Rohkea ja avoin kirjeenvaihto – Antti Rönkä & Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen

Hei Antti ja Petri,

Anteeksi, että näin suoralta kädeltä sinuttelen, mutta kun nyt olen seurannut hyvinkin pitkään kirjeenvaihtoanne, tuntuisi sukunimien käyttäminen turhan jäykältä. Ihan alkuun haluaisinkin lausua kiitokseni, että sallitte meidän muidenkin kurkistaa sähköisten postilaatikoidenne sisälle Silloin tällöin onnellinen -teoksessa. Kirjeet kiinnostavat minua valtavasti, mutta hirveän harvoin sitä pääsee ainakaan luvan kanssa lukemaan muiden ihmisten kirjeenvaihtoa.

Tehdään pari perusasiaa minusta heti alkuun selvästi. Luin viime vuonna Antin esikoisromaanin Jalat ilmassa. (Ehkä jopa muistat, että haastattelin sinua töiden kautta.) Pahoitteluni Petri, mutta sinulta en ole lukenut mitään ennen tätä uutta yhteiskirjaanne. Ehkä juuri ikäni ja paremman tuntemuksen takia Antin kirjeet ovat minulle samaistuttavampia. Älä silti huolestu Petri, pidin sinun tekstejäsi hyvin valaisevina ja ajatuksia herättelevinä.

Mietin jatkuvasti kirjaanne lukiessani, missä vaiheessa päätitte tarjota viestittelyänne kustantamolle. Vaikuttiko se kirjoitustyyliin? Muutitteko tekstejänne jälkikäteen? Kirjeitä kirjoitetaan nykyään todella harvoin, ja ne kerrat kun itse tartun kynään (tai avaan edes sähköpostiohjelman viestikentän muissa kuin työtarkoituksissa) keskityn lähinnä luettelemaan elämäni tapahtumia. Niistä kirjeistä ei kuulkaas kirjoja koottaisi. Eli jäin miettimään, että ihanko spontaanisti te tuollaisia viestejä toisillenne kirjoitatte? Kaiken lisäksi menette viestittelyssänne todella syvällisiin aiheisiin. Tuntuu, että suhdettanne kalvavat muutamat asiat, mutta pystytte puhumaan niistäkin varsina avoimesti. Todella ihailtavaa, ei voi muuta sanoa!

Antti, pidän kovasti kirjoitustyylistäsi. Se on hauska ja nokkela, tuore ja ilmeikäs. Et haksahda kuluneisiin fraaseihin, vaan yhdistelet asioita omalla tavallasi. Pidän esimerkiksi kuvauksesta ”sateen neulat pistelevät lätäköitä”. En tiedä hinkkaatko lauseitasi sanatasolla. Ainakin minusta tekstisi vaikuttaa hyvin luonnolliselta, puskematta ja äheltämättä syntyneeltä.

Kirja vie lukijan todella jyrkkiin pudotuksiin ja jopa ahdistaviin hetkiin. Osaatte kuitenkin myös keventää vakaviakin aiheita sopivassa suhteessa. Etenkin Antin hieman lakoninen ja toteava huumori uppoaa minuun loistavasti. Myös monet ajatukset ­– esimerkiksi seuraava lukemiseen liittyvä – voisi hyvinkin olla omasta pääkopastani kiskottu.

”Vielä enemmän ahdistaa kuitenkin se, että en ehdi lukea kaikkea. Harvassa paikassa tulee yhtä raskas olo kuin kirjastossa tai kirjakaupassa. Pitäisi lukea uutuudet, pitäisi lukea klassikot. Mikä minä luulen olevani, jos en ole tempaissut edes Karamazovin veljeksiä? – – Ja toisaalta, mitä sitten vaikka lukisin koko kansalliskirjaston? Vloggarit ja teinipopparit suihkivat ohi molemmin puolin vaikka enkelten kielillä runoilisin.”
– Antti Rönkä

Keskustelette paljon kirjoittamisen vaikeuksista ja siihen liittyvistä peloista. Ja kaikista maailman muista peloista. Mistä tulikin mieleeni: Miten ihmeessä et Antti muka keksi mitään pelättävää mustikoissa? Minä näen edessäni välittömästi valkoisen kauluspaidan tai vastasilitetyn lakanan, jolle kierivät ja pomppivat mustikat ovat jättäneet siniset ja sitkeät jälkensä. Sen sijaan yhdyn varauksetta mietintääsi hyvästä kirjallisuudesta: ”Minä määrittelisin hyvän kirjan niin, että se paljastaa asioita, joita en ole ennen nähnyt.” Hyvä kirja tosiaan kääntää lukijan katseen johonkin uuteen ja kiinnostavaan. Minusta myös viihdekirjat ja dekkarit tarjoavat parhaimmillaan näitä oivalluksia, vaikka juoni olisikin jumiutunut totuttuihin uriin.

