Keskiyön aurinko oli pettymys: Avautuminen Twilight-saagan uusimmasta osasta

En voi väittää, etteikö Twilight-saagan uusin tulokas olisi ollut yksi odotetuimpia uusia julkaisuja viime kesältä. Meni kuitenkin pitkälle syksyyn ennen kuin ehdin tarttumaan tähän järkäleeseen ja tällä kertaa kävikin sitten niin, että innostuksesta huolimatta Keskiyön aurinko oli ihan kauhea lukukokemus.

Olen kirjoittanut Twilightin vaikutuksesta omaan lukemiseeni aikaisemminkin tässä blogissa ja oikeastaan saan kiittää Stephenie Meyeriä lukuintoni kasvattamisesta erityisesti yläasteaikoina. Siksi suhtauduin lähtökohtaisesti positiivisesti Keskiyön auringon julkaisuun ja odotin viihtyväni Edwardin näkökulmasta kerrotun tarinan parissa. En ole lukenut alkuperäisen saagan ja tämän teoksen välillä ilmestynyttä juhlateosta Elämä ja kuolema, joten odotukseni perustuivat lähinnä alkuperäisiin kirjoihin ja niiden uudelleenlukukierroksiin aikuisena.

En oikein edes tiedä, mistä lähtisin tämän arvion kanssa liikkeelle. Juonellisesti tarinahan on aivan sama kuin Houkutuksessa, mutta käytännössä saamme tietää reilusti enemmän niistä kohdista juonta, joissa Bella ja Edward ovat erossa. Lisäksi läsnä on Edwardin jatkuva sisäinen monologi, joka on ärsyttävän itseriittoista ja -inhoista. Ainoat mielenkiintoiset seikat koko teoksessa ovat ne hetket, joissa näytetään Culleneiden perheen elämää ja saadaan tietää lisää hahmoista eli käytännössä siis esimerkiksi Jasperista.

Voisin käyttää useamman kappaleen Edwardin parjaamiseen, enkä oikein voi käsittää, mitä olen silloin teini-ikäisenä ajatellut ollessani Team Edward. Bellan näkökulmasta olen sitä varmaan edelleen, mutta Edwardin ajatuksista lukiessani huomasin nyrpisteleväni nenääni. Hänen alentuva suhtautumisensa Bellaa kohtaan jopa kirjan loppupuolella, kun kaksikko on jo rakastunut, on niin rasittavaa, että jouduin pikalukemaan monien kohtien yli. Lisäksi loputon jankkaaminen lähtemisen ja jäämisen välillä oli suorastaan uuvuttavaa luettavaa, eikä yli 600-sivuisen kirjan sisältönä ole kovinkaan viihdyttävää.

Hetki kannattaa käyttää myös teoksen kielen ruotimiseen. En nimittäin muista, että olisin Houkutuksen kohdalla kiinnittänyt erityistä huomiota kirjan kieleen, mutta Keskiyön aurinko oli paikoin niin surkeasti kirjoitettu, että teki pahaa. En tiedä, oliko kyse suomennoksen laadusta vai aivan oikeasti Meyerin tavasta kirjoittaa, mutta monesti mietin, että asioita olisi voinut ratkaista kielellisesti myös aika paljon elegantimmin.

Kaiken kaikkiaan Keskiyön aurinko oli suuren suuri pettymys. Se uppoaa varmasti alkuperäistä sarjaa joskus nuorempina fanittaneisiin, mutta jos nyt vasta tutustut koko saagaan, niin jätä tämä suosiolla väliin. Tähän loppuun vielä pari ajatusta, jotka kirja herätti:

• Rosalie oli koko teoksen ajan rasittava ja vihamielinen, eikä hahmo kehittynyt lainkaan
• Hahmojen oikeat iät eivät tule teoksessa millään lailla esiin
• Alicen näkyjen katselu oli aika mielenkiintoista, mutta toisaalta niistäkin olisi voinut kirjoittaa paremmin

Oletko sinä lukenut Keskiyön aurinkoa? Millaisia ajatuksia teos herätti?

Stephenie Meyer: Keskiyön aurinko (Houkutus #5)
Kääntänyt Ilkka Rekiaro, Päivi Rekiaro ja Tiina Ohinmaa
WSOY, 2020
Sivuja 625
Luettavaksi e-kirjana BookBeatista