Miksi kuolemanrangaistuksia on olemassa? – Sarah Crossan: Kuunnousu

Ed sai syytteen aikuisena,
pantiin vankilaan ja
tuomittiin kuolemaan
kolme vuotta ennen kun
se oli yhteiskunnan mielestä
tarpeeksi vanha
ostamaan kaljaa baarista.

Joe ei ole nähnyt veljeään kymmeneen vuoteen. Se on pitkä aika 17-vuotiaan elämässä. Itse asiassa tietääkö Joe enää edes millainen Ed on? Kymmenen vuoden lisäksi veljeksiä nimittäin erottaa pitkä välimatka ja vankilan seinät. Ed on virunut sellissään vuosikymmenen, ja nyt hänelle on määrätty teloituspäivä. Joe panee oman elämänsä pauselle ja kiiruhtaa pieneen kaupunkiin, joka kituuttaa vankilan pitkän varjon alla. Nyt on aika taistella Edin hengen puolesta. Ja jos – mutta vain jos – se kaikkein kauhein tapahtuu, Joe haluaa olla veljensä lähellä tämän viimeisten viikkojen aikana.

Oli ihan paikallaan hermoilla:
en tunne tätä tyyppiä
joka liikehtii tuolillaan,
istuu kumarassa kuin vanha mies,
on ihan oikea ihminen
eikä vain
huolellisesti koottu yhdistelmä
muistoja ja hataria tarinoita.

Sarah Crossanin säeromaani Kuunnousu on yksi tämän kevään eniten odottamistani uutuuskirjoista. Yksi on suosikkikirjojani, ja säeromaanit ovat nousseet minulle sydämenasiaksi. Etukäteen tarkasteltuna Kuunnousu vaikuttaa täydelliseltä tapaukselta. Crossanilla on uskomaton kyky loihtia suuria tunteita ja kauniita sanoja säeromaaniin. Lisäksi kuolemantuomio on teemana sellainen, joka saa tästä kirjamuodosta kaiken parhaan esille: realistinen ja tunnepitoinen tapahtuma, joka tosin on aika kaukana tavallisesta arkielämästämme.

Koko kuolemanrangaistus tuntuu näin Suomesta katsottuna hyvin kaukaiselta ja vieraalta konseptilta (ja hyvä niin!). Eräässä kohdassa kirjassa sanotaan, että ”ihmisen teloittaminen maksaa noin neljä miljoonaa dollaria. Kahdeksan kertaa enemmän kuin elinkautinen vankeus.” Nuo lauseet tuntuivat hurjilta, joten pakkohan asiaa oli hieman googlettaa. Selvisi, että asiasta on kirjoitettu Suomessakin. Ilmeisesti kuolemantuomioon liittyvät selvitykset ja valituskäytännöt ovat erittäin kalliita. Enpä olisi tätäkään asiaa ajatellut, jos en olisi tarttunut nuortenkirjaan. Hämmentävää.

Kuunnousu ei tehnyt minuun aivan yhtä suurta vaikutusta kuin Yksi. On toki epäreilua tällä tavalla vertailla kirjoja keskenään, mutta tässä uutukaisessa ärsytti välillä kurjuuden alleviivaaminen oikein erityisen paksulla tussilla. Otetaanpa esimerkiksi Joen vuokra-asunto, joka on törkyisessä kunnossa. Me ymmärrämme, että Joe perheineen on niin taloudellisesti kuin henkisestikin todella kurjassa jamassa. Luoja paratkoon, Joen veli odottaa myrkkypistosta, ei teinipojan elämää nyt tarvitse enää yhtään kurjistaa torakka-armeijalla ja kaikkia mahdollisia hygieniasäädöksiä rikkovalla asunnolla! Ymmärrämme vähemmälläkin.

Toisaalta annoin Yhdellekin aluksi ”vain” 4,5 tähteä. Samoin teen Kuunnousun kanssa, mutta en voi olla pohtimatta, nousisiko arvio puolikkaalla tähdellä toisella lukukerralla. Se on hyvinkin mahdollista. Crossan ei nimittäin petä hartaita fanejaan. Ristiriitaisia tunteita kuvataan kekseliäin ja haurain sanakääntein. Silmätkään eivät aina pysy kuivina. Aion totisesti lukea tämän uudelleen lähitulevaisuudessa.

”Mitä sä kerrot tollasta?” kysyn.

”En tiedä”, se sanoo.
”Panee vaan ajattelemaan.”

”Kuolemaa.”

”Elämää. Miten vähän meille luvataan”, se sanoo,
ja kääntää musiikin kovemmalle.

★★★★½
Sarah Crossan: Kuunnousu
Suomennos: Kaisa Kattelus
S&S, 2020
Sivuja 381
Luettavaksi kustantamolta

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani