Vieraskynä: Vinkkejä näyttävämpiin bookstagram-kuviin

On jälleen yhden vieraspostauksen aika ja sen takana on, kukapa muukaan, kuin ihana Ulla. Ulla on ilahduttanut meitä jo kahdella bookstagram-teemaisella postauksella tänä vuonna ja luet parhaillaan kolmatta. Toivottavasti nautit seuraavasta tekstistä, sillä siinä sukelletaan syvälle bookstagramin ja valokuvaamisen maailmaan! – Minna


Miten syntyy kaunis bookstagram-teema? Kuinka kuvat kannattaisi käsitellä? Tässä postauksessa sukelletaan bookstagrammaajan työskentelyprosessiin, pohditaan kauniin feedin luomisen saloja sekä kuvanmuokkauksen kimurantteja kiemuroita. Jos pohdiskelet vielä, mitä bookstagram-ilmiöllä tarkoitettiinkaan, käy lukemassa ensimmäinen aiheesta kirjoittamani postaus täältä. Mikäli puolestasi kaipaat vinkkejä, miten saat bookstagram-tilillesi lisää seuraajia, tämä postaus voisi olla mieleesi.

Omalla kohdallani bookstagram-prosessi lähtee ideasta: olen lukenut kirjan tai olen lukemassa kirjaa ja haluan ottaa siitä kuvan. Erilaisten sommitelmien, kuvakulmien ja rekvisiitan avulla on mahdollista luoda tuhansia erilaisia kuvia, ja olisin todennäköisesti täysin pyörällä päästäni, ellen haluaisi bookstagram-kuvieni sointuvan Instagram-profiilissani nätisti yhteen. Kauniin feedin tavoitteleminen suuntaa ja rajaa valokuvausprosessia juuri sopivasti.

Keinoja saada valokuvat näyttämään kivoilta toistensa vieressä, on monia. Jotkut saavat yhtenäisyyden aikaan valitsemalla yhden filtterin, jonka he laittavat kaikkiin kuviin. Näin kuvien välille syntyy visuaalinen yhteys, mikä näyttää esteettisesti miellyttävältä. Toiset valitsevat jonkin värimaailman, jota lähtevät noudattamaan kuvissa, tai jonkin taustan, jota vasten jokainen kuva otetaan. Tarinannuppuja-bookstagramin kuvissa luon yhtenäistä teemaa kuvien välille väreillä sekä toistamalla tiettyjä elementtejä kuvissa. Seuraavassa kuvassa näkyvät peruselementit, joista kuvani koostuvat.

Booksagram3

Kaikki lähtee luonnollisesti kirjoista (1). Kaikki teokset eivät kuitenkaan pääse bookstagramiini, vaan sinne valikoituvat ainoastaan näyttävimmät ja esteettisimmät opukset. Kannet eivät myöskään näy jokaisessa kuvassa, vaan toisinaan kirjoista näkyy ainoastaan selkämykset tai pelkät valkoiset sivut. Liki kaikissa bookstagram-kuvissani on valkoinen tausta, jonka saan aikaiseksi ottamalla kuvat valkoisen mekkoni tai villaneuleeni päällä (2). Toisinaan käytän kuvissa taustana myös sinapinkeltaista tyynynpäällistä.

Käytän kuvissani monia erilaisia elementtejä rekvisiittana. Erilaiset kukat (3) ovat luottorekvisiittani, ja koska neilikat ovat suosikkejani, kuvissani on usein niitä. Viime aikoina olen myös käyttänyt paljon eukalyptuksenoksia (4), joilla saa kuviin hauskaa utuista vihreyttä. Erilaiset lasiesineet miellyttävät myös silmääni, ja käytänkin kuvissa usein kirkasta Kastehelmi-tuikkulyhtyä (5) sekä erilaisia mukeja (6). Osittain poltetut tulitikut (7) ovat ehkä halvin ja hauskin rekvisiittana käyttämäni asia. Vähän aikaa sitten ostin Saksasta sisustusliikkeestä pussillisen kuivattuja appelsiininsiivuja, kanelitankoja ja puutähtiä (8), ja näistä on muodostunut nopeasti jouluinen elementti kuviini. Myös kirjojen sivut (9) sekä jouluvalot (10) toistuvat kuvissani.

Näitä kymmentä elementtiä toistamalla ja uusintamalla on mahdollista luoda lukemattomia erilaisia kuvia. Näin ollen se, että olen valinnut muutamia pääelementtejä kuvilleni ei suinkaan rajoita kuvien suunnitteluprosessia, vaan nopeuttaa sitä. Kun olen päättänyt peruselementit kuvilleni, niitä on myös mahdollista lähteä rikkomaan hallitusti. Toisinaan kuvissani saattaakin esiintyä esimerkiksi funko pop -nukkeja, kuulokkeet, puhelimeni tai tietokoneeni kulma.

Päätettyäni mitkä elementit haluan kuvaani, sommittelen kirjat ja rekvisiitat pöydälle, joka on sijoitettu mahdollisimman lähelle ikkunaa. Kuulun joukkoon, joka vannoo valokuvatessa luonnonvalon tärkeyden nimeen, joten yritän hyödyntää kaiken mahdollisen valon. Talvella tämä on kuitenkin erityisen haasteellista, joten saatan tarvita lisävalaistusta jalkalampusta ja kattovalosta. En kuitenkaan edes harkitse kuvaamista, mikäli en pysty ottamaan kuvia päivän valoisimpaan aikaan eli noin keskipäivän tienoilla.

Otan kuvat järjestelmäkameralla, koska puhelimeni kuvien laatu ei ole kummoinen varsinkaan sisätiloissa kuvattaessa. Tiedän kuitenkin monia ammattilaisia, jotka julkaisevat Instagramissa liki pelkästään puhelimella otettuja kuvia. Kamera ei siis ole vaatimus, mutta itselleni se on välttämättömyys. Kuvaan Canonin EOS 7D mark II:lla ja objektiivinani bookstagram-kuvissa on useimmiten EF-S 24mm f/2.8.

