Eikö elämässäsi ole tarpeeksi kirjallisuuspuhetta? Tässä 7 sivustoa, joiden avulla pysyt mukana kirjamaailman uutisissa

Kirjasisältöjä on nykyisin saatavilla lähes jokaisessa mahdollisessa formaatissa, jota ajatella saattaa. On kirjablogeja, kirjavideoita, kirjapodcasteja, bookstagrameja ja lisäksi tietenkin myös perinteinen media kirjoittaa edelleen kirjoista ja kirjallisuudesta. Ajattelin tänään vinkata muutaman (uuden) kirjallisuuteen keskittyvän sivuston, joita olen viime aikoina seuraillut ja joiden kautta itse saan tietoa kirjallisuuden ilmiöistä.

Ulkomaisista medioista olen jo hetken aikaa nauttinut eniten amerikkalaisen Bustlen kirjasisällöistä. Bustle on lifestylemedia, mutta painottuu mukavasti yhteiskunnallisiin asioihin. Heillä on myös lukupiiri, josta olen täällä blogissa aikaisemmin vinkannutkin. Perinteisen median puolelta New York Timesin kirjaosio taas on ihan omaa luokkaansa. NYTin maksumuuri on mittariperusteinen eli artikkeleita pääsee lukemaan tietyn määrän kuukauden aikana, vaikka ei aviisin nettiversiota tilaisikaan. Toinen hyvä vaihtoehto on The New Yorkerin vastaava palsta. Suosittelen seuraamaan New Yorkeria erityisesti Instagramin kautta. He esittelevät tuoreimman numeron artikkelit ihan graafisesti ja yksinkertaisesti IG Storyssa.

Blogien puolella olen nauttinut viime aikoina erityisesti amerikkalaisista The Stripe ja Wit and Whimsy -blogeista. Kummankaan pääasiallinen painopiste ei ole kirjallisuudessa, mutta varsinkin The Stripessa käsitellään kirjallisuutta jonkin verran sekä itse postauksissa että sosiaalisessa mediassa. Kotimaisista sivustoista pitää vinkata feministinen (ja vastikään perustettu) Päähenkilö -blogi sekä tietenkin meidän Aami-kollegoiden Ullan ja Anniinan Oma huone -sivusto. Molemmista löytyy mielenkiintoista keskustelua kirjoista ja kirjallisuudesta juuri tähän hetkeen.

Mistä kanavista seuraat kirjasisältöjä? Vinkkaa parhaat kommenteissa!

allekirjoitusminna

3 thoughts on “Eikö elämässäsi ole tarpeeksi kirjallisuuspuhetta? Tässä 7 sivustoa, joiden avulla pysyt mukana kirjamaailman uutisissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s