Minkä kirjan minä olisin valinnut Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian voittajaksi?

Ajauduin vähän vahingossa lukemaan kaikki vuoden 2017 Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian finalistit. Koska kirjat herättivät minussa paljon ajattelemisen aihetta, päätin vielä näin kilpailun ratkettua perata nuo kirjat täällä bloginkin puolella. Listauksessa kirjat ovat siinä järjestyksessä jossa ne luin, oman suosikkini paljastan ihan lopussa. Pehmolelutyttö on töiden kautta saatu arviokappale, muut ovat kirjastosta, jonne Avain hukassa piti itse asiassa palauttaa ennen kuvauksia, siksi sitä ei tässä postauksessa näy.

Jukka Behmin Pehmolelutytön luin töitä varten jo ennen sen ehdokkuuden julkistamista. Taisi muuten olla ensimmäinen kerta kun minulle käy näin, yleisestikin olen lukenut todella vähän Finlandia-finalisteja mistään sarjasta. Kirjan päähenkilö Emilia kertoo pehmoleluilleen salaisuuden: hän on alkanut myydä aikaansa netistä löytämilleen miehille. Behm on onnistunut todella hyvin kuvaamaan nuoren tytön epävarmuutta ja hyväksynnän etsimistä sekä kamppailua oikean ja väärän välillä. Kylmäävä kirja, mutta ei mitenkään toivoton tai kamaluuksilla mässäilevä. Jokaisen teinien kanssa toimivan kannattaisi lukea tämä jo ihan vain ymmärtääkseen millaisessa maailmassa nuoret nykyään elävät.

Myös arvioni Sanna Manderin Avain hukassa -kirjasta päätyi julkaistavaksi työpaikkani kautta, mutta sanotaanpa muutama sana Finlandia-voittajasta täällä bloginkin puolella. Kirjaimellisesti värikkään kerrostalon asuntojen läpi kulkeva runokirja on täynnä herkullisia yksityiskohtia ja onnistuneita oivalluksia. Tämä kirja ei kuitenkaan ollut mielestäni finaalikuusikon paras, sillä runojen ajoittain töksähtelevä ja lapsenomainen riimittely ei tavoittanut minua. Ihan hyvä kirja kyllä, mutta ei tästä mitään uutta Tiitiäisen satupuuta tule.

Riikka Ala-Harjan kirjassa Kahden maan Ebba pureudutaan eroperheiden lasten arkeen. Ebballa on kaksi kotia, toinen Suomessa äidin luona ja toinen isän luona Saksassa. Kahden maan välillä kulkeminen johtaa siihen, että Ebba tuntee koko ajan jäävänsä paitsi jostain kivasta. Yksin lentäminenkään ei ole niin suuri seikkailu miltä se voisi aluksi tuntua, oikeastaan se on aika kurjaa. ”Tuomari järkkäsi mulle semmoisen kolmannen vanhemman kuin lentokone”, Ebba tuskastuu. Ala-Harjan teos on koskettava ja ajankohtainen. Hän osaa todellakin heittäytyä pienen tytön asemaan, pohtimaan kahteen paikkaan venytetyn elämän hankaluuksia.

Ninka Reittu on porautunut kirjassaan Sinä olet superrakas siihen tunteista suurimpaan – rakkauteen. Supersankariasuun pukeutunut Iso lentelee pienen lapsen kanssa pitkin kaupunkia. Lapsella tuntuu olevan paljon kysyttävää rakkaudesta. Mitä se on? Mitä se kestää? Loppuuko se? Iso vastailee kysymyksiin maltilla ja viisaasti, niin suuri asia kuin rakkaus on todella pienenkin lapsen ymmärrettävissä. Luin kirjan 2,5-vuotiaan lainalapsen kanssa, ja hän jaksoi kuunnella tarinan putkeen muutamaa kiehnäystaukoa lukuun ottamatta. Kirja on kaunis ja herttainen, ja osaa todella luoda ajatuksia siitä, mille ei riittäviä sanoja ole olemassakaan. Minä tosin ehdin vähän leipääntyä jo rakkaus-sanan jatkuvaan toistamiseen. Ehkä Jenni Vartiainen tosiaan on oikeassa, ja tätä suurta sanaa on mahdollista kuluttaa liikaa.

