Kirjoitin hieman yli vuosi sitten päätöksestäni jättää sosiaalinen media tauolle. Jouluna 2022 poistin kaikki sosiaalisen median sovellukset puhelimestani ilman suunnitelmaa sometauon kestosta tai paluusta alustojen äärelle. Tuosta päätöksestä on kulunut nyt vuosi ja kaksi kuukautta, enkä ole haikaillut takaisin ruutujen tuijottamisen turruttavaan maailmaan.
Tarve poistua somesta nousi alun perin halusta vähentää elämän kokonaiskuormitusta. Syksyllä 2022 olin uupunut kahden työn ja pikkulapsiarjen puristuksessa ja tuntui, etten pystynyt palautumaan. Käsi hakeutui jatkuvasti puhelimelle ja sosiaaliseen mediaan, mikä ei varmastikaan monelle muulle olisi ollut ongelma, mutta minä koin roikkuvani puhelimella ja tietokoneella koko ajan. Tein päätyöni (eli väitöstutkimuksen) pääasiassa tietokoneella päivällä työpaikalla, hoidin sivutyöni (eli somemanageroinnin ja sisällöntuotannon) puhelimella ja tietokoneella työpäivän jälkeen kotona ja kun lapsi meni illalla nukkumaan, selasin henkilökohtaista someani.
Elämässäni oli liikaa sosiaalista mediaa ja liikaa ruutuaikaa. Halusin irti puhelimesta ja tietokoneesta; halusin enemmän aikaa kasvokkaiselle kanssakäymiselle, perheen kanssa vietettyä aikaa, jossa olisin oikeasti läsnä, paperisten kirjojen lukemista, kirjoittamista. Sosiaalinen media sai lähteä, kun sivutyön toimeksiantosopimus päättyi joulukuussa.
Joululomalla makasin appivanhempieni sohvalla ja podin tylsyyttä. Olin täysin varma, että somesta poistuminen oli oikea ratkaisu, mutta aivoni eivät olleet vielä saaneet kiinni siitä, että turruttavaa sisältövirtaa ei ollutkaan heti saatavilla, kun tylsyys iskee. Työnsin kännykän tyynyn alle ja mietin, mitä ihmettä tekisin.
Pikkuhiljaa somettomuuteen tottuu. Ensimmäinen huomio somettomasta elämästä oli sama kuin aiemmillakin kerroilla, kun olen ollut somepaastolla: älypuhelinta ei oikeastaan tarvitse kovinkaan moneen asiaan, kun sosiaalista mediaa ei käytä. Sillä voi käydä verkkopankissa, kuunnella musiikkia ja lukea kirjaa, viestitellä ystäville. Mutta näihin toimintoihin harvoin tuhraantuu aikaa samassa mitassa kuin somen selaamiseen. Ainoastaan kirjan lukemiseen voi oikeastaan edes uppoutua samalla tavalla kuin somen selailuun.
Toinen havainto, jonka tein vasta muutaman kuukauden lakon jälkeen, oli halujen poistuminen – siis ostohalujen. Kun ei altistu vaikuttajien ja ystävien julkaisujen kautta uusimmille tuotteille – tai kirjasomen tapauksessa uutuuskirjoille – katoavat halut hankkia uusia tavaroita. En kaipaa uusia bikineitä kesäksi, enkä metsästä juuri sitä oikean sävyistä juhlapaitaa, jonka näin somevaikuttajan päällä. Haluan vähemmän asioita ja se tuntuu ihanalta.
Somettomuuden vaikeus iskee kesäkuussa, kun raskaustestiin ilmestyy kaksi viivaa. Kärsin voimakkaasta raskauspahoinvoinnista ja alkuraskaudessa voin lähinnä maata sängyssä ja oksentaa ulos sen, mitä olen juuri yrittänyt syödä. Ensimmäisessä raskaudessa selvisin kolmisen kuukautta kestäneestä pahoinvointijaksosta TikTokin avulla: videovirta vei ajatukset pois omasta olosta ja harhautti sopivasti, jotta sängyssä makaamisesta tuli siedettävää. Nyt toisella kierroksella en suostu edes harkitsemaan TikTokin lataamista takaisin puhelimeen – olin lopettanut sovelluksen käytön jo ennen somelakkoani – mutta jatkuva ellotus ajaa minut tuomaan Instagramin takaisin sovellusluetteloon.
