Lupaus: Luen enemmän lastenkirjoja ja nostan niitä myös useammin esiin somessa

Lasten- ja nuortenkirjojen Finlandia-ehdokkuuksien julkistustilaisuus nosti oman lukemiseni suhteen esille sen, miten vähän oikeastaan tiedänkään kotimaisesta lastenkirjallisuudesta. Sen lukeminen ei ole ollut itselleni (vielä) ajankohtaista muutoin kuin satunnaisesti sukulaistyttöjen lahjoja ostaessa ja iltasatuja lukiessa. Lahjaostoksilla ollessani en edes erityisesti kiinnitä huomiota kirjan julkaisuvuoteen, vaan sisältöön, joten olen auttamatta pimennossa aivan uudenkarhean lastenkirjallisuuden osalta.

Finlandia-palkinnon ehdokkaista itselleni entuudestaan tuttuja olivat Siiri Enorannan Kesämyrsky ja tietenkin Tatu ja Patu. Kumpaakaan teosta en ole lukenut, mutta olin sentään kuullut niistä. Lopuista neljästä kirjasta en ollut kuullutkaan, mutta ehdokkuuksien julkistamisen jälkeen kaikkien lukeminen kiinnostaa. Erityisesti haluaisin tutustua Katri Kirkkopellon Molli ja Maan ääri sekä Meri Luttisen Myrskynsilmä -teoksiin. Myös Otus opus kiinnostaa!

Ehdokkaiden julkistamisen jälkeen jäin itselleni tyypilliseen tapaan pohtimaan, että minkälaista lastenkirjallisuutta meillä täällä ylipäätään julkaistaan ja että siitä täytyy olla kootusti tietoa jossakin – ja onhan siitä! Lastenkirjainstituutti kerää vuosittain Kirjakorin, joka perustuu instituutin kirjastoon hankittaviin teoksiin. Projektista kertovassa katsausartikkelissa kerrotaan, että Suomessa ilmestyy vuosittain noin 1400 lasten- ja nuortenkirjaa, joista on esimerkiksi viime vuonna hankittu instituuttiin yhteensä 1255 teosta. Kirjakori on siis varsin kattava!

Avain-journaalissa julkaistussa katsauksessa ruoditaan myös vuonna 2019 julkaistujen lasten- ja nuortenkirjojen keskeisimpiä teemoja. Esiin nousevat ilmastonmuutos, kehonkuva ja kehopositiivisuus, mielenterveys, sekä aikamatkustus. Siis järjettömän suuria ja ajankohtaisia teemoja nuorille lukijoille sopivaan muotoon pakattuna. Lisäksi katsauksessa todetaan, että kotimaisen kirjallisuuden määrä on pitkällä aikavälillä kasvanut ja käännöskirjallisuuden vähentynyt.

Kaikesta tästä tulee auttamatta sellainen fiilis, että meillä julkaistaan aivan järjetön määrä lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta, mutta se ei pääse kovinkaan helposti esille. Koen, että ollaan Lauran kanssa tehty jonkun verran töitä nuortenkirjallisuuden esiin nostamisessa ja puhuttu aktiivisesti esimerkiksi kotimaisista nuortenkirjoista, mutta lastenkirjallisuuden kohdalla meillä taitaa olla erityisesti parantamisen varaa. Sieltä lukijakunnastakin varmasti löytyy joko vanhempia tai lapsenmielisiä, joita lastenkirjavinkit voisivat sekä kiinnostaa että hyödyttää!

Aionkin siis tulevaisuudessa käydä aktiivisemmin kirjaston lastenosastolla ja nostaa lukemiani teoksia esiin myös täällä blogissa!

3 thoughts on “Lupaus: Luen enemmän lastenkirjoja ja nostan niitä myös useammin esiin somessa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s