
Aika usein tuntuu siltä, että kaikki on päin persettä. Pyllystä. Suorastaan, no, anaalista. Maailmassa on niin paljon pahoja ja nurinkurisia asioita tällä hetkellä, että vain niiden ajatteleminenkin tekee pahaa. Poliittinen vastakkainasettelu kovenee, ääriliikkeet nousevat, maailman (ehkä) voimakkainta maata johtaa pikkulapsi, Sudanissa on käynnissä kriisi, maapallo lämpenee — tuntuu ylivoimaiselta, vai mitä?
Toisaalta kaikki on valtavan hyvin: ihmiskunta on terveempi ja pitkäikäisempi kuin koskaan. Iso osa taudeista on onnistuttu nujertamaan rokotteilla, ihmiset ovat keskimäärin rikkaampia kuin koskaan ja talouskasvu jatkuu. Sukupuolten välinen tasa-arvo on tullut pitkälle, vaikkei se vieläkään ole täydellinen. Samaan aikaan ihmiset kuitenkin menettävät hermonsa mitä pienimpien juttujen takia. Joku arvostelee toisen lempiteosta ja saa lopulta vastaansa trollien armeijan sosiaalisessa mediassa, joku saa vääränlaisen burgerin eteensä ravintolassa ja nostaa suhteettoman älläkän.
Miksi sitten ihmiskunta tuntuu olevan onnettomampi kuin koskaan ennen, vaikka asiat ovat lähtökohtaisesti paremmin kuin koskaan ennen? Tämä kysymys motivoi esseisti Mark Mansonin uusinta teosta, Everything is f*cked: A Book About Hope. Olen kirjoittanut Mansonista tässä blogissa ennenkin, sillä hän on aiemmin julkaissut self helpimpään suuntaan nojaavan teoksen The Subtle Art of Not Giving a Fuck. Koska oikeastaan Everything is f*cked ei ole self help -teos. Se on maailman isoja ongelmia ja yhden ihmisen roolia pohtiva esseekokoelma, jolla on yksi johtava ajatus: meidän tulisi luopua toivosta ja sen sijaan alkaa elää ”toivon jälkeisessä ajassa”.
Mansonin ajatus elämisestä ilman toivoa kuulostaa ensialkuun mahdottomalta. Miten ihmeessä sitä selviäisi edes omasta arkielämästään, jos ei ole minkäänlaista toivoa siitä, että asiat joskus muuttuvat paremmiksi/helpommiksi/vähemmän kuormittaviksi/tms.? Jokainen meistä odottaa lähes koko ajan jotakin: kesälomaa, opintojen päättymistä, ulkomaanmatkaa ja niin edelleen. Kuitenkin mitä pidemmälle Mansonin järkeilyä ilman toivoa elämisestä lukee, sitä fiksummalta ajatus alkaa kuulostaa. Viesti on lyhykäisyydessään yksinkertainen: sen sijaan, että toivot asioiden olevan paremmin, ole parempi.
Mansonille tyypilliseen tapaan teoksen kieli vaatii totuttelua. Hän kirjoittaa värikkäästi ja höystää tekstinsä huumorilla, joka ainakin Goodreadsin arvioissa jakaa mielipiteitä. Toiset rakastavat, toiset vihaavat. Lähtökohtaisesti pidän itse Mansonin tavasta kirjoittaa: se on samaan aikaan viihteellinen, mutta kuitenkin tarpeeksi uskottava. Ja toisin kuin esimerkiksi Jaron Lanierin 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt -teoksessa, Manson käyttää lähdeviitteitä varsin fiksusti, ja lähdekirjallisuus vaikuttaa jokseenkin luotettavalta. Manson viittaa laajasti muihin ajattelijoihin, mutta höystää tekstiään mukavasti omalla kevyemmällä kommentaarillaan. Omaa korvaani se miellyttää, jotakuta toista tekstityyppien vaihtelu voi ehkä ärsyttää.
Everything is f*cked ei ole se perinteisin self help -opas, mutta ajattelunaihetta se antaa varmasti. Jos The Subtle Art of Not Giving a Fuck miellytti, iskee tämäkin varmasti. Mansonin tyyliä voi käydä kokeilemassa hänen blogissaan ennen kuin päättää tarttua koko teokseen. Teoksen keskivaiheilta löytyvä FakeFreedom -esseen pätkä löytyy täältä.
★★★★
Mark Manson: Everything is fucked: A Book About Hope
Harper Collins, 2019
Sivuja 273
Luettavaksi omasta hyllystä
Tämäpä sattui, aion tarttua tähän teokseen aivan lähipäivinä, sillä kirja on business-kirjapiirimme elokuun kirja.
Lähtökohtaisesti toivosta luopuminen tuntuu järjettömältä, vaikka olla itse parempi tai paras versio itsestään onkin oikein hyvä tavoite. Hyvä, että omaa ajttelua haastetaan, vaikka osa näistä self-help-kirjoista on kyllä todellakin yhden lauseen kirjoja. Olisiko tämä kirja erottunut muista, jos sillä ei olisi FUCK-sanaa nimessä? Vaikuttaa siltä, että saamme oivallisen lukupiiri-illan tämän kirjan parissa!
TykkääTykkää
Tämä kirja herättää aivan varmasti keskustelua lukupiirissä! Manson tuntuun tosiaan käyttävän Fuck-sanaa sen huomioarvon vuoksi, mutta sen hänelle kyllä tässä tilanteessa sallin. Jollainhan self help -kirjailijankin on lukijan huomio herätettävä. Antoisaa lukupiiriä! 🙂
TykkääTykkää