Millainen oli sun ensimmäinen kännykkä? Digitaalisia kohtaamisia -teos herätti vahvoja nostalgiareaktioita

Luin viime viikonlopun #aamilukumaraton’illa loppuun aiemmin viikolla aloittamani Jaakko Suomisen, Petri Saarikosken ja Elina Vaahensalon Digitaalisia kohtaamisia -tietokirjan, joka kertoo kiinnostavasti erilaisten tietoverkkojen ja erityisesti verkkokeskustelujen historiasta. Tutkijakolmikon kirjoittama teos on hyvä johdatus verkkokeskusteluista kiinnostuneille aina 1980-luvulta nykypäivään. Kirja jakautuu kahdeksaan lukuun ja liikkeelle lähdetään BBS-systeemeistä eli tutummin purkeista, jotka olivat puhelinverkossa erityisesti 1990-luvulla toimineita keskustelupalstoja. Teos etenee kronologisesti purkeista verkon keskustelupalstoille, kuten IRCiin, Suomi24:ään ja vauva-palstoille, esittelee mobiiliviestinnän alkuvaiheet ja päättää katsauksensa nykyaikaisiin somealustoihin.

Teksti rullaa helposti, mutta se on kuitenkin tieteellistä ja lähteitä ja alaviitteitä on käytetty hyvin. Kirja on siis juuri oikeassa tasapainossa tieteen popularisoinnin ja tieteellisen tekstin kanssa: lukija viihtyy, mutta tekstin uskottavuus ei kärsi. Monesti päädyn tällaisten teosten kanssa kritisoimaan joko aina jompaa kumpaa asiaa: lähteiden puuttumista tai liian jäykkää kirjoitusotetta. Digitaalisia kohtaamisia on onnistunut löytämään tasapainon tässä asiassa! Gaudeamuksen kustantama teos on myös vertaisarvioitu, joten sen on jo ennen julkaisua kommentoinut ja arvioinut useampi tieteen ammattilainen.

Miellyttävän lukukokemuksen lisäksi Digitaalisia kohtaamisia myös innosti minut, puolisoni sekä ison kasan Bibbidi Bobbidi Bookin Instagram-seuraajia muistelemaan esimerkiksi omia ensimmäisiä kännyköitään. IG Storiesiin tekemässäni kyselyssä suurin osa kertoi saaneeensa ensimmäisen kännykän joskus 2000-luvun alkupuolella ja tuo puhelin oli pääsääntöisesti joku nokialainen. Eniten kommenteissa tulivat esiin klassikkomallit Nokia 3310 ja Nokia 3210. Oman ensimmäisen kännykkäni sain noin vuonna 2005 ja se oli yllätyksekseni värinäytöllinen – toki Nokia sekin.

Päädyttiin aviomieheni kanssa muistelemaan myös meidän tutustumisen alkuaikoja ja erityisesti yläastetta, jonka aikana vietettiin varmasti satoja tunteja Windows Live Messengerissä toisillemme chattaillen. Tekstichatin lisäksi meillä on web-kamerat ja aina perjantai-iltaisin juteltiin pitkälle iltaan. Sen lisäksi läheteltiin vaikka kuinka paljon tekstareita, mutta niidenkin määrää piti tarkkailla, ettei vain saldo päässyt loppumaan. Nykymaailman rajattomassa datankäytössä tuntuu hassulta, että tuollaista viestintä oli vielä 10-15 vuotta sitten. (Meitä nauratti myös se, että joskus puhelimen muisti meni täyteen TEKSTIVIESTEISTÄ ja silloin piti erikseen tallentaa tärkeimmät viestit ja poistaa loput, jotta sai taas vastaanotettua uusia viestejä.)

Kaiken kaikkiaan Digitaalisia kohtaamisia on erinomainen teos sekä verkkokeskustelujen historiasta kiinnostuneelle nuoremmalle lukijalle että teoksesta aivan satavarmasti nostalgiakokemuksia saavalle vanhemmalle lukijalle. Toki nostalgiakokemuksia varten ei edes tarvitse oikeasti olla mitenkään vanha: olen 26-vuotias ja silti nostalgia monien asioiden kohdalla oli valloillaan. Suosittelen lämpimästi lainaamaan teoksen kirjastosta tai hankkimaan sen omaksi ja tukemaan tällä tavalla myös tutkitun (kotimaisen) tiedon tuottamista jatkossakin!


★★★★
Jaakko Suominen, Petri Saarikoski & Elina Vaahensalo: Digitaalisia kohtaamisia – Verkkokeskustelut BBS-purkeista sosiaaliseen mediaan
Gaudeamus, 2019
Sivuja 323
Luettavaksi kirjastosta

5 thoughts on “Millainen oli sun ensimmäinen kännykkä? Digitaalisia kohtaamisia -teos herätti vahvoja nostalgiareaktioita

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s