Äänikirjojen lumoissa – kolme miniarviota

Viime keväänä yritin monen vuoden tauon jälkeen opetella kuuntelemaan äänikirjoja. Yle Areenan kätköistä kaivettu Maria Jotunin Huojuvan talon sain työmatkojen aikana kuunneltua, mutta takkuileva mobiilisovellus tappoi orastavan kiinnostuksen kerrottujen tarinoiden maailmaan. Nyt syksyllä päätin yrittää uudelleen, tällä kertaa maksullisen BookBeatin avulla. Ja se onnistui, olen koukussa! Reilussa kuukaudessa olen ehtinyt kuunnella jo kaksitoista teosta, joista osa olisi varmasti jäänyt minulle tuntemattomiksi ilman äänikirjoja.

Hurahtamiseni äänikirjoihin on kahden tekijän ansiota: helppo mobiilisovellus sekä laadukkaat äänitteet. BookBeatin tarjonta on niin monipuolinen ja tuore, ettei uuden kuukausittaisen menoerän kirjautuminen tiliotteeseen haittaa lainkaan. Sovellus muistaa tarkkaan mihin kohtaan kuuntelussa jää (toisin kuin Areena) ja uusien kirjojen lisääminen lukulistalle on helppoa. Tällä hetkellä kuuntelu- ja lukujonossa on kolmisenkymmentä kirjaa klassikoista uutuuksiin. E-kirjojen lukemista en ole sovelluksella vielä testannut, mutta eiköhän sekin aika pian koita.

Eräs kiusausta herättävä ominaisuus BookBeatissa on, nimittäin lukutahdin nopeutus. Sovin itseni kanssa ihan alkuun, että tuon napin jätä rauhaan. Olen luonteeltani pahimmanlaatuinen suorittaja, joten kirjojen tehokas kuunteleminen tuplanopeudella tuntuu turhankin houkuttelevalta ajatukselta. Päätin kuitenkin, että siihen en ryhdy. Hengästyttävää vauhtia etenevä tarina ei ole enää nautinnollinen vaan pelkkää, no, suorittamista. Jouduin tosin luopumana periaatteestani jo toisen äänikirjan kohdalla, kun verkkainen lukunopeus alkoi unettaa. Sittemmin olen turvautunut 1,25-kertaiseen nopeuteen, mutta siihen aion (ainakin toistaiseksi) jäädä.

On hämmentävää, kuinka paljon niin sanottua tyhjää aikaa päivään mahtuu. Kuuntelen äänikirjoja meikatessani, tiskatessani, siivotessani ja pyöräillessäni, noin muutamia esimerkkejä mainitakseni. Kymmenet tunnit, jotka olen aiemmin käyttänyt enintään sosiaalisen median toisella silmällä vilkuiluun, ovat nyt minun omaa kirja-aikaani.

Nämä kolme ensimmäistä kuuntelemaani kirjaa olisivat luultavasti jääneet kokonaan lukematta, jos en olisi päättänyt ladata tätä sovellusta. Mukavaa omien lukutottumusten ravistelua siis.

Liane Moriarty: Hyvä aviomies
Lukija: Meri Nenonen
Suomentanut Helene Bützow
WSOY, 2014
273 sivua, 11 tuntia 56 minuuttia
★★★

Cecilia on täydellinen äiti ja vaimo viimeisen päälle järjestettyine ruokakomeroineen ja Tupperware-kutsuineen. Tai niin hän tuntee olevansa siihen asti, että aviomiehen vuosia sitten kirjoittama kirje murskaa koko kiiltokuvamaisen arjen. Tess puolestaan saa selville miehensä rakastuneen parhaaseen ystäväänsä. Edessä on äkkilähtö toiseen kaupunkiin, kauas kolmannen pyörän roolista. Rachel suree vuosia sitten kuollutta tytärtään sekä nyt toiselle mantereelle muuttavaa pojanpoikaansa. Vain yksi asia tuntuu tarjoavan helpotusta kärsimykseen, murhaajan löytäminen ja saattaminen vastuuseen teostaan.

Liane Moriartyn Hyvä aviomies on koukuttava kirja, jossa kolmen hyvin erilaisen naisen tarinat lomittuvat yhteen. Kirja on suurimmaksi osaksi kevyttä viihdettä, mutta toisaalta se käsittelee myös raskaita ja suuria kysymyksiä. Samalla se saa ajattelemaan kaikkia niitä salaisuuksia, joita emme koskaan saa tietää. Yksi pieni asia saattaa muuttaa elämän suunnan, emmekä voi kuin arvailla, mitä muita mahdollisia kulkureittejä elämä olisi voinut tietyssä risteyskohdassa ottaa.

