Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo

Voi kesäinen Pariisi sentään kuinka paljon rakastankaan Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita! Eihän se toki ihme ole, menneisyyteen kurkottava sarja on ilahduttanut elämääni joka vuosi uudella kirjalla vuodesta 2013 lähtien. Liikkeelle lähdettiin aluksi orvoksi jääneestä pikkuisesta Idasta 1800-luvun lopulla, mutta sarjan kuudennessa osassa seurataan jo Idan tyttären Kirstin elämää 1920-luvun lopulla. Sarjan uusin kirja Taiteilijan vaimo tuo Kirstin elämään suuria mullistuksia, mistä antaa osviittaa jo kansikuvan lastenvaunuissa seisova taapero.

Kirsti Erikson elää helteisessä Pariisissa rakkauden huumassa taiteilija Iivo Borissaisen aka Ilmari Aaltosen kanssa. Iivo haalii oppia ranskalaiselta kuvanveistäjältä, kun taas Kirsti työskentelee muotihuoneella ompelijana. Kesän lähestyessä loppuaan nuorenparin on kuitenkin aika palata Suomeen hakemaan kuulutuksia ja seuraamaan unelmiaan. Kirsti aikoo perustaa Bulevardille oman muotihuoneen ystävänsä kanssa, kun taas Iivon on aika ottaa uusia askeleita omalla taiteilijan urallaan. Kirstin äiti Ida ottaa pariskunnan iloisena vastaan täysihoitolansa katon alle ja niin on jälleen koko perhe koossa, vaikka piharakennuksessa asusteleva setämies Iisakki Haapaluoma onkin hyvin sairas ja Idan mies Elias Helenius jatkuvasti öisillä ajokeikoillaan.

Idan ja Kirstin elämästä lukeminen on kuin hyvien ystävien sukukertomuksen vietäväksi heittäytymistä. Muistan mistä he ovat tulleet, ja voin vain toivoa, että historian aallokot kohtelevat heitä hellästi. Kirja päättyy vuoteen 1930, mutta sydänalaani raastaa silti Kirstin lähitulevaisuudessa häämöttävä sota-aika. Päästäänköhän siihen jo ensi vuonna ilmestyvässä kirjassa?

Syrjästäkatsojan tarinoiden ensimmäisiä kirjoja markkinoitiin Downton Abbeyn kaltaisena kurkisteluna kyökistä herrasväen salonkeihin, mutta kirjojen katseen siirtyessä Idasta Kirstiin, on asetelma muuttunut. Siinä missä Ida on koko elämänsä palvellut ja passannut rikkaampiaan, on Kirsti noussut heidän tasavertaiseksi ystäväkseen ja samojen pitojen kutsuvieraaksi. Muutos on kiehtova ja kertoo omaa tarinaansa kipuamisesta yhteiskuntaluokasta seuraavaan. Vaikka toki Idakin on paimentytöstä täysihoitolan emännäksi kasvaessaan ottanut suuria askelia kohti omaa itsenäisyyttä.

Jotenkin hassua ajatella, että vasta Kirstin tytär alkaa olla omien isovanhempieni ikäluokkaa. Toisin sanoen Kirsti ja etenkin Ida edustavat aikaa, johon minulla on omien sukulaissuhteideni kautta hyvin olematon kosketuspinta. Kirjat ovat ainakin hyvä muistutus siitä, että elämä ei muutamia sukupolvia sitten suinkaan ollut niin suoraviivaista ja alkeellista kuin yksinkertaistavat kertomukset antavat ymmärtää. Silloinkin rakastuttiin, hävettiin, kapinoitiin ja unelmoitiin. Ja vanhennuttiin. Vaikka siirtyminen Idasta Kirstiin tuntui aluksi haikelta, on Kirsti nuoren ikänsä ansiosta tässä kirjassa minulle samaistuttavampi kuin hitusen taka-alalle jäänyt Ida. Vaikka rakkaita he toki molemmat ovat.

Taiteilijan vaimo on kaunis, soljuva ja eläväinen kuvaus 1920-luvun Pariisista ja Suomesta, mutta ennen kaikkea rakkaudesta ja unelmista. Kirja tempaisee niin tehokkaasti mukaansa, että siihen on tartuttava ihan jokaisena vapaana hetkenä. Harmi vaan, että se tarkoittaa kirjan nopeaa loppumista. Äkkiä vaan huomaa saavuttaneeni viimeisen sivun. Olo on haikea. Seuraavaa osaa pitää odottaa jälleen vuoden verran.

★★★★½
Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo
Otava, 2018
Sivuja 430
Luettavaksi omasta hyllystä

Helmet-lukuhaasteen kohta 38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo