Sarah Crossan: Yksi

”Tavallisuus on Graalin malja
ja ainoastaan ne joilla sitä ei ole
tajuavat sen arvon.”

Helsingin Sanomat kirjoitti taannoin jutun säeromaaneista, joissa teksti on jaettu runojen tavoin lyhyisiin säkeisiin. Artikkeli kiinnitti huomioni, sillä siinä mainittiin Sarah Crossanin teos Yksi, joka oli juuri saavuttanut kärkipaikan lukupinossani. Olin totaalisen tietämätön tästä kerrontamuodosta, muistaakseni kirja oli tarttunut mukaani kirjastosta aiheensa eli siamilaisten kaksosten takia. Kirjan kiinnostavuus kasvoi heti toiseen potenssiin.

Crossanin kirja on yli 400 sivua, mutta sen lukee yllättävän nopeasti, sillä tekstiä ei yhdelle sivulle mahdu tolkuttoman paljon. Säeromaanissa kirjailijalla on mahdollisuus ohjailla lukijaansa aivan eri tavoin kuin perinteisessä romaanissa. Tekstin muotoilut tauottavat luentaa ja dramaattisimpia kohtia on mahdollista painottaa. Välillä Crossanin kirjan ääressä tuntuu kuin lukisi runoa. Kerronta vaatii aivan toisenlaista sulavuutta kuin perinteinen tekstimassa, jonka kätköihin voi helposti piilotella paljonkin löysää.

”Tippin kaappiin on teipattu lappu:
  Miksette mene
takaisin eläintarhaan?”

Grace ja Tippi ovat siamilaiset kaksoset, joten he ovat tottuneet lapsuudestaan asti ikäviin tuijotuksiin ja henkilökohtaisuuksiin meneviin kysymyksiin. Siskoksilla on kaksi päätä sekä omat sydämet, keuhkot, munuaiset ja käsiparit. Yhteensä heillä on kaksi jalkaa ja monet sisäelimensäkin he jakavat. Vauvoina heitä ei erotettu, sillä se olisi ollut liian vaarallista.

Kun perheen rahatilanne heikkenee, ei siskoksilla ole enää mahdollista jatkaa kotikoulussa, vaan he joutuvat muiden oppilaiden keskelle. Onneksi koulusta löytyy tosiystäviä, joista Jon saa minäketoja Gracen pohtimaan vakavasti rakkauttakin. Mutta miten voi rakastua ja edetä asian suhteen, jos sisko on koko ajan mukana? Näkeekö Jon hänet yksilönä vai osana kaksipäistä Gracen ja Tippin muodostamaa ihmiskudelmaa?

Crossan ei ole kirjoittanut tirkistelyromaania, vaan tarinan keskiössä on nuorten elämä iloineen ja suruineen, johon pystyy tällainen jo aikuiseen ikään ehtinytkin samaistua. Suurempia teemoja ovat yksilöllisyys ja oman identiteetin muotoutuminen. On kiinnostavaa pohtia, mikä meistä muovaa oman persoonallisuutemme. Miksi on niin vaikea nähdä siamilaiset kaksoset yksilöinä ja miksi heitä pilkataan friikeiksi? Grace ja Tippi pelkäävät jopa, että ihmiset luokittelevat myös heidän siskonsa Lohikäärmeen kummajaiseksi, vaikka fyysisiltä ominaisuuksiltaan hän ei poikkea massasta kuten Grace ja Tippi.

Kirjan kieli on äärimmäisen kaunista ja kertomus tempaa mukaansa. Kirjan innoittaman päädyin myös tekemään muutamia verkkohakuja siamilaisista kaksosista. Järkyttävää, miten karmaisevasti joitain kaksosia on kohdeltu. Riipaisevaa on myös ajatella vanhempia, jotka joutuvat tekemään vaikeita päätöksiä lastensa terveydestä. Koska siamilaiset kaksoset kohtaavat usein terveysongelmia, saattavat vanhemmat joutua valitsemaan vaarallisten hoitotoimenpiteiden väliltä.

Toivon säeromaanien yleistyvän, sillä ne varmasti helpottavat lukemaan tottumattomien lukemista. Myös tällaiselle lukuintoilijalle tämä kerrontatapa avaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia.

”Kun siamilaiset kaksoset erotetaan
leikkaus katsotaan onnistuneeksi
jos toinen jää eloon.

Vähäksi aikaa.

Ja tämä
on minusta
kaikkein surullisinta
siinä miten
ihmisten meidät näkevät.”

 

★★★★½
Sarah Crossan: Yksi
Käännös: Kaisa Kattelus
S&S, 2018
Sivuja 440
Luettavaksi kirjastosta

Helmet-lukuhaasteen kohta 29. Kirjassa on lohikäärme