Pajtim Statovci: Bolla

”Sota on päättynyt aikaa sitten, mutta sodan loppuminen ei merkitse mitään. Ajshe sanoo, että oikea sota alkaa taistelujen päättymisestä ja rauhansopimuksesta, koska aikaisintaan silloin pystyy näkemään sodan seuraukset, sen sekasorron johon sodankäynti on ajanut maan.”

Millaiset jäljet jättää jälkeensä sota, joka saa naapurit kääntymään toisiaan vastaan? Miltä tuntuu elää avioliitossa, joka ei ollutkaan se oikea? Entä kuinka pitkään pysyvät muistoissa ne hetket, joiden aikana sai kokea rakastumisen huuman ja kiihkon?

Arsim on naimisissa, mutta mieluummin hän on kaikkialla muualla kuin vaimonsa luona. Eräänä päivänä hän kohtaa lääketiedettä opiskelevan Milošin. Tuosta lyhyestä hetkestä alkaa maailmoja mullistava romanssi, joka päättyy, kun Arsimin perhe joutuu pakenemaan maasta sodan jaloista. Toisaalta olisiko heistä muutenkaan tullut mitään? Arsim on albaani, Miloš serbi, eikä kummankaan kulttuurissa katsota hyvällä miespareja. Kun Arsim palaa vuosia myöhemmin yksin takaisin Pristinaan, hän saa huomata, että hänelle tuttu maailma on täysin sodan runtelema. Löytääkö hän enää Milošia tuntemattomaksi muuttuneessa kaupungissa?

”Kirjoittamisessa itsessään ei ole mitään hienoa, päinvastoin se on piinallista ja tuskastuttavaa, itsensä pakottamista sanomaan asioita, jotka muut ovat sanoneet paljon paremmin. En tiennyt, että asia, jota luulee rakastavansa varauksetta voi tuntua niin väärältä ja vastenmieliseltä. Jatkuva vertailu, hallitseva ja lamauttava, lattialle kaatava häpeä joka kytkeytyy kirjallisuuteen sen jälkeen kun on muuttunut lukijasta kertojaksi – ihmisen olisi parempi ilman sitä.”

En ole aiemmin lukenut Pajtim Statovcin kirjoja, vaikka toki olen niitä moneen otteeseen kirjastossa hipelöinyt. Kirjailijan kolmas romaani Bolla kertoo sodan runtelemista ihmismielistä, kadotetun rakkauden jäytämistä sieluista sekä toivottomuudesta, johon elämä toisinaan meidät sysää. Olen viettänyt pitkän viikonlopun Serbiassa ja muistan Kosovon sotaan liittyvät uutiset lapsuudestani, mutta tuntuu silti kummalta, kuinka vieras tämä suhteellisen lähellä kotimaatamme tapahtunut historian aikakausi minulle onkaan.

Statovcin kirjoittaa kauniisti ja riipivästi. Teksti soljuu eteenpäin, se houkuttelee lukijan pitämään päähenkilöstä, kunnes seuraavassa luvussa Arsim herättää jälleen lähinnä puistatusta ja inhoa. Kirjassa tuntuu olevan niin monia kerroksia, että itse asiassa minusta tuntuu, että se pitäisi lukea vielä toiseen kertaan ennen tämän tekstin julkaisua. Statovcin ei totisesti päästä lukijoitaan helpolla. Kahteen päähenkilöön tutustutaan hitaasti, pala palalta. Heidän toimiaan ja ajallisia hyppyjä ihmettelee ensin, mutta pian ne imaisevat täysin mukaansa. Tosin kirjan läpi luikerrellut käärmeteema ja vanhat legendat jäivät itselleni hieman etäisiksi. Ehkä ne juuri vaatisivat minulta sen toisen lukukierroksen.

Erityiskiitokset haluan välittää kirjan kannen suunnitelleelle Mirella Mäkilälle. Ensimmäisellä vilkaisulla ei oikeastaan edes rekisteröinyt kansikuvaa, mutta kun tartuin kirjaan uudestaan, kansikuva lunasti välittömästi paikkansa suosikkilistani kärkikahinoista.

”Sota syntyy sodasta eikä ole olemassa sodan päättävää sotaa, pojan aiheuttama kuvotus oli sodan sormi, kurkkuun ahdettu nyrkki, valitse puolesi ja muista, ettei vihollinen ole ihminen, sillä ei ole kasvoja, ei perhettä, se ei ole kenenkään lapsi eikä kenenkään vanhempi, vihollisella ei ole siskoa eikä veljeä eikä vihollinen tunne sääliä älä siis sinäkään.”

★★★★½
Pajtim Statovci: Bolla
Otava, 2019
Sivuja 240
Luettavaksi kustantajalta arvostelukappaleena

Ps. Olethan jo lukenut Kuukausiliitteen mainion jutun Pajtim Statovcista? Lämmin suositus myös sille.