyi kampanjan aikana).

Innostavien asioiden lisäksi teoksessa on paljon suututtavia kohtia. Se, miten vastaehdokas käyttäytyy ainoaa naisehdokasta kohtaan. Se, miten FBI:n johtaja tuntuu aivan urpolta (tässä pitää ottaa huomioon, että Comeyllä on varmasti oma versionsa tapahtumista, tämä on Clintonin kertomus). Se, miten lehdistö keskittyy jo kerran suljettuun tutkimukseen Clintonin henkilökohtaisesta sähköpostiserveristä tai Trumpin uskomattomiin möläytyksiin. Clinton ei siloittele omia mielipiteitään, vaan kaikki nämä tahot saavat tuta osansa. Jälleen pitää muistaa, että teos on vain ja ainoastaan Hillary Clintonin näkemys siitä, mitä vaaleissa tapahtui.

Aivan oman lukunsa saa Venäjä ja Putin, jonka sekaantumista vaaleihin epäiltiin demokraattien leirissä jo alkuvuodesta 2016. Sekaantumisen laajuus on tietenkin paljastunut meille vasta paljon myöhemmin. (Ja siis jos et ole Venäjä-tutkintaan liittyvää uutisointia seurannut, niin faktahan on, että Venäjä siis sekaantui Yhdysvaltojen vaaleihin. Kannattaa lukea esimerkiksi tämä summaava artikkeli, jos juonenkäänteet kiinnostavat.)

Ensimmäisten 30 sivun aikana mietin jo, miten yksi ihminen voi kestää kaiken tämän. Ja tunne vain vahvistuu, mitä pidemmälle kirjassa pääsen. Toisaalta samaan aikaan toinen ajatus nousee mieleen: jos joku voi kestää presidentinvaalikilvan Donald Trumpia vastaan, niin se on Hillary Clinton. Clintonilla on takanaan pitkä ura asianajajana ja poliitikkona – siis kansalaisten palvelijana. Jopa hänen lapsuudessaan saama metodistinen kasvatus on keskittynyt vahvasti toisten auttamiseen ja yhteiskunnallisten olojen parantamiseen. Lähes kaikki Clintonissa huutaa täydellistä presidenttiä. Vaikuttavan ansioluettelon lisäksi Hillary olisi myös Yhdysvaltojen ensimmäinen naispresidentti ja voitollaan rikkoisi jälleen yhden lasikaton.

Amerikkalaiseen politiikkaan sukeltamisen lisäksi teos herätti ainakin minussa vahvan halun tehdä enemmän oman yhteisöni hyväksi. Kirjan loppuun on uusimmassa painoksessa lisätty luku, jossa Clinton pohtii Venäjä-tutkinnan uusimpia käänteitä, mutta myös kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan. Kampanjan aikana valmistettiin hurja määrä ehdotuksia uusiksi laeiksi, sekä mietittiin ylipäätään sitä, miten monien yhteisöjen elämästä voitaisiin tehdä parempaa. Vaikka Clintonista ei tullut presidenttiä, hän päätti alkaa edistämään asioita toista kautta. Tästä syntyi Onward Together -järjestö, jonka tavoitteena on edistää kansalaisten osallistumista yhteiskuntaan ja päätöksentekoon. Itse päätin kirjan luettuani lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Haaveilen vapaaehtoistöiden tekemisestä ja omalla toiminnallani vaikuttamisesta, mutta elämäntilanne ei vielä siihen taivu. Vaikutan siis tällä hetkellä vielä valinnoillani ja kukkarollani – mutta ehkä vielä joku päivä myös esimerkiksi juuri vapaaehtoistöissä.

allekirjoitusminna

★★★★
Hillary Rodham Clinton: What Happened
Simon & Schuster, 2017
Sivuja 507
Luettavaksi omasta hyllystä

Kaisa Haatanen & Sanna Mari Hovi: Monarkian muruset

Suhteeni Britannian ja Ruotsin kuninkaallisiin on jo vuosia ollut hitusen ihmettelevä, mutta silti aavistuksen verran fanittava. Prinsessa Dianan kuollessa olin seitsemänvuotias, ja muistaakseni äitini halusi pitää televisiota auki hautajaisten ajan. Veikkaan, etten ollut kuullutkaan tuosta kruunupäästä aiemmin, joten tunsin itseni hieman ulkopuoliseksi siitä surusta, jota koko muu maailma ympärilläni tuntui kokevan. Prinsessa Victorian häitä katsellessani 20-vuotias minäni pillitti, että pitäisipä joku minulle joskus yhtä koskettavan puheen kuin Daniel. Vajaata vuotta myöhemmin luovutin Jyväskylässä soluasuntoni avaimen aamuvarhaisella ehtiäkseni ensimmäiseen junaan kohti Hämeenlinnaa. Halusin ehtiä katsomaan prinssi Williamin häät, mutta aikaisen herätyksen vuoksi torkahtelin seremoniaa tapittaessani. Kun Williamin ja Katen esikoinen syntyi, oli vastuullani seuraavan päivän Hämeen Sanomien ulkomaansivu. Toimituksessa pyöri kaksi livelähetystä englantilaisen sairaalan edustalta, kun jännitimme, ehtivätkö tuoreen kruununperijän strategiset mitat sivulle ennen kuin lehti lähtee painoon.

