Kevään suuri kirja-avaus on täällä! – Aami-kollektiivi avasi verkkosivunsa

Viime syksynä Helsingin kirjamessuilla kipinöi. Istuimme lounaalla yhdessä Oma huone -podcastin Anniinan ja Ullan kanssa. Olimme järjestäneet edellisenä kesänä yhdessä inspiraatiopäivän Jyväskylässä, ja oli aivan selvää, että haluamme tehdä yhdessä jotain muutakin kirjamaista. Monien teekupillisten, palavereiden ja teknisten taistelujen jälkeen voimme vihdoinkin toivottaa teidät tervetulleiksi Aamin nettisivuille.

Aami on meidän neljän yhteinen projekti, jonka kautta voimme toteuttaa juuri niitä kirja-aiheisia unelmia, jotka kulloinkin päähämme pälkähtävät. Voimme tehdä yhteistyökampanjoita some-kanavillamme tai käydä kouluttamassa ihmisiä kirjasomen ihmeellisiin ympyröihin. Kaikkea muutakin jännittävää on suunnitteilla, mutta todetaan nyt vain ärsyttävästi, että paljastamme lisää yksityiskohtia, kunhan asiat liikahtelevat vielä eteenpäin.

Mitä tämä sitten tarkoittaa nykyisten kanaviemme kannalta? Täyttyykö blogimme, Insta-tilimme ja YouTube-kanavamme mainoksista? Vai hiljenevätkö ne kokonaan, kun olemme niin kiireisiä juoksennellessamme ympäri Suomea kouluttajaviitat harteillamme? No eivät ja eivät. Meno kanavillamme jatkuu samanlaisena kuin ennenkin, ja jos jotain, niin Aami antaa meille mahdollisuuksia toteuttaa kaikkea ylimääräistä mukavaa sekä meidän että teidän muidenkin kirjaintoilijoiden iloksi.

Käy siis tutustumassa Aamiin, ja ota seurantaan kaikki some-kanavamme, jos et ole niin vielä tehnyt!

Aamin verkkosivut
Aami Instagramissa
Bibbidi Bobbidi Book Instagramissa
Bibbidi Bobbidi Book YouTubessa
Bibbidi Bobbidi Book Facebookissa
Minna’s Bookshelf Instagramissa
Oma huone -podcast
Oma huoneen verkkosivut
Oma huone Instagramissa
Oma huone Facebookissa
Oma huone Pinterestissä
Anniina’s books Instagramissa
Anniina’s books YouTubessa
Tarinannuppuja Instagramissa

2 thoughts on “Kevään suuri kirja-avaus on täällä! – Aami-kollektiivi avasi verkkosivunsa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s