Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

”Viestittely hänen kanssaan on tylsää ja asiallista. Kuin yhteisestä sopimuksesta emme enää käytä emojeita. Voisin yhtä hyvin chattailla Verohallinnon asiakaspalvelijan kanssa. En kysy entisen poikaystäväni kuulumisia, eikä hän kysy minun kuulumisiani.”

Nuori nainen makaa asuntonsa parvekkeen lattialle levitetyllä matonpätkällä ja kuuntelee Linnanmäen ääniä. Poikaystävä on jättänyt hänet, eivätkä työt maistu yhtään niin hyvin kuin juuri sopivasti maustuneeseen dippiin upotetut sipsit. Elämään pitäisi löytää positiivisuuden kierre, joka kuljettaisi kohti hitusen lupaavampaa tulevaisuutta.

”Hän on paikalla WhatsAppissa, saan vastauksen heti. Näin helppoa meidän on pitää yhteyttä toisiimme, emmekä siitä huolimatta enää tee niin.”

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (2)

Sisko Savonlahden kirja Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on ollut kovasti esillä kesästä saakka. Minäkin lisäsin itseni kirjaston varausjonoon jo hyvissä ajoin, sillä olen seurannut Savonlahtea niin Twitterissa kuin aikoinaan Snapchatissakin. Lisäksi en todellakaan voi vastustaa kirjaa, jonka kansikuvaan on jemmattu pionien keskelle sipsejä.

Savonlahden teksti on vähäeleistä, mutta tarkkanäköistä ja nokkelaa. Etenkin kirjan alkupuolella monet kohdat saavat minut nauramaan ja lukemaan pätkiä ääneen poikaystävälleni. Kirjan päähenkilö esimerkiksi hakee tukea ystävästään, jolla ei myöskään ole työpaikkaa. Kun hän puhuu ”meistä työttömistä”, kimpaantuu ystävä: ”Sinä olet työtön. Minä olen Airbnb-yrittäjä.” Tällaisen ihmistyypin nostaminen esille vain muutamalla tarkasti harkitulla sanalla on kirjan parasta antia!

Huomaan myös samaistuvani kirjan päähenkilöön hyvin vahvasti. Eroaminen sosiaalisen median aikaan on hyvin erilaista kuin vaikka kymmenen vuotta sitten. Työelämäkään ei ole niin armollinen kuin monien vanhempien ”kyllä tekevälle työtä aina löytyy” -tarinoinnissa. Kirjan päähenkilö on toimittaja ja asuu lähellä Linnanmäkeä, aivan kuten minäkin. Onneksi en ole toistaiseksi joutunut ikävään työttömyyskierteeseen tai leipääntynyt ammattiini. Sen sijaan minäkin rakastan sipsejä ja ostaisin pioneja useammin, elleivät ne olisi niin kalliita ja harvoin saatavilla. Ottakaamme omaksemme siis ruokakauppojen ämpäreissä myytävät neilikat.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu kertoo monia hyvin olennaisia asioita tästä ajasta ja tämän ajan nuorista aikuisista. On hämmentävää, että kuulun nyt siihen ikäryhmään, joiden elämästä näitä ”sukupolviromaaneja” kirjoitetaan. Nämä tunteet, tilanteet, pelot ja halut voisivat hyvinkin olla minun elämästäni. Päähenkilö ei esimerkiksi kutsu poikaystäväänsä missään vaiheessa nimellä, tämä on joko tuleva poikaystävä, poikaystävä tai entinen poikaystävä. Minäkin kutsuin poikaystävääni sosiaalisessa mediassa pitkään Poikaystäväksi Gilmoren tyttöjen Roryn opiskelukaveria matkien. En tiedä ajatteliko Savonlahti tätä yhteyttä kirjaa kirjoittaessa, mutta minulle se oli alusta asti täysin selvä.

Yksi asia minua jäi kirjassa mietityttämään. Hyvin tavallisen fontin keskelle on ripoteltu TODELLA kummallisen näköisiä kysymysmerkkejä. Miksi ihmeessä kysymysmerkeiksi on päätetty ottaa tällaisia löräyksiä perinteisten suoraryhtisten merkkien sijaan? Onko tässäkin jokin piiloviesti?

Savonlahden kirja tuo mieleeni Maija Vilkkumaan kirjan Nainen katolla, siinä on samanlaista tarkkanäköistä kirjoitushetken kuvaamista. Siitä en mene takuuseen kuinka pitkäikäiseksi tämä kirja on luotu vai jääkö tämä vain yhden tietyn hetken tuotteeksi. Sen verran kirjaan kuitenkin ihastuin, että harkitsen sen ostamista osaksi omaa kirjakokoelmaani.

