Kirja, joka sai minut aloittamaan oman romaanin suunnittelun! – Päivi Haanpää & Terhi Rannela: Miksi en kirjoittaisi?

Suomi on tuhansien pöytälaatikkokirjoittajien maa. Ties kuinka moni haaveilee kirjan julkaisemisesta, ja ahkerimmat täyttävät valkoisina hehkuvia tekstitiedostoja uusilla virkkeillä. Aika moni jopa saa käsikirjoituksen valmiiksi ja lähettää sen kustantamoon. Sitten taas toisaalta vähintään yhtä paljon on meitä, jotka ovat lapsesta saakka haaveilleet oman kirjansa kansien hipelöimisestä kirjakaupassa, mutta itse kirjan kirjoittaminen on jäänyt ajatuksen tasolle.

Jos kaipaat pientä lisäpotkua kirjallisille haaveillesi, suosittelen tarttumaan Päivi Haanpään ja Terhi Rannelan teokseen Miksi en kirjoittaisi?. Maailma on pullollaan kirjoitusoppaita, mutta tämä kirja poikkeaa monista niistä ratkaisevalla tavalla. Pehmeäkantinen kirja ei tarjoa loputtomasti kirjoitusharjoituksia ja läpimakeita kannustuslauseita. Sen sijaan kirjaan on koottu lyhyitä, kolumnimaisia tekstejä kirjoittamisesta. Katkelmat ammattikirjailijoiden elämästä ovat kuin pieniä keskusteluhetkiä kirjoittavien ystävien kanssa. Ja mikäpä olisikaan sen innostavampaa!

Kirjan ensimmäisten lukujen aikana minulla oli vaikeuksia keskittyä itse lukemiseen, sillä aivojeni luova osa naksahti päälle kuin katkaisijasta painaen. Jouduin kaivelemaan kätköistäni esille muistikirjan, johon kirjoitin ylös ajatuksia, joita on putkahdellut päähäni pitkin vuotta erästä romaanikäsikirjoitusta varten. Lisäksi ajatukseni askartelivat vielä vanhemmankin romaaniaihion parissa. Ja kun tämä aivojen osa oli kerran käynnistetty lepotilasta, parin viikon sisällä syntyi idea jo romaani numero kolmoseen. Näin luovalla tuulella en ole ollut vuosiin, ja siitä voi kiittää tätä kirjaa.

Miksi en kirjoittaisi? lähestyy kirjoittamista hyvin inhimillisistä lähtökohdista. Paljon julkaisseiden ammattikirjoittajienkaan luovuus ei aina loiki ja liihottele, vaan käpertyy kapinamaisesti jonnekin maan onkaloihin. Haanpää kertoo, että hänen kirjoittamattomuuteensa on kolme syytä: ajankäyttö, pelko ja viisaus. Koska luova kirjoittaminen ei vielä pitkään aikaan ole minulle muuta kuin mukavaa vapaa-aikaa, ei kolmas kohta liity minuun. Sen sijaan ajankäyttö ja kirjoittamisen pelko ovat hyvin vahvasti esteenä tulevien romaanieni (kyllä, puhun ehdottomasti monikossa!) muotoutumiselle. Helposti innostuvan ihmisen kalenteri täyttyy nopeasti, joten luova kirjoittaminen on aina pois jostain muusta. Ja entäpä se pelko sitten! Miksi ihmeessä kuvittelen, että voisin kirjoittaa yhtään mitään kiinnostavaa? Ei se ainakaan ole yhtä hienoa ja ylevää kuin niillä, jotka ovat ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. Entä jos kukaan ei lue kirjaani? Ja entä jos lukee? Jos joku haukkuu sen, ei tajua sen tärkeimpiä pointteja tai pitää koko tekelettä tyhjänpäiväisenä? Olenko valmis käyttämään elämästäni lukemattomia vuorokausia, viikkoja ja kuukausia tekstin hinkkaamiseen, jos se aiheuttaa näin paljon pelkoa ja ahdistusta?

Nämä kysymykset pyörivät villisti päässäni, mutta lopulta sain ne aisoihin. Koska minulla ei ole vielä yhtäkään lukua kirjaani varten, ei kannata kääntää ajatuksia kustannussopimukseen tai painotuoreeseen romaaniin. Jos nyt vain ensin keskittyisin siihen, että muistikirjaani töhrityt ranskalaiset viivat muuttuisivat kokonaisiksi lauseiksi, kappaleiksi ja luvuiksi. Opaskirja auttoi myös näkemään kirjoittamisen pienemmissä palasissa. Kokonainen romaani tuntuu valtavalta urakalta, mutta aluksi sitä voi kirjoittaa vain pieniä pätkiä, tunnelmia ja dialogeja. Ehkä apuna voi käyttää jopa kirjoitusharjoituksia, jotka ovat ennen olleet minulle vain luovan kirjoittamisen kurssien hauskaa mutta lopulta vähän turhanpäivästä puuhailua. Mutta kuka sanoi, etteikö noista harjoituksista voisi kummuta jotain ihan romaaniakin varten? Kuten Haanpää toteaa, ”hiljalleen noista katkelmista kasvoi romaanikäsikirjoitus”.

Kun teos rakentuu kahden kirjoittajan lyhyistä teksteistä, on selvää, että ihan jokainen luku ei ole yhtä innostava. Jokaiselle on kuitenkin varmasti omat innostuneet lukijansa, ja minä ainakin tiedän palaavani tämän teoksen ääreen kaivatessani uskonvahvistusta kirjoittamiseen.

Kirjoittamisen lisäksi kirjassa keskustellaan myös lukemisesta. Eräässä luvussa hekumoidaan ajatuksella lukubileistä niin paljon, että pitäisi varmaan kohta oikeasti itsekin järjestää sellaiset! Pidin myös kirjoittajien asenteesta sekä lukemista että kirjoittamista kohtaan. Moni pelkää rakkaan harrastuksen muuttamista työksi. Jokainen tekee toki omat uravalintansa, mutta minua tämä kirja auttoi sanoittamaan niitä tunteita, joita kirjallisuuden ulottuminen työelämään ja näin aktiiviseen kirjasomeharrastukseen herättää.

”Kun aloin opiskella Suomen kirjallisuutta yliopistossa, osa kirjoittavista tuttavistani epäili valintaa. Että meneekö lukemisesta nyt maku, muuttuuko se teoreettiseksi analysoinniksi, katoaako haltioitumisen taito. Ei, ei ja ei. Haaleaa olisi rakkauteni kirjallisuuteen, jos lukunautinto katoaisi siitä, että tiedän enemmän aiheesta.”

Jos siis olet haaveillut kirjoittamisesta, kannattaa alkuun lukaista tämä kirja. Sen jälkeen voitkin kysyä itseltäsi, miksi et jo alkaisi hommiin.

★★★★
Päivi Haanpää & Terhi Rannela: Miksi en kirjoittaisi?
Avain, 2019
Sivuja 258
Luettavaksi töiden kautta

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli