Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär

Vuonna 2013 päädyin sattumalta arvioimaan Hämeen Sanomiin Enni Mustosen juuri julkaistun Paimentyttö-kirjan. Tuolloin en vielä voinut tietää, että tuo teos aloittaisi viime vuosien suosikikseni kohonneen kirjasarjan, jonka uuden osan ilmestymistä saisin odottaa monena tulevanakin keväänä.

Ruokarouvan tytär (2)

Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan viides osa ilmestyi huhtikuussa, mutta ehdin niteen kimppuun vasta juhannuksena. Ruokarouvan tyttäressä siirrytään täysihoitolan omistajaksi edenneen Ida Erikssonin elämästä hänen tyttärensä Kirstin vaiheisiin. Eletään 1920-lukua, eivätkä opinnot yliopistossa kiehdo Kirstiä yhtä paljon kuin ystävättären ompelimossa auttaminen. Kirstin kasvattisisar Alli sen sijaan rakastaa opintojaan ja kerää mainetta runonlausujana. Tulenkantajien piirit kiehtovat Allia, ja molemmat sisarukset saavat kokea rakkauden ensiroihut. Nuoruus ei ole kuitenkaan pelkkää runoilua ja äidin selän takana tehtyjä hurvitteluretkiä. Kirsti kaipaa elämälleen uutta suuntaa. Hän panee opintona jäihin ja muuttaa Pariisiin. Muutamien sattumusten kautta nuori suomalainen päätyy itsensä Coco Chanelin muotitaloon töihin. Myös Ernest Hemingway kuuluu Kirstin uuteen tuttavapiiriin.

Vuosikymmenien aikajakson kattavissa sarjoissa on ainakin kaksi haastetta, johon kirjailija voi kompuroida pilaten koko tarinan. Ensinnäkin tapahtumien pitäminen kiinnostavana mutta uskottavana läpi teosten, vaatii nokkelia juonikuvioita. Toisekseen hahmojen täytyy antaa kehittyä, ja kun aika tulee, on uuden sukupolven aika nousta kirjojen päähenkilöiksi. Kokeneena kirjailijana Enni Mustonen on onnistunut välttämään nämä vaarat, ja Ruokarouvan tytär luotsaa tarinan perheen elämän uuteen ajanjaksoon. Kirjasarjan ystävät ovat seuranneet Idan kasvamista pienestä orpotytöstä vastuuntuntoiseksi yrittäjäksi ja äidiksi. Hänen siirtymisensä taka-alalle voisi olla surullista, mutta kun Mustonen tarjoaa tilalle tuoreelta tuntuvan hahmon aikuiseksi varttuneessa Kirstissä, ei lukija jää itkemään taustalle siirtyneen Idan perään. Mustosen kerronta tempaa jälleen kerran lukijan täysin mukaansa, ja silmien ahmiessa kirjan rivejä, voisi olla aivan varma, että ympäröivä maailmakin on tehnyt paluun 1920-luvulle. Repliikeissä sulavasti soljuvat kielet ja murteet tuovat hahmoihin uskottavaa persoonallisuutta.

Yksi suunnitteluvirhe kirjassa kyllä on. Kansilehdessä hehkutetaan Kirstin matkaa Pariisiin. Myös koko kirjan kansikuva ohjaa lukijan ajatukset kohti Eiffel-tornin ympärillä kuhisevaa muodin mekkaa. Kaikessa tässä on pientä vedätyksen makua. Ennen kuin Kirsti keksii lähteäkään ulkomaille, kuljettaa Mustonen lukijan läpi monien koukeroiden koto-Suomessa. On edetty jo pitkälti yli 300 sivun kun Kirstin matka kohti Ranskaa edes alkaa. Sinänsä kirjan juoni ei kärsi tästä. On mukavaa tutustua aikuistuneeseen Kirstiin tutuissa ympyröissä aiemmissa kirjoissa esiteltyjen hahmojen keskellä ennen kuin kirjan miljöö muuttuu totaalisesti. Kirjan alkuosa on yhtä tenhoava kuin loppuosakin, mutta kannen luomien ennakko-odotusten perusteella lukija on koko ajan henkiset matkalaukut pakattuina lähtemässä kohti Pariisia. Ja sitä laivaa saa kyllä odottaa.

Lisätietoa kirjojen todellisista historiallisista ilmiöistä, tapahtumista, ympäristöisä ja ihmisistä voi käydä lukemassa sarjan Facebook-sivuilta. Kannattaa kuitenkin varoa juonipaljastuksia! Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja on parhaimmillaan kronologisessa järjestyksessä luettuna, mutta malttamattomimmat tai erityisesti Pariisia rakastavat voivat ongelmitta hypätä matkaan kesken sarjan. Julistin Ruokarouvan viime vuoden toiseksi parhaaksi lukemakseni kirjaksi, ja veikkaan sarjan viidennen osan kipuavan korkealle tämän vuoden lukusuosikeissani.

Minua ilahduttaa erityisesti se, että sarjalle on luvassa jatkoa ja ensi keväänä Kouvolassa esitetään Ruokarouvan tyttäreen perustuva musiikkinäytelmä. Se on aivan pakko päästä näkemään!

allekirjoituslaura

★★★★

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär
Otava, 2017
Sivuja 496
Luettavaksi omasta hyllystä

3 thoughts on “Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s