Suuri äänikirjapohdinta: Suihkussa, lenkillä ja keittiössä – kuuntelen äänikirjoja kaikkialla, mutta mitä menetän sen takia?

Latasin puhelimeeni äänikirjasovelluksen viime syksynä, ja tällä hetkellä kuuntelussa on 111. kirja (se on muuten Virve Rostin elämäkerta Vickypedia). Koska maaninen kuunteluni herättää kysymyksiä lähipiirissäni, päätin koota joitain asioita ylös kuunteluharrastuksestani. Nyt on siis suuren äänikirjapohdinnan aika!

Milloin kuuntelen äänikirjoja?

Käytännössä kuuntelen tällä hetkellä äänikirjoja aina, kun en tarvitse korviani muualla enkä tee mitään suurta keskittymistä vaativaa. Vaikka olen yleensä varsin kiireinen ja töiden jälkeen usein menossa, arjen lomasta löytyy yllättävän paljon äänikirjan kuuntelun kokoisia kolosia. Välillä ne ovat vain muutamia minuutteja, mutta useimmiten vähän pidempiäkin pätkiä. Jotkut kuuntelevat äänikirjoja unta odotellessaan, mutta minulle se ei toimi. Sen sijaan kuuntelen äänikirjoja seuraavissa tilanteissa:

• Aamutoimia tehdessäni. Hampaiden harjaus, aamupalan valmistaminen ja syöminen, kevyt arkimeikkini ja repun pakkaaminen ovat sen verran rutiininomaisia toimenpiteitä, että voin uhrata niiden aikana osan aivokapasiteetistani äänikirjoille. Jos en pese tukkaani, olen välillä jopa suihkussa kuulokkeet päässä. Hesarin luettuani painan playta, kun on aika ratkaista lehden sudokut. Numeroiden pyörittäminen ja tarinan kuunteleminen onnistuvat samaan aikaan, mutta sanaristikoiden kanssa ei lähtisi äänikirjoja kilpailuttamaan.
• Lyhyimmilläkin matkoilla. Työmatkani pyörällä kestää kymmenisen minuuttia, kävellen noin puoli tuntia. Talviaikaan äänikirja-aikani siis kolminkertaistuu ihan näillä päivittäisillä pyrähdyksillä. Jos istun ratikassa, päässäni on kuulokkeet. Jos käyn lähikaupassa, korvani lennättävät mieleni samaan aikaan toiseen maailmaan. Vain pitkän matkan junissa ja busseissa printtikirjat kiilaavat äänikirjojen ohi, olettaen että silmäni eivät ole liian väsyneet lukemiseen.
• Kävely- ja pyörälenkeillä. Jossain vaiheessa lähdin päämäärättömästi haahuilemaan ympäri kaupunkia ulkoilman ja äänikirja-ajan vuoksi. Mökillä olen puolestani tehnyt pyöräretkiä vaihteettomalla kolisijalla ja jos muuta seuraa ei ole lenkille löytynyt, olen ottanut luurit mukaan. Jos juoksisin (tässä on ollut vähän taukoa…), saattaisin silloinkin kuunnella äänikirjoja.
• Aina odotellessani. Moni nyhtää puhelimen taskustaan muutamankin sekunnin odotuksen ajaksi, minulla sama vika tahtoo olla äänikirjojen kanssa. On kädessäni sitten lipunmyynnin jonotusnumero tai silmieni edessä toistaiseksi tyhjä bussipysäkki, laitan äänikirjan tulille ­– ellei se jo ole.
• Kotitöitä tehdessäni. Eväiden tekeminen, keittiön siivoaminen, lakanoiden silittäminen (kyllä, silitän lakanamme) tai matkalaukun purkaminen eivät ole yhtään ankeita kotitöitä, kun se tarkoittaa samalla omaa äänikirja-aikaa. Joskus olen oikein harmitellut siivousurakan päättymistä, sillä vielä olisi kirja kesken. No, nämä tunteet ovat todella harvinaisia.

Mistä jään paitsi?

Vaikka suurin osa äänikirja-ajastani onkin löytynyt arkisten toimien ohesta, on jatkuva kuulokkeet päässä kulkeminen tietysti muutamilla tavoilla vaikuttanut elämääni. Mistä kaikesta olen siis jäänyt paitsi?

