Runous ei ole minulle ominta alaa, enkä ole tavannut kovinkaan montaa lukutoukkaa, joka oikeastaan tunnustaisi ahmivansa enemmän runokirjoja kuin romaaneja (vaikka teitäkin varmasti on!). Omassa kirjahyllyssäni on tasan yksi runoteos, Kaarina Helakisan Niille, joilla on nauravat korvat. Se on ollut siellä jo pitkään, sillä ostin teoksen noin 10 vuotiaana ja se on yksi ensimmäisiä itse omilla rahoilla ostamiani kirjoja.
Vähäisestä runokokemuksestani johtuen päätin sisällyttää yhden runoteoksen Kaikilla kielillä -haasteeseen. Olen aiemmin lukenut haasteeseen esseekokoelman englanniksi, Muumeja ruotsiksi ja nyt runoja suomeksi. (Enää ranskankielinen lastenkirja uupuu.) Valitsin luettavaksi Edith Södergranin Levottomia unia -runokoelman vuodelta 1929. Olin pohtinut Södergranin lukemista jo aiemminkin, mutta oikeastaan päätös syntyi vasta kirjaston hyllyjä selatessa. Tarvitsin jotakin varsin lyhyttä, jotta oikeasti lukisin teoksen.
Levottomia unia sisältää valikoiman runoja Södergranin muista teoksista (Runoja, Syyskuun lyyra, Ruusualttari, Tulevaisuuden varjo, Maa jota ei ole), sekä runoilijan elämää kuvailevan esipuheen. Esipuhe antoi runoille hienosti kontekstia, sillä Södergran kärsi lähes koko elämänsä tuberkuloosista ja kuoli vain 31-vuotiaana taudin nujertamana. Hän vietti paljon aikaa parantoloissa, joissa hän kuitenkin tunsi olevansa loukussa. Tuberkuloosia käytiin parantamassa myös Sveitsissä, jossa Södergranin tila paranikin hetkellisesti. Elämänsä viimeiset vuodet hän vietti Suomessa, Raivolassa.
Kamppailu sairauden kanssa näkyy Södergranin runoudessa. Tekstistä huokuva tunnelma on surullinen, paikoin jopa synkkä. Osassa runoja korostuvat uskonnolliset viittaukset. Minun oli kuitenkin vaikeaa löytää tarttumapintaa runoihin, eikä samaistumiskohteita ollut tarjolla samalla tapaa kuin vaikkapa Rupi Kaurin Milk & Honey -runokokoelmassa. Yhtymäkohtien puuttuminen ei kuitenkaan estänyt kauniista kielestä nauttimista ja Södergranin kykyjen ihailemista.
Luin teoksen yhdeltä istumalta. Näin jälkikäteen ajatellen moni runoista olisi varmasti kaivannut enemmän aikaa ja hitaampaa lukemista tullakseen kunnolla prosessoiduksi ja analysoiduksi. Syvempien merkitysten löytämiseksi olisi siis pitänyt tehdä enemmän töitä, johon en toisaalta heinäkuussa teosta lukiessani pystynyt sitoutumaan.
Runoteoksen lukemisesta tuli samanlainen olo kuin ruotsinkielisistä Muumeista: tätä pitäsi tehdä enemmän. Runoihin olisi mukavaa tutustua laajemminkin, mutta olen varsin hukassa jopa aloittamisen kanssa. Mitä siis kannattaisi lukea? Kuka on sinun lempirunoilijasi ja miksi? Jutellaan lisää kommenteissa tai vaikkapa Twitterissä!
★★★
Edith Södergran: Levottomia unia
Runot suomentanut: Uuno Kailas
Tulenkantajain Osakeyhtiö, 1929
Sivuja 131
Luettavaksi kirjastosta
Bibbidi Bobbidi Book 
Jätä kommentti