Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on jo toinen heinäkuussa arvioimani teos, joka on saanut varsin ristiriitaisia arvioita. Ruotsalaisen Olssonin teosta kuvaillaan Gummeruksen verkkosivuilla kansainväliseksi bestselleriksi, joka on myynyt kymmeniätuhansia kappaleita ja joka on käännetty ainakin 15 kielelle. Teos on alun perin ilmestynyt suomeksi vuonna 2009 ja englanniksikin jo vuonna 2005. Mistään uutuudesta ei siis tällä kertaa ole kyse, mutta jostain syystä teos on pompahdellut kirjapiireissä tasaiseen tahtiin silmilleni. Syynä saattaa olla se, että tietääkseni sekä Laura että Ulla ovat lukeneet teoksen viime aikoina.

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja kertoo tarinan Astridista ja Veronikasta, kahdesta eri ikäisestä naisesta, joita ei ensisilmäyksellä yhdistä juuri mikään. Astrid on elänyt käytännössä koko elämänsä Taalainmaalla ja käynyt ainostaan kerran pikkutyttönä Tukholmassa. Veronika on sen sijaan maailmanmatkaaja, joka on reissannut isänsä työn perässä ympäri maailmaa. Naiset tapaavat, kun Veronika vuokraa talon Astridin naapurista. Tarina kulkee täyden ympyrän: se alkaa kevättalvella ja päättyy vuoden kuluttua jälleen kevään tullen.

Astridia ja Veronikaa yhdistävät asiat paljastuvat tarinassa pikkuhiljaa. Vaikka Astrid on jo elämänsä ehtoopuolella ja Veronika vasta kolmissakymmenissä, ovat he molemmat menettäneet elämänsä rakkauden, lapsensa, sekä eläneet ilman äitejään. Naisten elämänvaiheita kerrataan takaumien kautta, jotka on usein kehystetty ruokapöydässä kerrotuiksi tarinoiksi. Kerronta on viipyilevää ja kuvailevaa, ja se luottaa lukijan haluun tietää hahmoista enemmän. Toiminnallista juonta ei juuri ole, minkä vuoksi kirjasta jää unenomainen mielikuva lukemisen jälkeen.

Kerronnan unenomaisuus on varmasti yksi syy siihen, miksi kirjasta on pidetty. Sitä on kuvailtu muun muassa lohtukirjaksi, siis sellaiseksi johon voi aina palata uudelleen ja lukemisesta tulee jokseenkin hyvälle mielellä. Toisaalta teosta on kritisoitu rankastikin varsinkin kirjoitustyylin vuoksi. Sanasto ei ole kovinkaan monipuolista ja kerronnassa toistuvat tietyt tavat kuvailla paikkoja ja esimerkiksi säätä. Kieli on häiritsevän toisteista varsinkin suomennoksessa, mistä tulee tunne, että teos voisi kenties toimia paremmin englanniksi. Kieltä voi tietenkin myös selittää se, että Olsson on kirjoittanut teoksen alun perin englanniksi eikä äidinkielellään ruotsiksi.

Jostain syystä kuvittelin Olssonin nuoremmaksi. Teosta googlatessani törmäsin kuitenkin tietoon, että hän on itseasiassa 70-vuotias ja tehnyt uransa asianajana. Luova kirjoittaminen alkoi kiinnostaa häntä vasta hänen muutettuaan Uuteen-Seelantiin 2000-luvun alussa. Ehkäpä kuva kolmikymppisestä kirjailijasta syntyi jotenkin Veronikan elämän kuvauksen kautta ja Uuteen-Seelantiin liitetyistä surffiteemoista.

Omaa lukukokemustani häiritsivät ehdottomasti kielen toisteisuus ja lausetason yksinkertaisuus. Tunnelma oli miellyttävä, mutta ei tästä uutta lempikirjaa muodostunut. Olin jollakin tapaa myös mukavuusalueeni ulkopuolella, sillä nykykirjallisuuden lukeminen on minulle harvinaista.

Jos Olssonin lukeminen kiinnostaa, suosittelen tarttumaan teokseen englanniksi. Se saattaa pelastaa suomennoksen kömpelöltä kieleltä ja pahimmilta irvistelyiltä.

★★½
Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
Suomennos: Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus, 2009
Sivuja 344
Luettavaksi omasta hyllystä (tai siis inspispäivän kierrätyskasasta)

Tämän ovat lukeneet myös Sari, Kirsi ja Katja.