Olin illallisella Jessica Townsendin kanssa! – Nevermoor-sarja jatkuu vielä vaikka kuinka monen kirjan verran

Tämä teksti tulee pursuilemaan aivan puhdasoppista fanittamista. En edes pyydä sitä anteeksi, sillä olen edelleenkin aivan rikollisen innoissani siitä, että pääsin maanantaina tapaamaan yhden tämän hetken suosikkikirjailijoistani eli Nevermoor-sarjan loihtineen Jessica Townsendin! Kirjailija matkustaa tällä hetkellä ympäri maailmaa mainostamassa juuri suomennettua toista kirjaansa. Sarjan avausosa Morriganin koetukset sai sydämeni sykkimään viime keväänä ja tämä sarjan kakkososa oli yksi tämän kevään eniten odottamiani (enkä muuten joutunut pettymään!). Otava järjesti Teatterimuseossa Helsingissä maanantaina pienet illalliset, jossa noin kymmenkunta kirjabloggaajaa ja muuta kirjaihmistä pääsi tapaamaan Townsendin.

Nevermoor-sarja kertoo Morrigan Korpista, joka tempaistaan ihmeelliseen seikkailuun Nevermooriin. Ensimmäisessä kirjassa Morrigan pääsee tavoittelemaan paikkaa Meineikkaassa Seurassa, jonka jäsenet ovat yhteiskunnan kermaa erikoislaatuisine kykyineen. Toisessa, huhtikuussa suomeksi julkaistussa osassa Morriganin kutsumus päästään tutustumaan tarkemmin Morriganin ainutlaatuisiin, joskin hieman pelottaviin kykyihin. Townsend kertoi, että sarjan kolmannen osan käsikirjoitus valmistuu lähikuukausina, joten eiköhän sitä nähdä kirjakaupoissa niin englanniksi kuin suomeksikin varsin pian. Ensimmäiseen kirjaansa Townsend sai idean 18-vuotiaana, ja sitä hän kypsytteli kymmenen vuotta. Sarjan seuraavat osat valmistuivatkin huomattavasti nopeammin, kun Nevermoor eriskummallisine yksityiskohtineen oli jo rakentunut Townsendin päässä selvemmäksi kuvaksi.

Kirjasarjaa on monesta syystä verrattu Harry Pottereihin, eikä vertaus nyt aivan tuulesta temmattu ole. Ehkä tästä syystä oletin myös, että jokainen sarjan kirja keskittyisi yhteen opiskeluvuoteen ja tarina päättyisi Morriganin valmistumiseen. Yhteensä ajattelin siis kirjoja olevan noin viisi kappaletta. Tämä mielikuva osoittautui kuitenkin vääräksi, sillä Townsend paljasti suunnittelevansa sarjasta yhdeksän osan mittaista. Toista, yhdeksän. YHDEKSÄN!! Henkäisin spontaanisti ilosta illallispöydän ääressä, samoin pari muutakin. Townsendia asia ilahdutti, sillä suhtautuminen tällaiseen kirjamäärään on hyvin jakautunutta. Toiset (kuten minä) ilahtuvat tulevaisuudessa häämöttävistä lukuisista mahdollisuuksista uppoutua ihanan tarinan vietäväksi, kun taas toiset alkavat heti pohtia, voiko sarjan laatu kestää läpi näin monen kirjan. Yhdeksän on Townsendille tärkeä numero, jollain tavalla se tuntuu onnekkaalta ja toistuu hänen elämässään. Kirjailija oli joskus myös tavattoman kiinnostunut numerologiasta, jossa yhdeksän on myös erityisen tärkeä ja elämän ajatellaan rakentuvan yhdeksän vuoden mittaisista palasista.

Sarjan avausosassa Morrigan on 11-vuotias, toisessa kirjassa vuoden vanhempi. Townsend huomautti kuitenkin, että tyttö ei voi vanhentua vuodella joka kirjassa, sillä muuten hän olisi sarjan yhdeksännessä osassa sen verran varttunut, ettei tarina kustannusalan standardien mukaan välttämättä kiehtoisi enää ensisijaista kohderyhmäänsä, joka lienee nuoret. Minullehan näillä ikäasioilla ei ole väliä, ja sarja puhuttelee monia muitakin aikuisia. Luultavasti sarjan loppupään osissa ajankulku kuitenkin hidastuu niin, ettei Morrigan juhli syntymäpäiviään joka kirjassa. Townsend kertoi haaveilevansa ”badass grandma” -henkisestä Morriganista, joten saapa nähdä, tarjoillaanko viimeisen kirjan lopussa kurkistus Morriganin ja hänen läheistensä tulevaisuuteen kuin – jälleen kerran niissä – Harry Pottereissa ikään. Townsend paljasti myös hitusen uusimmasta kirjastaan. Siinä Nevermoorissa leviää mystinen sairaus, joka Morriganin pitää pysäyttää. Ah, en malttaisi odottaa.