Disney-sukupolven edustajana ja vankkumattomana kannattajana jokin prinsseissä ja prinsessoissa kiehtoo minua suuresti. Olen aivan koukussa The Crown -sarjaan, ja ihastelen jokaista uutta kuvaa pikkuisista kuningasperheiden jäsenistä, vaikka heidän nimensä ja ikänsä menevät auttamattomasti päässäni sekaisin. Samaan aikaan en voi kuitenkaan olla ihmettelemättä koko järjestelmää, joka tuomitsee jo syntymässä lapset julkisen katseen alle kahlittuun asemaan. Olemmeko jossain kohtaa tilanteessa, jossa länsimaissa ei ole enää kuninkaallisia, vaan he liittyvät supermarkettien kassajonoihin meidän tavallisten tallaajien kanssa kuten Tuomas Kyrön Kunkku-kirjassa?

Monarkian muruset (2)

Kaisa Haatasen ja Sanna Mari Hovin katsantokulma kuninkaallisiin on pitkälti samanlainen kuin minulla ja varmasti monella muullakin suomalaisella. Prinsessahäitä katsotaan kuohuvaa lipittäen ja prinsessakakkua lusikoiden, mutta vieraiden valtakuntien kruunupäissä on aivan tarpeeksi kimallusta, omia ei edes kaivata. Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi yltänyt Monarkian muruset – Kaiken maailman kuninkaalliset on rento katsaus meille tutuimpiin, mutta myös ainakin minulle täysin tietämättömyyden udun alle jääneisiin kuningashuoneisiin. Kirja aloitetaan oikeutetusti Britannian kuningasperheestä ja kauniiksi finaaliksi on koottu katsaus Ruotsin kuninkaallisiin. Siihen väliin mahtuu niin eurooppalaisia, aasialaisia, afrikkalaisia kuin arabimaidenkin kuningashuoneita sekä runsaasti tietoa maailman monarkioiden historiasta.

Haatanen ja Hovi ovat onnistuneet niputtamaan kansien väliin valtavasti vuosilukuja ja henkilöiden nimiä uuvuttamatta silti lukijaa aivan täysin. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että pitkät nimirimpsut alkoivat jossain vaiheessa mennä päässäni sekaisin, joten tyydyin siihen, etten ihan aina ollut kärryillä kenen siskosta tai pikkuserkusta on kulloinkin kyse. Myös Google pääsi laulamaan, kun monista mainituista hääpuvuista ei ollut teoksessa otosta. Yleisesti ottaen kirjan kirjoittajat ovat kuitenkin onnistuneet saamaan valtavan tietomäärän suhteellisen helposti sisäistettävään muotoon.

Monarkian muruset (1)

Kirjaan on tuotu rentoutta Haatasen ja Hovin marginaaleihin lisäämillä kepeillä huomautuksilla. Niissä ihannoidaan kuninkaallisten urotöitä ja hekumoidaan herkullisia prinssejä. Suurimman osan aikaa tämä letkeä leikittely toimii, mutta myös ylilyöntejä on päässyt mukaan. Vaikka kuninkaalliset on kautta historian nostettu omaan vitriiniinsä tavallisen kansan yläpuolelle, ovat hekin lopulta vain ihmisiä. Siksi esimerkiksi ulkonäön kommentointi ja moittiminen tuntuu hieman mauttomalta. Vai mitä sanotte tästä:

”Etenkin poikkeuksellisen kauniin sisarpuolensa Charlotten rinnalla Alexandra näyttää suorastaan liikuttavan vaatimattomalta ja… noh, saksalaiselta.”

S: ”Tässä nähdään taas, miten äidin kauneus ei pelkästään riitä. Luomme myötäelävän katseemme Hollannin kruununperilliseen.”

K: ”Niin luomme, niin!”

Huomautettakoon vielä, että Monacon ruhtinaskunnan perimysjärjestyksessä kymmentenä oleva Hannoverin prinsessa Alexandra on syntynyt vuonna 1999. Hollannin kruununprinsessa Catharina-Amalia on puolestaan syntynyt vuonna 2003. Nuorten naisten ulkonäön arvosteleminen ei ainakaan minussa kutittele huumorihermoa, päinvastoin.

Pienistä mauttomuuksista huolimatta Monarkian muruset on ehdottomasti kiehtovaa luettavaa edes hitusen kuningasperheiden arkeen perehtyneille. Suosittelen myös antamaan sen joululahjaksi sille läheiselle, joka vaatii koko taloutta hiljenemään kaikkien televisioitujen kuninkaallisten juhlien ajaksi.

allekirjoituslaura

★★★★
Kaisa Haatanen & Sanna Mari Hovi: Monarkian muruset
Johnny Kniga, 2018
Sivuja 398
Luettavaksi kirjastosta

Jouluhaaste, lukuvlogi, Oodin avajaiset, kirjalahjat sekä loppuvuoden lukusuunnitelmat – Tältä näyttää 12 Days of Bibobooxmasin ensimmäinen viikko

Joulukuun alusta on kulunut viikko, ja se tarkoittaa sitä, että ensimmäinen kolmannes 12 Days of Bibobooxmas -videojoulukalenteria on takana. Koska emme halunneet tuutata blogia aivan täyteen videosisällöillä, päätimme koota jouluun asti näin sunnuntaisin saman otsikon alle kaikki viikon aikana julkaistut videot.

Ensimmäinen videoviikko on ollut todella innostava, ja on ollut ihanaa, kuinka suurella kiinnostuksella videomme on otettu vastaan. Jokainen katselukerta, tykkäys ja kommentti kannustavat istumaan editointiohjelman ääreen yhä uudelleen ja uudelleen.

