Viiden tähden säeromaani! – J. S. Meresmaa: Dodo

Eläinten nimeämisessä on sellainen juttu,
että vaikka kuinka päättäis antaa
jonkin järkevän nimen,
niistä kuitenkin tulee

lutusia puppeleita
pööpejä rontteja
hönttösiä ruppanoita
toopeja pullukoita
löllyköitä pällyköitä

Kai se on merkki rakkaudesta

– tai sitten vallasta.

Iinalla ei ole tekemisestä pulaa. Hänen poikaystävänsä on valumassa kohti masennuksen mustia syövereitä, ja Iina yrittää parhaansa mukaan pitää rakkaansa poissa mielen synkimmistä pyörteistä. Koulussa pitäisi petrata, jos Iina mielii lukioon ja joskus myöhemmin vielä yliopistoonkin. Kaiken lisäksi hänen kotonaan on Dodo, joka vaatii jatkuvaa huolenpitoa. Pienestä rääpäleestä on kasvanut raivostuttavan ehtiväinen täystuho, jonka riehakkuus lipsuu välillä väkivaltaisuuden puolelle.

Sitten Iinan äiti lisää vielä omat mausteensa soppaan. Äiti passittaa Iinan tämän isän luokse koko kesäksi, jotta kaupungin houkutukset ja poikaystävä eivät häiritse koulutöitä. Iina ei ole uusiksi menneistä kesälomasuunnitelmista järin innoissaan, sillä isällä on ollut taipumusta valita ennemmin alkoholi kuin yhteinen aika tyttärensä kanssa. Ja miten ihmeessä poikaystävä ja Dodo pärjäävät keskenään kaupungissa?

Kiljahtelin riemusta bongatessani viime vuoden puolella Myllylahden katalogista J. S. Meresmaan Dodo-säeromaanin. Rakastan säeromaaneja valtavasti, ja olisipa aivan ihanaa, jos tuotteliaan Kirsti Kurosen lisäksi muutkin suomalaiset kirjailijat intoutuisivat kirjoittamaan säeromaaneja! Haluan niitä lisää, lisää, lisää, lisää!

Meresmaan Dodo on kepeän kupliva, mutta myös pohdiskeleva ja sydäntä sipaiseva. Pieneen opukseen on saatu mahdutettua uskomattoman suuria teemoja ilman ahtamisen tai hätiköimisen tunnetta. Dodo kertoo rakkaudesta, peloista, masennuksesta, alkoholista, ihmisten käyttämästä vallasta, unelmista ja omanlaisen elämän rakentamisesta. Ja kaikki tämä alle 160 sivussa! Säeromaani (=romaani, jonka sivuilta kaikki ylimääräiset sanat on pudotettu pois) antaa kipeillekin tunteille niiden vaatiman tilan, eikä lukija voi välttää kirjan riveiltä hyökyviä tunnekuohuja.

Kirjassa käytetään jonkin verran puhekielisyyttä, mikä lienee aivan perusteltua nuortenkirjalle. Aluksi sinne tänne ripotellut lyhennetyt sanat osuivat hieman ikävästi silmään, mutta pian siihenkin tottui. Ja kuten sanottu, jos tällaisella pienellä jipolla saadaan kirja tuntumaan nuorten mielestä helpommin lähestyttävältä, antaa mennä vaan!

Sukupuuttoon kuolleet dodot ovat kiehtoneet minua jo vuosia, mutta tämän kirjan luettuani en ehkä haaveile sellaisen saamisesta lemmikiksi. Mystiseltä eläimeltä lainattu nimi on säeromaanin kujeileva kruunu.

On vuoden ensimmäinen lämmin päivä
ja kaikilla on sellainen fiilis,
että voisi lähteä lentoon.

★★★★★
J. S. Meresmaa: Dodo
Myllylahti, 2020
Sivuja 157
Luettavaksi kustantajalta

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 46. Kirjassa on sauna

Ps. Tämä kirja synnytti jo useamman päivän pääkopassani bilettäneen korvamadon. Tässä teillekin, olkaa hyvä!