Koska työskentelen itsekin kirjoittamisen parissa ja tutkiskelen kirjallisuutta sekä työssäni että harrastusteni kautta, monet pohdinnoistanne tuntuivat osuvan loistavasti omaan elämäntilanteeseeni.

”Kaikki alaa seuraavat ihmiset ovat nykyään itse alan ammattilaisia. He eivät ehdi lukea, koska he kirjoittavat ja puhuvat kirjoittamisesta ja äänittävät seuraavaa kirja-aiheista podcastiaan.”
– Petri Tamminen

Olen viime aikoina pohtinut paljon myös omien kaunokirjallisten tekstien tuottamista (esimerkiksi tässä kirja-arviossa paneuduin aiheeseen varsin huolellisesti), joten myös kirjoittamista koskevat keskustelunne miellyttivät minua. Tavallaan on huojentavaa kuulla, että muutkin kipuilevat tekstin ääressä.

”Kaikki kirjoittamista koskevat kysymykset ovat lopulta vain tapoja sanoa, että kirjoittaminen on vaikeaa. Ja kaikki todelliset vastaukset ovat muotoa: Tee töitä. Kirjoita lisää. Siis jos sinusta siltä tuntuu. Ja jos ei tunnu, niin älä sitten kirjoita.”
– Petri Tamminen

On myös aivan ihanaa, että kirjasomekin on edustettuna viesteissänne. Silti tässäkin tapauksessa minun on yhdyttävä ennemmin Antin kuin Petrin mielipiteisiin.

”Kirjallisuuden olemassaolon näkyvimpiä muotoja ovat nykyään kirjablogit, kirjatwiitit ja kirja-aiheiset instagram-päivitykset. En väitä että ne ovat likikään yhtä näkyviä kuin raakakakkupäivitykset – väitän vain, että nämä kirjan näkymisen muodot ovat hyvin näkyviä, ja sehän on pelkästään hienoa, upea juttu että kirjoista puhutaan.”
– Petri Tamminen

On kyllä totta, että saisin luultavasi enemmän tykkäyksiä ja kommentteja ottamalla kauniita kuvia raakakakuista kuin (suomenkielisistä) kirjoista. Hieman myöhemmin samassa viestissä kirjoitat kuitenkin pojallesi, että tällaiseen hälyyn hyppääminen saattaa olla kirjailijalle todella huono valinta. Perinteiset markkinointikanavat kuten puhekeikat kirjastossa tuntuvat olevan mielestäsi ok, mutta sosiaalisen mediaan et menisi. Sinusta kirjailijalla on jo oma kieli, ja ilmeisesti mielestäsi se riittää, muun maailman kanssa ei tarvitse puhua samaa kieltä. Ymmärtävät jos ymmärtävät, niinkö? Tietenkään kirjailijan ei kannata googlata itseään hermoromahduksen partaalle, mutta kuten Anttikin kirjoittaa vastauksessaan sinulle, tuon kaiken voi tehdä myös tyylikkäästi. ”Eikä se poista kirjallisuuden ydintä, sitä että joku lukee ja saa siitä iloa, lohtua, jännitystä. Se pitää tuon ytimen hengissä. Iiro Rantalakin sanoi jossain, että ei menestystä tule, jos ei sitä itse tee.”

Nyt onkin tainnut tulla aika päättää tämä kirje. Kiitos vielä kerran mitä mainioimmasta teoksesta, tulen varmasti tarttumaan siihen vielä uudelleen. Pahoitteluni vielä, jos tunnette, että tämä puuttuminen kahdenkeskeiseen kirjeenvaihtoonne omalla raapustuksellani oli töykeää, mutta minun oli tosiaan aivan pakko päästä kommentoimaan muutamaa asiaa.

Aurinkoa tähän päivään!

Terveisin
Laura

★★★★½
Antti Rönkä & Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen
Gummerus, 2020
Sivuja 219
Luettavaksi kirjastosta

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa