
Olemme jo kahden vuoden ajan haastaneet toisemme tammikuussa lukemaan edellisen vuoden suosikkiteoksemme. Menestys on ollut vaihteleva: Minna esitteli kaksi vuotta sitten Lauralle Caraval-sarjan, ja viime vuonna Minna piti kovasti Lauran suosittelemasta Sarah Crossanin Yksi-säeromaanista. Tosin samana vuonna Laura ei lopulta saanut luettua Minnan suosittelemaan englanninkielistä YA-romaania lainkaan loppuun. Katsotaan siis millaiset suositukset tämä tammikuu tuo tullessaan!
Minna: Päätin valita Lauralle luettavaksi tänä vuonna jotakin ihan uudenlaista. Olen nyt kaksi vuotta putkeen haastanut Lauran lukemaan young adult -kirjallisuutta, josta olen itse pitänyt. Luin kuitenkin viime vuonna myös hyviä tietokirjoja ja pohdinkin, että on aika esitellä Lauralle jotain ihan uutta. Mietin jonkun aikaa Matthew Walkerin Why We Sleep -teosta, joka oli sekä vaikuttava että hauska ja muutti nukkumiseni täysin. Päädyin kuitenkin lopulta Michelle McNamaran I’ll Be Gone in the Dark -teokseen, joka kertoo kirjailin kokemuksista, kun hän jahtasi kalifornialaista Golden State Killeriä.
I’ll Be Gone in the Dark oli viimeinen kirja, jonka luin viime vuonna ja ehdottomasti yksi vuoden merkityksellisimpiä lukukokemuksia. Sirpaleisen teoksen kieli teki vaikutuksen jollakin uudella tasolla. McNamaralla on taito sisällyttää tekstiinsä paljon yksityiskohtia niin ettei lukeminen kuitenkaan tunnu raskaalta. Uskomattoman tekstin lisäksi Golden State Killerin tarina on kylmäävä, ja hänet saatiin kiinni vasta vuonna 2018, vaikka rikokset ovat tapahtuneet 1970- ja 80-luvuilla. Olen jo kirjoittanut pidemmän arvion teoksesta, joka tulee julki tammikuun aikana. Jännittävää nähdä, mitä mieltä Laura on kirjasta!
Laura: Hassua kyllä luin viime vuoden parhaan kirjan vuoden ensimmäisen päivän aikana. Luin toki monia muitakin viiden tähden teoksia, mutta niitä kaikkia pohtiessani oli selvää, että haluan Minnan tarttuvan Bea Uusman kirjaan Naparetki – Minun rakkaustarinani. Jotenkin on suorastaan kohtalonomaista, että haasteessa on mukana sekä vuoden ensimmäinen että vuoden viimeinen kirja.
Naparetki on viihdyttävään ja tarinalliseen muotoon kirjoitettu tietokirja kolmen miehen matkaseurueesta, jonka tavoitteena oli valloittaa pohjoisnapa vuonna 1897. Napajäätiköitä heikosti tuntevat miehet joutuivat elämänsä seikkailuun, jolla ei valitettavasti ollut kovin onnellista loppua. Yli sata vuotta myöhemmin Bea Uusma alkaa selvittää retkueen kohtaloa jopa pakonomaisella vimmalla. Kirja avaa aivan uudenlaisia kurkistusluukkuja naparetkeilyyn, tieteellisen tutkimukseen sekä tutkimusmatkoihin.
Suosittelen ehdottomasti tarttumaan kirjan kovakantiseen versioon! Itse luin kirjasta pokkariversion, jonka kuvitus oli mustavalkoinen, ja täytyy sanoa, että mustavalkoiset kuvat lumen eri sävyistä eivät ole kovin kiinnostavia. Joissain versioissa kuvia ei ole lainkaan, mikä on aivan käsittämätöntä, sillä ne tuovat kerrontaan aivan oman ulottuvuutensa.
Lempikirjahaasteen tulokset julkaisemme blogissamme, kunhan olemme saaneet haastekirjat luettua.
2 thoughts on “Lempikirjahaasteen kolmas kierros lähtee tästä – luemme jälleen toistemme viime vuoden suosikkiteokset”