Pidimme somekoulutuksia, hostasimme kuvahaasteita, perustimme kollektiivin – tällainen oli Bibbidi Bobbidi Bookin vuosi 2019

Menneen vuoden kertaukset jatkuvat! Tähän mennessä olemme muistelleet Lauran lukemia ja kuuntelemia kirjoja sekä Minnan kirjavuotta 2019. Nyt onkin aika tarkastella, millainen viime vuosi oli blogillemme. 365 päivää pitivät sisällään monia upeita hetkiä, joista voimme kiittää vilpittömästi blogiamme.

AAMI. Olemme aiemminkin juonineet kirjallisia tempauksia yhdessä Oma huone -podcastin Anniinan ja Ullan kanssa, mutta keväällä teimme asiasta virallista ja perustimme yhdessä Aami-kollektiivin. Vajaassa vuodessa olemme järjestäneet kolme lukumaratonia sekä elokuussa inspiraatiopäivän bookstagrammaajille. Meillä on vaikka kuinka paljon mahtavia ideoita hautumassa, nyt kun vain jostain löytyisi aikaa kaikkien projektien toteuttamiseen. Vuosi 2020 tulee varmasti olemaan Aamin kannalta erittäin inspiroiva.

IMG_6250

KIRJASTOKOULUTUKSET. Teimme alkuvuodesta aivan uuden aluevaltauksen, kun kävimme kouluttamassa kirjastolaisia kirjasomesta Lahdessa ja Lappeenrannassa. Marraskuussa kävimme puolestaan vetämässä Tikkurilassa pari työpajaa kirjakuvien ottamisesta, ja Laura ehti luennoimaan joulukuussa myös Turkuun. On ollut todella innostavaa huomata kuinka paljon tietoutta kirjasomesta ja yhteisöllisestä lukemisesta nämä vuodet Bibbidi Bobbidi Bookin parissa ovat meille tuoneet, ja vielä suurempi ilo on ollut tuon tiedon välittäminen eteenpäin. Koulutushommat jatkuvat myös tänä vuonna, ja olemme siitä valtavan onnellisia.

BLOGIN SYNTYMÄPÄIVÄ. Bibbidi Bbbidi Book täytti lokakuussa kolme vuotta, ja juhlimme taaperoikäistä blogiamme teemapostauksilla ja -videoilla. Vaikka ensimmäiset tekstit ilmestyivät blogiin jo syksyllä 2016, tuntui homma lähtevän aivan uusille kierroksille syksyllä 2017. Blogimme kävijämäärät ovat olleet jatkuvassa kasvussa, ja löydämme itsekin koko ajan uutta intoa kirjojen ja lukemisen käsittelyyn kanavillamme.

KIRJATAPAHTUMAT. Syksymme perinteeksi on muodostunut yhteinen käynti Helsingin kirjamessuilla. Visiittimme ajoittuu aina lauantaille eli messujen vilkkaimmalle päivälle, mutta ruuhkasta ja pienestä kisaväsymyksestä huolimatta reissu oli jälleen kerran erittäin onnistunut. Laura kävi lisäksi ensimmäistä kertaa elämässään Turun kirjamessuilla. Kesällä Laura tarttui tilaisuuteen syödä illallista yhdessä kirjailija Jessica Townsendin kanssa. Tuosta illasta syntyi sekä video että blogiteksti.

bibobookblog

#BIBOBOOXMAS19. Joulukuussa järjestimme jälleen jouluisen kuvahaasteen Instagramissa. #Bibobooxmas19-haaste keräsi yli 800 kuvaa eli enemmän osallistujia kuin aiempien vuosien kuvahaasteet. Ja voi elämä kuinka hienoja kuvia ihmiset olivat ottaneet! Joulukuussa järjestimme myös pari IG-arvontaa, jotka keräsivät ennätysmäärän osallistujia.