”Juuri tällaiset hetket voivat olla käänteentekeviä, ajattelin, juuri tällaisista hetkistä voivat käynnistyä positiivisuuden kierteet. Miten hienoa olisi päästä töihin ja saada rahaa. Miten hienoa olisi muistella, kuinka elämäni sai uuden suunnan maaliskuisena iltana, jolloin olin viemässä pulloja Piritorin S-markettiin. Asiat voivat muuttua!”

allekirjoituslaura

★★★★½
Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Gummerus, 2018
Sivuja 304
Luettavaksi kirjastosta

Ps. Kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa Helsingin Sanomien artikkeli, jossa Sisko Savonlahti pohtii muun muassa menestystarinoita ja epäonnistumisia. Jutussakin todetaan, että kirjan päähenkilö ei suinkaan ole Savonlahti itse, vaikka jotain yhtymäkohtia toki löytyy. Pakko silti tunnustaa, että välillä kuvitin kirjaa mielessäni vuosien takaisista snäpeistä tutuilla kasvoilla.

ARVONTA: Voita kaksi lippua Helsingin kirjamessuille!

Ensi viikolla koittaa jälleen se riemukas viikko, jonka kohdalle on ainakin meidän kalentereissamme kirjoitettu isolla Helsingin kirjamessut. Messuohjelmaa on selailtu ja suosikkiohjelmia ympyröity, joten alamme olla valmiita suuremman luokan kirjaintoiluun.

Koska messuilla on aina mukavampaa kavereiden kanssa, päätimme arpoa lukijoidemme kesken kaksi lippua Helsingin kirjamessuille. Osallistu arvontaan kertomalla tämän postauksen kommenttilaatikossa mitä kirjaa luet tällä hetkellä ja suositteletko sitä muillekin. Vastausaika päättyy sunnuntaina 21.10. klo 23.59 ja voittajan julkistamme heti maanantaina.

Jos haluat tuplata voittomahdollisuutesi, käy kurkkaamassa myös blogimme Instagram-tiliä. Arvomme myös siellä kaksi pääsylippua sisältävän paketin.

Onnea arvontaan ja ihanaa kirjasyksyä kaikille!

liput kirjamessuille

Liput on saatu Helsingin kirjamessuilta.

VIDEO: Huonoa palvelua maltalaisessa kirjakaupassa – kuusi kirjaa Maltalta

Kuten jotkut teistä ehkä jo tietävätkin, vietin kevään 2014 Erasmus-vaihdossa Maltalla. Nuo muutamat kuukaudet tuntuivat monin tavoin käänteentekeviltä, ja podin kovaa ikävää tuolle pienelle saarivaltiolle pitkään vaihdon päättymisen jälkeen. Vuodet ovat jo himmentäneet vaihtokevään nostalgia-arvoa, mutta kyllä Maltalle on edelleen erityinen lokero varattuna sydämessäni. Niinpä suuntasimme viime viikolla syysloman viettoon tuolle Välimeren saarelle, sillä poikaystäväni ei ollut koskaan aiemmin käynyt siellä.

Matkamuistoiksi haalin tällä(kin) kertaa kirjoja. Ostoksia tehdessä jouduin kuitenkin toteamaan, että ainakin tällä kertaa kohdalleni sattui myyjiä, joiden tuntemus liikkeidensä valikoimasta oli todella rajallinen. Suomessa on ehkä tottunut vähän liian hyvään – myyjät suhtautuvat työhönsä intohimolla, ovat usein itsekin lukutoukkia ja alkavat ainakin etsiä tietoa, jos sitä ei itsellä ole.

Oheisessa videossa esittelen ostamani kirjat, puran kirjakauppatraumat ja kummastelen sitä, miten rumia monet maltalaisista kirjoista ovat.

allekirjoituslaura

Minkä maan kirjallisuudella on erityinen paikka sinun sydämessäsi ja miksi?

 

Ps. Kävitkö jo tutustumassa kirjabloggaajien yhteiseen Kirjakultti-kanavaan Youtubessa? Esittelyvideosta voi bongata tutun naaman, sillä olen mukana kanavalla. Vielä tämän syksyn aikana on luvassa video äänikirjoihin liittyen.