Joulukuun alussa julkaisimme yhteisvideon, jollaista meiltä on toivottu paljon. Valitettavasti Helsingin ja Jyväskylän väliset kilometrit hankaloittavat saman kameran ääreen istumista, mutta onneksi näitä tilaisuuksia on tänä syksynä ollut jo useampia (kirjapaheet, Hel-YA! sekä Helsingin kirjamessut)! 12 Days of Bibobooxmas -maratonin aloitti Festive Christmas Book Tag.

Lukuvlogit ovat kirjatuben suola ja sokeri, joten Minna videoi viiden päivän ajan lukemisiaan. Spoiler: Minna ehtii viidessä päivässä tarttua kahteen fyysiseen kirjaan ja yhteen äänikirjaan.

Itsenäisyyspäivän aattona avattiin Helsinkiin keskustakirjasto Oodi. Laura kävi tutustumassa tähän arkkitehtuuriltaan henkeäsalpaavaan kirjastoon ennen vajaisruuhkia. Erityismaininta kirjaston mahtavista unisex-vessoista.

Joululahjoja voi ostaa muillekin kuin aivan lähipiirinsä jäsenille. Laura lähti kirjakaupoille tarkoituksenaan hankkia pari pakettia Joulupuu-keräykseen. Ostosten lomassa tarjoillaan kelpo joukko hyviä lahjavinkkejä lapsenmielisille lukijoille.

Tänään julkaistussa videossa Minna käy läpi loppuvuoden lukusuunnitelmiaan. Mitkä kirjat Minna haluaa vielä lukea ennen kuin on aika kääntää kalenterista esiin vuoden 2019 ensimmäinen päivä?

Oletko jo ehtinyt katsoa tämän viikon videot? Mitä ajatuksia ne sinussa herättivät ja nousiko joku pätkä omaksi suosikiksesi?

Voiko kirjojen ostaminen lähteä näpeistä? – Ajatuksia kirjavuorten ja jouluisen kulutushysterian keskeltä

Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien yhteisen joulukalenterin seitsemättä luukkua. Eilisen luukun takana oli Kirjakaapin avain -blogin Jonna, ja huomenna vuorossa on Riikka Lukijan roolissa -blogista. Mutta sitten asiaan.

aduPz28 - Imgur

Koko tämän vuoden ajan sisälläni vellonut ympäristöahdistus on paisunut. Olen pohtinut omia kulutustottumuksiani, matkojani, syömääni ruokaa ja tulevaisuuden unelmiani aivan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Väkisinkin nämä hivenen sekavat ajatusvyyhdet ovat levitelleet lonkeroitaan myös rakkaan kirjaharrastukseni pariin. Ja voi pojat, näitä kiemuroita ei olekaan helppo selvittää.

Monien innokkaimpien kirjaharrastajien arkeen limittyy kirjahamstraaminen. Omaan hyllyyn halutaan kiinnostavimmat uutuudet ja puhuttelevimmat klassikot, ehkä jopa useampana painoksena tai vaikka lukuisina käännöksinä. Kirjamessuilta palataan selkä armoa huutaen, eikä uusille ostoksille tunnu edes löytyvän tilaa pursuavasta kotikirjastosta.

Kaikkein korostuneimmin tämä hamstraus näyttäytyy minulle ulkomaisilla kirjatubekanavilla. Valtavia book haul -videoita julkaistaan vähintään kerran kuukaudessa ja massiivisimmissa esitellään jopa kymmeniä uusia niteitä. Aihetta sivuttiin lyhyesti marraskuun lopussa julkaistussa Bookmarked-videossa. Huolestuttavinta oli, että jotkut kirjatuben seuraajista ovat käyttäneet kirjojen ostamiseen niin paljon rahaa, että he päätyvät nuudelikuurille. Tämä tuntuu niin absurdilta, että ihan kauhistuttaa.

Videolla mainittiin myös jonkun katsojan pelko kirjastosta lainatuissa kirjoissa kuhisevista pöpöistä. Että parempi ostaa kirja omaksi, niin saa ainakin tahrattomat sivut. Jotkut myös ajattelevat, että kirjatubekanavan perustaakseen on omistettava satoja kirjoja, kalliina kovakantisina versioina tietenkin. En tunne Yhdysvaltojen tai sen paremmin muidenkaan maiden kirjastoverkoston laajuutta tai laadukkuutta, mutta tämän videon katsottuani olen tavallistakin kiitollisempi suomalaisista kirjastoista. Myös kotimaisten kirjablogien ja -tubekanavien suhtautuminen kirjastoihin on ylistävä. Tuntuisi oudolta, että joku ei kehtaisi näyttää videollaan kirjaston tarroin varusteltua opusta. Päinvastoin, olen itsekin tunnustanut olevani jopa kirjaston ongelmakäyttäjä.

47571960_2230000657288652_3841565950956535808_n

Miten tämä kaikki sitten liittyy alussa mainitsemaani ympäristöahdistukseen? Minusta on aina hyvin epäilyttävää, jos jokin elämän osa-alue jätetään kriittisen tarkastelun ulkopuolelle. Jos kävelen kahden kilometrin päähän viedäkseni muovit keräyspisteeseen ja pohdin millaisia vaatteita haluan ostaa (vai haluanko ostaa niitä ollenkaan), on perin outoa, että heittäydyn kerta toisensa jälkeen kirjamanian vietäväksi. Asia vaivasi minua sen verran paljon, että selvitin töissä romaanin kasvihuonekaasupäästöt. Vaikka luvut ovat hitusen vanhat, antavat ne mahdollisuuden hengähtää helpotuksesta: 300 sivuinen romaani tuottaa päästöjä suunnilleen saman verran kuin 7,3 kilometrin ajomatka henkilöautolla. Ei paha. Olisi kuitenkin kiinnostavaa tietää kustantamoiden tekemistä ympäristövalinnoista ja mihin suuntaan kirjat kehittyvät. Millaista paperia kirjoissa käytetään? Miten kannet valmistetaan? Mitä painoa käytetään?

Kirjojen ostaminen on myös hyvin erilaista kuluttamista kuin vaikkapa vaatekaupoilla ravaaminen. Ostamalla kirjan, tuet kirjailijaa, kustantajaa, kirjakauppaa ja muita kirja-alan toimijoita. Puhumattakaan kotimaisesta kirjallisuudesta ja suomen kielestä! Kirja kestää myös paremmin aikaa kuin yksikään vintage-mekko. Kolttu saattaa jäädä pieneksi, hiutua läpinäkyväksi tai pudottaa kaikki nappinsa. Hyvä kirja sen sijaan kestää sukupolvelta toiselle ja kulutuksen jäljet tekevät niteestä usein entistä kauniimman.

Suuri syy omaan kirja-ahdistukseeni on tämänhetkisen kirjahyllyni rajallinen tila sekä valtava arvostelukappalevyöry, joka hyökkää ajoittain päälleni töitteni kautta. Tavallaan rakastan sitä – ovathan kirjat aina ihania – mutta pitkin asuntoa ripotellut kirjakasat vähän ahdistavat.

Mikä siis on lopputulemani tässä kirjainnostuksen ja ympäristöahdistuksen yhteisessä ajatuspalmikossa? No varmasti se, että pohdiskelen jatkossa kirjaharrastustani myös kulutuskriittisestä kannasta, vaikka olen tähänkin asti ollut enemmän kirjaston liikakäyttäjä kuin kirjakauppojen vakioasiakas. Toinen (ja hivenen ajankohtaisempi) päätelmä on se, että kirja on mitä mahtavin lahjaidea. Kun valitsee lahjansaajalle sopivan opuksen, ovat paketin päästöt huomattavan pieniä sen aiheuttamaan iloon verrattuna.

Päätin tänäkin vuonna osallistua Joulupuu-keräykseen, tällä kertaa kahdella kovalla paketilla. Katso millaiset lahjat tarttuivat mukaani! Samalla voit kirjata ylös muutaman mainion lahjaidean.

allekirjoituslaura

Pohditko sinä kuluttamistasi erityisesti kirjojen kannalta? Entä aiotko kääräistä joululahjapaketteihin kirjoja tai pyytää itsellesi mukavaa lukulahjaa?

Kaikilla kielillä -haaste työnsi mukavuusalueen ulkopuolelle – miten sinulla meni?

Maaliskuussa aloittamani Kaikilla kielillä -lukuhaaste päättyi kaikessa hiljaisuudessa marraskuun lopussa. Kehittelin haasteen alkuvuodesta tekemälläni Brysselin-matkalla kärrätessäni ranskankielisiä lastenkirjoja kotiin matkalaukussani. Halusin lukea mahdollisimman monella kielellä ja mahdollisimman paljon.

Processed with VSCO with hb2 preset

Otetaan kertauksen vuoksi tähän haastekohdat alkuperäisestä postauksesta:

”Haasteen on tarkoitus olla lukumäärältään kevyt, sillä eri kielellä lukeminen voi olla joskus raskastakin. Siksi suorituskohtiakin on vain viisi (ellet sitten osaa todella montaa kieltä!). Ne ovat seuraavanlaiset:

  1. Lue kirja suomeksi
  2. Lue kirja englanniksi
  3. Lue kirja ruotsiksi
  4. Lue kirja jollakin muulla kielellä, jonka osaat
  5. Lue (lasten)kirja kielellä, jota et vielä osaa”

Oma lopputulokseni on 3/5 haastekohtaa, sillä kesän jälkeen haasteen tekeminen (ja lukeminen ylipäätään) vähenivät radikaalisti. Sain kuitenkin suoritetuksi kohdat yksi, kaksi ja kolme. Suomeksi luin viime kesänä Edith Södergranin runoteoksen, sillä päätin, että haastekirjan tulee olla mahdollisimman kaunista suomea. En ole suuri runojen ystävä, mutta Södergran teki jollakin tapaa vaikutuksen.

Englanniksi päätin lukea toista genreä, jota harvemmin luen, siis esseitä. Kyseessä oli Rebecca Solnitin esseekokoelma Men Explain Things to Me, jonka nimikkoesseestä termi mansplaining on saanut alkunsa. Teos oli lukukokemuksena suututtava, ahdistava ja hieno – kaikki fiiliksiä, joita feministinen kirjallisuus usein saa aikaan. Solnit pääsi mukaan haasteeseen siksi, että kieli teoksessa oli muista lukemistani englanninkielisistä teoksista poikkeavaa ja joskus vaikeammin tavattavaa.

Kolmas suorituskohta, ruotsiksi lukeminen, oli minulle henkilökohtaisesti kaikkein suurin haaste ja suurin voitto. Luin ruotsiksi Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan ja voi pojat, siinä riitti alkuun urakkaa. Lopulta ruotsi lähti kuitenkin soljumaan aina vain paremmin (useamman vuoden tauon jälkeen taito taisi olla hieman ruosteessa), ja lopulta huomasin nauttivani Muumien lukemisesta varsin paljon. (Vaikka unohdin esimerkiksi Niiskun olemassaolon kokonaan ja jouduin googlaamaan, mitä tarkoittaa pannlugg.)