Yritän saada yhdellä valokuvauskerralla otettua 3–8 erilaista kuvaa bookstagramiani varten. Käytännössä teen siis kahdeksan erilaista asetelmaa ja otan jokaisesta niistä vähintään kymmenen kuvaa. Saatan otoksien välillä siirrellä yksittäisiä elementtejä kuvassa, jotta saan parhaan mahdollisen sommitelman esille. Näin minulle syntyy tarpeeksi monipuolista kuvamateriaalia, josta valita parhaat kuvat. Yritän luoda variaatiota kuvien välille sillä, että ylhäältäpäin otetut kuvat, erikoislähikuvat ja sivultapäin kuvatut kirjapinot vuorottelisivat feedissäni tasaisin väliajoin. Omalla kohdallani tämä toimii ja tuo feediin mukavasti vaihtelua, mutta toisaalta olen myös nähnyt hurjan nättejä feedejä, joiden kaikki kuvat on otettu ylhäältäpäin.

Kun kuvat on otettu, siirrän ne puhelimeeni. Muokkaan bookstagram-kuvani liki poikkeuksetta puhelimella Snapseed-nimisellä ohjelmalla. Aloitan yleensä lisäämällä kuvaan valoa ja kirkkautta käyrät-työkalulla. Tämän jälkeen avaan kuvan säätö -valikon, jonka kautta muokkaan lisää kirkkautta, kontrastia, kylläisyyttä ja ilmapiiriä sekä lisään valokohtiin valoa. Vasta tämän jälkeen kierrän kuvan oikeaan asentoon, mikäli se on vinossa sekä rajaan kuvan mieleisekseni. Valkotasapainon osalta lisään kuvaan yleensä hieman kellertävää valoa, joka tehostaa feedini lämmintä tunnelmaa.

Snapseed-ohjelmassa yksi suosikkityökaluistani on sivellin-työkalu, jolla on mahdollista korjata helposti yksittäisiä kohtia kuvasta. Siveltimellä voi kirkastaa tai tummentaa, muuttaa valotusaikaa, lämpötilaa tai kylläisyyttä jonkin yhden valitsemansa kohdan osalta. Itse saatan esimerkiksi käyttää työkalua jonkin häiritsevän varjon kirkastamiseen tai jonkin kirjan kannen värien kylläistämiseen. En yleensä käytä valmiita filttereitä kuvissani. Alla on muutama ennen–jälkeen-kuva, joista näkyy, millaisen prosessin ottamani kuvat käyvät läpi vielä kuvanmuokkausvaiheessa.

Ennen-jälkeen1

Ylemmässä kuvassa näkyy, kuinka olen lisännyt kuvaan valoa. Olen myös terävöittänyt kuvaa, jotta kannen yksityiskohdat tulisivat paremmin esille sekä tehostanut värejä. Alemmassa kuvassa puolestaan valoisuuden ja kirkkauden lisääminen on huomattavin muutos. Kuvaa on myös rajattu siten, että kuvan tärkein elementti eli pöllön kuva on esillä vielä keskeisempänä. Olen myös muokannut valkotasapainoa siten, ettei valo taitu aivan niin siniseen.

Ennen-jälkeen2

Ylemmän kuvan kirkkautta on muokattu huomattavasti. Koska taustan valkoinen huopakangas näyttää alkuperäisessä kuvassa niin tummalta, olen kirkastanut sitä Snapseed-ohjelman sivellintyökalulla. Alemmassa kuvassa rajausta on huomattavasti tiukennettu ja kirkkautta lisätty. Kuvan värisävyjä on muokattu siten, että ne taittuvat violettiin vihreän sijaan. Kuvaa on terävöitetty, jotta kirjeen teksti tulisi paremmin esiin. Kuvaan on myös lisätty kontrastia ja värikylläisyyttä.

Kuten esimerkeistä näkyy, ero muokkaamattoman ja muokatun kuvan välillä on huomattava. Mielestäni kuvankäsittely tai vähintäänkin filtterin lisääminen kuvaan onkin välttämätön askel ennen kuvien lisäämistä Instagramiin. Kuvankäsittelyn tehtävä on varmistaa, että hienon sommittelun lisäksi myös valo ja värit näyttävät katsojan silmiin hyvältä.

Kun kuvat on käsitelty, siirrän ne UNUM-nimiseen puhelinapplikaatioon, jolla voi suunnitella Instagram-feediä ja katsoa, miltä kuvat näyttävät vieretysten. Pyörittelen kuvia ohjelmassa niin kauan, kunnes olen tyytyväinen siihen, miltä kuvat näyttävät feedissäni. Suunnittelen myös kuvatekstit ohjelman avulla ja lisään hashtagit. Ohjelma tallentaa viimeisimmäksi käytetyt tunnisteet, joten hashtagien lisääminen on varsin helppoa.

Tämän jälkeen kuva on valmis ladattavaksi Instagramiin. Prosessi luonnollisesti jatkuu kuvan saamiin kommentteihin vastaamisella, instastoorin päivittämisellä, uusien kuvien ottamisella ja niiden sovittamisella aiempien kuvien joukkoon. Bookstagram on ihana ihana leikki, joka pyörii aina vain, eikä pääty koskaan!

Mitkä ovat sinun parhaat vinkkisi näyttävämpiin bookstagram-kuviin?


bibobook_ulla_vieraskyna

Ulla on jyväskyläläinen kirjallisuudenopiskelija ja innokas bookstagrammaaja, joka rakastaa satukirjoja ja itkee, vaikka tarinassa olisi onnellinen loppu. Ullan bookstagram on @tarinannuppuja.

