Kirja nykymaailmasta uupuneille – Matt Haig: Huomioita neuroottiselta planeetalta

En varmasti ole ainoa, joka on kokenut ahdistusta loputtomien ja täydellisyyttä hipovien IG-storien äärellä? Tai vellonut maailmantuskassa, kun sosiaalisen median kanavissa verkkokalvoille hyppii jatkuvasti uusia turhauttavia uutisia tai aivan idioottimaisia mielipidetöräytyksiä? Välillä tuntuu, että joku on säätänyt maailman volyymit täysille ja mahdollisesti nopeuttanut menoa enemmän kuin minä äänikirjoja (nopeutan niitä yleensä 1,3-kertaisiksi, kun joku kuitenkin jää miettimään). Koko maailma tuntuu vyöryvän päälle, vaikka sitä kuvittelee olevansa turvassa omassa kodissa peittojen ja tyynyjen ympäröivänä.

Matt Haig on kärsinyt vuosia ahdistuksesta ja paniikkikohtauksista. Jossain vaiheessa hän alkoi pohtia, kuinka suuri vaikutus internetillä ja etenkin sosiaalisella medialla on hänen hyvinvointinsa järkkymiseen. Jos jaksaminen on muutenkin äärirajoilla, miten siihen vaikuttaa jatkuva vääntö Twitterissä melskaavien trollien kanssa. Huomioita neuroottiselta planeetalta -kirja koostaa yksien kansien väliin Haigin ajatuksia nykymaailman paineista ja siitä, miten niiden keskellä on mahdollista sukkuloida.

”Hei.
Olen ranta.
Aallot ja merivirrat ovat luoneet minut.
Olen muodostunut murtuneista kivistä.
Olen olemassa meren vieressä.
Olen ollut olemassa miljoonia vuosia.
Olin olemassa jo elämän alussa.
Minulla on sinulle asiaa.

En välitä vartalostasi.”

Haig on minulle alun perin tuttu humoristisista ja keveistä, lapsille suunnatuista joulukirjoistaan (arviot täällä ja täällä). Alettuani seurata häntä Twitterissä eteeni avautui kuitenkin aivan uusi puoli tästä kirjailijasta. Haig puhuu avoimesti mielenterveysongelmistaan sekä aiemmista itsetuhoisista ajatuksistaan. Lisäksi hän vastailee ahkerasti tökerösti näitä aiheita kommentoiville ihmisille.

”Mielenterveyden ongelmat eivät ole:

Villitys.
Muoti.
Trendi.
Julkisuuden henkilöiden vitsaus.
Seurausta siitä, että tietoisuus mielenterveysongelmista on kasvanut.
Helppoja puheenaiheita.
Samanlaisia kuin ennenkin.”

Luin Huomioita neuroottiselta planeetalta -kirjan kesälomani aikana (kyllä, tässä on ehtinyt kertyä aika paljon arviorästejä), eikä tuo hetki ehkä ollut aivan paras tälle kirjalle. Siellä Haikon kartanon aamupalan ääressä ajatukset sosiaalisen median paineista sekä työstressistä tuntuivat niin kaukaisilta, että oli vaikea muistaa niiden pyörivän tavallisessa arjessa säännöllisesti mielessäni. Jos taas olisin tarttunut kirjaan esimerkiksi keskellä hulluinta työrumbaa tai juuri ennen gradujen deadlinea, olisivat Haigin huomiot olleet luultavasti raastavan tarkkoja ja samaistuttavia.

”Synnymme täydellisinä. Tarvitsemme vain ruokaa, juomaa ja suojaa, lauluja ja tarinoita sekä toisia ihmisiä, joille puhua, joista huolehtia ja joihin rakastua. Siinä se: elämä.”

Kirjallisilta ansioiltaan Huomioita neuroottiselta planeetalta ei ole kovin erityinen. Sivuille on toki tallennettu kauniita lauseita ja hiottuja ajatuksia, mutta teosta vaivaa lievä toisteisuus. Toki sen voi ajatella tehostavan viestin perille menemistä, mutta liika nyt on liikaa. Tuntuu, että tämä on kirja, joka Haigin oli pakko kirjoittaa. Kirja on jonkinlaista oman sisäisen sotkun purkamista ja selvittämistä. Moni samojen ongelmien kanssa painivista voi saada kirjasta lohtua ja apua, mutta rehellisyyden nimissä kirja olisi hioutunut vielä timanttisemmaksi hieman tiivistämällä ja toisteisuutta karsimalla.

Ei tämä kuitenkaan onneton kirja ole, selkeät kolme tähteä. Tähän postaukseen nostamiini sitaatteihin palaan varmasti vielä, kun maailma alkaa tavalla tai toisella seuraavan kerran ahdistaa.

”Vaikka valinnanvapaus on loputonta, elämämme ei ole. Emme voi elää jokaista mahdollista elämää. Emme voi katsoa jokaista elokuvaa, lukea jokaista kirjaa tai matkustaa jokaiseen rakkaan maapallomme kolkkaan. Meidän täytyy karsia tarjolla olevia valintoja jollain tavalla, jottemme lamaannu niiden runsaudesta. Meidän täytyy ottaa selvää siitä, mikä tekee meille hyvää, ja jättää muu sikseen. Emme tarvitse toista maailmaa. Kaikki, mitä tarvitsemme on täällä, jos luovumme siitä luulosta, että tarvitsemme kaiken.”

allekirjoituslaura

★★★
Matt Haig: Huomioita neuroottiselta planeetalta
Suomennos: Sarianna Silvonen
Aula & Co, 2019
Sivuja 313
Luettavaksi kirjastosta

2 thoughts on “Kirja nykymaailmasta uupuneille – Matt Haig: Huomioita neuroottiselta planeetalta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s