
Minna: Taisin tehdä maaliskuussa oman henkilökohtaisen lukuennätykseni. En muista, että olisin koskaan lukenut näin paljon: yhteensä 17 teosta, joista 15 fyysisenä ja kaksi äänikirjana. Huhhuh. Hieman ennen kuun puoliväliä alkanut äitiysloma todellakin mahdollisti rentoutumisen ja alkukuusta viimein loppuun luettut Barack Obaman Luvattu maa antoi tietä muille kirjoille ja lukuhaluille. Kuukauden parhaat lukukokemukset olivat ehdottomasti Colson Whiteheadin Nickelin pojat, Ann-Christin Antellin Puuvillatehtaan varjossa sekä loppukuusta lukemani Silvia Hosseinin esseekokoelmat.
En osaa sanoa, jatkuuko samanlainen hullu lukutahti vielä pitkälle huhtikuuhun, sillä meidän uuden perheenjäsenen pitäisi saapua kuun puolivälissä. Sinne on kuitenkin vielä parisen viikkoa aikaa (ja yliaikaisuuskin on aina mahdollista), joten aion ottaa jäljellä olevasta ajasta kaiken irti ja pienentää omaa lukupinoani niin ahkerasti kuin vain ehdin. Kaikenlaisia mielenkiintoisia teoksia odottaa hyllyssä lukemista!
Maaliskuussa luin…
Barack Obama: A Promised Land
Jason Reynolds: Minuutin mittainen ikuisuus
Viv Groskop: Ota tila haltuun: Opas naisille, jotka puhuvat omalla äänellään
Marie Louise: The Modern Midwife’s Guide to Pregnancy, Birth and Beyond
Laura Andersson: Voit nukkua
Colson Whitehead: Nickelin pojat
Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa
Judith Schalansky: Kaukaisten saarten atlas
Lotta Backlund: Sano kyllä! Miten saada suhteetonta etua reippaudella työelämässä ja muussakin elämässä
Tuutikki Tolonen: Agnes ja unien avain
Anni Valtonen: Elämäni Kolumbia
Sofia Pekkarinen: Luna 2.0
Florence Given: Olen upea, mutta en sinun vuoksesi
Silvia Hosseini: Pölyn ylistys
Silvia Hosseini: Tie, totuus ja kuolema
Yhteensä 15 kirjaa, joissa 4216 sivua.
Maaliskuussa kuuntelin…
Eeva Kolu: Korkeintaaan vähän väsynyt
Marjaana Siivola: Synnytyksen lyhyt oppimäärä
Yhteensä kaksi kirjaa, jotka kestivät 11 tuntia ja 50 minuuttia.

Laura: Alan totisesti kuulostaa rikkinäiseltä levysoittimelta, mutta siitäkin huolimatta vakuutan jälleen kerran itselleni ja teille, että elämäni piinaavin lukujumi alkaa olla voiton puolella. Vaikka maaliskuu ei edelleenkään ajanut minua printtikirjojen ääreen, on minulle näin pääsiäisen alla hyvin vahva tunne siitä, että pitkän viikonlopun aikana tartun vihdoinkin johonkin kesken jääneeseen helmeen. Niitä nimittäin valitettavasti riittää.
Vaikka printtikirjat eivät edelleenkään maistuneet, sain sentään kuunneltua kolme äänikirjaa. Eve Hietamies ei pettänyt tälläkään kertaa, joten Yösyöttö-trilogian viimeisen osan kuunteleminen aiheuttikin ikävän paniikin siitä, mitä sitä muka haluaisi kuunnella tämän jälkeen. Sattumalta Satu Rämö kertoi juuri samana päivänä Instagramissa, että hänen vanha Vuoden mutsi -kirjansa on julkaistu äänikirjana, joten päätin tarttua siihen, sillä olen pitänyt Rämön aiemmista äänikirjoista. Mitenkään kovin kummoista elämystä kirja ei valitettavasti tarjonnut, ja sama kohtalo oli Bridgerton-sarjan avausosalla, jonka sain loppuun juuri maaliskuun viimeisenä päivänä. Pidin todella paljon saman tarinan Netflix-versiosta, mutta äänikirja onnistui tarinan koukuttavuudessa huomattavasti heikommin.
Ihana auringonpaiste on kannustanut minua viime päivinä ulkoilemaan aivan uudella tarmolla, joten toivon huhtikuun tuovan tullessaan paljon lenkkeilyä äänikirjojen seurassa. Josko nuo printtikirjapinotkin alkaisivat vihdoinkin huveta, jos vaikka pääsiäinen tarjoaisi tarvitsemani kannustuspotkun persauksiin.
Maaliskuussa kuuntelin…
Eve Hietamies: Hammaskeiju
Satu Rämö & Katja Lahti: Vuoden mutsi 1
Julia Quinn: Bridgerton – Salainen sopimus
Kolme kirjaa. jotka kestivät yhteensä 29 h 15 min
Blogissa kiinnostivat maaliskuussa vanhemmat tekstit. Luettuja olivat Lauran koonti tämän kevään uutuuskirjoista sekä jo perinteiseen tapaan lukupiirikysymykset. Instagramissa pidimme alkukuusta #aamilukumaraton’in ja tälläkin hetkellä meillä on käynnissä Aamin tilillä pääsiäisen munajahti. Munajahdista voi voittaa itselleen kolmen kuukauden BookBeat-lahjakortin (arvo 59,90!), joten käy tsekkaamassa osallistumisohjeet tästä postauksesta. Vielä ehdit mukaan!