Onnea kaksivuotiaalle! – Tässä kirjablogimme vaiheet numeroina

Torstaina tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta Bibbidi Bobbidi Bookin aivan ensimmäisestä postauksesta! Olemme muistaneet pikkuistamme jo syntymäpäivän kunniaksi tehdyillä runoilla (Lauran täällä ja Minnan täällä), mutta tietysti tällaiseen merkkipäivään kuuluu myös pieni nostalgia ja menneiden muistelu. Tässä tulee siis Bibobookin tähänastinen elämä numeroin kerrottuna. Onnea ja ihania kirjahetkiä tulevallekin vuodelle toivovat

Laura & Minna

bibobook_2v

262 julkaistua blogipostausta

25 teatteriarviota

689 Lauran tietokoneen muistiin tallennettua valokuvaa

21 videota blogin Youtube-kanavalla

2 ikimuistoisen ihastuttavaa kirjallisuustapahtumaa

1 ihana inspispäivä

21 ääniraitaa Soundcloudissa

1 vierailu Oma huone -podcastissa

313 julkaistua kuvaa Instagramissa

2 joulukalenteria (#bibobooxmas)

122 845 kirjoitettua sanaa postauksissa

709 kommenttia postauksissa

Monta uutta tuttavaa ja ystävää

23 418 sivulatausta

2 vuotta bloggaamista… ja monta vielä edessä!

Synttäriviikonloppu alkaa! – Näin syntyy onnitteluruno blogille Revi se -hengessä

Voi kyllä, jälleen on se aika vuodesta, että pikkuisemme täyttää vuosia. Eilen tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta Bibbidi Bobbidi Bookin ensimmäisestä postauksesta.

Koska juhlakalulle on usein kaiken maailman kinkereissä tapana lausua runo, päätimme luoda blogillemme värssyt Revi se -kirjasta tutulla tekniikalla. Ja mikäpä sopisi noin 20 sanan runoon paremmin materiaaliksi kuin kahden vuoden aikana julkaistujen blogipostausten otsikot!

allekirjoituslaura

Ps. Tule kurkkaamaan huomenna millaisen runon Minna sai aikaan täsmälleen samasta sanaläjästä!

Lukemista pimenevään syysiltaan: Scrabblea, viskiä ja vieraiden ruutujen tuijottelua

Tein heinäkuussa postauksen, jossa jaoin kesän aikana internetissä lukemiani mielenkiintoisia artikkeleita. Tämän päivän postaus on jatkoa edelliselle linkkilistalle ja tällä hetkellä itseasiassa tuntuu siltä, että tästä voisi tehdä ihan toistuvan palstan. Ei ehkä edes kuukausittain (kuten meidän Kuukauden luetut), vaan ehkäpä vuodenaikojen mukaan? Tänään siis on vuorossa lukulista pimeneviin syysiltoihin ja seuraavaksi kasaisin linkkilistan talvipäiviin. Musta tää kuulostaa just hyvältä! Entä susta?

bibobook_lukulista1

Tämän kertaisella listalla on jälleen sekaisen sekä kirjallisuuteen että muihin asioihin liittyviä asioita. Ilman sen suurempia saatesanoja, let’s dive in!

1. Where Words Matter: Politics, Fiction, Romance, Scrabble Tämä juttu houkutteli mut lukemaan ihan pelkällä otsikollaan, koska toimittaja minussa arvostaa tätä jo sanojen tasolla. Linkin takaa paljastui ihana rakkaustarina pariskunnasta ja jutussa on leikitelty kivasti juuri sanoilla. Juttuaihe on kevyt, mutta kirjoittaminen on priimaa.

2. Carly The Prepster: The Tipping Point Mun edelliselläkin listalla oli postaus Carlylta, mutta tällä kertaa ollaan täysin erilaisissa tunnelmissa. Jos edellinen oli matkapostaus, niin tässä on kyse aivan jostain muusta. Carly pohtii tekstissä sosiaalista mediaa ja sen tekemistä työnä sekä asenteiden muutosta aiheeseen liittyen.

3. Reese Witherspoon: Whiskey in a Teacup Luen harvemmin julkkishaastatteluja, mutta Reese Witherspoonin uuden kirjan kohdalla täytyi tehdä poikkeus. En oikeastaan edes pidä Reese Witherspoonista mitenkään erityisen paljon, mutta hänen kirjansa houkuttaa sekä nimen perusteella että siksi, että Witherspoon on etelästä kotoisin ja vietin samoilla suunnilla vaihtoaikani Yhdysvalloissa. Taidan toivoa tätä teosta Joulupukilta tänä vuonna!

