
Olen ehdottomasti sitä ihmistyyppiä, joka ei kunnolla innostuessaan tunne kohtuutta. Uuden jumppakauden alussa saatan käydä kylmiltään vaikka viidellä tunnilla viikossa. Toisaalta taas voisin helposti syödä pitsaa ainakin neljänä päivänä viikossa eivätkä sanat liikaa jäätelöä sovi mielessäni yhteen. Samaa linjaa noudattelee myös viime kuukausien suhtautumiseni kirjoihin. Olen innostunut niin monista opuksista, kirjavuoret ovat vallanneet kotimme ja olen aivan varmasti tuttu naama vakiokirjastossani.
Nyt opettelen askel askeleelta hillitsemään lukulistojani, Minnahan itse asiassa juuri kirjoitti asiasta ansiokkaan postauksen. Tuskin koskaan tule olemaan tilanteessa, jossa lukuvuoroa odottaisi vain kolme kirjaa, enkä sitä oikeastaan haluaisikaan. Sen sijaan kaipaisin malttia kirjastolainojen hamstraamisessa.
Tämän päivän videolla ränttään oikein kunnolla kirjahamsterin ongelmista. Mitä pitää tehdä, jos lainaraja tulee vastaan? Entä mikä tilanne sai kirjastovirkailijan repeämään?
Millaisia ahdistuksia tai käytännön ongelmia teillä muilla lukuhiirillä ja kirjastorotilla on ollut? Lohduttavia sanoja, anyone?
Positiivinen ongelmani on myös liian isot kirjapinot. Minusta on vain mukavaa, että joka hetkeen ja mielialaan löytyy omanlainen kirja!
TykkääTykkää
Mulle lukeminen on myös vahvasti mielialajuttu, joten senkään vuoksi en pärjäisi minimalistisella kirjavarastolla. Toisaalta myös leveälle ikkunalaudalle kasatut kirjapinot miellyttävät esteettistä silmääni, kunhan eivät ihan vuoriksi ehtisi kasvaa.
TykkääTykkää
Onpa kiva tämä teidän videoviikko! Mullakin TBR-listat venyy aina ihan mahdottomiin mittoihin, mutta kirjaston lainaus- tai varausrajat eivät ole tulleet vastaan, osin ehkä sen takia, etten tykkää palauttaa kirjoja lukemattomina, minkä takia yritän pitää lainausmäärät kohtuullisina, ja uusin kirjoja urakalla, mutta aina periaatteeni ei pidä – eikä se estä lainaamasta pariakymmentä kirja kerralla… Tällä hetkellä mulla on lainoja 10, varauksia 12 ja Goodreadsin to-read-listalla kirjoja 152 (siinä ei kyllä ole mitään logiikkaa, millä perusteilla ja kuinka usein lisään kirjoja sille listalle). Jonkinlainen kirjoittamaton, mentaalinen, alati kasvava TBR-lista on varmaan useiden satojen kirjojen mittainen. Joten kyllä, ymmärrän ahdinkosi hyvin 😀 Olen itsekin pyöritellyt vastaavia lukuja ja meillä oli vastikään luennollakin puhetta siitä kuinka hurjasti maailmassa julkaistaan kirjallisuutta koko ajan suhteessa siihen, minkä verran kirjoja lukevat ihmiset pystyvät kuluttamaan – saati minkä verran yksittäinen ihminen ehtii lukea. Niillä realiteeteilla on aivan mahdollista, että joku tuntematon kirjailija kirjoittaa maailman parhaan kirjan, jota juuri kukaan ei tule koskaan lukemaan! Se niistä lohduttavista ajatuksista siis… 😀
Ja hei sitä piti vielä kysyä, että millä ohjelmalla te editoitte näitä videoita?
TykkääTykkää