Kaksi viimeistä kohtaa minulta jäi suorittamatta – siis tätäkin haastetta alunperin inspiroineet ranskankieliset lastenkirjat ovat edelleen lukematta. Olen aloittanut Le Petit Princen lukemisen, mutten saanut sitä haasteen puitteissa loppuun. Lisäksi ranskani on erittäin ruosteessa, eikä lähtötasokaan ole kovinkaan korkea. Aion silti saada ainakin tämän yhden lastenkirjan luettua loppuun!

Nyt olisikin mukavaa kuulla, miten haasteeseen mukaan ilmoittautuneiden luku-urakka on sujunut! Jos kirjoitat haasteesta blogipostauksen tai vaikka ig-kuvatekstin, linkkaa postauksesi tämän tekstin kommentteihin, niin nostan tekstisi mukaan tähän postaukseen. Kiitos vielä kaikille osallistuneille. Toivottavasti kielitaitonne parantui ja pääsitte haastamaan itseänne!

allekirjoitusminna

Kaikilla kielillä -haasteeseen osallistuneiden koontipostaukset:

Sarjakuvahaaste päättyi – Miten minun kävi?

Viime syksynä tartuin ensimmäistä kerta sarjakuva-albumiin, joka ei ollut koottu Ankkalinnan asukkaiden seikkailuista. Kuin huomaamatta alkanut sarjakuvainnostus alkoi paisua, ja Hurja Hassu Lukija -blogin Jassun aloittama Sarjakuvahaaste kannusti lainaamaan kirjastosta yhä uusia sarjakuvia. Sarjakuvahaaste päättyi marraskuun lopussa, joten on aika katsoa, mille rappuselle lukemisineni kipusin. Mutta ensin muutama miniarvio viime aikoina lukemistani sarjakuvista.

Sarjakuva (1)

★★★★
Ina Majaniemi: Huone yhdelle – Pieni matkakertomus
Ina Majaniemi Graphic Design, 2017
Sivuja 79
Luettavaksi kirjastosta

Ilona Piippo on ”se kolmannen kerroksen vanhapiika, joka useimmiten tulee rappukäytävässä vastaan koiran kanssa – tai lasten, siis siskon lasten”. Vaikka hänellä on ollut paljon mukavaa tekemistä, oma elämä vaikuttaa jotenkin vaisulta muiden menoihin verrattuna. Niinpä Ilona päättää lähteä aivan yksin matkalle Italiaan. Rohkeuttaan keräillen Ilona astuu lentokoneeseen ja selvittää aivan itsekseen kaikki matkalla kohtaamansa haasteet, ja kesäloman lopulla hänellä on kasapäin uusia valokuvia liimattavaksi albumiinsa.

Ina Majaniemen piirrostyyli on puhuttelevaa kaikessa harmaudessaan. Käsittääkseni lyijykynällä piirretyt kuvat ovat yksityiskohtaisia ja ilmeikkäitä. Yksin elävän, mutta ei liian yksinäisen, naisen pohdinnat ovat kiinnostavia ja samaistuttavia, eikä teos pääty strong independent woman -uhoon tai päälle liimattuun valaistumiseen. Tai jos päättyykin, niin sen määrän itsevarmuuden louhimista kyllä kestä.

Sarjakuva (2)

★★★
Sarah Andersen: Herding Cats – A Sarah’s Scribbles collection
Andrews McMeel Publishing, 2018
108 sivua
Luettavaksi kirjastosta

Sarah Anderssenin raitapaitainen ja pörrötukkainen hahmo on jo pitkään ollut yksi suosikkejani sarjakuvarintamalla. Muutaman ruudun mittaiset kertomukset elämänsä hallinnan kanssa tasapainottelevasta tyypistä ovat hauskoja ja samaistuttavia. Herding Cats -kokoelmassa käsitellään muun muassa ahdistusta, kissoja ja koiria sekä deadlinen pelkoa. Kirjan loppuosaan on koottu vähän pidempi kokonaisuus nuorille luovan alan tekijöille, jotka joutuvat kohtaamaa internetin tarjoamat haasteet uransa alussa. Sarjakuvaruutujen väliin on kirjoitettu pitkät pätkät opastavaa tekstiä, joka ei varsinaisesti ainakaan minua puhutellut. Motivoivaa ja opettavaa varmasti joillekin oman luovan työnsä julkisen katseen alle asettaville, mutta minä olisin keskittynyt ennemmin niihin varsinaisiin sarjakuvapätkiin.

Sarjakuva (3)

★★
Kris Keränen: Ahistunu pupu – Elämältä piilopaikan sain
Arktinen Banaani, 2016
64 sivua
Luettavaksi kirjastosta

★★★
Kris Keränen: Ahistunu pupu 2 – Elämä on mut siihen tottuu
Arktinen Banaani, 2017
63 sivua
Luettavaksi kirjastosta

Viime vuonna kuulin ohimennen Kris Keräsen haastattelun Helsingin kirjamessuilla. Sarjakuvantekijää haastateltiin hänen teoksistaan, jotka kertovat ahdistuneesta pupusta. Idea kiinnosti minua heti, sillä kuvittelin teosten käsittelevän hauskalla tavalla neuroottista jänöjussia, jonka ahdistuminen on luokkaa miten tervehdin kaupan kassaa järkevästi typerien ostosten yli. Nyt kun vuotta myöhemmin tartuin kahteen Ahistunu pupu -albumiin, huomasin, että kyseessä onkin oikeasti vakavasta ahdistuksesta kärsivä jänis. Siis niin vakavasta ahdistuksesta, että siinä ei ole enää mitään hauskaa. Lamaannuttava, maahan lyövä ahdistus puskee kirjojen sivuilta välillä päälle täydellä voimalla.