4. Why You Can’t Stop Looking at Other People’s Screens I know, tää on jo toinen juttu New York Timesista tällä listalla, mutta minkäs sille voi, kun aviisin toimittajat tekevät hyviä huomioita ja kirjoittavat niistä hyviä juttuja. Tämä selittää, miksi muiden ihmisten kännyköiden ruutujen stalkkaaminen on niin koukuttavaa.

5. Kalyn’s End of the Year Reading List Tämä ei teknisesti ottaen ole luettavaa, vaan pikemminkin katsottavaa. Booktubea katsoville Kalynin kirjavideo saattaa olla liian lifestyleä, mutta itse pidän siitä, miten Kalyn näitä videoita tekee ja miten ne on lähtökohtaisestikin ehkä suunnattu enemmän ihmisille, jotka eivät lue kovinkaan paljon. Tällaisista videoista voi saada intoa lukemiseen ja lisäksi musta on hienoa, että vaikuttaja, jolla on 1,4 miljoonaa tilaajaa Youtubessa ja sen myötä paljon vaikutusvaltaa varsinkin nuorten parissa, puhuu kirjoista.

Siinäpä jälleen viisi linkkiä, joita kannattaa klikata. Happy reading!

allekirjoitusminna

p.s. Meidän blogi täyttää tänään kaksi vuotta! Synttäripostaukset alkaa huomenna 🙂

Teatterissa: Vaginamonologeja – ajatuksia viittomakielisestä teatterista

Olin perjantaina niin erityisessä ensi-illassa, että siitä on aivan pakko päästä kirjoittamaan. Perinteistä arviota en osaa esityksestä kirjoittaa, sillä näytelmä piti tulkata minulle. Perjantaina Kansallisteatterin Willensaunassa ensi-iltansa sai nimittäin Suomen ainoan viittomakielisen teatterin eli Teatterin Totin tulkinta Vaginamonologeista. Esityksessä kaikki kolme näyttelijää käyttävät suomenkielistä viittomakieltä, mutta jokaisella on oma puhetulkki. Niinpä kaltaiseni viittomakieltä ymmärtämättömätkin pysyivät kartalla.

45025393932_c41513d96e_k

Sanottakoon tosiaan heti alkuun, että tarkastelen näytelmää kuulevan, viittomakieltä taitamattoman ihmisen näkövinkkelistä. Jotkin ajatukseni ovat siis ehkä hivenen outoja, naiiveja tai jopa typeriä. Toivottavasti en onnistu innostuksissani tölväisemään mitään täysin idioottimaista. Viittomakieli on kiehtonut minua jo vuosia, mutta taitoni on jäänyt lähinnä aakkosiin, muutamiin eläimiin ja Muumilaakson asukkaiden nimiin (älkää kysykö, innokkain opettajani on ollut siskoni). Arkielämäni piirissä viittomakieltä näkyy tällä hetkellä hyvin harvoin. Jyväskylän yliopistolla viittomakieltä näki varsin usein, ja joillain massaluennoilla paikalla oli kaksi viittomakielen tulkkia. Välillä seurasin heidän työtään luennoitsijaa tarkemmin.

Teatteri Totin Vaginamonologeissa Silja Ruonala, Pia Taalas ja Silva Belghiti esittävät eri-ikäisiä naisia, joita on pyydetty kertomaan vaginoistaan. Monologit ovat pohdiskelevia, uteliaita ja riemukkaita, mutta myös ahdistavia ja väkivaltaisia. Kuten Liv Strömqvistin Kielletty hedelmä -sarjakuvakin osoittaa, tuohon elimeen liittyy hyvin paljon latautuneita ajatuksia.

Miten viitottu näytelmä sitten eroaa puhutusta? Voi, monellakin tapaa! En toki ymmärrä mahdollisesti mukaan ujutettuja kielellisiä leikkejä, mutta minulle viitottu näytelmäteksti avautuu hyvinkin visuaalisena kokemuksena. Vagina-viittomaa ei voi olla oppimatta (sen voitte tarkistaa tämän postauksen yläkuvasta), ja tuota muotoa hyödynnetään monella tapaa näyttelijöiden liikehdinnässä. Kolmen naisen liikkuminen lavalla on muutenkin ajoittain rytmitetty kuin koreografiaksi. Vaginamonologit on jo tekstinä varsin ihon alle menevä, mutta viitottuna tuo puoli vielä korostuu. Koska viittomakieli on paljon muutakin kuin pelkkiä käsien liikkeitä, korostuvat ilmeet ns. perinteiseen teatteriin verrattuna. Onni, kiihottuminen, häpeä ja tuska räiskähtelevät näyttelijöiden kasvoilta ja eleistä suurella voimalla. Se ei suinkaan tunnu ylinäyttelemiseltä (miltä se voisi helposti pelkästään puhutussa näytelmässä vaikuttaa), vaan tempaisee todella voimakkaasti mukaansa.

