Matt Haig: Tyttö joka pelasti joulun

Jouluun liittyvistä tarinoista yleisin on se, että joulupukin matka maailman ympäri on uhattuna syystä tai toisesta, ja vain yksi nerokas lapsi voi pelastaa joulun. Asetelma on toki kutkuttava, mutta jo aikaa sitten kulunut. Sen vuoksi Matt Haigin Tyttö joka pelasti joulun ei ole yhtä herkullisen koukuttava kuin edeltäjänsä Poika nimeltä Joulu.

Tyttö joka pelasti joulun (3)

Pikkuinen Amelia elää sairaan äitinsä kanssa talonröttelössä, joka nykymaailman mittapuulla olisi jo ajat sitten tuomittu käyttökelvottomaksi. Kuningatar Viktorian aikakaudella ei ollut niin tarkkaa. Amelia nuohoaa lontoolaistalojen savupiippuja äitinsä yskiessä vuodepotilaana päivä päivältä pahemmin. Amelia uskoo kuitenkin tulevaisuuteen. Hän kirjoittaa toivekirjeen joulupukille, tämä voisi varmasti parantaa äidin, toihan hän edellisenä joulunakin sukan täydeltä lahjoja. Mutta joulupukkia ei kuulu, ja äiti vetää viimeisen henkäyksensä jättäen tyttärensä yksin kaupungin kammottavimman köyhäintalon armoille.

Helppoa ei ole joulupukillakaan. Tonttuvaaran lelupaja on saatu tuottamaan lahjoja tarpeeksi koko maailman lapsille, ja ensimmäinen lahjakierros sujuukin alkusäikähdyksen jälkeen mallikkaasti. Seuraavana vuonna kaikki ei lutviudukaan yhtä hyvin. Reki odottaa jo joulupukkia, kun yllättäen peikot hyökkäävät ja tuhoavat lähes koko kylän. Joulu on peruttu. Seuraavan vuoden tontut käyttävät kylänsä korjaamiseen ja joululahjojen valmisteluun. Joulupukki tarvitsee pienen lontoolaistytön apua. Toivo on saatava jälleen syttymään, tai toinen joulu putkeen on peruttava.

Tyttö joka pelasti joulun on periaatteessa itsenäinen jatko-osa, mutta ehdottomasti enemmän siitä saa irti, jos on lukenut Pika nimeltä Joulu -teoksen. Kakkoskirjassa on paljon aloitusosasta tuttuja hahmoja ja ensimmäisen kirjan tapahtumiin viitataan myös hanakasti. Spoilaantumisvaara on siis suuri.

Miksi Tyttö joka pelasti joulun ei sitten sulattanut sydäntäni samalla tavalla kuin Poika nimeltä Joulu? Molemmissa oli sitä tiettyä vanhanaikaista satumaisuutta, lämminsydämisyyttä ja oikeuden puolesta taistelemista. Ehkäpä joulupukin kasvutarina nyt vain on lähtökohtana hedelmällisempi tarina-aihio kuin joulun pelastaminen. Lisäksi kakkoskirja oli jotenkin hidastahtisempi etenkin ensimmäisen puolikkaansa aikana. Viimeisillä sivuilla vedetäänkin sitten sellaista laukkaa kohti loppuratkaisua, että jopa joulupukin poroilla olisi vaikeuksia pysyä tahdissa. Myös juonen pakonomainen yksinkertaistus ärsyttää. Riittäisikö muka vain yhden lapsen usko ja toivo lennättämään joulupukin poroineen maailman ympäri yhden yön aikana? Ja miksi ihmeessä sen pitäisi olla juuri tämä yksi tietty tyttö? Eikö kymmenen vähemmän toivovaa lasta vastaisi yhtä todella paljon uskovaa muksua? Taikuus on toki ihmeellistä ja selittämätöntä, mutta luulisi, että siinä nyt olisi edes pientä logiikkaa.

Tyttö joka pelasti joulun (1)

Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, Tyttö joka pelasti joulun on lämpöinen joulukertomus, joka voi aiheuttaa nuorimmissa lukijoissa ja kuuntelijoissa jännityksenkin tunteita. Mutta koska luin sen heti Poika nimeltä Joulun perään, eivät korkeat odotukseni täyttyneet. Chris Mouldin kuvituksen ovat jälleen ihania, mutta niitä tuntuu olevan vähemmän kuin ensimmäisessä kirjassa, ja välillä tietyt hahmot toistuvat hyvin saman oloisissa pikkukuvissa lähes peräkkäisillä sivuilla.

Matt Haig on kyllä näiden kahden teoksen kautta saanut minut vakuutettua kirjoittajankyvyistään. Voisinkin yrittää ensi vuoden puolella löytää käsiini lisää hänen teoksiaan.

allekirjoituslaura

★★★
Matt Haig: Tyttö joka pelasti joulun
Kuvitus: Chris Mould
Käännös: Sarianna Silvonen
Aula & Co, 2017
Sivuja 343
Luettavaksi kirjastosta

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Matt Haig: Tyttö joka pelasti joulun

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s