Miksi ihmeessä nautin kirjasta, joka ärsyttää jatkuvasti? – Kiera Cass: Ainoa

Jostain kummallisesta syystä huomaan välillä koukuttuvani asioihin, jotka samalla ärsyttävät minua aivan valtavasti. Kutsutaan ilmiötä vaikkapa Salkkari-syndroomaksi vuosien takaisen sarjakoukuttumiseni mukaan. Jostain syystä huomaan usein lukevani lifestyleblogeja, jotka ärsyttävät minua. Tai katsovani turkasen piinallisia treenivideoita Instagramista. Tai näemmä myös kuluttavani arvokasta lukuaikaani kirjoihin, joiden ääressä tekisi mieli repiä silmät ja hiukset irti. Kiera Cassin Valinta-sarja on mitä parhain esimerkki Salkkari-syndroomasta. Olen kirjoittanut jo sarjan ensimmäisestä ja toisesta osasta, nyt on vuorossa kolmas osa eli Ainoa.

Sarjan aiemmissa osissa dystopisen maailman alimpaan kastiin kuuluva America on noussut yllättäen julkisuuteen päästyään mukaan kilvoittelemaan prinssi Maxonin sydämestä 34 tytön kanssa. America lähtee leikkiin mukaan ilman ajetutustakaan kuningattaren kruunusta, mutta kuinkas ollakaan nuoren neidon tunteet komeaa, mutta linnan muurien suojassa kasvanutta Maxonia kohtaan leimahtavat. Kuviota mutkistaa vain American entinen poikaystävä Aspen, joka sotilasuralle lähdettyään on päättynyt vartijaksi kuninkaalliseen linnaan ja on näin mitä parhaissa asemissa yrittääkseen vikitellä American takaisin itselleen. Nyt America on kuitenkin päättänyt jättää Aspenin taakseen ja keskittyä kokonaan prinssi Maxonin valloittamiseen. Ellei ole jo liian myöhäistä. Kärsivällisimmälläkin prinssillä on nimittäin rajansa siihen, kuinka pitkään hän antaa mielitettynsä kiukutella ja vaiheilla.

Koko Valinta-sarjan ärsyttävyys perustuu juuri tälle jatkuvalle kolmiodraamalle ja vaiheilulle. Onko oikeasti mahdollista rakastaa kahta ihmistä saman verran? Kuinka aseettomasti ihmiset antavat mustasukkaisuuden vyöryä päälleen? Onko aikuisten ihmisten lapsellisuudella rajaa?

Kaikesta tästä huolimatta Cassin kirjat ovat turkasen koukuttavia. Jokin ryysystä rikkauksiin ja komean prinssin käsivarsille -tarinarungossa kiehtoo tällaista Disney-kauden kasvattia. Sarjan kolmannessa osassa on mukana myös tavallista enemmän toimintaa, sillä linnaan hyökkäävät kapinalliset alkavat käydä yhä tungettelevammiksi. American tavoitteena on myös korjata epäreiluun ja tiukkaan kastijärjestelmään perustuva yhteiskunta, joten tavallaan mukaan on saatu myös hiukan syvempiä teemoja. Vaikka on ne aika kevyiden juonikuvioiden alle kätketty.

Onko Salkkari-syndroomasta sitten mahdollista parantua? Varmasti on, enhän itsekään ole enää vuosiin tapittanut orjallisesti Salattuja elämiä. Mutta jos ärsyyntyminen ei valu liikaa muiden elämänalueiden puolelle, onko siitä lopulta hirveästi haittaa? Cassin sarja on ihanan helppolukuinen, olen lukenut kaikki pokkarit päivässä tai kahdessa. Aina ei voi lukea kirjallisuuden suuria teoksia (tai ainakaan minä en voi), joten on ihan ok heittäytyä tyhjänpäiväisen hötön vietäväksi, vaikka se vähän verenpainetta nostaakin.

Vaikka American tarina sain jonkinlaisen lopun, ei sarja suinkaan ole tässä. Seuraavaksi lukuvuorossa on Perijätär, joka kertoo ajasta kaksikymmentä vuotta alkuperäistä kirjakolmikkoa myöhemmin, kun American tytär on oman valintansa edessä. Odotan innolla uusia ärsyyntymiskohtauksia, mutta taidan lykätä niitä suosiolla ensi vuoden puolelle.

★★★★
Kiera Cass: Ainoa
Suomennos: Laura Haavisto
Pen & Paper, 2017
323 sivua
Luettavaksi kirjastosta

ps. Tässä arviot sarjan muista osista:

• Kiera Cass: Valinta (Lauran arvio)
• Kiera Cass: Eliitti (Lauran arvio)
• Höttökirjallisuutta parhaimmillaan – Kiera Cass: The Heir & The Crown (Minnan arvio)