Aikamatka ihanalle 50-luvulle – Enni Mustonen: Pukija

Tiedättekö, kuinka paljon ehtii tapahtua seitsemässä vuodessa? Siinä ajassa ehtii käydä vaihdossa, vaihtaa työpaikkaa useaankin otteeseen, muuttaa Jyväskylästä Helsinkiin, saada vakituisen työpaikan, ostaa asunnon, valmistua tuplamaisteriksi ja mennä kihloihin. Seitsemään vuoteen mahtuu enemmän iloja, suruja, nauruja ja kyyneleitä kuin osaan ikinä laskea. Ja kaikkina näinä vuosina olen saanut luottaa siihen, että talven väistyttyä kevään tieltä luokseni saapuu erään tietyn kirjasarjan jatko-osa. Aivan kuin Muumipeikko odottaa Nuuskamuikkusta, odotan joka kevät minkälaisiin seikkailuihin Enni Mustonen minut tällä kertaa johdattaa.

Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja on ehtinyt kahdeksanteen osaansa. Vuonna 2013 aloitimme tarinan orvoksi jääneen Idan kanssa, mutta sittemmin olemme siirtyneet seuraamaan Idan Kirsti-tyttären vaiheita. Sarjan uusin osa eli Pukija kääntää katseen naisketjun kolmanteen lenkkiin eli Kirstin Viena-tyttäreen. Viena palaa Helsinkiin oltuaan piikomassa Skotlannissa, mutta edes irtiotto tutuista ympyröistä ei ole auttanut häntä päättämään elämänsä suuria suuntaviivoja. Koti-Suomessa äiti alkaa patistaa Vienaa töihin omien tuttaviensa putiikkeihin, mutta sen Viena on sentään päättänyt, ettei alistu äitinsä komenneltavaksi. Onnekseen Viena saakin työpaikan elokuva-alalta. Pian hänelle selviää muun muassa se, miksi mustavalkofilmien näyttelijät kiskovat päällensä kellertäviä vaatteita valkoisten pukimien sijaan. Eikä Viena suinkaan jämähdä helsinkiläiseen elokuvastudioon, ehei. Onnekkaiden sattumien ansiosta Viena matkaa aina Amerikkaan saakka Miss Universum -kisoja varten.

Kuten tämän tekstin mahtipontinen aloitus osoittanee, olen hyvin kiintynyt Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaan. Ida, Kirsti ja muut kirjojen henkilöhahmot tuntuvat kuin omilta sukulaisiltani. Sarjan kahdeksannessa osassa Ida-mumma on jo ontuva seitsenkymppinen, joten voitte kuvitella, kuinka huolissani olen hänestä. Toisaalta taas on upeaa päästä seuraamaan nuoreksi naiseksi varttuneen Vienan matkaa.

Omaan tuttuun tapaansa Mustonen on onnistunut punomaan tarinaansa niin kiinnostavia tosijuttuja, että huomaan vähän väliä googlettavani vanhoja filmipätkiä missikisoista tai yksityiskohtia menneen maailman elokuvista. Murteet kukkivat ja juoni vetää lukijaa eteenpäin.

Yksi moite on kuitenkin kirjan rakenteesta sanottava. Tai ehkä vika on enemmän kirjan kannessa ja esittelyteksteissä. Teoksen kansikuvassa Viena nousee Aeron lentokoneeseen innokkaasti hymyillen. Toki Viena voi kuvassa olla kotimatkalla Skotlannista Suomeen, mutta kyllä kuva minusta näyttää ennemminkin lähdöltä kohti suurta seikkailua valtameren tuolla puolen. Myös kirjan esittelyteksteissä rummutettiin railakkaasti Vienan matkaa Amerikkaan. Kuitenkin tuo reissu alkaa vasta kirjan jälkimmäisellä puolikkaalla. Olin siis pitkät pätkät aivan levottomana, kun matkaan ei millään lähdetä vaan junnataan ainoastaan tylsillä kotikulmilla. Oikeastihan nuokin kohtaukset olivat kiinnostavia, mutta ajatukseni olivat vain jo muualla.

Olen antanut Syrjästäkatsojan tarinoita -kirjoille varsin rutiininomaisesti neljää tähteä, mutta tämän kirjan kohdalla lukuimu oli niin voimakasta ja miljööt innostavia, että lätkäisin päälle vielä yhden ylimääräisen puolikkaan tähden. Samalla jään malttamattomana odottamaan, mitä seikkailuja sarjan yhdeksäs osa Vienalle tarjoileekaan. Ja ihan vähän jo suren, että tämä sarja lähestyy pian loppuaan.