Paras tapa tutustua klassikkokirjallisuuteen – Maria Laakso & Johanna Rojola: Taltuta klassikko!

Taltuta klassikko! on roikkunut lukulistallani ilmestymisestään saakka. Mikä olisikaan lähtökohtaisesti ihanampaa kuin kirja hyvistä kirjoista? Myönnettäköön, että tuolla premissillä voi mennä myös pahasti metsään, mutta onneksi niin ei tässä teoksessa käy.

Maria Laakson kirjoittaman ja Johanna Rojolan kuvittaman teoksen tarkoituksena on tutustuttaa lukija suomalaisten klassikkoteosten maailmaan. Teos antaa jonkin verran alkutietoja klassikkokirjallisuudesta ylipäätään (kuten kuka päättää, mistä kirjasta tulee klassikko ja onko klassikoita pakko lukea), mutta pääosin luvuissa keskitytään kertaamaan suomalaisten klassikoiden juonenkäänteitä, tulkitsemaan teoksia ja antamaan niille yhteiskunnallista kontekstia.

Teoksessa taltutetaan yhteensä kahdeksan klassikkoa, muun muassa Kalevala, Seitsemän veljestä, Sudenmorsian ja Sinuhe Egyptiläinen. Teksti on humoristista ja niin sietääkin olla, sillä mietin etukäteen, miten kirjassa on otettu huomioon se, etteivät koululaiset voi kopioida suoraan tekstikappaleita kirjasta omiin esseisiinsä. Taltutukset on kirjoitettu sen verran lentävästi, että kopioinnin pelkoa tuskin on.

Aineksia taltutuksista kuitenkin saa sekä teosten ymmärtämiseen että tulkintaan. Erityisen palkitsevaa oli lukea teoksista, jotka olin jo lukenut, kuten Minna Canthin Työmiehen vaimosta ja Edith Södergranin Runoja-kokoelmasta. Sinuhe Egyptiläisestä kirjoitetun osion jätin tarkoituksella lukematta, koska Laurasta inspiroituneena aion joskus paneutua kirjaan vielä koko tarinan mitalta.

Kahdeksan taltutetun klassikon lisäksi teos tarjoaa listauksen 50 suomalaisesta klassikosta, joihin voi kirjassa esiteltyjen kirjojen jälkeen jatkaaa. Listaa selailtuani totesin, että oma klassikkotietouteni kotimaisesta kirjallisuudesta on varsin surkealla tolalla ja kaipaa kohennusta. Ehkäpä jonain vuonna otan lukutavoitteeksi lukea enemmän kotimaisia klassikoita!

Taltuta klassikko! on ehdottomasti teos, jonka ottaisin mielelläni omaan hyllyyni tai antaisin lahjaksi teini-ikäiselle lukuhirmulle. Suosittelen lämpimästi lainaamaan tämän kirjastosta tai hankkimaan omaksi, jos rempseä teksti kirjallisuudesta kiinnostaa.

★★★★
Maria Laakso: Taltuta klassikko!
Kuvittanut: Johanna Rojola
Tammi, 2019
Sivuja 216
Luettavaksi kirjastosta

p.s. Laura on kirjoittanut Taltu klassikko! -teoksesta aiemmin täällä.

3 thoughts on “Paras tapa tutustua klassikkokirjallisuuteen – Maria Laakso & Johanna Rojola: Taltuta klassikko!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s