Townsend kertoi suunnittelevansa tarinoitaan valtavasti etukäteen. Hänen tietokoneeltaan löytyy hautausmaaksi kutsuttu osio, jossa on tiedostokaupalla vuosien varrelta kertyneitä ajatuksia siitä, mitä Nevermoorissa voisi tapahtua. Hautausmaa on tavallaan kaoottinen, tavallaan hyvässä järjestyksessä. Townsend saattaa muistaa kirjoittaneensa ylös jonkin yksityiskohdan tai nimen (hän rakastaa nimien keksimistä!), mutta yritäpä siinä sitten muistaa kirjoittiko hän nuo ajatukset ylös marraskuussa 2009 vai jonain aivan toisena kuukautena tai vuonna. Townsend tietää pääpiirteittäin, mihin tärkeimmät juonikuviot päätyvät sarja loppuun mennessä, mutta toisaalta hän ei halua lyödä mitään lukkoon vielä lopullisesti. Hän haluaa antaa itselleen vapautta niin tarinoiden kuin paikkojenkin suhteen. Siksi hän ei ole edes yrittänyt piirtää karttaa Nevermoorista (mikä on yllättävää, sillä sarjan toisessa osassa kartat ovat keskeisessä roolissa!). Kirjailija kuitenkin rakastaa karttoja, joten eiköhän ainakin osa taianomaisesta kaupungista tallenneta myös kartalle sarjan puolivälin tienoilla. Townsend kertoo olleensa jo pari vuotta innostunut sarjan neljännestä osasta ja myös seitsemäs osa tulee olemaan todella tärkeä. Toistan, en malttaisi odottaa!

Kirjasarjan elokuvaoikeudet myytiin todella pikaisesti, ja rattaat on silläkin saralla laitettu pyörimään. Townsend sanoi, että hänen näkökulmastaan katsottuna elokuvilla ei olisi mikään kiire, sillä hän mieluusti kirjoittaisi sarjaa vähän pidemmälle ennen valkokankaiden valloittamista. Hän tulee olemaan mukana elokuvatuotannossa, mutta hän myös uskoo, että elokuva tehdään muidenkin tahojen osalta kirjoja kunnioittaen. Elokuva-ala lienee ymmärtänyt, että suosituista kirjasarjoista tehdyt elokuvat täytyy toteuttaa rakkaudella ja vaalien. Uskon, että elokuvat viimeistään räjäyttävät kirjasarjan suosion, kun filmi tavoittaa aivan uusia yleisöjä. Tässä kohtaa jälleen vertaus Harry Pottereihin. Saattaa siis hyvinkin olla, että tulevina vuosina Townsend ei ehdi istahtaa illalliselle pienen suomalaisen kirjafaniryhmän kanssa. Se teki kokemuksesta entistäkin upeamman.

Vielä tämän massiivisen raportin päätteeksi on kehuttava, kuinka ihanan välittömältä ja aidolta Townsend tuntui. Hän nauroi paljon ja toisteli koko ajan kertovansa nyt typerästi kaikkia hölmöjä asioita lapsuudestaan. Hän ihasteli kanssamme suomalaisten kirjojen kansia ja elimme yhdessä kirjaintoilijoiden yhteistä euforiaa. Jännitin tapaamista etukäteen paljon, ja kämmeneni hikosivat etenkin kun tuli aika pyytää omistuskirjoitus kirjaani sekä yhteiskuva. Olihan se ihan hupsua, sillä fanityttöily on toinen luontoni ja olen tavannut lukuisia kirjailijoita niin töiden kuin harrastusteni kautta. Silti etenkin jo useamman kirjan kirjoittaneiden ja/tai näkyvään asemaan nousseiden kirjailijoiden tapaaminen ja etenkin haastatteleminen aina vähän jännittää. Kirjafanejahan me kaikki olemme, mutta että tuon ihmisen pääkoppa on pystynyt loihtimaan esiin näin mielettömiä maailmoja ja tarinoita! Maanantai-iltanakin mietin monta kertaa, että Townsendin on parasta pysyä elossa ja kirjoitusvireessä koko sarjan ajan. En kestäisi, jos syystä tai toisesta en pääsisi lukemaan Morriganin seikkailuja loppuun saakka!

Nyt lupaan lopettaa, mutta vielä yksi mukava muisto maanantailta. Oletteko te muut sarjan ykkösosan lukeneet pohtineet, onko eräs tietty sateenvarjokohtaus saanut innoitusta Gilmoren tytöistä? No on se! Townsend kertoi rakastavansa tuota sarjaa (siitä ehdittiin jutella jokunen tovi), ja sateenvarjohypyssä näkyy vaikutteita niin Gilmoren tytöistä, Maija Poppasesta kuin Practical Magic -elokuvastakin. Ah, Jessica voisi aivan hyvin olla uusi ystäväni. Voisimme yhdessä maratoonata Gilmoren tyttöjä, ihastella Maija Poppasta ja uppoutua Nevermoorin maagisille kujille.

Ps. Tein illasta (tietysti) myös videon. Äänenlaatu ei ole aivan yhtä hyvä kuin normaalisti, mutta toivottavasti se välittää illan tunnelmaa ja ainakin osan kirjailijan omista mietteistä.