Molemmissa kirjoissa kullekin sivulle on painettu kuusi sarjakuvaruutua. Olin aluksi vähän kujalla siitä, jatkuuko yksi strippi koko sivun ajan, mutta tilansäästöllisistä syistä sivulle onkin painettu kaksi erillistä minitarinaa. Hitusen sekavaa. Sekava on myös ensimmäisen albuminen tekstinkäyttö, sillä pupun ajatuksia ei ole laitettu puhekupliin, vaan ne vellovat täyttäen välillä koko ruudun. Se kuvaa toki hyvin ahdistuneen ajatuksien tukahduttavuutta, mutta toisaalta ihan tässä alkaa lukijaakin ahdistaa sellaisen tekstivyöryn keskellä. Asia on korjattu toisessa kokoelmassa, jossa myös piirustustyyli on muuttunut paljon silotellummaksi. Oikeastaan pidin enemmän ensimmäisen kirjan rouheammasta tyylistä, mutta puhekupliin kahlittu teksti sai minut kuitenkin tykkäämään enemmän sarjan kakkososasta.

Sarjakuva (4)

Mikä sitten on lopullinen tulokseni Sarjakuvahaasteessa? Sain luettua yhteensä 20 sarjakuva-albumia eli olen Marv Sin Citystä. Sarjakuvasivistymättömyydestäni kertokoon se, että en tunne kyseistä hahmoa lainkaan. Kiitos paljon Jassu innostavasta haasteesta, aion jatkossakin lukea sarjakuvia ja löytää aikaa niistä kirjoittamiseen! Alla vielä kaikki tänä vuonna lukemani sarjakuvat ja mukana myös linkit tarkempiin arvioihin.

Lue loppuun

Bibobooxmas alkaa! – Seuraa joulukalentereita Instagramissa ja Youtubessa

Erittäin hyvää joulukuuta, rakas lukija! Jouluaattoon on enää ihan pieni hetki ja mikäpä olisikaan parempaa kuin kaksi erillistä joulukalenteria koko joulukuun ajan aina aattoon saakka. Päätimme ruveta tänä vuonna oikein jouluisiksi ja tuoda teille jouluteemasia kirjasisältöjä kolmessa eri kanavassa – alkaen tästä päivästä!

12 Days of Bibobooxmas – Joulukalenterimme Youtubessa lähtee tänään käyntiin Festive Christmas Book Tag -videolla, jossa mietimme muun muassa kirjoja kilttien ja tuhmien listoille sekä kuvitteellista perhettä, jonka kanssa haluaisimme istua joulupöytään. Uusi video ilmestyy aina jokatoinen päivä aatonaattoon saakka! Pistä siis kanava tilaukseen ja muista käydä kommentoimassa videoita.

#bibobooxmas18 – Jo perinteeksi muodostunut joulukalenterimme Instagramin puolella alkaa myös tänään. Kuva-aiheet ilmestyivät jo muutama viikko sitten ja tällä kertaa seassa on aika haasteellisiakin kohtia. Oikeita vastauksia ei kuitenkaan ole, vaan jokaista kohtaa saa tulkita haluamallaan tavalla. Voit osallistua kalenteriin tsekkaamalla haastepostauksesta päivän aiheen ja postaamalla oman kuvasi hashtagilla #bibobooxmas18. Nostamme osallistujien kuvia ig-storyymme aina muutaman päivän välein.

Joulukuu Bibbidi Bobbidi Bookissa – Jotta kaikki kanavamme eivät olisi aivan täynnä joulua, ilmestyy blogissa koko joulukuun ajan postauksia tavalliseen tahtiin. Uutta sisältöä voi siis odottaa joka tiistai ja torstai. Luvassa on täysin jouluun liittymättömiä kirja-arvioita ja aihepostauksia. Aivan kokonaan joululta ei kuitenkaan voi välttyä, sillä koostamme 12 Days of Bibobooxmas -videot joka sunnuntai omaan postaukseensa ja osallistumme myös kirjabloggaajien joulukalenteriin.

Joulukuu on siis Bibbidi Bobbidi Bookin osalta yhtä kimaltelevaa, hyöryävän lämmintä, jouluista vyörytystä. Kauhisteltiin itsekin tätä sisällön määrää joulukuuta suunnitellessamme, mutta samalla innostuttiin vieläkin enemmän. Tästä tulee kaikkien aikojen joulukuu! Tervetuloa mukaan – toivottavasti tykkäät joulusta yhtä paljon kuin me!

Marraskuu oli täynnä hyvää luettavaa – mutta odottakaapa joulukuuta!

Pimeä marraskuu on pian ohi ja joulukuu aivan ovella! Pimeys ei onneksi eksynyt blogiin, sillä Laura piti linnaketta pystyssä ansiokkaasti, kun Minna piti blogilomaa. Tässä postauksessa käydään taas läpi kuukauden luetut, sekä blogin kuulumiset. Joulukuusta on tulossa sisällön suhteen aivan uskomaton ilotulitus, joten pysyhän kuulolla! (Ja seuraa meitä kaikissa mahdollisissa kanavissa: Instagram, Youtube ja Facebook.)

bibobook_marraskuunluetut1

Minna: Marraskuu oli minulle lukemisen suhteen varsin samanlainen kuukausi kuin lokakuu. Määrällisesti kirjoja on vain muutama, mutta tuntuu silti siltä, että olen lukenut aktiivisesti, vaikkakin pienissä määrissä. Luin loppuun lokakuussa Kirjamessuilta ostamani Hillary Rodham Clintonin teoksen What Happened, joka kertoo Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleista (ja monesta muustakin asiasta) Clintonin näkökulmasta. Teos oli viihdyttävä ja sai aikaan kovan halun tehdä hyvää muiden ihmisten puolesta. Kirjoitan lukukokemuksesta pidemmin vielä joulukuussa!

Toinen suuri lukuprojektini marraskuussa oli Sarah J Maasin Throne of Glass -sarjan päätösosa Kingdom of Ash, josta mulla on vielä aivan viimeiset sivut lukematta. Voin tosin jo tässä vaiheessa sanoa, että lukukokemus on ollut uskomaton − juuri sitä, mitä Maasilta sarjan viimeiseen osaan odotinkin. En jauha sarjasta tässä sen enempää, koska ajattelin omistaa sille lähitulevaisuudessa kokonaisen postauksen.

Marraskuu toi mukanaan myös äänikirjojen kuuntelemisen! Lopetin vuoden alussa BookBeat-tilaukseni, koska en palvelun hintaan nähden kuunnellut omasta mielestäni tarpeeksi kirjoja. Nyt kuitenkin aktivoin jälleen tunnukseni ja kuuntelen muutamaakin eri kirjaa samaan aikaan. Suurimmaksi osaksi kuulokkeet ovat korvissa lenkillä tai työmatkalla, joten sain kuun aikana vain yhden kirjan loppuun. Voin suositella Mirkka Lappalaisen Pohjolan noitia kaikille historiasta kiinnostuneille! Ja hei, onpa ihanaa olla taas täällä. Oli virkistävää (ja käsien suhteen pakollista) pitää blogista kuukauden tauko, mutta vielä kivempaa on tulla takaisin!

Marraskuussa luin…
Hillary Rodham Clinton: What Happened
Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä

Yhteensä kaksi kirjaa, joissa 710 sivua.

Marraskuussa kuuntelin…
Mirkka Lappalainen: Pohjoisen noidat

Yksi kirja, joka kesti noin 9,5 tuntia.

Marraskuun luetut

Laura: Loistavan lokakuun jälkeen marraskuun lukusaldo tuntuu hitusen laihalta. Toisaalta, olen ollut aika väsynyt ja tunkenut iltani täyteen kulttuuririentoja, joten ei ihme, että useimmat lukuhetket ovat päättyneet nopeasti yöunille siirtymiseen. Eikä tämäkään tulos huono ole: kaksi romaania, novellikokoelma, runokirja, tietokirja, kaksi sarjakuvaa ja kaksi kuvakirjaa. Mutta tietänette sanonnan nälän kasvamisesta syödessä.

Tämän kuun ilahduttavin lukukokemus oli ehdottomasti Salla Simukan Sammuta valot! / Sytytä valot! – tuplanovellikokoelma. Ehkä vastaus novellikipuiluuni ovatkin nuorille suunnatut tekstit! Palaan tarkemmin oheiseen kirjaan, kunhan pääsen purkamaan jatkuvasti kasvavaa rästipostausten jonoa. Monarkian muruset oli muuten myös loistava lukupaketti!

Äänikirjoja kuuntelin jälleen mukavan ahkerasti. Ihmettelen tätä edelleenkin, vaikka yhden marraskuun viikon ajan seurasinkin kuunteluani aktiivisesti. Mitä minä näistä nyt sitten sanoisin? Tommy Tabermannin korviini kuiskimat eroottiset runot punastuttivat poskia etenkin julkisilla paikoilla kuunneltuna. On se vaan eri asia lukea näitä itse kuin kuunnella toisen lukemana. Vickypedia oli riemastuttava ja Taikajengiin rakastuin! Sivuhenkilö herätti ajatuksia kriitikon sekä kirjailijan suhteesta, ja näitä ajatuksia pääsen purkamaan ensi viikolla lukupiirissä. Muuten Saara Turusen teokset eivät tehneet minuun kovin kummoista vaikutusta.

Joulukuulta odotan niitä muutamia ylimääräisiä vapaita, jotka antavat mahdollisuuden suklaa- ja kirjaövereihin. Tarkoitus olisi suorittaa Helmet-lukuhaasteet loppuun sekä printtikirjoilla että äänikirjoilla, ja haluaisin myös lukea kaikki lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat. Harry Pottereihin palaaminen joululomalla on ollut myös salainen haaveeni. TBR-pino siis huojuu edelleen.

Marraskuussa luin…
Meri Kuusisto: Vuosi tavaratalossa
Kris Keränen: Ahistunu pupu 1 − Elämältä piilopaikan sain
Kris Keränen: Ahistunu pupu 2 − Elämä on mut siihen tottuu
Kaisa Haatanen & Sanna-Mari Hovi: Monarkian muruset
Topi Linjama: Varjo tarttuu peiliin
Salla Simukka: Sammuta valot! / Sytytä valot!
Sanna Sofia Vuori & Linda Bondestam: Muna
Maija & Anssi Hurme: Varjostajat
Riina Mattila: Järistyksiä

Yhteensä yhdeksän kirjaa, joissa 1327 sivua

Marraskuussa kuuntelin…
Kati Hiekkapelto: Tumma
Tommy Tabermann: Eroottiset runot
Rosa Liksom: Everstinna
Denise Rudberg & Hugo Rehnberg: Niin se sitten meni
Ilmas Taska: Pobeda 1946
Neil deGrasse Tyson: Tähtitiedettä kiireisille
Tuija Wuori-Tabermann, Anne Pennanen, Sami Spåra: Vickypedia
Saara Turunen: Rakkaudenhirviö
Saara Turunen: Sivuhenkilö
Neil Patrick Harris: Taikajengi