Näytelmässä käytetyt puhetulkit ovat todella hyviä, he eläytyvät tekstiin yhdessä lavalla viittovien näyttelijöiden kanssa vaikka katsomon sivussa, varjojen kätköissä seisovatkin. Tunsin itseni eturivissä istuessani kuin pieneksi, innokkaaksi koululaiseksi. Mieleni olisi tehnyt tapailla uusia viittomia, ja voitte kuvitella, kuinka riemuissani olin, kun lavalla näkyi tuttu viittoma – kilpikonna! Samalla vieraaseen kieleen liittyi myös pientä jännitystä. Tiesin jo ennakkoon, että viittomakielessä suosiota osoitetaan toisella tavalla kuin aplodeeraamalla. Vaikka tiesin, että avoimia kämmeniä pitää heiluttaa ranteita kiertäen (onpa muuten vaikea selittää tätä liikettä!), katsoin silti koko ajan mallia muilta. Koska saa viittoa? Teenhän varmasti kaiken oikein? Mitä jos sormeni taipuvat väärin, ja vilpitön suosionosoitus muuttuukin hirveäksi herjaksi? Pitäisikö minun sittenkin taputtaa, kun muutama muukin taputtaa? Pitääkö selvästi kuuleville sittenkin osoittaa suosiota käsiään yhteen läiskimällä? Vaikka yleensä olen kuin kotonani (etenkin Kansallis)teatterin katsomossa, oli nyt pieni epävarmuus koko ajan läsnä. Tavallaan se oli jännittävää, ja aivan varmasti kasvattavaa.

Ai niin, jännittihän minua jo ennen näytelmän alkuakin. Olin ostanut lippuni jo hyvissä ajoin, joten esityksen kuvaus oli jo hieman hämärtynyt mielessäni. Kun lähes kaikki saliin valuvat ihmiset puhuivat keskenään viittomakieltä, aloin paniikissa pohtia, että olihan näytelmässä varmasti puhetulkkaus. Samalla toivoin, että olisin painanut mieleeni edes muutaman viittoman – ”anteeksi” ja ”en osaa viittomakieltä” olisivat olleet kovaa valuuttaa hermojeni tyynnyttämisessä.

Näin esityksen jälkeen mielessäni risteilee lukuisia ajatuksia. Tässä niistä kolme voimakkainta:

1) Aivan käsittämätöntä, että periaatteessa minunkin käteni voisivat taipua yhtä kauniiseen kommunikointiin, kuin näillä näyttelijöillä. Yleensä yhdistän mielessäni käteni vahvasti fyysiseen tekemiseen, mutta periaatteessa niillä voisi puhua, runoilla ja laulaa. Löytäisinpä tosiaan joskus aikaa ja energiaa tarttua viittomakielen opintoihin!

2) Yleisö vaikutti todella innostuneelta ja ensi-illassa oli erityisen paljon juhlamieltä. Teatteri Totti tekee vuosittain yhden tai kaksi omaa tuotantoa. Se on aika vähän. Voivatko kuurot näytelmämaanikot (joille kaksi näytelmää vuodessa ei riitä) saada viittomakielisen tulkkauksen teatteriin? Tai sellaisen tekstityslaitteen, joita ainakin Svenska Teatern jakaa tällaisille kouluruotsinsakin ruostuttaneille?

3) Miksi ihmeessä teattereissa ei ole enemmän viittomakielisiä näyttelijöitä? Minusta olisi aivan mahtavaa, jos vaikkap joku Julian tai Romeon ystävistä viittoisi ja hänen puheensa yleisölle tulkkaisi puhetulkki. Tästä ajatuksesta tulee itse asiassa mieleen vuosia sitten Aleksanterin teatterissa esitetty Aladdin, jossa puhuttiin rinnakkain suomea ja ruotsia. Näin kuulevan kannalta se antaisi edes pienen mahdollisuuden nähdä viittomakieltä ja samalla se rikastuttaisi näyttelijäntyötä. En uskalla edes ajatella millainen vaikutus tällä olisi kuuroille näyttelijöille tai viittomakielisten yhteisölle. Kyllä se varmasti työmahdollisuuksia lisäisi ja toimisi jonkinlaisena arvonantona.

Vaginamonologien esitykset Kansallisteatterissa päättyivät jo, mutta jos satut liikkumaan Lahdessa, Turussa, Jyväskylässä tai Oulussa lähiviikkoina, pidä huolta, että käyt katsomassa tämän esityksen! Se antaa paljon pohdittavaa sekä vaginoista että viittomakielestä ja niin monesta muusta asiasta aina itsensä ymmärtämisestä toisten ymmärtämiseen, että lähdet teatterista mieli täynnä ajatuksia ja sydän pullollaan tunteita.

allekirjoituslaura

Vaginamonologeja
Teatteri Totti
Käsikirjoitus: Eve Ensler
Ohjaus: Marianne Aro

Kuvat © Petra Juva & Marita S. Barber

Julia Thurén: Kaikki rahasta – Näin säästin kymppitonnin vuodessa

Säästäminen on ollut minulle aina luontaista. Olin jo nuorena se tyyppi, joka säästi kaikki viikkorahat monen kuukauden ajan ja osti säästöprojektin jälkeen itselleen iPodin Touchin. Ohjasin lasten kerhoa ja tein kotihommia. Kun viimein sain ensimmäisen kesätyöpaikkani 14-vuotiaana, säästin koko palkan ja ostin oman läppärin. Luonnollisesti kiinnostus rahaa ja säästämistä kohtaan on jatkunut läpi (vielä aika lyhyen) aikuisuuden ja sisälläni asuu pieni budjetinhioja.

bibobook_kaikkirahasta2

Olen viime aikoina lukenut useita rahaan liittyviä oppaita, kuten Emilia Kullaan ja Ninni Myllyojan Nainen ja rikastumisen taito, Jen Sinceron You Are a Badass at Making Money ja Kyösti Hagertin ja Pauliina Jokisen Kortinvartija. Kaikki ovat ihan kelpo talousoppaita (ja Sinceron teos on itseasiassa enemmänkin kuin kelpo), mutta yksikään ei ole saanut minua tosissani innostumaan niin kuin Julia Thurénin Kaikki rahasta – Näin säästin kymppitonnin vuodessa sai.

Thurén sai kirjasopparin hieman yli vuosi sitten Helsingin Sanomien Torstai-teemasivuilla ilmestyneen jutun seurauksena. Sitä ennen toimittajana työskennellyt Thurén oli jo kirjoittanut kattavasti rahasta Juliaihminen-blogissaan ja kerännyt ympärilleen uskollisen seuraajajoukon. Itse en ollut kuullut Thurénista enkä lukenut hänen blogiaan ennen kirjan julkaisua, mutta nyt taidan olla vähän fani. Kirjasta kiinnostuin heti kuullessani siitä ja itseasiassa sen hankkimisen kanssa kävi vielä vähän hassusti. Pyysin kirjan itselleni arvostelukappaleena Gummerukselta (kiitos!), muistamatta, että olin pistänyt sen varausjonoon kirjastossa jo kesän aikana. Arvostelukappale oli tulossa postissa, kun kirjastolta tuli tekstiviesti varauksen saapumisesta. Hups.

Kaikki rahasta tosiaan kertoo lähes kaiken, mitä rahasta tarvitsee tietää. Teos käsittelee perusasioita, kuten budjetointia, säästämistä ja lainoja, mutta myös ylivelkaantumista, rahaan liittyviä asenteita sekä rahaa parisuhteessa ja ystävien kesken. Varsinkin kirjan sijoittamista käsittelevä luku sai minut siirtymään sijoittamisen suunnittelemisesta tekemään jotakin asian eteen. Arvo-osuustili on vielä perustamatta, mutta olen jo vertaillut erilaisia vaihtoehtoja sen perustamiseksi. Eläkerahasto, täältä tullaan. Innostavuuden lisäksi kirjassa ihastuttaa Thurénin suoralinjainen filosofia rahan suhteen: budjetoi, automatisoi ja nauti. Juuri näin sen pitääkin mennä.