Mainokset

Video: Sinivalkoinen kirjakattaus

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää ja paljon onnea satavuotiaalle Suomelle! Myös me täällä Bibbidi Bobbidi Bookin puolella päätimme osallistua Suomi 100 -huumaan, tällä kertaa videon muodossa. Sinivalkoinen kirjakattaus tuo eteenne kymmenen suomalaista kirjaa, jotka ovat jääneet jostain syystä mieleemme tai ovat meistä erityisen hyviä. Mitään kymmenen parasta kotimaista -listaa emme teille tarjoile, sellaisen laatiminen nyt olisi aivan mahdotonta.

Suhteemme suomalaiseen kirjallisuuteen poikkeavat ratkaisevasti toisistaan, kuten jotkut ehkä vuosi sitten julkaistusta podcastista saattaa muistaakin. Mikä sai meidät sitten valitsemaan juuri nämä kirjat videollemme?

IMG_0027

Laura: Olen suomalaisen kirjallisuuden suurkuluttaja, vaikka toki käännöskirjallisuuskin on mieleeni. Se on kuitenkin varmaa, että luen lähes aina kirjani suomeksi, sillä siten saan tarinan rullaamaan kaikkein vaivattomimmin eikä lukemiseen tule niin suuria laiskuustaukoja.

Yritin valita videolla esittelemäni kirjat mahdollisimman vaihtelevin perustein. Osa niistä on kulkenut mukanani kauan, toiset taas liittyvät vahvasti johonkin tiettyyn hetkeen. Yllättäen oli helpompaa valita mukaan runokirjoja kuin romaaneja, vaikka jälkimmäisiä ahmin huomattavasti runoja enemmän. Ehkä juuri siitä syystä tuntui vaikealta nostaa muutamaa tarinaa kaikkien niiden lukuisten muiden edelle.

Koska Kirjojen kasvattamat -podcastsarjan ansiosta olen pohtinut syksyn aikana paljon lasten ja nuortenkirjallisuutta, päätin tarkoituksella jättää ne pois tältä listalta. Olisi ollut helppoa nostaa parrasvaloihin (jälleen kerran) Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli tai Jukka Parkkisen Suvi Kinos -sarja. Sen sijaan viisikkooni kuuluvat Tuomas Kyrö, Tommi Kinnunen, Tommy Tabermann, Riikka Pulkkinen ja Kaisa Raittila.

bibobook_suomi100

Minna: Toisin kuin Laura, en ole suomalaisen kirjallisuuden suurkuluttaja. Luen nykyisin enemmän englanniksi kuin suomeksi, mutta aina välillä suomen kieleen palaaminen tuntuu kuitenkin hyvältä. Silloin tarina suorastaan soljuu eteenpäin ja saatan ahmia isojakin teoksia pienessä ajassa.

Tälle listalle päätyi kasa teoksia, joilla on vahva sidos lapsuuteeni ja teiniaikoihin. Kaarina Helakisan Niille joilla on nauravat korvat on yksi ensimmäisiä kirjoja, jonka olen ostanut omilla rahoillani ja Ilkka Remeksen Aaro Korpi -sarjaa sain joka vuosi joululahjaksi. Viisikkoon mahtuvat myös Anna-Leena Härkösen Häräntappoase, Tove Janssonin Muumi-teos Näkymätön lapsi ja Rauli Virtasen matkakertomus Reissukirja.

Tämän videon myötä Bibbdi Bobbidi Book toivottaa ihanaa itsenäisyyspäivää
ja onnea satavuotiaalle Suomelle!

Videon musiikki: Kai Engel – Idea

Teatterissa: Viulunsoittaja katolla

Olen usein kertonut täällä blogin puolella kuinka äitini on johdattanut minut jonkin tietyn kirjan äärelle. Äidillä on toki suuri vaikutus kulttuuriseen kasvuuni, mutta ei isänikään ole siinä lajissa ollut mikään sivustakatsoja. Isän kulttuurikasvatus on painottunut vahvemmin musiikki- ja elokuvamaailmaan. Ja vähän teatteriinkin. Viulunsoittaja katolla on musikaali, jonka pariin isäni on minut saatellut.

Viulunsoittaja katolla pyörii tällä hetkellä sekä Kuopiossa että Tampereella. Koska yksi arkivapaa ei oikein taipunut Kuopion-reissuun, otin taannoin suunnakseni Tampereen työväenteatterin.

11_m56a1593

Musikaalin juoni lienee suurimmalle osalle varsin tuttu. Anatevkan kylässä juutalaiset elävät vanhoja perinteitään kunnioittaen aivan kuin esivanhempansa heitä ennen. Miksi muuttaa mitään, kun aina on toimittu tietyllä tavalla? Valitettavasti köyhän kylänkään elämänmeno ei voi jatkua muuttumattomana ulkopuolisen maailman paineen alla. Köyhä maitomies Tevje (Ola Tuominen) haaveilee siitä, millaista olisi olla rikas mies. Vaimonsa Golden (Petra Karjalainen) kanssa hän toivoo tyttärilleen mahdollisimman hyviä naimakauppoja. Isän rakkaus lapsiaan kohtaan värittää synkähköä tarinaa lämpöisillä väreillä.

Parasta Viulunsoittajassa on ehdottomasti musiikki, joka tempaa mukaansa aina katsomon taaimmillakin riveillä istuvat. Rikas mies jos oisin naurattaa, Perinteet nostattaa kylmät väreet puseron alle selkää pitkin kipittämään. Mua rakastatko on herttainen, mutta potin räjäyttää joka kerta tietysti Nousee päivä, laskee päivä. En vaan pysty kuuntelemaan sitä kuivin silmin. Useassa muussakin kohdassa yritin pyyhkiä silmiäni vierustovereiden huomaamatta.