Tapahtuu kuitenkin jotain, mitä en odota: Instagramin reelsit ärsyttävät enemmän kuin harhauttavat. Puolessa vuodessa olen onnistunut kehittämään itselleni ällötyksen lyhytmuotoista videota kohtaan. Reelsejä katsoessani olen liian tietoinen siitä, mitä lyhyt, nopeatempoinen video tekee aivoilleni ja keskittymiskyvylleni ja sen sijaan, että fyysinen pahoinvointini helpottuisi videoita katsoessa, henkinen pahoinvointini kasvaa. Muutaman päivän jälkeen poistan Instagramin puhelimestani, enkä lataa sitä enää uudelleen.
Tässä toisessa raskaudessa onneni on, että hyperemeesiin eli voimakkaaseen raskauspahoinvointiin on viimein saatavilla lääkitys, joka toimii. En tarvitse ruutua harhauttamaan minua, koska kolmella tabletilla päivässä ruoka pysyy sisällä.
Entä sitten lukeminen, kirjoittaminen ja ajattelu, joiden perään haikailin somelakkoon ryhtyessäni? Niitä on totisesti tullut elämään lisää. Luin vuoden 2023 aikana 48 kirjaa, vaikka en suurimmasta osasta kirjoittanutkaan blogiin tai sen sosiaalisen median kanaviin. Sen sijaan viimeistelin väitöskirjani kolmannen artikkelin, kirjoitin väitöskirjan kokoavan osan ja viimeistelin monen monta muuta kirjoitusprojektia töissä. Luin tieteellistä kirjallisuutta enemmän kuin aiemmin, hahmottelin tulevia tutkimusprojekteja ja artikkeliaihioita ja lopulta väittelin tohtoriksi tämän vuoden tammikuussa.
Elämäni painopiste siirtyi verkossa vietetystä ajasta takaisin arkitodellisuuteen. Jaksoin paremmin: olin läsnä perhearjessa, minkä seurauksena olin omalla mittapuullani parempi äiti ja puoliso. Syksyn 2023 aikana olin raskauden aiheuttamista fyysisistä haasteista huolimatta tyytyväisempi elämääni kuin pitkään aikaan. Suuri osa tyytyväisyydestä kumpuaa yksinkertaisesti siitä, etten ole niin kiinni siinä, mitä muut tekevät ja postaavat, vaan keskityn itseeni ja läheisiini.
Nyt olen äitiyslomalla vastasyntyneen kuopuksen kanssa ja etsin rutiineja uudenlaiseen vauva-arkeen. Toivon, että tästä uudestakin tilanteesta löytyy edelleen aikaa lukemiselle ja kirjoittamiselle. Alkuvuoden raskausvapaan aikana luin yhteensä 18 kirjaa (joista vain kolme oli lyhyitä lastenkirjoja), joten kirja-arvioihin olisi selkeästi aineksia. Haaveilen myös muutamien vanhempien blogipostausten päivittämisestä ja tiettyjen kirjojen uudelleenlukemisesta. Näin kahden lapsen äitinä ja nyt jo yhden vauvavuoden eläneenä esimerkiksi Laura Anderssonin Voit nukkua ja Pamela Druckermanin Kuinka kasvattaa bébé herättäisivät taatusti erilaisia ajatuksia kuin esikoista odottaessa.
Kaiken kaikkiaan on mukavaa myös palata blogin kirjoittamisen pariin! Viime vuosi oli niin tiukasti väitöskirjan viimeistelylle omistettua aikaa, että muuhun kirjoittamiseen jäi todella vähän energiaa. Nyt äitiyslomalla toki energiaa ei välttämättä ole yhtään sen enempää, mutta ainakaan sitä jäljellä olevaa energiaa ei tarvitse käyttää töihin, vaan toivottavasti kirjallisuuteen ja kulttuuriin ja niistä kirjoittamiseen.
Palataan siis tällä kertaa pikemminkin kuin vuoden kuluttua!
Bibbidi Bobbidi Book 
Jätä kommentti LauraKatarooma Peruuta vastaus