• En kuuntele juuri musiikkia. Kun kaikki kuunteluaika pyhitetään äänikirjoille, on luonnollisesti Spotify vaiennut. En tiedä uusimpia hittibiisejä, eivätkä suosikkiartistieni uutuudet tartu muistiini yhtä nopeasti kuin ennen. Toisaalta vähänpä tämä on minua vaivannut. Aiemmin olen junnannut tiettyjen suosikkiyhtyeideni levyjä uudelleen ja uudelleen tai kuunnellut mielialaani sopivia soittolistoja korvat puuduksissa. Tapani nauttia musiikista on sellainen, että arjessa saanen enemmän irti äänikirjoista kuin soittolistoista. Livekeikat ovat sitten asia erikseen.
• Podcasteille pitää väkisin raivata aikaa. Vaikka tahtotilani musiikkiajan rajaamiseen on matalalla, haluan ehdottomasti kuunnella muutamia podcasteja. Ei ole kuitenkaan helppoa löytää sopivaa taukoa edes parhaimmille puheohjelmille, kun koko ajan jokin kirja on kesken ja odottaa kuulijaansa. Olen nyt tehnyt niin, että kerään muutamat suosikkijaksoni rästiin, ja kuuntelen ne sitten putkeen äänikirjojen välissä. Nyt on muuten taas vähän päässyt kertymään kuunneltavaa silläkin saralla.
• Olen jatkuvasti omassa kuplassani. Kuljen kaupungilla muutenkin laput silmilläni, joten en välttämättä huomaa tuttuja enkä muista moikata. Kuulokkeet korvillani eivät ainakaan helpota tätä taistoa. Anteeksi siis tutut ja tuntemattomat, jos vaikutan joskus tylyltä! En tahallani ohita iloista tervehdystä tai turistin avunpyyntöä, mutta aivoni ja korvani saattavat hyvin seikkailla aivan muissa maailmoissa. On tässä toisaalta hyviäkin puolia. En ole yli vuoteen joutunut kuuntelemaan vieraiden ihmisten tyhjänpäiväisiä tai kiusallisen henkilökohtaisia keskusteluja. (Huolestuneille tiedoksi, että silmäni kyllä tarkkailevat muuta liikennettä valppaina. Kasvoihin en kiinnitä huomiota, mutta muuten olen tarkkana liikenteessä.)
• Luonto jää kuulokkeiden ulkopuolelle. Kesäasukkaamme kysyi viime kesänä, että eikö minua haittaa etten pyörälenkilläni kuule lintuja tai ole korvat höröllä mahdollisen hiippailevan suden varalta. Niistä susista en nyt tiedä, mutta kyllähän tuo luonnon rauhoittavien äänien menettäminen välillä vaivaa. Jopa niin paljon, että painan kuulokkeiden off-näppäintä. On ihanaa kuunnella luontoa, mutta sanottakoon, että normaaleissa arkitohinoissani ne äänet eivät yleensä muutenkaan olisi läsnä. Helsingin keskustan tuntumassa asuminen tarkoittaa sitä, että ikihongat eivät humise ja uskaliaimpienkin city-lintujen viserrykset hukkuvat autojen hurinaan. Näitä kahta verratessa äänikirjat voittavat 100–0.
• Jos kirjoittaisin proosaa, se kärsisi. Äänikirjoja kuunnellessa aivopoimut ovat luonnollisesti jatkuvasti täynnä muiden ajatuksia ja tarinoita. Se ei jätä juuri omalle mielikuvitukselle tilaa. Joskus teininä novellinpätkät alkoivat putkahdella päähäni aina kävelemisen aikana, se kun oli mielestäni niin tylsää, että aloin tuottaa vaihtoehtoista tekemistä askelluksen rinnalle. Jos minun pitäisi siis nyt lähteä kirjoittamaan proosaa, ei mielessäni olisi yhtä paljon tuoreita aiheita kuin ilman äänikirjoja. Toisaalta tässä kirjoitustyöläisen arjessa blogin puurtamisen ja gradujen välttelemisen keskellä ei kirjaimia riitä muutenkaan enää keskinkertaisen proosan tuottamiseen, joten tämä ei ole suuri menetys minulle eikä varsinkaan maailmalle.
• Kotonamme on varsin hiljaista. Suuren osan ajasta kotonamme avomieheni kuuntelee kuulokkeillaan omia juttujaan, ja minä omilla luureillani äänikirjoja. Tämä tietysti vasta sen jälkeen, kun olemme vaihtaneet päivän kuulumiset. Pienessä asunnossa on kuitenkin hyvä, että äänet pidetään siellä omien luurien sisällä, 40 neliöön toisen musiikit ja toisen tarinat olisivat vähän turhan kakofoninen yhdistelmä. Lisäksi mieheni taitaa vain olla tyytyväinen, kun kerrankin olen hiljaa pitempiä pätkiä enkä ole jatkuvasti keskeyttämässä hänen omia hommiaan epämääräisillä pohdinnoillani ja kysymyksilläni.

