Brysselin kirjaostokset + Kaikilla kielillä -haaste!

Vietin viime viikonlopun reissussa ystävän luona Brysselissä. Olemme molemmat kovia lukemaan ja rakastamme kirjoja, joten olimme sopineet jo etukäteen, että vierailemme useammassa kirjakaupassa. Ystäväni linkkasi minulle tämän listauksen, jonka pohjalta lopulta suunnittelimme kävelyreissun perjantaille. Päädyimme käymään päivän aikana yhteensä viidessä kirjakaupassa sekä muutamassa museokaupassa.

Tietyssä mielessä saa olla ylpeä itsestään – ostin vain kolme kirjaa, joista kaksi itselleni ja yhden tuliaiseksi. Olin jo hetken aikaa etsinyt Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssiä ranskaksi, ja Brysselistä se löytyi vaivatta. Teoksen minulle myynyt kauppa oli vielä kaiken lisäksi aivan supersöpö lastenkirjoihin keskittynyt liike Le Wolf, josta olisi voinut ostaa vaikka mitä ihanaa.

IMG_2668

Pikku prinssin lisäksi ostin Taschenilta Grimmin satuja sisältävän ranskankielisen satukirjan. Perustelut tälle ostokselle olivat lähinnä se, että kirja on uskomattoman kaunis sekä kansiltaan että kuvituksiltaan, mutta myös se, että haluan aikuisten oikeasti oppia paremmin ranskan kieltä.

Tästä päästäänkin tämän postauksen toiseen (ja ehkä siihen tärkeämpään) asiaan eli Kaikilla kielillä -lukuhaasteeseen! Olen jo hetken miettinyt, että olisi hienoa lukea kirja jokaisella kielellä, jonka osaan. Sen sijaan, että lähtisin tähän vain itsekseni, päätin haastaa juuri sinut, rakas lukija, mukaan.

Kaikilla kielillä

Kaikilla kielillä -lukuhaasteen ajatuksena on siis lukea teos jokaisella kielellä, jonka osaat. Tavoitteena on innostaa lukemaan eri kielillä, parantaa kielitaitoa sekä ehkä kevyesti töniä oman mukavuusalueen ulkopuolelle lukemisen suhteen. Haasteaikaa on tästä tiistaista 13.3. aina marraskuun loppuun eli 30.11. saakka.

Haasteen on tarkoitus olla lukumäärältään kevyt, sillä eri kielellä lukeminen voi olla joskus raskastakin. Siksi suorituskohtiakin on vain viisi (ellet sitten osaa todella montaa kieltä!). Ne ovat seuraavanlaiset:

  1. Lue kirja suomeksi
  2. Lue kirja englanniksi
  3. Lue kirja ruotsiksi
  4. Lue kirja jollakin muulla kielellä, jonka osaat
  5. Lue (lasten)kirja kielellä, jota et vielä osaa

Toivottavaa olisi, että lukisit ainakin kahdella kielellä eli esimerkiksi suomeksi ja jollakin muulla kielellä. Rima nousee tietenkin korkeammalle, kun lisäät kieliä repertuaariisi. Kolmen tai neljän kielen käyttäminen on jo kunnioitettava saavutus ja jos heittäydyt aivan täysillä mukaan, niin lue vielä esimerkiksi lastenkirja sellaisella kielellä, josta et osaa kuin muutaman sanan.

Itse aion lukea suomeksi, ruotsiksi (jaiks!), englanniksi ja ranskaksi. Kun saan nämä tehtyä, saatan vielä tarttua esimerkiksi espanjankieliseen lastenkirjaan. Pidän teidät toki ajantasalla myös koko ajan, kun saan kirjoja luettua. Jos kaipaat vinkkejä eri kielillä lukemisen aloittamiseen, käy lukemassa aiheesta kirjoittamani postaus täältä.

Jos aiot osallistua haasteeseen, jätä nimesi ja esimerkiksi muutama sananen lukusuunnitelmastasi kommenttiboksiin. Lisäksi jos pidät blogia tai vaikkapa bookstagramia ja aiot kirjoittaa lukemisestasi, laita kommenttiin mukaan myös linkki, niin pääsen lukemaan postauksiasi! Haasteeseen saa toki osallistua myös ihan osallistumisen ilosta, eli et välttämättä tarvitse blogia tai bookstagramia.

