”Olennaista ei ole se, mitä osaa, vaan se, mitä voi vielä oppia.” –Minna Palmroth
Sehän on selvää, että jokainen nainen on joskus ollut pieni lapsi. Jopa ne kaikkein viisaimmilta ja vaikutusvaltaisimmiltakin vaikuttavat aikuiset ovat kerran katselleet maailmaa huomattavasti matalammalta ja mitä todennäköisimmin aina leikkiin valmiina. Tästä seikasta muistuttaa siskosten Ida ja Riikka Salmisen yhteisteos Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa. Kirja kuuluu samaan tosisatujen aaltoon, joka on vyörynyt Suomen yli kuluneen vuoden aikana, mutta tässä kirjassa uskalletaan hitusen verran poiketa Francesca Cavallon ja Elena Favillin luomasta kaavasta.
Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa on ensinnäkin laajentanut tarinoiden mittaa neljälle sivulle. Fonttikoko ja itse sivutkin ovat sen verran pienemmät kuin verrokeissa, että tekstimäärä ei ole sentään nelinkertaistunut, mutta joka tapauksissa tarinoihin on saatu mukaan enemmän yksityiskohtia ja sävyjä. Ne tuntuvat oikeilta saduilta liian lyhyeen tilaan puristettujen tiivistelmien sijaan. Riikka Salmisen kuvituksissa on vanhanaikaista herkkyyttä, joka tuo etäisesti mieleen Rudolf Koivun satukuvitukset. Salminen ei ole kuitenkaan pelännyt kirkkaitakaan värejä. Jokainen tarina alkaa sivun kokoisella kuvalla kustakin henkilöstä lapsena ja tarinan viimeiselle sivulle on lisätty vielä potretti aikuiseksi kasvaneesta naisesta pienen faktalaatikon kera. Paljon tietoa ja useita näkökulmia tiiviisti – tästä minä pidän.
Kirjan tytöt ja naiset esitellään kirjassa aikajärjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan. Tämä on itse asiassa ehkä jopa toimivampi menetelmä kuin aakkosjärjestys, sillä yksittäisten naisten tarinoiden lisäksi tämä kirja muodostaa pidempiä kaaria Suomen historiaan ja tasa-arvon kehittymiseen. Kirjan loppuun on koottu myös tiivis aikajana sekä kirjan kinkkisimpiä sanoja avaava sanasto.
Aika pitkältihän kaikissa suomalaisissa tosisatukirjoissa esiintyvät samat henkilöt, mutta kirja tarjoaa myös uusia tuttavuuksia. Ida Salmisen kirjoitustapa on myös niin eläväinen ja mukaansatempaava, että jo tutun tarinan lukee mieluusti uudelleen. Otetaanpa esimerkki. Mielestäni yksi herttaisimmista naimisiinmenon kuvauksista löytyy Aino Aallon tarinasta: ”Heillä oli niin mukavaa yhdessä, että he menivät myös naimisiin.” Kuulostaa aivan täydelliseltä pohjalta pitkälle avioliitolle. Vaikka näitä tosisatuja on tullut viime aikoina luettua paljon, en voi silti edelleenkään olla ihmettelemättä ylivalta-asemansa puolesta pelkäävien ihmisten puusilmäisyyttä. Esimerkiksi Agnes Sjöberg joutui todella taistelemaan päästäkseen opiskelemaan yliopistossa eläinlääkäriksi. ”Jos yksi nainen pääsee tänne, pian täällä ovat kaikki muutkin! Meille ei enää jää töitä”, pohdiskelivat yliopistossa opiskelevat miehet. Huh huh.