Teoksesta näkyy Thurénin toimittajatausta. Kieli on selkeää, asiat ymmärrettävästi ilmaistu ja seassa on ripaus itseeni vetoavaa kuivaa huumoria. Tekstiä rytmittävät asiantuntijoiden haastatteluilla kerätty tieto, Thurénin omat kokemukset sekä kirjaa varten perustettuun Facebook-ryhmään liittyneiden naisten kokemukset. Oikeiden ihmisten kertomista aidoista kokemuksista tulee innostuneempi fiilis kuin taulukkolaskentaohjelmalla tehdyt esimerkit, joissa perustellaan keskituloisen ihmisen mahdollisuuksia ostaa omakotitalo.

Kirja laukaisi rahakeskustelun sekä miehen että omien vanhempien kanssa. Aion jatkaa rahasta puhumista tulevaisuudessakin, koska kaikenlainen kommunikaatio helpottaa raha-asioita. Kun on kartalla siitä, millaisessa kunnossa vaikkapa juuri parisuhteen toisen osapuolen finanssit ovat, pystyy yhteisiä (joskus isojakin) päätöksiä tekemään helposti yhdessä.

Vaikka asunnon ostaminen, sijoittaminen tai ylipäätään mikään rahaan liittyvä ei olisi juuri nyt ajankohtaista (mikä on toisaalta mahdotonta, koska rahaa tarvitaan lähes kaikkeen), teos kannattaa lukea. Se pistää ajatukset raksuttamaan ja lopulta toivottavasti myös pankkitilin saldon kasvuun.

allekirjoitusminna

★★★★
Julia Thurén: Kaikki rahasta – Näin säästin kymppitonnin vuodessa
Gummerus, 2018
Sivuja 318
Luettavaksi arvostelukappaleena kustantajalta

Jatketaan vielä hetki nuortenkirjakritiikeistä – Miksi tarvitsemme monenlaisia tekstejä nuortenkirjoista?

On ollut aivan mahtavaa, kuinka paljon nuortenkirjallisuus on herättänyt keskustelua Hel-YA:n jälkimainingeissa. Twitterissä pohdiskellaan keinoja nuortenkirjojen nostamiseksi framille ja miten nuoret saataisiin ylipäätään innostumaan kirjallisuudesta. Kirjailija Magdalena Hai toi twiittiketjussaan esille myös joitain ongelmia, jotka liittyvät siihen, jos nuortenkirjallisuuskeskustelu töytäistään vain nuorten itsensä vastuulle. Koska Twitterin merkkimäärät ovat lyhyydessään armottomat, päätin pohdiskella asiaa vielä ihan oman blogipostauksen verran.

Heti Hel-YA:sta kotiuduttuani kerroin videolla käytännön syyn siihen, miksi monissa lehdissä nuortenkirjoja arvioidaan suhteellisen vähän. Jos kulttuurijournalismi ei ole ns. tavoitteellista (onpa hölmö sana, mutta mennään tällä paremman puutteessa), ovat arvioiden kohteet pitkälti kiinni toimittajien omista mieltymyksistä. Toisin sanoen, jos lehdessä ei aseteta esimerkiksi kiintiöitä erilaisten kirjojen määrille, tarttuvat toimittajat sellaisiin kirjoihin, jotka heitä itseään kiinnostavat. Syy tähän on puhtaasti se, että varmasti suurimassa osassa lehtiä arvioitavat kirjat luetaan vapaa-ajalla. Olisihan se ihanaa käyttää kahdeksan tuntia päivässä kirjojen palkalliseen lukemiseen, mutta kaikki edes hitusen mediatalojen nykytilannetta tuntevat käsittävät, että se ei ole mahdollista. Toki jokaisessa lehdessä pohditaan myös lukijakunnan kiinnostuksen kohteita, ihan mitä tahansa ei lehdissä tietenkään arvioida.

Nuortenkirjat (3)

No miksi aikuiset eivät sitten lue nuortenkirjoja? En osaa vastata toisten puolesta, mutta itse luen niitä innokkaasti ja arvioin niin paljon kuin kerkeän. Lukuaikani jakautuu kuitenkin työtä ja ihan itseäni (ja blogia) varten luettaville kirjoille, ja haluan toki lukea muutakin kuin nuortenkirjoja. Parhaamme siis yritämme, mutta aika ja muut resurssit ovat rajallisia.