Mitä järkeä siinä on?

Aina kun mennään kohti ääripäätä, kannattaa kysyä, onko tässä enää mitään järkeä. Kuuntelenko liikaa? Sysäänkö muita asioita liian hanakasti syrjään? Miksi ihmeessä edes teen tätä?

• Kirjakentän tuntemus kasvaa kohisten. Vaikka kuinka haluaisin, en ehdi lukea itse edes kaikkein kiinnostavimpia kotimaisia uutuuksia käännöskirjallisuudesta ja klassikoista puhumattakaan. Äänikirjojen avulla olen vähintään tuplannut sen kirjamäärän, johon pystyn uppoutumaan. Se on kätevää sekä bloggaajan että yleisen kirjaintoilijan näkökulmasta. Myös työssäni (valekulttuuri)toimittajana tästä on hyötyä. Osaan valikoida kiinnostavia haastateltavia kirjallisuuskentältä ja poimia sopivia kirjoja arvosteluihin. Kirjallisuuden laaja tunteminen auttaa myös aivan muun alan edustajien haastattelemisessa. Moni mainitsee lukemisen harrastuksekseen, joten keskustelun virittäminen on huomattavasti helpompaa, kun on vähän kärryillä, millaisista kirjoista toinen intoilee.
• Voin tutustua vähän heikkolaatuisempiinkin kirjoihin. On tietysti ihan oma kysymyksensä miksi ihmeessä ihminen haluaisi uppoutua huonoihin kirjoihin, mutta jätetään psyykeeni tällä kertaa rauhaan. Joskus vain tule pakottava tarve kuunnella 12-osainen pehmopornokirjasarja, jonka juonikuviot ovat kiinnostavia kuin eilinen purkka. Calendar Girl -sarjaa en varmasti olisi koskaan itse lukenut, muta sen kuunteleminen äänikirjoina oli omanlaisensa kokemus.
• Hello tietokirjat! Olen todella laiska lukemaan itse tietokirjoja, mutta äänikirjoina ne menevät siinä missä kaunokirjallisetkin teokset. Tänä vuonna olen kuunnellut varsin runsaasti elämäkertoja. Loputtoman uteliaalle luonnolleni sopivat katsaukset ihmisten elämien käänteisiin. Runot ja novellit sen sijaan sopivat minun kuunteluuni huonosti. Pätkivä kuuntelu ja välillä ailahteleva keskittymiskyky johtavat siihen, että novellien henkilöt unohtuvat ja tarinat jäävät sekaisiksi ajatusvyyhdeiksi päässäni. Runoja pitäisi puolestaan kuunnella luultavasti vain muutama kerrallaan, mieluusti paikallaan ollen ja keskittyen, jotta niiden tarkasti hiottuihin tavuihin voisi kunnolla upota.
• Onhan se nyt vaan superhauskaa! Ennen kaikkea äänikirjat ovat minulle mahtavaa ajanvietettä. Kuten sanoin, lukijan äänen mukaan heittäytyminen tekee kurjastakin arkiaskareesta yhtä juhlaa. Tai jos nyt ei ihan juhlaa, niin ainakin paljon miellyttävämpää. Äänikirjoja pusketaan tällä hetkellä niin runsaasti markkinoille, että kiinnostava kuunneltava ei hetkeen lopu, vaan omat kuuntelulistani paisuvat jatkuvasti.

Tänä vuonna kuuntelemani äänikirjat voi bongailla kuukauden luetut -koosteista. Äänikirjat-tunnisteen alle olen myös tallentanut joitain tarkempiakin äänikirja-arvioita. Lisää huippuhyvää kuunneltavaa vinkkailen sunnuntaina, kun käyn läpi joitain suosikkikirjojani viime kuukausilta.

Kuunteletko sinä äänikirjoja? Jäikö jokin asia vielä mietityttämään?