Kirjan johdannossa silmään särähti eräs kohta: ”Sekä kirjat että matkat ovat avanneet uusia ajatuksia ja avartaneet näkökulmia. Jos siis aiot muuttaa maailmaa, tartu kirjaan ja matkusta!” Uskoni kirjojen hyvää tekeviin voimiin on toki rajaton, mutta tässä maailman tilanteessa matkustamiseen kehottaminen ja sen yhdistäminen maailman muuttamiseen tuntuu vähän hassulta. Suomessa kun tuo matkailu ulkomaille (ja välillä kotimaankin sisällä) tapahtuu yleensä lentokoneella, ja lentomatkustamisen ympäristöhaitoista olemme varmasti kuulleet ahdistukseen asti. Matkustaessa oppii toki paljon niin vieraista kulttuureista kuin maailman epäkohdistakin, mutta emme ole enää vuonna 2018 yhtä riippuvaisia fyysisestä matkustamisesta maailmamme laajentamisessa kuin 1800-luvun naiset olivat. Toki matkustamistakin tarvitaan, enkä ole itsekään siitä luopunut, mutta ei se maailman muuttamisen top 2 vinkkeihin kuulu. Mielestäni maailman muuttamisessa matkustamista tärkeämpää on ehdottomasti uusien ihmisten tapaaminen ja aistien pitämistä avoinna muiden tarinoille.
Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa on aivan ihana katsaus suomalaisten naisten historiaan. Kirja on tehty huolella ja rakkaudella, mikä näkyy jokaisessa tarinassa ja kuvassa. Aivan yhtä monipuolinen naiskavalkaadi kirjassa ei ole kuin Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) -teoksessa, mutta uudistettu tosisatukirjakonsepti toimii erityisen hyvin! Tämä kirja olisi viehkeä lisä jokaisen lapsen kirjahyllyyn.
”On opittava myös hutiloimaan välillä! Tärkeintä kodissa ovat kuitenkin sen ihmiset.” – Maiju Gebhard
★★★★
Ida & Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa
S&S, 2018
Sivuja 278
Luettavaksi kirjastosta
Ps. Tähän mennessä olen arvioinut seuraavat tosisatukirjat:
Francesca Cavallo & Elena Favilli: Iltasatuja kapinallisille tytöille
Ben Brooks: Stories for Boys Who Dare to Be Different
Taru Anttonen & Milla Karppinen: Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)
Francesca Cavallo & Elena Favilli: Iltasatuja kapinallisille tytöille 2
Bibbidi Bobbidi Book 
Hurjan hyviä ajatuksia tästä teoksesta, se oli ehkä minullekin näiden suomalaisten sankaritarinakirjojen suosikki. Osin siksikin, ettei se tehnyt sankaruudesta niin suurta juttua, vaan osasi jotenkin hienosti näyttää, että omana itsenään oleminen on jo jonkinlaista ”sankaruutta”.
Ja hyviä pohdintoja myös matkustamisesta. Toisaalta, ehkä se matkustaminen voi olla jotain kuvainnollistakin, juuri tuota kuvaamaasi aistien ja itsensä avaamista uusille ihmisille ja kokemuksille. 🙂 Ja edelleen – lentoahdistuksesta huolimatta – jotenkin toivoisin, että ne, jotka eivät matkusta, nimenomaan matkustaisivat ja näkisivät maailmaa myös oman kuplansa ulkopuolelta. Tutustuisivat tunteeseen, kun on ulkopuolinen, eikä omalla kielellä pärjääkään, näkisivät paikkoja, joista eivät ole edes lukeneet. Ja samalla myös tutustuisivat rohkeasti Suomessa erilaiseen ja uuteen.
TykkääTykkää
Tuo sankaruus-käsitteen laajentaminen on hyvä huomio! Sitä tuntui oikein korostavan se, että suureksi kuvauksi oli valittu juuri lapsuuskuvat jähmeiden aikuispotrettien sijaan.
Matkustamisella voidaan toki viitata myös kuvainnollisiin matkoihin. Ja matkoja vieraisiin kulttuureihin, kieliin ja tapoihin voi toki nyky-Suomessa tehdä ihan vaikka omassa kotikaupungissaankin. Olen vain itse miettinyt viime aikoina niin paljon tuota lentämistä ja ahdistunutkin siitä jonkin verran, joten sensorini tällaisten sanojen suhteen tuntuvat olevan vähän herkillä. En minäkään ole matkustamista lopettamassa, mutta tällä hetkellä asia on vielä niin keskeneräinen pääkopassani, että täytyy jatkaa sen prosessointia.
TykkääTykkää