Kävin katsomassa Viulunsoittajan edellisen kerran Helsingin kaupunginteatterissa viitisen vuotta sitten. Täytyy sanoa, että Tampereen versio lähestulkoon kirii pääkaupungin näytelmän rinnalle. Tampereen työväenteatterin lavalle on loihdittu kauniit puiset lavasteet ja koko näyttelijäkaarti asianmukaisissa puvuissaan tanssii ja laulaa antaumuksella. Pari pientä miinusta pudottavat tämän näytelmän arviosta kuitenkin puolikkaan tähden pois. Ensinnäkin laulut ja puheet Tevjen unen aikana puuroutuvat niin pahasti, ettei sanoista saa aina selvää. Toiseksi – ja tämä on vielä pidempi miinus – viulunsoittaja ei soita viulua! Katolle kipuava ja Tevjen seurassa usein näyttäytyvä hahmo kyllä leikittelee soittimellaan välillä turhankin raisusti, mutta soittamisen sijaan hän keskittyy ennemmin tanssimiseen. Vanhana viulistina olisin kaivannut lavalle kunnollista jousen heiluttelua ja riipaisevia sävelmiä. Musikaali tuntui ilman sitä hieman vajavaiselta.

Vaikka itse soittoniekka oli hienoinen pettymys, ei tämä musikaali suinkaan ollut sitä. Usein kaipaan teatterilta uusia näkökulmia ja tulkintoja, mutta Viulunsoittaja katolla saa ehdottomasti nojata perinteisiin yhtä vahvasti kuin Anatevkan kyläläiset. Tähän en kaipaa mitään turhaa kikkailua, modernisointia tai uusia tulkinnan tasoja. Kunhan saan tutut kappaleet, vahvan Tevjen ja koreografioiden tutun liikekielen, olen valmis kaivelemaan nenäliinapakettia laukustani.

allekirjoituslaura

★★★★½
Viulunsoittaja katolla
Tampereen työväen teatteri
Käsikirjoitus: Joseph Stein
Musiikki: Jerry Bock
Laulujen sanat: Sheldon Harnick
Suomennos: Esko Elstelä
Ohjaus: Miika Muranen
Koreografia: Petri Kauppinen
Kapellimestari: Joonas Mikkilä
Rooleissa muun muassa Ola Tuominen, Petra Karjalainen, Petra Ahola, Maria Lund ja Miila Virtanen
Esitykset jatkuvat huhtikuulle 2018 asti

Kuvat © Kari Sunnari / Tampereen työväenteatteri

Ps. Ostin pääsylippuni vasta esityspäivänä tuntia ennen esiripun nousua. Tuolloin opiskelijakortilla saa jo ennestään alennetun lipun hinnasta vielä puolet pois. Tällaiset happy hour -tarjoukset ovat ehdottomasti enemmän mieleeni kuin runsaimmatkaan oluthanat.

Podcast: Vau, siinä se nyt on, Joulupukin kylä

Siskollani Lotalla on käsittämätön kyky heittää tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivia sitaatteja Disney-elokuvista. Tämä taito ei kuitenkaan rajoitu pelkkiin yhdysvaltalaisiin animaatioihin, vaan myös Mauri Kunnaksen Joulupukki ja noitarumpu -kirjan elokuvasovitus on Lotalle ehtymätön lentävien lauseiden aarreaitta. Näin ensimmäisen adventin kunniaksi Kirjojen kasvattamat esitteleekin näitä siskoni imitointitaitoja.

IMG_6770

Joulu on onnellista aikaa, mutta tähän jaksoon sisältyy myös pientä haikeutta. On nimittäin tullut aika hyvästellä podcastsarjamme, ainakin toistaiseksi. Olemme syksyn aikana taivaltaneet kahdeksan jakson aikana läpi kirjallisen kasvupolkumme aina ensimmäisistä kuvakirjoista nuortenkirjoihin. Tämä on ollut hieno matka, jota ehkä vielä joskus jatkamme. Toiveita saa esittää! Näin viimeisen jakson kunniaksi nauhoituksissa tapahtui myös klassinen kämmi: muistikortti täyttyi juuri ennen lopputoivotuksia. Kuulokkeisiin kajahtavaa tunnusmusiikkia kuunnellessanne voitte siis kuvitella kiitokset kuuntelusta ja tästä yhteisestä matkasta sekä lämpöiset joulunodotuksen toivotukset.

IMG_6766

Mutta niin, se joulu. Kunnaksen tuotannossa on myös herttainen Joulupukki-kirja. Ehkä itselleni kaikista mieluisimpia joulukertomuksia ovat kuitenkin Astrid Lindgrenin Melukylän lapset -kirjoista poimitut joulutarinat. Vanhanaikaista tunnelmaa, aitoja joulukuusia ja rintasokeria. Ai että. Myös Marko Leinon iki-ihana Joulutarina kuuluu jouluun, voihan sitä lukea kuin joulukalenteria, luvun päivässä.

Olen tämän syksyn aikana yrittänyt haravoida kirjastosta lainaan myös aivan uusia joulukirjoja, ja muutama varsin kiinnostava yksilö onkin löytynyt. Uudemmista joulukirjoista on luvassa juttua siis myöhemmin joulukuussa. Sitä odotellessa kuunnelkaa tämä Kirjojen kasvattamien joulujakso, juokaa glögiä, halikaa rakkaita ja syökää paljon pipareita!

allekirjoituslaura

Podcastin musiikki: http://www.bensound.com

Teatterissa: Masennuskomedia

Varmasti jokainen työelämässä oleva tuntee ne konsultit, jotka puhkuvat joka suuntaan hirveällä vauhdilla. He suoltavat suustaan lauseita, joiden englanninkieliset sanat yrittävät peittää kaiken sisällöllisen tyhjyyden. Ja vaikka et olisi työelämässä, tunnet varmasti ihmistyypin. Harmaa jakku tai mitäänsanomaton puku ja tekopirteä hymy kasvoilla. Ja sitten kaikkia vituttaa.

