Lokakuu oli lukulistoillamme lastenkirjojen juhlaa!

Minna: Lokakuu oli vähän mitäänsanomaton lukukuukausi. Luin ihan hyviä kirjoja, mutta yksikään niistä ei noussut uudeksi suosikiksi. Clare Pooleyn Totuushaaste oli aivan sairaan sympaattinen ja tempauduin sen mukaan oikein kunnolla; ja nautin myös tietysti kaikista lastenkirjoista, jotka luettiin yhdessä pienen kanssa. Listalla olevien lastenkirjojen lisäksi ollaan luettu Pikkukarhun matka kotiin varmasti ainakin jokatoinen ilta ja aion hankkia sen meidän kotihyllyynkin varmasti.

Marraskuun ensimmäinen viikko on osoittanut sen, että tässä uudessa arjessa, jossa minä käyn töissä ja puoliso on lapsen kanssa kotona, on lukemiselle varattava entistäkin tarkoituksellisemmin aikaa. Kun päivät tuijottaa konetta töissä ja illat leikkii lapsen kanssa, niin niinä vähinä tunteina iltaisin, kun olisi aikaa lukea, on jo aika poikki. Samasta syystä myös somettelu on jäänyt aika vähälle viime aikoina. Mutta onneksi tämä uusi arkikin tästä varmasti pian asettuu uomiinsa ja harrastuksillekin jää taas aikaa. Marraskuussa aion saada ainakin muutaman kirjastosta miljoonaan kertaan uusitun kirjan luettua loppuun. Meillä alkaa myös ihan pian tämän vuoden jouluhulinoihin valmistautuminen!

Lokakuussa luin…
Timothy Knapman: Hyvää yötä, merirosvot!
Inkeri Karvonen & Emmi Jormalainen: Hupsuja hassuja hipsukkatassuja
Patti Smith: Omistautuminen
Laura Friman: Tauko – Jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin elämäni ehdoin tahdoin*
Clare Pooley: Totuushaaste
Katerina Gorelik: Herra Kontiaisen aarrejahti
Annika Järvelin & Hanna-Mari Nieminen: Äitivuosi

Yhteensä seitsemän kirjaa, joissa 1222 sivua.

Lokakuussa kuuntelin…
Anni Erkko: Uraäidin selviytymisopas – Tarinoita ruuhkavuosien kuningattarilta

Yksi kirja, joka kesti 6,5 tuntia.


Laura: Lokakuu oli minulle parin romaanin, parin sarjakuvan ja aika todella monen runokirjan kuukausi. Tällä hetkellä lasten runo- ja lorukirjat ovat kaikkein hedelmällisintä luettavaa vauvan kanssa, sillä kirjoja voi lukea hyvinkin lyhyissä paloissa, värikkäät kuvitukset ja loruttelu kiinnostavat lasta plus näiden kirjojen lukeminen on mielekästä myös minulle. Erityisen ahkerasti olen lukenut Jukka Itkosen tuotantoa, mutta etsinnässä on ehkä silti vielä paremmin omaan makuuni natsaava runoilija.

Sain kuin sainkin luettua kuukauden aikana myös jotain ihan vain itselleni. Anniina Mikaman Myrrys oli tunnelmallinen, mutta yllättävän hidastemoinen, minkä takia tankkasin kirjaa hävettävän pitkään. Laura Frimanin Tauon luin puolestaan hyvin nopeasti, vaikka kirjassa esiintyvä pakkomielteinen shoppailu ja muiden ihmisten ajoittainen töykeä kohtelu ärsyttivätkin. Liv Strömquist laittoi aavistuksen ylikypsät aivoni mutkalle tuoreimmallaan, kun taas Nanna Johanssonista löysin uuden sarjakuvasuosikin. Äänikirjoista kuukauden paras oli ehdottomasti Katja Kallion Tämä läpinäkyvä sydän, jolle ehdin kuukauden luetut -videossa (jota en ole vielä julkaissut) jo varovasti povata/toivoa Finlandia-ehdokkuutta.

Marraskuussa olisi tarkoitus tuijottaa vähemmän sosiaalisen median syötteitä ja enemmän kirjojen sivuja. Minulla on lukulistalla niin monta polttelevan kiinnostavaa kirjaa, että palan halusta päästä niihin käsiksi.

Lokakuussa luin…
Paula Nivukoski: Onnelliset aakkoset*
Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu
Anniina Mikama: Myrrys
Laura Friman: Tauko
Hannu Hirvonen: Hui hai hajamieli! Loruja lapsille, kissoille ja kummituksille
Inkeri Karvonen & Emmi Jormalainen: Hupsuja hassuja hipsukkatassuja
Jukka Itkonen & Matti Pikkujämsä: Tukaani puussa
Jukka Itkonen & Matti Pikkujämsä: Kaupunkiretki
Jukka Itkonen & Christel Rönns: Koipihumppa
Johanna Venho & Marjo Nygård: Linnunmaitoa kainalokanoille
Nanna Johansson: Vitsaa säästämättä
Saara Obele: Pikkuisen pihan porukka*
Jukka Ikonen & Christel Rönns: Taikuri Into Kiemura ja muita kaupunkilaisia
Liv Strömquist: Ruusuista punaisin puhkeaa kukkaan

Yhteensä 14 kirjaa

Lokakuussa kuuntelin…
Jouni K. Kemppainen: Kaija Koo – Taipumaton
Katja Kallio: Tämä läpinäkyvä sydän
S. J. Bennett: Windsorin solmu

Kolme kirjaa, jotka kestivät yhteensä 29 tuntia

*Kirja saatu arvostelukappaleena.

Blogimme täytti lokakuussa huimat viisi vuotta, mutta kaiken muun keskellä juhlistimme merkkipäivää vaatimattomasti muistelemalla menneitä vuosia. Viime vuonnakin juhlat taisivat jäädä pienimuotoisiksi, mutta ehkäpä vielä jonain lokakuuna laitamme kunnon synttäritykitykset käyntiin. Uusista postauksista eniten lukijoita keräsi Lauran katsaus tämän vuoden lukutavoitteiden tuoreeseen tilanteeseen sekä ajatukset vauvateatterista ja Helsingissä pyörivästä Kulttuurin kummilapset -hankkeesta. Minnan käsittelyyn pääsi puolestaan heti tuoreeltaan Laura Frimanin Tauko-kirja.

Marraskuussa ei tiedossa liene mitään kovin erikoista. Pyrimme pitämään kiinni tästä uudesta rauhallisemmasta postaustahdista ja käännämme jo hieman ajatuksiamme loppuvuotta kohden. Vaikka joulukuuhun vielä on aikaa, kulisseissa tapahtuu jo vaikka ja mitä. Pian pääsette muun muassa tutustumaan Instagramin puolella tämän vuoden kuvahaasteeseen, sillä kyllä, #bibobooxmas21 on pian täällä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s