Bibbidi Bobbidi Book

Olin ensimmäistä kertaa elämässäni Kirjan ja ruusun päivänä kärppänä kirjaostoksilla. Tämän vuoden kaupanpäällinen oli Roope Lipastin kirjoittama sekä Finnish Nightmares -sarjakuvista tunnetun Karoliina Korhosen kuvittama Elovena-tyttö. Jos rehellisiä ollaan, aktivoituminen juuri tänä kirjallisuutta ylistävänä päivänä oli täysin ajanhukkaa.

Pekka on viisikymppinen mies, joka sai 50-vuotislahjakseen potkut työpaikastaan. Masennuksen jo lähes kokonaan selättäneessä mielessä risteilevät vuorotellen haavekuvat entisestä vaimosta Leenasta sekä naapurin Pirjosta. Samaan taloyhtiöön muuttavasta Jussufista Pekka saa itselleen ystävän ja autettavan – täytyyhän mies saada kotoutettua. Himpun verran hän tarvitsee suojelua myös naapurin kiukkuiselta Riikoselta. Ja tarvitseepa Jussuf Pekan apua etsintätehtävässä. Vaaleatukkainen Marja on löydettävä, vaikka se vaatisi ajomatkaa läpi Suomen. Ja sehän vaatii.

En ole aivan varma miksi Eloven-tyttö on kirjoitettu. Tai kenelle se on kirjoitettu. Lipastin sanaleikit ja vertauskuvat ovat ajoittain näppäriä ja jopa pienen hymähdyksen herättäviä, mutta suurimmaksi osaksi kirja pelaa niin väsyneillä stereotypioilla ja karikatyyreillä, että lukuprosessi alkaa olla jo himpun veran kiusaannuttavaa. Pekka on kuin nuoremman polven vähän nuupahtanut Mielensäpahoittaja, joka kuvittelee tietävänsä paljon ja olevansa valmis uuden kohtaamiseen, mutta ymmärtää kaiken lopulta vähän nurinkurisesti. Riikonen on niin yksiulotteisen pahantahtoinen, ettei sellaista tosielämästä löydy edes pahimpien naapurikyttääjien joukosta. Pirjo taas näyttelee kirjassa suvaitsevaisen ja huolehtivaisen suomalaisnaisen osaa, hän sekä polkaisee pystyyn tervetulojuhlat uudelle naapurille että haravoi talvipesiä siileille.

Juonellisesti Elovena-tyttö ei tarjoa tie-elokuvia kummoisempia käänteitä. Kirjan lukuja rytmittävät lainaukset ironisesta ”Suomalaisuuden käsikirjasta ulkomaalaisille” vaativat juonelta kuitenkin pientä hyppelyä, jota toteutetaan esimerkiksi käsittämättömän uniluvun avulla. Vitsit on koluttu läpi jo aikoja sitten jokaisessa mukahauskassa suomalaisuutta kuvaavassa keskustelussa: kyllä, suomalaiset syövät mämmiä ja kyllä, suomalaiset pitävät tärkeänä omaa henkilökohtaista tilaansa. Viimeisissä luvuissa naruja kurotaan hätäisesti yhteen onnelliseksi lopuksi kuin sivumäärä olisi yllättäen tullut vastaan liian aikaisin. Kaikessa kiireessä pari lankaa jää hajanaisina roikkumaan vailla juhlavaa lopetusrusettia.

En usko, että kirja tarjoaa kovin monelle suomalaiselle nopeaa välipalakirjaa kummoisempaa lukukokemusta. Jollekin teini-ikäiselle se saattaisi toimia kevyenä pakotienä äidinkielentunnin pakollisesta lukutehtävästä. Kirja voisi tavallaan olla suunnattu ulkomaalaisille, mutta vaikka siitä joskus tehtäisiinkin käännös, eivät vitsit aukeaisi ilman syvempää suomalaisen kulttuurin tuntemusta. Siispä pohdin edelleen. Kenelle ihmeelle tämä kirja on suunnattu?

Olen lukenut aiemmista Kirjan ja ruusun päivän teoksista Tuomas Kyrön Miniän, Kari Hotakaisen Kantajan sekä Jari Tervon Jarrusukan ainakin osittain. Ensin mainitusta muistan pitäneeni varsin paljon, kaksi jälkimmäistä eivät puolestaan sen suuremmin sytyttäneet. Tämän vuoden kirjan luki nopeasti, mutta se jättänee yhtä pikaisesti pois haalistuvan muistikuvan kuin Jarrusukka aikanaan. Kirjan kieli on toki sujuvaa, mutta kokonaisuudessaan tarina tuntuu kertakaikkisen turhalta. Jopa Korhosen kuvitukset latistuvat kirjan sivuilla. Wikipedian kuvaus Kirjan ja ruusun päivän teosten saatavuudesta tuntuu tässä tapauksessa osuvalta kuvaukselta koko opuksesta: ”Se on pelkästään kaupanpäällinen.”

★½
Roope Lipasti & Karoliina Korhonen: Elovena-tyttö
Kirjakauppaliitto, 2017
Sivuja 150
Luettavaksi omasta hyllystä