38556049926_09b195d0e5_o

Kansallisteatterissa tällä viikolla ensi-iltaan tullut Masennuskomedia tekee pilaa juuri näistä työelämän olioista, jotka ainakin omasta mielestään pitävät pyörät pyörimässä. Eeva Ahonen (Pirjo Luoma-aho) joutuu jättämään työnsä suuren metalliyhtiön johtajana romahdettuaan henkisesti asiakkaiden edessä. Mittarissa viisikymmentä vuotta ja burn out – ei mikään helpoin lähtökohta palata työelämän huippupaikoille. Eeva joutuukin mielenterveyskuntoutujien työkeskukseen. Kaikkien yllätykseksi epämieluisa komennus alkaa nostattaa Eevan kierroksia, ja hän alkaa kehittää keskuksen tuottavuusastetta. Ehkäpä mielipuoliset pehmopuput voisivat tarjota ponnahduslaudan sekä työkeskukselle että Eevalle itselleenkin.

Masennuskomedia on kevyt hupailu, jonka aikana saa purkaa myös työelämän vaatimusten tuottamaa stressiä. Parituntisen aikana voi tehdä matkan itseensä ja elämän todella tärkeisiin arvoihin. Ja jotain muuta konsulttihaahuilua. Tai sitten voi ihan vaan ottaa vähän rennomman asennon mukavissa tuoleissa ja antaa tunnelman viedä.

Näytelmässä on kohtauksia, jotka tempaisevat koko yleisön iloiseen naurunremakkaan, mutta myös vitsejä, jotka taisivat olla hauskoja vain takanani istuneen, aivan liian korostetusti nauraneen naisen mielestä. Näyttelijät kahlaavat niin syvällä stereotypioissa, että ne kannattaa sivuuttaa ihan kokonaan. Käsikirjoituksessa on myös muutamia sellaisia yksinkertaistuksia ja latteuksia, joita odottaisi näkevänsä ennemmin lukiolaisten ilmaisutaidon esityksessä kuin Kansallisteatterin lavalla. Liikaa nämä kömmähdykset eivät kuitenkaan tunnelmaa laske.

Luoma-aho esittää roolinsa tunteikkaasti, Eevan poikaa näyttelevä Arttu Kapulainen puolestaan liitää lavalla hoverboardilla kadehdittavan ketterästi. Pietu Wikströmille langenneessa ties kuinka monen ällän ylioppilaan roolissa on omat vahvuutensa, mutta enemmän kuitenkin vaivaannuttavuutta. Tuomas Uusitalo ihastuttaa muun muassa lauluäänellään, kun taas Antti Pääkkösen puheääntäkin kuuntelisi mieluusti tuntikaupalla. Jälkimmäinen mieltymys saattaa juontaa juurensa lapsuuteen kaipaavaan nostalgiaan ja elokuvadubbauksiin.

Erityiskiitokset on annettava jälleen kerran lavastukselle, josta vastaa Katri Rentto. En ymmärrä mitä ne siellä Kansallisteatterin pienen näyttämön kulisseissa tekevät, mutta jälleen kerran lavalle on luotu niin pöyristyttävän upea miljöö, että ei voi kuin ihailla. Pahvilaatikot ja niiden muotokieltä imitoivat seinäelementit tuntuvat symbolisesti kaatuvan hahmojen päälle samaan tahtiin päänsisäisen sekasorron kanssa. Ompelukoneiden rytmikäs surina ja kymmenet pehmopuput tuovat lavalle sellaista runsautta, jota myös tällainen yleensä varsin minimalistisen lavastuksen ystävä rakastaa.

allekirjoituslaura

Masennuskomedia
Kansallisteatteri
Alkuperäisidea ja ohjaus: Mari Rantasila
Käsikirjoitus: Kirsikka Saari ja Jenni Toivoniemi
Lavastus: Katri Rentto
Rooleissa: Arttu Kapulainen, Maria Kuusiluoma, Pirjo Luoma-aho, Antti Pääkkönen, Paula Siimes, Tuomas Uusitalo ja Pietu Wikström
Esityksiä toukokuulle asti.
★★★½

Kuvat © Mitro Härkönen / Kansallisteatteri

Joulukalenteri on täällä: #bibobooxmas17!

Tällä viikolla jo sinne suuntaan vihjailtiinkin, mutta nyt se on oikeasti täällä: Bibbidi Bobbidi Bookin joulukalenteri vuosimallia 2017 on saapunut älylaitteisiinne! Joulukalenteriin pääsee helpoiten mukaan seuraamalla meitä instagramissa @bibobookblog. Kuva-aiheet löytyvät varsin helposti profiiliimme ladatusta kuvasta, sekä kertauksena tästä alta.

bibobook_joulukalenteri (1)

Tässä vielä tiivistetysti ohjeet osallistumiseen:

  1. Tsekkaa kuvasta päivän kuva-aihe ja toteuta se haluamallasi tavalla.
  2. Lataa kuvasi instaan ja käytä hashtagia #bibobooxmas17, jotta näemme kuvasi.

Niin yksinkertaista se on!

Käymme Lauran kanssa kommentoimassa kuvia ja tykkäämässä niistä, sekä esittelemme osallistujien kuvia Instagram Storyssämme. Lataamme tietenkin päivittäin myös omat tuotoksemme teidän nähtäville.

Kirsikkana kakun päällä (tai tomusokerina joulutortun päällä) ovat jokaisena adventtina pyörivät arvonnat, joista kaksi järjestetään Instagramissa ja kaksi Facebookissa. Pidä siis silmät auki pyhinä, sillä silloin sinulla voi olla mahdollisuus voittaa ihania jouluisia palkintoja itsellesi.

Ihanaa joulunodotusta just sulle, ja toivottavasti osallistut joulukalenteriimme!

allekirjoitusminna

p.s. Klikkaa postaus auki lukeaksi joulukalenteriarvontojen tarkemmat säännöt.

