Mitä kirjallisuus on merkinnyt minulle poikkeuksellisen vuoden aikana

Tämä vuosi on ollut aikamoinen. Tammikuuhun lähdettiin odottaen iloista 20-lukua, maaliskuussa vetäydyttiin kotien suojaan pandemian iskiessä koko maailmaan, kesällä saatiin hieman hengähtää tartuntojen hellittäessä ja syksyllä opeteltiin elämään uuden normaalin mukaan, joka näyttikin kestävän oletettua varsin paljon pidempään. Läpi näiden kuukausien kirjallisuus on tuonut omaan elämääni lohtua ja valoa, sekä seikkailuja niin oikeissa kuin fiktiivisissäkin maailmoissa. Se on ollut pakopaikka, mutta eri tavalla kuin aiemmin elämässäni.

Ahmin vuosien ajan fantasiakirjallisuutta lähinnä kokeakseni eskapismia. Fiktiivisiin maailmoihin sukeltaminen ja niissä ongelmia ratkovien sankareiden seuraaminen toimi pakona omasta arjestani, joka oli usein opiskelun, töiden ja harrastusten kyllästämää. Kaipasin elämääni edes hippusen jännitystä, eeppisiä seikkailuja, romanssia ja tunteiden vuoristorataa – siis asioita, joita en aikuisten oikeasti halua tasaiseen arkeeni, mutta joita sieluni joku sopukka kuitenkin janoaa. En vuosiin lukenut muuta kuin ulkomaista fantasiakirjallisuutta ja elin Adarlanissa, Keskimaassa, Tylypahkassa…

Pandemiavuoden aikana huomasin lukumakuni muuttuvan radikaalisti. Yhtäkkiä lempikahvilaan meneminen tuntui uhkarohkealta, lounaan syöminen yliopiston ruokalassa kollegoiden kanssa vähän riskialttiilta ja ylipäätään omasta kodista poistuminen tyhmänrohkealta. Aloin kaivata kirjoja, jotka voisivat viedä minut maailmalle ja tarkoitan nyt siis sellaisia teoksia, joiden avulla voi nimenomaan harrastaa nojatuolimatkailua. Tartuin ensimmäisenä Mia Kankimäen romaaniin Naiset joita ajattelen öisin, josta olin kuullut paljon hyvää. Teos oli herättänyt jo aiemmin paljon keskustelua, mutta lähdin kokemukseen avoimin mielin.

Jyväskylän Tuomiojärven lenkkipolkuja tallatessani tutustuin äänikirjan kautta keski-ikäiseen kirjailijaan, jolla oli valtava himo nähdä maailmaa ja samalla löytää tarinoita historian unohtamista naisista. Tempauduin täysillä mukaan Kankimäen Karen Blixen -fiksaatioon, näin sieluni silmin edesmenneen kirjailijan tilan Keniassa ja kuvittelin itseni huhtikuisen Jyväskylän sijaan kuumalle savannille Karenin kanssa viiniä juomaan. Kotiin ja lenkkipoluille kahlittu arki tuntui vähän helpommalta, kun kuulokkeiden kautta matkustin Kankimäen mukana myös Japaniin ja Italiaan.

Naiset joita ajattelen öisin avasi itselleni aivan uudenlaisen kirjallisuuden lajin. Huomasin äänikirjojen parissa viehättyväni yhä enemmän kaikenlaisesta nonfiktiosta: elämäkerroista, tietokirjoista, matkakertomuksista. Näitä oli mahtunut aiempaan kirjapalettiini varsin vähän ja pohdin, miksi en tosiaan ollut koskaan aiemmin lukenut tällaisia teoksia. Mikä nautinto oli kuunnella äänikirjana näyttelijä Busy Phillipsin This Will Only Hurt a Little, jossa näyttelijä kertoo humoristisesti omasta elämästään, Hollywoodissa työskentelystä ja äidiksi tulemisestaan. Nauroin ja itkin Phillipsin mukana pyykkejä ripustaessani.

Loppuvuodesta ahmin tietokirjoja ja erityisesti historia tuntui pitkästä aikaa kiinnostavan. Rakastin historiaa yläasteella ja lukiossa ja olen edelleen innokas museokävijä aina kun vain mahdollista (useimmiten reissussa), mutta lukumakuuni historiallisuus ei ole juuri onnistunut tunkemaan mukaan. Nautin hyvin tehdystä historiallisesta romaanista, mutta tietokirjojen osalta en juuri ole aiemmin lukenut mitään historiaan liittyvää. Kuluneen syksyn aikana huomasin kuitenkin lukevani Internetin historiasta, natsien vaimojen historiasta ja kirjallisten väärennösten historiasta. Maria Petterssonin Historian jännät naiset on vienyt minua ympäri maailmaa sellaista vauhtia, etten aina meinaa pysyä äänikirjassa mukana, millä vuosisadalla ja missä maassa oltiinkaan.

Fantasiakirjat ovat toistaiseksi jääneet lukupinoni pohjalle. Metsästän kirjastoreissuilla vetäviä tietokirjoja ja tarkistan nykyään joka kerta myös uusien lastenkirjojen hyllyn. Fantasiahyllyllä aiemmin viettämäni aika on korvautunut jatkuvilla yrityksillä löytää mielenkiintoisia tietokirjoja ihan jokaisesta kirjastoluokasta. Pandemian aikana en ole kokenut läheskään niin suurta tarvetta paeta fiktiivisiin maailmoihin kuin olen aiemmin kokenut. Kirjallisuus on pikemminkin antanut mahdollisuuksia lähteä kokemaan asioita maailmaan, joka on tällä hetkellä suljettu ja jonkinlaisessa pysähdystilassa, kunnes rokote toivottavasti auttaa meidät eteenpäin.

Olen jopa hieman yllättynyt siitä, millaiseksi pakopaikaksi, mutta myös portiksi maailmaan kirjallisuus on tämän vuoden aikana muodostunut. Yhtä kaikki, olen onnellinen, että lukumakuni on laajentunut, olen tutustunut uusiin kirjallisuuden lajeihin ja hienoihin kirjailijoihin. Uskon ja toivon, että sama trendi jatkuu omassa lukemisessani myös ensi vuonna, ja vuoden 2021 luettujen kirjojen listassa on yhä moninaisempi valikoima teoksia ja tekijöitä. Ken tietää, ehkä kirjoja pääsee lukemaan ensi vuonna jo jossakin muuallakin kuin kotisohvalla.