Minulla on tapana kirjoittaa joitain ajatuksia ylös puhelimen muistiinpanosovellukseen heti kirjan luettuani. Ville-Juhani Sutisen Vaivan arvoista – Esseitä poikkeuskirjallisuudesta (Avain, 2022) sai tällaisen ensiarvion: ”Ilahduttavan korkeakirjallinen, kirjallisuutta puolustava, ei päästä lukijaansa aivan helpolla”. Ensivaikutelma pysyy, vaikka olen hetken ehtinytkin teosta jo päässäni pyöritellä.
Sutisen esseekokoelma kertoo nimensä mukaisesti poikkeuskirjoista: ”Kaikki ne ovat ylipitkiä, vaikeita tai muuten tavalla tai toisella erityisiä. Monet niistä ovat myös valtavirran ulkopuolisia kirjoja, jotka ovat vaivalloisia jo siinä mielessä, että niitä ei ole välttämättä helppo löytää ilmiöinä tai edes esineinä.” Todellakin – Sutinen on valinnut kokoelmaansa mukaan joukon teoksia, joista suurin osa on suurelle yleisölle tuntemattomia. Tiesin joitain kirjailijoita nimeltä – Henry Jamesin, Fjodor Dostojevskin, Vasili Grossmanin – mutta muista en ollut kuullutkaan.
Teoksia yhdistää myös niiden lukemisajankohta. Sutinen perehtyi näihin yli tuhatsivuisiin järkäleisiin koronapandemian alun jälkeen. Tyhjentynyt kalenteri antoi aikaa paneutua teoksiin, jotka olisivat muuten jääneet lukematta. Vaivan arvoista ei sinänsä ole kirja pandemiasta, mutta sen verran usein se nousee teoksen sivuilla esiin, ettei eristyksen ja poikkeusolojen merkitystä esseiden muotoutumisessa voi jättää huomiotta.
Itse esseet ovat erinomaisia, mistä kertoo tietysti jo teoksen saama Tieto-Finlandia-palkinto. Sutinen esittelee ja analysoi tiiliskiviä asiantuntijan otteella ja niin, ettei lukijan olekaan pakko tuntea alkuteoksia. Helpolla Sutinen ei silti lukijaansa päästä. Teosten teemojen ja muodon analyysi lähentelee joissakin esseissä kirjallisuustieteellistä tutkielmaa, mitä toisaalta itsekin tutkijana luin ilolla. Vaihteluakin kokoelma sisältää, sillä toiset poikkeuskirjat ovat mukana selkeästi pikemminkin esimerkkeinä lukemiseen liittyvistä ilmiöistä kuin tarinoidensa vuoksi: Karamazovin veljesten avulla Sutinen käsittelee ääneen lukemista, Robert Byronin tuotanto puolestaan havainnollistaa ajan ja paikan suhdetta lukukokemuksessa.
Parhaimmillaan Sutisen teksti on silloin, kun kirjailijalla itsellään on voimakas mielipide lukemastaan teoksesta. Kokoelmassa on mukana vain yksi kotimainen teos, Irmari Rantamalan Harhama, josta kertova essee on teoksen parasta antia. Harhamaa käsittelevässä tekstissä on selkeä poljento, joka kumpuaa Sutisen mielipiteestä: Harhama ei ole vaikea kirja siksi, että se on nerokas, vaan siksi, että se on puhtaasti huono. (Tässä tapauksessa uskon Sutista ja jätän Harhaman suosiolla lukematta.) Harhamaa kritisoidessaan Sutinen tulee kiteyttäneeksi erinomaisesti sen, miksi poikkeuskirjallisuus on, no, vaivan arvoista:
”Pitkiä ja vaikeita romaaneja ei tosiasiassa syrjitä sen vuoksi, että ne ovat pitkiä ja vaikeita, vaan siksi, että niiden eetos ilmiöinä toimii muistutuksena siitä, että helppo elämä ei ole pätevillä argumenteilla puolustettu oikea ratkaisu, vaan mukavuussyistä omaksuttu tapa, joka sivuuttaa vaivan avulla saavutettavan merkityksen.”
Harhamaa minun ei tarvitse Sutisen kuvauksen perusteella lukea itse, mutta haluaisin ehdottomasti tutustua muutamaan muuhun teoksessa esiteltyy kirjaan. Rebecca Westin Black Lamb and Grey Falcon -teos kuvaa Jugoslavian aluetta juuri ennen toisen maailmansodan puhkeamista ja vaikuttaa mitassaankin mielenkiintoiselta luettavalta. Lukulistalleni päätyi myös Alan Mooren vuonna 2016 julkaisema Jerusalem-teos, joka on yli 1200 sivun mitassaan jaettu kolmeen niteeseen. Yritin saada molemmat teokset luettavaksi kirjaston kautta, mutta kuten Sutinenkin poikkeuskirjoista kirjoittaa, niitä on hankala saada käsiinsä. Täytyy todennäköisesti kääntyä kirjakaupan puoleen.
Vaivan arvoista sai minut useamman kerran naurahtamaan ääneen ja vielä useammin nyökyttelemään. Sutinen esittää teräviä havaintoja kirjallisuuden (ja ylipäätään sosiaalisen todellisuutemme) pinnallistumisesta ja sen seurauksista. Samalla hän puolustaa intohimoisesti lukemisen tapaa, joka vaatii vaivaa. Teoksen kieli heijastelee kirjailijan intohimoista suhdetta aiheeseensa, mutta paikoin läpi paistaa Sutisen itsensäkin kuvailema runopoika, joka haluaa osoittaa oman nokkeluutensa. Ehkä muutamassa kohdassa olisi voinut yksinkertaisesti jättää viimeisen rivinvaihdon painamatta ja vain todeta asiansa suoraan sen suuremmin pointtiaan korostamatta?
Kaiken kaikkiaan Vaivan arvoista oli nimenomaan viihdyttävä lukukokemus ja tällaiselle kirjallisuuden ystävälle myös hankinnan arvoinen kirja.
Ville-Juhani Sutinen: Vaivan arvoista – esseitä poikkeuskirjallisuudesta
Avain, 2022
Sivuja 320
Luettavaksi kirjastosta
Bibbidi Bobbidi Book 