Shaun Usher: Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa

Muistatko niitä kirjepaperilaatikoita, joissa oli kauniisti kuvioituja papereita ja saman tyylin kirjekuoria? Kuinka paperiarkit loppuivat aina ennen kuoria, jos kirjettä ei jatkanut rumalle ruutupaperille? Minulla oli lapsuudessani muutamia kirjekavereita ja aina opintojeni alkuaikoihin asti kirjoitin kirjeitä myös hyville ystävilleni. Ollessani vaihdossa Maltalla keväällä 2014 kirjoitin koto-Suomeen ajatuksistani ja kokemuksistani kirjeitä ranteet kipeinä. Pitäisi taas aloittaa tuo ihana yhteydenpitotapa, vaikka käsiparkani eivät pitkistä kirjoitusurakoista pidäkään.

Läpi historian kirjeet ovat kuljettaneet viestejä yli ajan ja paikan. Paperille, puulevylle tai jopa kookospähkinän kuoreen on kirjoitettu hätäviestejä, rakkaudentunnustuksia, lohdutuksen sanoja ja aivan arkisia kuulumisia. Yleensä nuo kirjeet kuitenkin jäävät piironkien laatikoihin eikä niitä ainakaan kukaan ulkopuolinen pääse kurkistelemaan.

Shaun Usherin kokoama kirja Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa tarjoaa kerrankin mahdollisuuden toisten ihmisten kirjeiden lukemiseen. Teokseen on koottu yli sata kirjettä ympäri maailmaa eri ajoilta, joskin painotus on vahvasti Britanniassa ja Yhdysvalloissa. (Mukana on moniakin Yhdysvaltojen presidenteille lähetettyjä kirjeitä, ilmeisesti ne arkistoidaan hyvin ja niihin pääsee suhteellisen helposti käsiksi.) Jokaista kirjettä alustaa lyhyt teksti, jossa esitellään kirjeen kirjoittaja ja vastaanottaja sekä tilanne, johon kirje liittyy. Suomennoksen lisäksi kirjaan on saatu mukaan myös lukuisia kopioita alkuperäisistä kirjeistä. Niitä tutkiessa voi hyvin tehdä amatöörin käsiala-analyysia ja pohtia, mistä mikäkin rasvatahra on paperiin tarttunut.

Kirja on visuaalisesti näyttävä ja pituudestaan huolimatta sen lukeminen edistyy nopeasti. Kirjeiden suomennoksiin käytetty fontti on tosin aika pientä, joten hyvä valaistus ja lukulasit ovat ehdottomia, jos lähinäkö reistailee. Kirjeitä voi lukea posottaa putkeen vaikka kuinka paljon, mutta kirjeet sopivat myös lyhyiksi välipaloiksi maltillisesti nautittuina.

Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa (4)

On todella vaikeaa valikoida kirjeistä omia suosikkejani. Ehkä kuitenkin eniten viihdyn lyhyiden, hyvin arkistenkin viestien ääressä. Pitkät, syvemmän pohdinnan puolelle uppoavat kirjeet tuntuvat jotenkin hieman etäisiltä juuri tällä hetkellä. Toisaalta myös monessa hyvinkin lyhyessä tekstissä on valtavasti tunteita ja suuria sanoja.

Koko teos alkaa herttaisella kirjeellä kuningatar Elisabetilta presidentti Eisenhowerille. Kirjeen yhteyteen on liitetty myös resepti pieniin pannukakkuihin, joihin vierailulla ollut presidentti oli ihastunut. Tuota ohjetta on muuten pakko päästä kokeilemaan! Ronald Dahlin kirje seitsemänvuotiaalle Amylle, joka oli lähettänyt kirjailijalle pullotetun unensa, sai minut lähes kyyneliin. 1870-luvulla lapsensa turvakotiin jättäneiden äitien viestit aiheuttivat jo pieniä vuotoja silmäkulmissa.

Vaikka moni kirje on kaiku aikojen takaa, ovat ne edelleen hyvin ajankohtaisia. Tohtori Ernst Stuhlingerin kirje avaruustutkimuksen järkevyyttä kyseenalaistaneelle sisarelle muistuttaa lähes 50 vuotta kirjoittamisensa jälkeen miksi tieteellinen tutkimus on tärkeää. (Lohdutonta on tosin se, että olemme tienneet muun muassa ympäristön rajoitteista jo pitkään, mutta yhä olemme tilanteessa, jossa ilmastonmuutoksen estämiseksi ei tehdä tarpeeksi.)

Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa (1)

Koska kirjeiden lisäksi rakastan listoja, ajattelin tähän lopuksi nostaa vielä muutaman itseäni sykähdyttäneen kirjeen:

  • KIRJE NRO 009: Vuonna 1934 Robert Pirosh päätti tavoitella unelmatyötään käsikirjoittajana Hollywoodissa. Hänen työhakemuksensa on niin rohkean erilainen, että toivoisin joskus uskaltautuvani laatimaan jotain yhtä uniikkia. ”Minä pidän sanoista. Pidän lihavista, öljyisistä sanoista kuten herua, turmeltuneisuus, tahmea ja mielistelijä. Pidän juhlallisista, kulmikkaista ja natisevista sanoista kuten puritaaninen, riidanhaluinen, kitupiikki ja jäähyväiset.” (Ja lista jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.)
  • KIRJE NRO 031: Joulukuun 21. päivänä vuonna 1988 New Yorkiin matkalla olleessa koneessa räjähti pommi. Kuolleiden joukossa oli 45-vuotias Frank Ciulla, jonka ruumis putosi Connellin perheen pihamaalle. Ciullan perhe kävi onnettomuuspaikalla, ja visiitin jälkeen Conellit kirjoittavat heille kirjeen. Kauniit sanat järkyttävän tragedian jälkimainingeissa ovat kauniin hentoisia. Frankista on tullut heidän kaikkien Frankinsa.
  • KIRJE NRO 036: Fyysikko Richard Feynman kirjoitti kirjeen vaimolleen puolitoista vuotta tämän kuoleman jälkeen. Rakkautta ja kaipausta kipinöivän kirjeen jälkikirjoitus on lohduttomuudestaan huolimatta lämpöisen humoristinen: ”PS. Anteeksi, etten postittanut tätä, mutta en tiedä uutta osoitettasi.”
  • KIRJE NRO 076: Rakastettu Lynn-setä halusi lohduttaa koiransa menettäneitä sedätettäviään kirjeellä, jossa hän kertoo puhelinkeskustelustaan perheen Teddy-koiran kanssa. Olisivatpa omat pupuni soittaneet jollekin läheiselleni, kun ne lähtivät jahtaamaan suurempia porkkanoita vihreämmille niityille.
  • KIRJE NRO 097: Orjuuteen syntynyt Jarm Loguen onnistui pakenemaan varastetulla hevosella vuonna 1834, mutta hänen isänsä, äitinsä, siskonsa ja veljensä jäivät vielä orjuuteen. 26 vuotta myöhemmin hän saa kirjeen entisen omistajansa vaimolta, joka vaatii häneltä korvausta varastetusta hevosesta. Sekä omistajan rouvan törkeä kirje että Loguenin tiukkasanainen vastaus muistuttavat millaista orjuus todella 1800-luvulla oli. Kylmäävää.

allekirjoituslaura

★★★★
Shaun Usher: Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa
Like, 2019
Sivuja 395
Luettavaksi kustantajalta blogin kautta

Helmet-lukuhaasteen kohta 41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää

One thought on “Shaun Usher: Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s