
Minna: Heinäkuun alku sujui lukemisen suhteen varsin hyvin! Ehdin pitää muutaman kesälomapäivän ja vierailla kirjastossakin muutamaan otteeseen. Mitenkään erityisen sykähdyttäviä tämän kuun lukukokemukset eivät olleet, vaikka ahminkin esimerkiksi Kiera Cassin Valinta-sarjan kaksi viimeistä osaa keskimäärin kahdessa päivässä. Luin kolme ensimmäistä osaa muistaakseni viime kesänä (vai jo aiemmin?) ja nyt nappasin loput osat ihan hetken mielijohteesta luettavaksi. Näistä ehkä ajatuksia hieman myöhemmin!
Loppukuusta kaiken huomion vei häiden järjestäminen, joista kirjoittelinkin jo yhden postauksen verran tällä viikolla. Lukemista ei niille päiville paljonkaan mahtunut, sillä valmistelut veivät sekä aikaa että energiaa. Elokuulle on säästössä vielä yksi viikko lomaa, joten toivottavasti ehtisin silloin lukea hieman enemmän. Sekä kirjaston kirjoja että arvosteukappaleita odottaa hyllyssä ihan jonoksi asti. Eniten odotan ehkäpä Stephanie Garberin Caraval-sarjan kakkososan Valendan pariin pääsyä!
Heinäkuussa luin..
Holly Black & Cassandra Clare: Hopeanaamio (Magisterium #4)
Kiera Cass: The Heir (The Selection #4)
Kiera Cass: The Crown (The Selection #5)
Antti Holma: Kauheimmat runot
Jane Austen: Northanger Abbey
Yhteensä viisi kirjaa, joissa 1186 sivua.
Laura: Olin aivan varma, että olen lukenut heinäkuussa aivan tolkuttoman paljon, mutta näemmä alkukuu meni jossain ihmeellisessä lukujumituksessa. Onneksi sain kuun loppupuolella pyhitettyä muutaman päivän lukemiselle ja alkuun päässyt kesälomakin vauhditti lukutahtiani.
Heinäkuun suosikkikirjani oli Nicola Yoonin Kaikki kaikessa, mutta pidin kovasti myös hänen kirjastaan Aurinko on tähti. Jos joku kummastelee listalle päässyttä Antti Röngän esikoisteosta, niin kyllä, tiedän kirjan ilmestyvän vasta elokuussa, mutta töideni vuoksi luin sen jo etukäteen.
Äänikirjojen puolella olen tahkonnut Helmet-lukuhaastetta päätökseen, mikä on johtanut joihinkin todella tylsistyttäviin kuuntelukokemuksiin. Esimerkiksi Katja Ketun Rose on poissa ei toiminut minulle ollenkaan äänikirjana. Olin koko ajan sekaisin kuka on äänessä, missä ajassa ja paikassa, kenelle hän puhuu ja mitä ylipäänsä on tapahtunut. Suhteeni äänikirjoihin on vähän hankala, sillä yritän säästellä parhaimmiksi arvioimiani kirjoja itselleni luettavaksi, mikä johtaa helposti keskinkertaiseen äänikirjakattaukseen. Tälle asialle pitäisi tehdä jotain, sillä kaipaan kyllä sitä tunnetta, kun pause-nappulan painaminen tuntuu aivan liian vaikealta, kun mieletöntä tarinaa ei haluaisi jättää kesken. Enni Mustosen Sotaleskeä lukuun ottamatta koko kuukauden äänikirjasato oli tasoa njääh.
Heinäkuussa luin…
Antti Rönkä: Jalat ilmassa
Agustina Bazterrica: Rotukarja
Jenny Han: Pojille, joita joskus rakastin
Nicola Yoon: Kaikki kaikessa
Nicola Yoon: Aurinko on tähti
Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja
Yhteensä kuusi kirjaa, joissa 1676 sivua
Heinäkuussa kuuntelin…
Enni Mustonen: Sotaleski
Ronald Dahl: Charlie and the Chocolate Factory
Francis Scott Fitzgerald: The Curious Case of Benjamin Button
Marja Björk: Poika
Elly Griffiths: Risteyskohdat
Minna Canth: Hanna
Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli
Katja Kettu: Rose on poissa
Yhteensä kahdeksan kirjaa, jotka kestivät 62,5 tuntia
Blogissa heinäkuu oli yllättävän vilkas, vaikka muu elämä vei meiltä postausaikaa. Kuukauden luetuin postaus oli Lauran Puolen vuoden väliaikatiedot: Miten lukuhasteeni etenevät? sekä aivan kuun lopussa julkaistu Herkullisia lukuseikkailuja – Neljätoista syksyn iutuuskirjaa, jotka aion lukea. Vanhoista postauksista äänikirjat sekä kirjatube saivat tässäkin kuussa mukavasti klikkauksia.
Elokuu tuo mukanaan ainakin Aamin inspiraatiopäivän bookstagrammaajille. Olemme todella innoissamme päästessämme järjestämään tällaista päivää, jonka päätarkoituksena on kirjaintoilu ja kirjojen kuvaaminen.