Lue loppuun

Stephenie Meyer: Kemisti + joulukalenteri alkaa!

Tämä alkaa olla jo todennäköisesti vanha tarina, mutta minäkin tunnustaudun teiniaikaiseksi Twilight-faniksi. Luin Houkutuksen ensimmäisen kerran 13-vuotiaana ja rakastuin ihan täysillä Bellaan ja Edwardiin. Nykyisin myönnän, että tarinassa on jonkin verran problematiikkaa, mutta muistan silti nauttineeni koko saagan uudelleen lukemisesta tässä jokunen vuosi sitten. Teinivuosien nostalgia oli varsin kova.

Olin katsellut Stephenie Meyerin Kemistiä jo aiemmin kirjakaupan hyllyllä, mutta 30 euron hinta ei houkutellut ostamaan. Kun kirja sitten tuli vastaan kirjastossa, en voinut vastustaa kiusausta. Tyylilaji on Meyerin aikaisemmasta fantasiakirjallisuudesta poiketen jännitystä, joten minua kiinnosti ehdottomasti, miten kirjailija on tässä onnistunut.

bibobook_kemisti2

Kemisti kertoo Yhdysvaltain hallituksen ex-agentista, joka on paennut entistä työnantajaansa jo useiden vuosien ajan. Hänen työnsä oli huippusalaista ja tuon työn vuoksi hänen kannoillaan on nyt palkkatappajia. Voidakseen lopettaa pakenemisen nainen joutuu ottamaan vastaan vielä yhden vaarallisen tehtävän.

Mielenkiintoinen seikka tarinassa on se, että ensimmäisten lukujen aikana päähenkilön nimi vaihtuu useaan kertaan. Hän käyttää valeidentiteettejä ja jokaisen uuden identiteetin myötä naista kutsutaan luonnollisesti eri nimellä. Nimen vaihtuminen on niin sanotusti nice touch, mutta toisaalta se tekee hahmoon tutustumisesta alkuvaiheessa vaikeaa. Muutaman ensimmäisen luvun jälkeen hahmon nimi vakiintuu Alexiksi (joka on sekä naisen että miehen nimi, koska näin takaa-ajajia on helpompi harhauttaa) ja tarinan seuraaminenkin helpottuu.

Tiukkoja käänteitä ja läheltä piti -tilanteita juonesta ei puutu ja onpa mukaan saatu pieni annos romanssiakin. Twilightin kaltaista tunteiden ryöppyä ei tästä teoksesta kuitenkaan löydy, mikä on sinänsä erittäin hyvä. Tiivistunnelmaiseen takaa-ajoon ylitsevuotava tunteiden kuvailu ei edes sopisi. Päähenkilö on mielenkiintoinen ja monitasoinen nainen, jonka mielenliikkeitä seuraa mielellään. Kylmiä väreitä kulki ainakin itselläni selkäpiissä, kun tarinan alkupuolella kuvailtiin, miten Alex kidutti kidnappaamaansa miestä kemiallisilla aineilla. Jännittävä tarinasta tulee siinä vaiheessa, kun Alexin ja tämän kyseisen miehen välille syttyy romanssi.

Kemisti on taattua Meyerin laatua ja pitää otteessaan viimeisille sivuilla saakka. Vaikka olisit vihannut Twilightia tai et olisi koskaan tutustunut Meyerin tuotantoon, voin suositella teosta jännityksestä nauttivalle.

allekirjoitusminna

★★★
Stephenie Meyer: Kemisti
Käännös: Ilkka Rekiaro
Otava, 2017
Sivuja 509
Luettavaksi kirjastosta

p.s. Bibobookin perinteinen joulukalenteri alkaa taas perjantaina Instagramissa. Voit osallistua joulukalenteriin hashtagilla #bibobooxmas17. Kuva-aiheet julkistetaan huomenna meidän instassa, @bibobookblog!

Podcast: Kuka tämä Paula on, haluan Neiti Etsivän!

Kirjojen kasvattamat -podcastsarjan seitsemäs osa on kaikkien iloksi (tai kauhuksi) tuplajakso! Uppouduimme siskoni Lotan kanssa niin syvälle nuortenkirjapinojemme keskelle, että sieltä ei rämmitykään ihan hetkessä pois. Kuka tämä Paula on, haluan Neiti Etsivän! -jakso kelaa läpi siis nuoruusvuosiemme suosikkeja vanhoista tyttökirjoista aina pikkutuhmiin ruotsalaiskirjasarjoihin.

IMG_6750

Kirjamakumme alkoivat eriytyä siskoni kanssa, kun siirryimme vanhempien lukemista iltasaduista omien lukulamppujemme ääreen. Monet kirjasarjat olivat toki yhteisiä suosikkejamme, sillä tietysti Hämeenlinnan pääkirjaston nuortenosastolla käsi hakeutuu väkisinkin samoja niteitä kohti. Olemme lukeneet Mystery Clubeja, Baby-Sitters Clubeja, eläinkirjoja sekä Evan & Adamin kaltaisia korvannipukoita punerruttavia kirjoja.

IMG_6756IMG_6760

Vaikka kahlasimme läpi kymmenittäin ikäpolvellemme suunnattuja kirjoja, myös äitimme vaikutus näkyi edelleen nuoruusvuosien lukuvalinnoissamme. Herkuttelimme kuvitelmissamme Viisikon eväiden ääressä ja Lotta kerää edelleen Merri Vikin Lotta-kirjoja. Löysimme myös kaavan kirjalle, joka nousee varmasti Lotan suosikiksi: omapäinen Lotta-hahmo, kaksoset, sisäoppilaitos ja vanha tunnelma. Tällaisia lempikirjoja siskollani näyttää nimittäin olevan useampiakin.

IMG_6749

Podcastin lopuksi käydään myös suuri Tuija Lehtinen -väittely. Jos nyt joskus saa omaan kaimapäätyyn pelata, olen toki lukenut (lähes?) kaikki Lehtisen Laura-kirjat. Tuo ysärin lapsille suunnattu kirjasarja oli helppo valinta lukupinoihin, mutta siskoni sen sijaan kääntyi kasari puolelle. Hänen suosikkejaan ovat Lehtisen Mirkka-kirjat, vaikka hän on tutustunut myös Lauraan. Podcastissa selviää, meneekö tämä yhdeksi kirjalliseksi kissatappeluksi vai löydämmekö sopuisan rinnakkaiselon kirjasuosikkiemme parissa.

allekirjoituslaura

Kaksi sarjakuvaa Mielenterveysviikolle

Tiesitkö, että nyt vietetään Mielenterveysviikkoa? Kirjablogeissa tämä erittäin tärkeä aihe on näkynyt kuluneina päivinä laajalti kiitos Eniten minua kiinnostaa tie -blogin heittämän haasteen. Tämän viikon kirjastokäynnillä huomasin hyllyn, johon oli teemaviikon kunniaksi kerätty monenlaisia mielenterveyttä käsitteleviä kirjoja. Kaksi sarjakuvaa kiinnitti huomioni, ja näiden teosten kautta haluan tuoda Mielenterveysviikon myös tänne Bibbidi Bobbidi Bookin puolelle.

mielenterveysviikko_logo

Mielenterveys on asia, joka tulee helposti unohdettua kun kaikki on kunnossa. Mielenterveys on myös asia, josta suurin osa meistä tietää aivan liian vähän. Kamppailu mielenterveysongelmien kanssa ei välttämättä aina näy selvästi päällepäin, ja sen vuoksi sairauksia on aivan liian helppo vähätellä tai ohittaa olankohautuksella. ”Kaikkiahan meitä välillä vähän väsyttää, kaikkihan nyt joskus angstaavat.” Yleensä taustalla ei ole vihamielisyys tai ilkeys, vaan yksinkertaisesti liian vähäinen tietämys. Sen vuoksi Mielenterveysviikon kaltaiset valistamiskampanjat ovat kultaakin kalliimpia. Valistuksella en suinkaan tarkoita julisteiden kiinnittämistä täpötäydelle ilmoitustaululle ja värikkäiden esitteiden jakamista kadulla. Myös kirjallisuus voi avata ikkunoita maailmaan, jota muuten voi olla vaikea ymmärtää. Eikä suinkaan unohdeta kirjallisuuden voimaa neuvojana, vertaistukena, oppaana ja tunteiden sanallistajana.

Kirjablogeissa on tällä viikolla nostettu ahkerasti esille Anni Saastamoisen Depressiopäiväkirjat, josta kirjoitin arvion marraskuun alussa. Erittäin onnistunut kuvaus masennuksesta ja terveydenhuollon viidakossa suunnistamisesta, suosittelen kirjaa edelleenkin luettavaksi aivan kaikille! Myös John Greenin uusin kirja Kilpikonnan kuorella sopii Mielenterveysviikon teemaan, kärsiihän päähenkilö pakko-oireista ja suuresta sisäisestä ahdistuksesta.

Sarjakuvat (3)

Olen marraskuun aikana alkanut kiinnostua yhä enemmän sarjakuvista, joihin olen aiemmin tutustunut lähinnä Aku Ankkojen ja sanomalehtien katkelmien avulla. Nyt kun olen tutustunut kolmeen eri kirjaan (siitä kolmannesta lisää joskus myöhemmin), haluaisin yhä innokkaammin nostella lukupinoihini lisää sarjakuvia. Kuten nämä Mielenterveysviikkoon kiinteästi liittyvät teokset osoittavat, sarjakuvan keinoin pystyy esittelemään rusentavan aidosti vaikeitakin asioita.

Emmi Niemisen Keskiviikko kertoo nuoresta naisesta, joka joutuu käsittelemään lasista lapsuuttaan vielä vartuttuaankin. Sain juuri päätökseen Ani Kellomäen Kosteusvaurioita-kirjan, joten aikuisten alkoholinkäytön vaikutukset lapsiin ovat kummitelleet mielessäni. Niemisen mustavalkoisessa sarjakuvassa ahdistus ja pelko valuvat ruutujen sisältä myös lukijan rinta-alaan. Kuvissa nähdään konkreettisesti, kuinka omat pelot ja epävarmuudet voivat romuttaa koko ympäröivän todellisuuden ja kutistaa ihmisen pikkiriikkiseksi, pelosta tutisevaksi mytyksi.

Sarjakuvat (1)

Glyn Dillonin The Nao of Brown on yleisilmeeltään aivan erilainen kuin Niemisen mustavalkoinen tunneryöppy. The Nao of Brown -teoksen kauniin herkät ja värikkäät sivut on herätetty eloon vesiväreillä. Hahmojen ilmeiden ja eleiden tarkkuutta ei voi kuin ihailla. Tarinan päähenkilö Nao Brown kärsii pakko-oireisesta häiriöstä, joka tosin ei näyttäydy pakonomaisena käsien kuuraamisena, vaan väkivaltaisina kuvitelmina. Kynän survominen raskaana olevan naisen vatsan läpi suoraan kohdussa kasvavaan vauvaan on niin ahdistava ajatus, että sen kuvitteleminen sarjakuvankin ääressä on pelottavaa. Tunteiden hallinta ja oman elämänsä saaminen haltuun kulkevat kantavina teemoina läpi paksun ja loppuun asti harkitusti kuvitetun kirjan.