Haasteen päättyessä marraskuun lopulla teen vielä koontipostauksen osallistujien kokemuksista, sekä omista tuloksistani. Somessa haasteen löytää hashtagilla #kaikillakielillähaaste.

Toivottavasti innostut lähtemään mukaan. Happy reading! 🙂

allekirjoitusminna

Mainokset

18 kommenttia artikkeliin ”Brysselin kirjaostokset + Kaikilla kielillä -haaste!

  1. Meri sanoo:

    Moi!
    Onpa mainio, juuri minulle sopiva haaste, koska olen yrittänyt jo jonkin aikaa kannustaa itseäni lukemaan pitkästä aikaa englanniksi. Ruotsiakin olisi syytä palautella mieleen, eli kolmoskohtakin onnistuu. Osaan myös saksaa, mutta en ole ikinä lukenut yhtään kirjaa saksaksi, ja saksaa en ole käyttänyt yli kymmeneen vuoteen. Ehkä siis lastenkirja auf Deutsch, samoin voisin kokeilla portugalia, jonka alkeita opiskelen.

    Kiitos muuten myös innostavasti blogistanne, jota olen jo jonkin aikaa seuraillut!

    Tykkää

  2. Lukumato sanoo:

    Lähden mukaan tähän, sillä rakastan kieliä. Äidinkieleni suomen lisäksi luen jatkuvasti tanskaksi, ruotsiksi ja norjaksi, joten nämä eivät tuota ongelmia. Tällä hetkellä tanska on oikeastaan lukemisessa pääkieleni ja luen skandinaavisilla kielillä ylipäätänsä enemmän kuin suomeksi. Mutta koska kyseessä on haaste, haastan itseni lukemaan myös sellaisilla kielillä joita osaan, mutta joilla en varsinaisesti ole koskaan lukenut yhtäkään kokonaista kirjaa. Siis jos mitenkään kykenen, kielilistaukseen ilmaantuu myös islanti, fääri, kalaallisut (eli grönlanti), englanti ja pohjoissaame.

    Liked by 1 henkilö

  3. Syksyn Lehti sanoo:

    Tosi ihana haaste! Kommentoinkin jo Instagramissa, että aion lukea espanjaksi, ranskaksi, ruotsiksi ja englanniksi. No, englanti ei kielenä kiinnosta minua kauheasti, mutta voinhan jotain yrittää… Blogini on osoitteessa koukussakirjoihin.blogspot.fi ja Instagramissa olen @syksynlehti.

    Aivan upea kielivalikoima muuten Lukumadolla tuossa yllä!! 🙂

    Liked by 1 henkilö

  4. Omppu Martin sanoo:

    Mulla on aika monta haastetta menossa, mutta tähän teidän haasteeseen voin osallistua kyllä, koska luen joka tapauksessa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Lisäksi mulla on lainassa yksi runoantologia, jossa on runot suomeksi ja viroksi. Kelpaako se mukaan, jos luen myös ne vironkieliset, vaikka en niistä kovin paljon ymmärräkään ilman suomennosta.

    Jos intoudun voisin lukea jotain myös norjaksi ja tanskaksi tai sitten lastenkirjan esim. ranskaksi, saksaksi tai italiaksi. Em. suhteen en kyllä uskalla mitään luvata.

    Tykkää

  5. la plume sanoo:

    Tämähän on mainio haaste, lähden mukaan! Luen suomeksi, englanniksi ja ranskaksi, ja voisin koittaa patistella itseäni ruotsin ja ehkä myös saksan ja japanin pariin… ainakin, jos jälkimmäisistä löytyy jotakin kevyttä ja helppoa 🙂

    Liked by 1 henkilö

  6. brix777 sanoo:

    Mä oon vähän myöhässä tän aloituksen suhteen, mutta toisaalta jos lasketaan mukaan äänikirjat joita olen lukenut aloituspäivän jälkeen niin suomi, karjala(Kalevala), ja puoli kirjaa englanniksi olisi jo kasassa. Joten enää ruotsi (apua!) ja espanja (kai senkin saa kuunnella, mä oon niin auttamattoman hidas espanjan lukija) Toki mullabolis nyös noin viisi vuotta vanha Oliver Twist projekti kirjahyllyssä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s