Seuraava lukemani kirja olikin sitten aika hankala. En pitänyt siitä aluksi lainkaan. Ensimmäiset kuusikymmentä sivua olivat aivan yhtä tuskaa, loppua kohden sain onneksi lukurytmistä kiinni. Tämä ei suinkaan johdu siitä että Zoo! Viraalit nerot olisi erityisen huono kirja, vaan siitä että se on kirjoitettu niin vahvasti nuorille. Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström ovat kieltämättä tehneet hienoa työtä siinä, että tähän kirjaan saattavat tarttua ne, joille perinteisemmän kaavan romaanit eivät toimi. Luinhan minäkin teininä innokkaana esimerkiksi Kissanpäiviä ja jumalaisia jätkiä -kirjaa, jolle en ehkä enää antaisi kovin suurta tähtisadetta. Tämä finalistikirja perustuu Atlaksen sähköpostiviesteihin toiseen maahan vuoden ajaksi muuttaneelle ystävälleen. Kahdeksas luokka on juuri alkanut, ja ilman Elliottia Atlas tuntee itsensä yksinäiseksi koulun pitkillä käytävillä. Yksinäisyys rapisee kuitenkin hiljalleen, sillä Atlas joutuu taistelemaan typerän nettivideon tehneen Justuksen kanssa paikasta koulun johtokunnassa. Samalla aivoja kuluttavat tyttöjen mielenliikkeet sekä oma nettisarjakuva. Atlas on valinnut sähköpostin viestittelyvälineekseen, sillä Elliottin uudessa kodissa ei toimi vielä netti kunnolla, ja lisäksi sähköposteihin voi liittää hauskoja kuvituksia (jotka Pentti Otsamo on upeasti laatinut). Toistan, tämä kirja saattaa olla jollekin lapselle tai nuorelle oikotie kirjojen ääreen, minä olin kasvanut liikaa ulos tästä maailmasta.

Odotukseni Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia -kirjaa kohtaan olivat suuret, sillä Kunnas on ehdottomasti yksi suosikkejani lastenkirjallisuuden kentällä. Kovat odotukset johtivat jälleen kerran pettymykseen, sillä sympaattisten ja lähelle tavallista ihmistä (tai koiraa) tulevien kertomusten sijaan opus on pikakelaus Ruotsin kuninkaallisista. Monen sadan vuoden ahtaminen samaan opukseen on toki hankalaa, mutta tässä tapauksessa olo oli kuin hieman poikkeavalla tavalla kuvitetun historian oppikirjan selailua. Jo ensimmäisten sivujen sukupuut ja aikajanat saivat hillittömällä tekstimäärällään lukijan hengästymään. Tällä kertaa Kunnas oli ehkä haukannut turhan suuren palan, edes kuvissa seikkaillut Herra Hakkarainen ei voinut kirjaa pelastaa.

Mikä sitten oli oma suosikkini kuudesta Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian finalistista? Tähän voin vastata ilman epäröintiä Riikka Ala-Harjan Kahden maan Ebba. Kirja on koskettava, taiten kirjoitettu ja upeasti rakennettu huumorin sekä vakavien asioiden kudelma. Se sopii monenikäisille lapsille, mutta myös meille aikuisille. Tämä on valintani 27-vuotiaana lapsettomana aikuisena, ehkä oma lapsi mieltymyksineen kallistaisi valinnan jonkin toisen kirjan puoleen.

”Aina kun mä mietin isän ja äidin eroa, mulle tulee painava olo. Tuntuuko mun Suomeen muutto isästä oikeasti rangaistukselta? Kyllä mä tiedän, että isä haluaisi nähdä mua useammin. Kyllä mäkin haluaisin nähdä sitä. Mutta eniten epäreilu äidin ja isän ero oli mulle. Ei siinä ole kuin huonoja puolia.”

Oletko sinä lukenut vuoden 2017 Finlandia-finalisteja tästä tai jostain muusta kategoriasta? Mitä mieltä olet kattauksesta?