Toivottavasti tämä Mielenterveysviikko on antanut jonkinlaista apua ja lohtua sitä tarvitseville. Toivottavasti se on jakanut tiedonmurusia niille, jotka ovat olleet vailla ymmärrystä. Toivottavasti se on rohkaissut meitä kaikkia olemaan lähellä toisiamme ja tarvittaessa tarjoamaan apua. Ja toivottavasti nämä asiat eivät painu unholaan heti teemaviikon vaihtuessa uuteen.

allekirjoituslaura

Emmi Nieminen: Keskiviikko
Kumiorava, 2012
Sivuja 40
Luettavaksi kirjastosta
★★★½

Glyn Dillon: The Nao of Brown
Self Made Hero, 2012
Sivuja 204
Luettavaksi kirjastosta
★★★★

Teatterissa: Yksi iso pitkä rakkaus Tabermannilla, kiitos

”Mä muistan, kun mä menin eron jälkeen ekaa kertaa kapakkaan.  Baarimikko kysyi, että mitä sais olla. Mä yritin vaikuttaa tosi tyyneltä ja suvereenilta, mutta mun suusta tuli, että: Mä ottasin yhden ison. Pitkän. Mä ottasin yhden ison, pitkän. Mä ottasin yhden ison pitkän rakkauden Tabermannilla, kiitos. Ja pillahdin itkuun.”

37573517314_179fce2e7c_o

En ole aikoihin käynyt Hämeenlinnan teatterissa, mutta kun ohjelmistossa vilahti Tommy Tabermannin nimi, oli kalenteri ja kulttuurisetelit kaivettava esille. Yksi iso pitkä rakkaus Tabermannilla, kiitos -esityksessä mies (Jarkko Tiainen) ihmettelee, mikä siinä Tabermannissa nyt niin naisia kiinnostaa, hänhän oli vain se hauska mies Uutisvuodosta. Nainen (Birgitta Putkonen) siihen sitten vastaamaan, että Tommyhan on erotiikan ylipappi. Ja niinhän hän vähän on. Tabermannin runot muotoilevat rakkaudesta ja seksistä niin kipeän osuvia pieniä tuokiokuvia, että niihin ei voi olla ihastumatta.

Nainen on eronnut pari vuotta sitten ja kärsii ajoittain paikaltaan muljahtavasta polvesta, lonkasta ja sielusta. Mies on puolestaan eroprosessissaan vasta alkumatkalla, täsmällisesti sanottuna kaksi ja puoli viikkoa sitten yhteisestä kodista kesämökille muuttanut. Nämä kaksi elämäänsä uutta rytmiä hakevaa törmää toisiinsa kirjastossa ja myöhemmin baarissa. Tommy Tabermannin runojen viitoittamina he päätyvät mökkisaunaan ja pitkälle matkalle omien ja toisen epävarmuuksien kyytiin. Mukana matkassa kulkevat myös miehen poika (Onni Reilin) ja Pokémon Go.

Hämeenlinnan teatterin Verstas-näyttämöllä esitettävä näytelmä on riipaiseva, mutta myös ajoittain vatsamakkaroita naurunväristyksillä höllyttävä. Pienet nokkelat sutkautukset kurittavat yleisön huumorihermoa etenkin Tiaisen perusmiesmäiseen tyyliin pudoteltuina.

Pieni ja intiimi lava tuo kahden haparoivan keski-ikäisen hyvin konkreettisestikin lähelle katsojia. Välillä olo on hieman kiusaannuttava, kun kaiuttimista kajahtaa tulkintoja Tabermannin eroottisimmista runoista tai kun Tiaisen alastonpukuun kiinnitetty, virkatulta elefantilta näyttävä pieni penis heiluu liikkuessa. Toisaalta sehän kuuluu vähän kuin asiaan, ensimmäiset kohtaamiset ja omien pelkojen asettaminen toisen katseen alle ovat epämiellyttäviä ja kiusallisia hetkiä. Ehkä tässä tosin on kyse myös iästä. Samaistuessani ikäni puolesta ennemmin miehen poikaan on olo hieman kuin teini-ikäisellä joka kurkistelee salaa aikuisten maailmaan.

Yksi iso pitkä rakkaus Tabermannilla, kiitos on viihdyttävä ja koskettava esitys, jonka oivaltavimmat hetket loistavat kirkkaina. Käsikirjoitus olisi kuitenkin kaivannut hieman lisää eheyttä, esimerkiksi pojan osuus oli jokseenkin irrallinen ja tapahtumien kokoaminen lopussa hieman hätäistä. Lisäksi käsikirjoituksessa oli kolme huomioni kiinnittänyttä lapsusta:

  1. Syrjäisellä metsätiellä ei tulisi koskaan vastaan samaan aikaan sekä Bulbasauria että Pikachua, vaikka se kuinka antaisi mahdollisuuden likaisiin sanaleikkeihin. Tuntekaa Pokémon Go:nne!
  2. Kuinka moni 21-vuotias poika oikeasti heittelisi riettaita vitsejä keski-ikäiselle ja ETÄISELLE isälleen, joka on vasta eronnut?
  3. Kuinka moni deittailussa kokematon keski-ikäinen päätyy puolen päivän tuntemisen jälkeen esittelemään raskausarpiaan tuntemattoman mökille? Tai mistäs minä tiedän mitä avioero ja kaksi viskipaukkua saavat keski-ikäisessä aikaan, mutta aika nopeasti tässä edettiin kömpelöstä pelokkuudesta hyvinkin rohkeaan avoimuuteen.

”Jaaha. Alahyllylle laitettu. Aivan törkeetä. Tommy Tabermann ei ole mitään kyykkykirjallisuutta!”

allekirjoituslaura

Yksi iso pitkä rakkaus Tabermannilla, kiitos
Hämeenlinnan teatteri
Käsikirjoitus ja ohjaus: Johanna Reilin
Runot: Tommy Tabermann
Rooleissa: Birgitta Putkonen, Jarkko Tiainen ja Onni Reilin
★★★

Kuvat © Tomi Pietilä / Hämeenlinnan teatteri