Magiaa, seikkailuja ja romantiikkaa – Stephanie Garber: Valenda (Caraval #2)

Stephanie Garberin Valenda ehti poltella omassa hyllyssäni häiden ajan, kunnes viimein pääsin tällä viikolla sen pariin. (Aloittamista hidasti myös vakaa päätökseni lukea Jane Austenin Northanger Abbey loppuun ennen uuden kirjan aloittamista. Se oli aikamoinen urakka, josta lisää myöhemmin!) Tälläkään kertaa Garberin luoma taikamaailma ei pettänyt ja pidin Valendasta jopa kenties enemmän kuin sarjan aloitusosasta Caravalista.

Suuri osa Caravalin juonenkäänteistä on haihtunut mielestäni ja Valendaa lukiessani huomasin, että olisi todennäköisesti ollut fiksua lukea ensimmäinen osa uudelleen ennen jatko-osaan tarttumista. Muistin pääpiirteittäin, mihin Caravalin lopussa jäätiin, mutta yksityiskohtien muistaminen olisi vielä ehkäpä parantanut tätäkin lukukokemusta. Valenda nimittäin jatkaa suoraan siitä, mihin Caraval päättyy – vain näkökulma vaihtuu. Valendassa seurataan siskoskaksikon nuorempaa osapuolta Donatellaa, joka herää Caravalin päätösjuhlien jälkeen tumman ja turmiollisen Danten vierestä keskeltä metsää. Heti alussa saadaan tietää, että Caraval järjestetään Meridiaanin keisarinnan Elantinen syntymäpäivien vuoksi pian uudestaan ja uuteen peliin on vain viikko aikaa. Donatella ja Scarlett purjehtivat esiintyjien mukana Meridiaanin keisarikunnan pääkaupunkiin Valendaan ja pohtivat uudelleen peliin osallistumista.

Kun Scarlett lähtee Caravalia johtavan Legendin esiintyjien matkaan lähinnä paetakseen menneisyyttään ja väkivaltaista isäänsä, Tellalla on matkalle muitakin syitä. Hän yrittää epätoivoisesti etsiä vuosia sitten kadonnutta äitiään ja nyt hänelle tuntematon ystävä on kirjeessä luvannut auttaa häntä löytämään äitinsä. Vastineeksi ystävä haluaa vain yhden asian: Legendin oikean nimen. Meridiaanissa Legend on juuri kuin nimensä: legenda. Kukaan ei tiedä hänen oikeaa henkilöllisyyttään, eikä sitä, mistä Legendin magia tulee. Tella osallistuu Caravaliin aikomuksenaan voittaa peli ja saada Legendin nimi selville – mikä voi ainostaan johtaa huimiin maagisiin seikkailuihin.

Nautin Valendan lukemisesta niin paljon, että luin tämän yli 350-sivuisen teoksen alle vuorokaudessa. En ole pitkään aikaan ”pelännyt” kirjan loppumista yhtä paljon kuin tämän kanssa, enkä todennäköisesti odottanut yhtään jatko-osaa näin kovasti sitten ACOWARin. (Caravalin kolmas osa Finale ilmestyy suomeksi syyskuussa.) Garberilla on mahtava taito käyttää kielikuvia asioiden kuvaamiseen ja saada koko teoksen maailma tuntumaan ihanan taianomaiselta. Caravalin maailman taikuussysteemiä ei kuvailla kovinkaan tarkkaan, mutta tässä tarinassa se ei haittaa. Pikemminkin nautin siitä, miten utuista ja maagista kaikki on.

Huomasin ehdottomasti nauttivani myös päähenkilö Tellan ajatuksenjuoksusta. Tella on fiksu, tietoinen omista vahvuuksistaan ja heikkouksistaan sekä nopea kielestään. Samaan aikaan hänessä on haavoittuvuutta, joka on uskomattoman samaistuttavaa. Caravalissa muistan samaistuneeni Scarlettiin kovastikin, sillä hän on huolehtivainen isosisko (kuten minäkin). Yllättäen löysin kuitenkin Tellastakin sekä itseäni että sellaisia ominaisuuksia, joita toivoisin itsessäni olevan. Tarinan muista henkilöistä minua kiehtoivat luonnollisesti miespäähenkilöt Dante ja Jacks. Dante on YA-kirjallisuuden tumman ja vaarallisen miespäähenkilön arkkityyppi, mutta silti niin viehättävä ja kutkuttava. Jacks sen sijaan on täynnä ristiriitoja, joista ei päästy lopullisesti perille tässä kirjassa. Jatko-osaa siis odotellessa!