Keskustelimme Twitterissä Ullan kanssa siitä, että lehdissä voitaisiin julkaista enemmän myös nuorten itsensä kirjoittamia arvioita. Tällaisessa järjestelyssä täytyisi toki huomioida reilut sopimukset, mutta olisihan se virkistävää saada lehtien sivuille enemmän nuorten omia näkökantoja heille kirjoitetuista kirjoista. Magdalena Hai huomautti Twitterissä aiheellisesti, että myös nuortenkirjat tarvitsevat ja ansaitsevat ammattikriitikoiden kirjoittamaa kritiikkiä. Se on aivan totta. Nuoret eivät välttämättä havaitse kirjojen kaikkia tasoja ja ammattikritiikki on tärkeä osa kirjallista kenttää sekä sen kehittymistä ja tulkintaa.

Mielestäni suomalainen nuortenkirjallisuuskenttä tarvitsee kuitenkin monenlaisia kritiikkejä ja arvioita, sillä meillä on muutama erillinen ongelma, joihin yritämme löytää vastauksia. Erilaiset arviot eivät kuitenkaan sulje toisiaan pois, vaan ne elävät rinnakkain.

Ensinnäkin haluamme nuorten löytävän hyvien kirjojen pariin. Siihen sopiva reitti voi olla vaikka Youtube-kanava (shout out esimerkiksi mahtavalle Kalenterikarjulle), jonka ääreen nuori muutenkin hakeutuisi ja josta voi samalla saada tietoa ja innostusta lukemiseen. Myös Instagram ja muut vastaavat kanavat ajavat saman asian. Sanomalehdissä (tai jossain muussa ns. ”perinteisessä” kanavassa) julkaistut nuorten itsensä kirjoittamat arviot puolestaan voivat toimia houkuttelijoina sekä kirjallisuuden että perinteisen median pariin. Niin kirjojen kuin printtilehdenkin ystävänä molemmat seikat ilostuttavat minua. Toki jotkut nuoret varmasti innostuvat myös ammattilaisten kirjoittamista, analyyttisistä kritiikeistä, mutta massoja tavoitellaan muilla keinoilla. Kirjavinkkaukset ja muut toki vielä tähän päälle.

Ammattimaisen kirjallisuuskritiikin tarkoitusperät ovat puolestaan toisenlaiset. Se, että nuortenkirjoja arvioidaan, osoittaa ensinnäkin sen, että niitä arvostetaan samalla tavalla kuin muitakin kirjoja. Jos kritiikit jätetään kirjoittamatta, on piiloviesti se, että nämä kirjat eivät ole kritiikin arvoisia. Ja näinhän se ei suinkaan ole. Kritiikki myös tulkitsee kirjaa, avaa sen merkityksiä ja toimii tietynlaisena aikakapselina tämän hetken tulkinnasta teokseen tai kritiikkiin myöhemmin palaavalle. Ehkä joku kirjailija kehittää kritiikkien pohjalta omaa kirjoittamistaan tai vaihtoehtoisesti saa varmuutta ja vahvistusta omaan työhönsä. Kuitenkin kritiikkejä kirjoitetaan ensisijaisesti yleisölle eikä kirjailijoille. Ammattilaisen kirjoittama kritiikki saattaa innostaa lukijan tietyn kirjan ääreen tai avata uusia näkökulmia jo luettuun teokseen. Nuortenkirjasta kirjoitettu kritiikki taas saattaa antaa idean siitä, millaisten kirjojen ääreen lähipiirin nuorisoa kannattaisi rohkaista. Ja hitto soikoon, saahan niistä aikuinen itselleenkin lukuvinkkejä, sen verran hyviä nuorten- ja ya-kirjoja meillä julkaistaan.

Erilaisilla arvioilla on siis erilaisia päämääriä ja seurauksia. Kaikkia niitä tarvitaan, eikä nuortenkirjallisuutta olla suinkaan ajamassa ghettoon, jossa nuoret keskenään rääpivät kirjoja, jos edes niihin koskevat. Ehkä elän jossain kuplassa, mutta minusta nuortenkirjallisuus ja ya-kirjallisuus ovat tällä hetkellä kovassa nosteessa. Toivottavasti tämä innostus näkyy jatkossa myös sanomalehdissä julkaistujen ammattikritiikkien määrissä. Moni yksittäinen toimittaja varmasti jo nyt puurtaa tämän päämäärän eteen, joten uskon pisaroiden jossain kohtaa muodostavan suuren nuortenkirjallisuuskeskustelun hyökyaallon.

allekirjoituslaura

Mitä ajatuksia nuortenkirjallisuuden saama huomio eri kanavissa sinussa herättää? Miten nuortenkirjoja voitaisiin nostaa vielä paremmin parrasvaloihin ja missä ympäristöissä nuortenkirjoista pitäisi keskustella?