Meri Nenosen lukuääni on rauhallinen ja miellyttävä, mutta englanninkielinen alkuteos asettaa äänikirjalle tiettyjä haasteita. Keskellä suomenkielistä tekstiä englantilaisittain lausutut sanat ja nimet kuten Tupperware [ˈtʌpərwer] kuulostavat hieman koomisilta. Kirja on kuitenkin mukavaa arkipäivien viihdettä. Alan tosin olla huolissani siitä, että samaistun aina to do -listojaan luetteleviin, neuroottisiin ylisuorittajiin.

Satu Rämö ja Hanne Valtari: Unelmahommissa
Lukija: Sanna Majuri
WSOY, 2017
183 sivua, 10 tuntia
★★

Minna ehtikin jo kirjoittaa hieman kattavamman arvion tästä Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommia-kirjasta. Toisin kuin Minna, en ole mikään elämäntapaoppaiden tai self help -kirjojen ystävä. Jos nyt en aivan väärin muista, tämä kirja saattaa olla ensimmäinen tuohon lokeroon sujahtava opus, johon olen tarkemmin perehtynyt.

En voi sanoa nauttineeni Unelmahommista varauksetta. Yltiöpositiivisuus ja uuttera yrittäjähenkisyys saivat minussa aikaan vastareaktion. En varmasti ala rakentaa blogistani elinkeinoa. En varmasti jätä päivätyötä ja ala toteuttaa villeimpiä unelmiani. En varmasti tee mitään, mitä joku toinen voisi sanoa rohkeaksi. Vastarannankiiskeilyn jälkeen on kuitenkin todettava kirjan olleen suhteellisen viihdyttävä ja jättäneen jopa joitain työelämään liittyviä ajatuksia muhimaan takaraivooni. Hieman toisteisuutta kirjassa kuitenkin oli, ja Sannan Majurin lukunopeutta piti hieman kiihdyttää tarkkaavaisuuteni säilyttämiseksi. Ensimmäiseksi elämäntapaoppaaksi varsin hyvä suoritus, luultavasti tähtiä olisi ropissut jonkin verran enemmän, jos genre olisi itselleni tutumpi ja mieluisempi jo entuudestaan. Tästä on kuitenkin hyvä aloittaa.

Kristiina Vuori: Näkijän tytär
Lukija: Kirsti Valve
Tammi, 2012
394 sivua, 20 tuntia 52 minuuttia
★★★

Punatukkainen Eira on saanut syntymässään näkijän ja shamaanin lahjan.  Ryövärin raiskaama Margaret-äiti kuolee eikä virallinen isä Klauskaan tunnusta Eiraa tyttärekseen. Kasvinveli Rikhardista tulee Eiran tukipylväs ja vuosien kuluessa ystävyys kasvaa ensirakkaudeksi. Maailma ja ympäröivä yhteiskunta riepottelevat nuoria, eikä Eira voi välttyä tunteelta, että on kaikkialla lopulta yksin.

Kristiina Vuoren kirja Näkijän tytär sijoittuu 1200-luvun alun Suomeen. Varhaiskeskiaika tarjoaa tarinalle kiinnostavan miljöön, tunnelmaan uppoudutaan jopa sanavalintoja myöten. Juuri Game of Thronesin katsoneelle ja muutenkin historiallisista romaaneista nauttivalle kirja tarjoaa mahtavaa eläytymistä ajanjaksoon, johon harvoin pääsee sukeltamaan. Tiedämme toki mitä ympäri Eurooppaa on tapahtunut keskiajalla, mutta suomalainen elämänmeno ei ole tuolta ajalta kovin tuttua. Oli myös hykerryttävää huomata yhtäläisyyksiä Näkijän tyttäressä sekä Ilari Aallon ja Elina Helkalan Matka muinaiseen Suomeen -kirjassa, jota luen aina iltaisin ennen nukahtamista. Vuori avaakin kirjansa lopuksi teoksensa historiallisia faktoja sekä tulkintoja, joihin hän on päätynyt fiktiivisen juonen etenemisen turvaamiseksi.

Näkijän tytär on kiinnostava ja historiaan innostava, mutta hahmot jäävät varsin etäisiksi. Sisäiset motiivit ja persoonat tuntuvat katoavan historian hämärään, niin että voimakkaimpiinkin tunteisiin on hankala eläytyä.