Yhteensä kymmenen kirjaa, jotka kestivät lähes 69 tuntia

Blogissa marraskuu oli siitä poikkeuksellinen kuukausi, että puikoissa hääri yksinään Laura. Täytyy tunnustaa, että tämä työsarka jännitti aluksi hieman. Mitä jos en ehdi kirjoittaa tarpeeksi postauksia? Mitä jos kävijämäärät romahtavat? Mitä jos onnistun räjäyttämään maailman? Mikään kauhukuvistani ei toteutunut, eikä näistä kolmesta kaksi ensimmäistä olisi edes ollut mitenkään vakavia asioita. Itse asiassa kirjoitettavaa kertyi niin paljon, että pelkään postausmäärien kasvavan tulevina kuukausina järjettömyyksiin, kun olen kerran antanut postauspatojen avautua täysin. Gradujeni valmistumisen tähden toivon pystyväni säästämään kirjoitusaikaa myös niille. Kahdessa vuodessa olen näemmä nostanut itseni ”yksi postaus joka toinen viikko tuntuu välillä vähän raskaalta” -vaihteelta ”kaikki mitä haluan sanoa, ei mahdu neljään postaukseen viikossa” -tasolle. Hups. Tai jee. Miten sen nyt ottaa.

Kuukauden luetuin postaus oli jo viime kuussa julkaistu Teatterissa: Vaginamonologeja ja toiselle sijalle kiilasi Minnan vanha tuttu postaus Self help -kirjat, jotka ovat oikeasti muuttaneet elämääni. Myös Minna Rytisalo: Rouva C. -arvio kiinnosti monia. Youtuben puolella marraskuun katsotuimmaksi videoksi nousi Lokakuun luetut -koonti.

Joulukuussa Minna palaa jälleen rivistöön, ja luvassa onkin vaikka mitä mukavaa! Instagramin puolella alkaa joulukuun alussa #bibobooxmas18-kuvahaaste, jossa joka päivälle jouluaattoon asti on annettu oma kuva-aihe. Myös Youtube-kanavallamme virittäydytään joulutunnelmiina, sillä heti 1. joulukuuta starttaa 12 Days of Bibobooxmas! Julkaisemme siis joka toinen päivä videon aina jouluun asti. Kuun lopussa on tietysti luvassa tuttuun tapaan yhteenvetoja kuluneesta vuodesta ja kurkistuksia jo ensi vuoden puolellekin.

Amanda Lovelacen Tässä prinsessa pelastaa itsensä saatu kustantajalta.

VIDEO: Tosisatukirjoilla on paikkansa keskeneräisessä maailmassa – Suosikkikirjan valinta osoittautui hitusen hankalaksi

Olen tämän vuoden aikana tutustunut ahkerasti monien mahtavien tyttöjen ja naisten suorittamiin sankaritekoihin tosisatukirjojen avulla. Yhden kirjan verran olen lukenut myös poikien ja miesten urotöistä, joihin ei lukeudu prinsessojen pelastaminen lukituista torneista vaan oman unelmansa seuraaminen. Kirjabuumin keskellä olen välillä ollut jopa hieman väsynyt, mutta siitä huolimatta halusin kahlata kaikki teokset läpi. Kirjoittamani aviot kustakin niteestä löydät täältä:

Francesca Cavallo & Elena Favilli: Iltasatuja kapinallisille tytöille
Ben Brooks: Stories for Boys Who Dare to Be Different
Taru Anttonen & Milla Karppinen: Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)
Francesca Cavallo & Elena Favilli: Iltasatuja kapinallisille tytöille 2
Ida & Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa
Elina Tuomi: Itsenäisiä naisia – 70 suomalaista esikuvaa

Todellisen satukirjat (3)

Kirjoja lukiessa niitä tuli väkisinkin verrattua toisiinsa. Ihan tarkkaa paremmuusjärjestystä en osannut teoksille laatia, mutta kyllä minä onnistuin sentään suosikkini poimimaan. Tavallaan. Päätin purkaa ajatuksiani tästä kirjakuusikosta videon muotoon. Samalla pohdin, tarvitaanko tällaisia sankaritarinoita ja mikä niissä minua risoo. Otan kantaa myös Karo Hämäläisen kolumniin, jossa pohditaan Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) -kirjan sopivuutta Finlandia-ehdokkaiden listalle.

Mikä tosisatukirjoista on sinun suosikkisi? Ansaitseeko tällainen kopio/formaattikirja/adaptaatio/tms. sinusta Finlandia-ehdokkuuden?

allekirjoituslaura

Ps. Tavoitteestani huolimatta en ehdi lukea kaikkia lanu-ehdokkaita ennen huomisen Finlandia-tulosjulkistusta. Kolmas sisar ja Järistyksiä ovat vielä kesken, enkä ole ehtinyt edes aloittaa Tuhatkuolevan kirousta. Minulla on kutina, että jälkimmäinen saattaa olla hyvin vahvoilla omaksi suosikkiehdokkaakseni, mutta tähän mennessä avaamistani kirjoistani paras on Maija ja Anssi Hurmeen Varjostajat. Palaan kuitenkin oman suosikkini kanssa tarkemmin (aivan kuten viime vuonna), kunhan saan kaikki kirjat luettua kokonaan.