Novellit
-

Kaikki kirjat, jotka luin häämatkallamme – eli kuusi miniarviota (ja muutama matkakuva!)
Joulukuun alkupuoli oli varsin oivaa aikaa lukemisen suhteen. Suunnattiin Raulin kanssa häämatkalle, joka oltiin varattu jo…
-

Viimeinkin miellyttävä tapa lukea novelleja – Jane Austen: Uskollinen ystävänne
En ole koskaan ollut erityisesti novellien ystävä (Laura on avautunut samasta asiasta useampaan otteeseen), mutten erityisemmin…
-

Täytyykö hyvän kirjan jättää pysyvä muistijälki vai riittääkö hetken kestävä tunnelmointi?
Palaamme jälleen vanhan taisteluparini luokse. Olen tunnustanut kuinka vaikeaa minusta on kuunnella novelleja äänikirjana, mutta myös…
-

Miksi en osaa lukea novelleja?
Pohdiskelin viime vuoden puolella, miksi novellit eivät sovi äänikirjoiksi. Totesin, että koska kuuntelen äänikirjoja muiden arkiaskareiden…
-

Päivä jolloin opin, että novellit eivät sovi äänikirjoiksi – kolme miniarviota
Äänikirjoja on tullut taas kuunneltua sen verran hyvään tahtiin, että on aika koota jälleen kolmen arvion…
-

Haanpää & Riikonen (toim.): Sanasinfonia – Novelleja Sibeliuksesta
Luulen, että keneltäkään hämeenlinnalaiselta tai joskus siellä asuneelta ei voinut mennä ohi se, että vuonna 2015…