
Taianomainen on oikea sana kuvaamaan Maggie Stiefvaterin uusinta teosta, All the Crooked Saints, joka ilmestyi viime syksynä. Tartui kirjaan joulun välipäivinä ja pykäisin sen loppuun heti alkuvuodesta. Tarina oli ihana ja näin ollen vuoden ensimmäinen lukukokemus oli viiden tähden arvoinen.
All the Crooked Saints keskittyy Coloradoon, Yhdysvaltoihin ja tarkemmin sanottuna Bicho Raron pikkukaupunkiin keskelle aavikkoa. Oikeastaan ei voi puhua edes kaupungista, vaan kyseessä on varsin suureksi paisunut ranchi, jolla asuu meksikosta siirtolaisina saapunut Sorian perhe. Eletään 1960-luvun alkua eli meille 1990-luvulla syntyneille sitä maagista aikakautta, jolloin ei ollut kännyköitä, tietokoneita tai internetiä. Kirjassa ei taida esiintyä edes lankapuhelimia. Sen sijaan radio on koko tarinan ytimessä.
Kirjan keskeisiä hahmoja ovat serkukset Beatriz, Daniel ja Joaquin. Daniel tunnetaan Bicho Raron pyhimyksenä ja ihmeet ovat juuri se seikka, josta Sorian perhe on kuuluisa. He auttavat ihmisiä, pyhiinvaeltajia, parantumaan pimeydestä. Soria voi kuitenkin vain suorittaa parantumiseen tarvittavista ihmeistä ensimmäisen. Toinen jää pyhiinvaeltajan vastuulle. Perheen keskuudessa on pitkään vallinnut tabu: Pyhiinvaeltajille ei saa puhua, eikä heitä saa auttaa toisen ihmeen suorittamisessa. Jos niin tekee, hyökkää Sorian oma pimeys tämän kimppuun.
Juuri niin kuitenkin tarinan alkumetreillä tapahtuu: Daniel auttaa pyhiinvaeltajaa, Marisitaa, ja hänen oma pimeytensä käy hänen kimppuunsa. Daniel pakenee aavikolle suojatakseen perhettään samalta kohtalolta. Beatriz ja Joaquin eivät voi lopettaa serkkunsa ajattelemista ja keksivätkin lopulta keinon auttaa tätä. Joaquin haaveilee radiojuontajan urasta ja he lähettävät Beatrizin kanssa itse rakentamaltaan radioasemalta (laittomasti) lähetyksiä joka yö. Diablo Diablon nimellä esiintyvä Joaquin ja keksijän mielellä varustettu Beatriz keksivät lopulta keinon auttaa sekä serkkuaan että pyhiinvaeltajia juuri radion kautta.
Tarina voi alkuun tuntua hidastempoiselta, sillä hahmoja on paljon ja kestää muutaman kymmenen sivua, kunnes heidät on esitelty. Kavalkaadi on kuitenkin niin hurmaava, että lukemista ei voi jättää kesken. Stiefvaterin tapa kuvailla ihmisiä, heidän sisäistä maailmaansa ja sen peilautumista heidän käytökseensä on kiehtova ja tarkkanäköinen. Myös huomiot ympäröivästä maailmasta ovat osuvia ja kuvaavat hyvin myös maailmaa nyt yli 50 vuotta myöhemmin.
Stiefvaterin kirjoissa on aina jotakin sellaista, jota ei pysty käsin koskettelemaan. Tällä kertaa Coloradolaisen ranchin unenomainen tunnelma oli omiaan luomaan maagista kuvaa aavikon keskellä sijaitsevasta parantumisen keitaasta ja siellä asuvista ihmisistä, jotka eivät kuitenkaan ole aivan täysin parantuneet. Upean tunnelman luomisen lisäksi tarinassa on tietenkin hieman seikkailua ja romantiikkaa, sekä mahtavaa perhesuhteiden ja toisaalta itsenäisyyden pohdintaa.
All the Crooked Saints sopii varmasti YA fantasian ystävälle, mutta taikuutta ei kuitenkaan ole niin paljon, etteikö tavallisenkin fiktion lukija voisi nauttia teoksesta. Oma kokemukseni on viiden tähden arvoinen.
★★★★★
Maggie Stiefvater: All the Crooked Saints
Scholastic Press, 2017
Sivuja 311
Luettavaksi omasta hyllystä
4 thoughts on “Maggie Stiefvater: All the Crooked Saints”