SUOSITUIMMAT POSTAUKSET. Otetaan tähän loppuun vielä katsaus blogin tilastoihin ja luetuimpiin postauksiin. Kirjoitimme vuonna 2019 yhteensä 148 postausta! Eniten kävijöitä blogissamme oli joulukuussa, jolloin  sivunäyttöjä kertyi 5960 ja yksittäisiä kävijöitä oli 2440. Vuoden aikana suurimmat liikenteen lähteet meille olivat hakukoneet, sosiaalinen media (Twitter, Instagram ja Facebook), oma Youtube-kanavamme sekä muut kirjablogit. Luetuimmat postaukset Bibbidi Bobbidi Bookissa vuonna 2019 olivat:

  1. Viisi asiaa, joista tunnistaa hyvän äänikirjan lukijan
  2. Mikä on booktube? – Katso lista suomalaisista kirjatubekanavista
  3. Self help -kirjat, jotka ovat oikeasti muuttaneet elämääni (ja viisi kirjaa, jotka haluaisin lukea seuraavaksi)
  4. Haluaisitko lukea romaaneja englanniksi? 3 vinkkiä aloittamiseen
  5. 18 kysymystä, jolla saat varmasti lukupiirikeskustelun varmasti käyntiin
  6. Herkullisia lukuseikkailuja – Neljätoista syksyn uutuuskirjaa, jotka aion lukea
  7. Kävin teatterissa tänä vuonna yli 30 kertaa – Jaa oman teatterivuotesi huippuhetket #esirippu2019-haasteessa
  8. Menin viikonloppuna naimisiin! – Tässä häidemme kaikki kirjateemaiset yksityiskohdat
  9. Kirja, joka muutti nukkumiseni täysin – Matthew Walker: Why We Sleep
  10. Yksitoista tämän kevään uutuuskirjaa, jotka haluaisin lukea

Muutama huomio yllä olevasta listasta: kärkinelikosta vain booktubeen liittyvä koontipostaus on kirjoitettu vuonna 2019. Sekä äänikirjan lukijan ominaisuuksia, englanniksi lukemista että self help -kirjoja käsittelevät postaukset ovat vanhempaa tuotantoa. Hassuahan on se, että viime vuoden katsauksessa näiden paikat olivat toisinpäin sillä self help johti ja äänikirjat tulivat toisena. (Kaikkien aikojen luetuimpien listaa koristaa myös sama kolmikko kuin tätä listausta.)

Lisäksi listaa dominoivat aihepostaukset, jotka keskittyvät pikemminkin kirjallisuuden (ja osin muun kulttuurin) ilmiöihin sekä uutuuslistauksiin kuin arvioihin yksittäisistä teoksista. Joukossa on vain yksi puhdas arvio ja sekin on julkaistu jo alkuvuodesta: Matthew Walkerin Why We Sleep julkaistiin tänä vuonna myös suomeksi ja se oli paljon esillä mediassa. Listan kummajainen löytyy sijalta viisi: lukupiirikeskusteluja käsittelevä postaus ei noussut julkaisunsa aikaan kovinkaan suosituksi, mutta se on osoittautunut erinomaiseksi pitkän hännän postaukseksi. Lukupiirikysymyksiä googlaataan (ilmeisesti) jatkuvasti, minkä vuoksi tekstiä luetaan tasaisella tahdilla.

Vuosi 2019 oli monessa mielessä meille ennätyksellisen hyvä. Kasvoimme ja opimme paljon uutta. Tästä on hyvä lähteä rakentamaan lisää!

Tarkkasilmäisimmät huomasivat, että Youtube-kanavamme jäi lähes kokonaan käsittelemättä. Ei hätää, palaamme kirjatuben ihmeelliseen maailmaan huomisen postauksessa!

One thought on “Pidimme somekoulutuksia, hostasimme kuvahaasteita, perustimme kollektiivin – tällainen oli Bibbidi Bobbidi Bookin vuosi 2019

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s