Bibbidi Bobbidi Book

Pohdin otsikon kysymystä yhtenä iltana viime viikolla pyöräillessäni iltavuoron jälkeen kotiin. Mietin niitä tiettyjä syitä, joiden vuoksi olen lukenut Sarah J Maasin A Court of Mist and Furyn seitsemän (kyllä, seitsemän) kertaa viimeisen 15 kuukauden aikana. Keskimäärin siis kahden kuukauden välein.

Sitten mieleeni pulpahti se, etten ollut lukenut lapsuuden suosikkejani Harry Pottereita moneen vuoteen. Teininä tapasin lukea koko sarjan läpi joka kesä, joten olen lukenut Potterit ainakin neljään kertaan alusta loppuun. Tästä innostuneena marssin eilen kirjastoon etsimään Harry Potter ja Viisasten kiveä. Potterit on yksi ainoita sarjoja, jotka mun on pakko saada lukea suomeksi, mutta yllätyksekseni kaikki suomenkieliset teokset oli Jyväskylän kirjastosta lainassa. Ainoastaan sarjan viides osa oli saatavilla suomeksi. Lainasin siis ensimmäisen osan englanniksi ja ahmin sen eilen. (Jälleen kyllä, kokonaan ja yhden päivän aikana.)

Harry Pottereissa on selkeästi jotain, mikä vetoaa lukijoihin niin paljon, että 20 vuotta niiden ilmestymisen jälkeen niitä luetaan edelleen poikkeuksellisen paljon. Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Taika Dahlbom sivuaa Rowlingin vetovoimaa kirjojen ja sarjojen suurkuluttamisesta kertovassa lauantaiesseessään (joka on muuten täyttä tavaraa, suosittelen lukemaan). Dahlbom vertaa Rowlingin kirjoittamistapaa Dickensiin ja toteaa, että Pottereissa jokaisessa luvussa on aristotelisen draaman kaaren vaatima loppuratkaisu, mutta jotain jää aina myös kesken. Sama kuvio toistuu jokaisen teoksen lopussa – sen kertaiselle narratiiville saadaan ratkaisu, mutta kokonaiskuvassa asiat ovat vielä kesken.

Kenties yksi Harry Pottereiden vetovoimaa selittävä syy löytyy juuri niiden rakenteesta: lukuvuosia mukaileva jako kirjojen välillä ja koukuttavat tarinat johtavat siihen, että kun sarjan aloittaa alusta, se on pakko lukea jälleen kerran loppuun. Niin kävi jälleen: Aloitin Salaisuuksien kammion lukemisen tiistaina aamulla.

Uudelleen lukemisessa on myös se miellyttävä puoli, että lähes jokaisesta tarinasta löytää toisella tai kolmannella lukukerralla uusia näkökulmia tai pieniä yksityiskohtia, joita ensimmäisellä kerralla ei tullut huomanneeksi. Pottereissa on myös hienoa lukea kohtauksia ja miettiä, mihin hahmot tulevat vielä päätymään. (Luin eilen kohdan, jossa Harry näkee Ginnyn ensimmäisen kerran ja virnuilin itsekseni miettiessäni, minne he vuosien saatossa ja tarinan edetessä päätyvätkään.)

Pottereissa koukuttavat myös ihanat hahmot, joiden kasvamista ja kehittymistä on mahtavaa seurata kirjoja lukiessa. Ensimmäistä tarinaa ahmiessani muistin, miten nuoria Harry, Ron ja Hermione koko saagan alussa ovatkaan. Omassa mielessäni he olivat jo nuoria aikuisia, mutta nyt ajatukset piti taas suunnata 11-vuotiaan tasolle ja koko kehityskaaren alkuun.

Sama pätee myös Sarah J Maasin ACOMAFiin. Rhysand ja Feyre, tarinan päähenkilöt, ovat suosikkejani Maasin koko tuotannosta ja no, he ovat varmaan suosikkejani kaikista lukemistani kirjoista ja niiden hahmoista ever. Maasin tarinoissa hahmot kasvavat, muuttuvat ja käyvät läpi kipeitäkin vaiheita. He rakastuvat, riitelevät ja taistelevat toistensa puolesta vaikka sitten kuolemaan saakka. Heihin kiintyy ja kun rakastettu hahmo joutuu pulaan, tilanteessa elää mukana koko sydämellään.

Sellaisen lukukokemuksen aikana muilla vastuilla ei ole väliä. Muusta elämästä tulee epärelevanttia.

Ja ehkä se on jälleen se tunne, jota kirjojen uudelleen lukemisella jahdataan. Potterit vievät mut takaisin lapsuuteen, siihen aikaan, kun isä luki niitä mulle ja siskolle ääneen ennen nukkumaan menoa. Tai siihen, kun makasin omassa sängyssäni ja luin sarjan uusinta kirjaa viiteen asti aamulla, vaikka yhdeksältä piti olla koulussa. Myös Maasin teokset nykivät jonkinlaisia naruja, sillä niiden aiheuttama tunnekokemus on niin vahva, että kun kerran aloitan kirjojen lukemisen, en lopeta, ennen kuin ainakin sarjan kakkososa on luettu kokonaan. Mielummin lukisin koko A Court of Thorns and Roses -sarjan alusta loppuun.

Syyt, joiden vuoksi luen samoja kirjoja aina uudestaan, ovat siis lyhykäisyydessään nämä: herkulliset ja koukuttavat juonikulut, hyvin rakennetut henkilöhahmot ja heidän kasvutarinansa, sekä tunne-elämykset.

Mikä saa sut lukemaan kirjan uudestaan? Kerro kommenteissa tai vaikka meidän Facebookissa. Fb-sivua kannattaa muutenkin seurata, jotta tiedät, milloin uusin postaus on tullut ulos. 🙂

Ihanaa viikkoa sulle!