Kirjablogien luonteesta on jälleen tällä viikolla käyty sosiaalisessa mediassa kiivasta keskustelua. Tiivistettynä keskustelu liittyi siihen, millaiset motiivit ohjaavat kirjabloggaajien tekemistä ja miten niistä tulisi kertoa lukijoille. Keskustelu on lähes toisinto edellisestä vastaavasta, jota käytiin kiivaammin tämän vuoden alkupuolella ja johon mekin otimme osaa kahdella eri postauksella (lue kirjabloggaamisesta ja rahasta kertovat tekstit täältä ja täältä).
Kohu tiivistettynä
Käytännössä joidenkin keskustelijoiden kritiikki liittyi postausten jakamiseen sosiaalisessa mediassa. Mielipide tuntui olevan se, että jakamalla omaa postausta eri kanavissa bloggaajat tavoittelevat klikkauksia ja lukijoita, eivätkä tosiasiassa halua keskustella kirjoista ja lukukokemuksistaan muiden kanssa. Kärjistettynä päätelmä kuului, että kirjabloggaajat ovat klikkauksia tavoitellessaan ainoastaan kuuluisuuden ja näkyvyyden perässä, jolloin kirjat jäävät tekemisessä toissijaisiksi. Vedettiinpä jossain vaiheessa mukaan myös blogilla ansaitseminen: arvostelukappaleiden saaminen ja niistä kirjoittaminen nähtiin kustantajan markkinointina, ja joku jopa väitti, että kirjabloggaamisella pystyisi elättämään itsensä Suomessa.
Keskusteluun osallistui useita kirjabloggaajia, jotka puolustivat postaustensa jakamista sosiaalisessa mediassa. Argumentti oli usein sama: kirjabloggaamista tehdään nimenomaan rakkaudesta kirjoihin ja harrastusmielessä. Arvostelukappaleiden saaminen ei ole niin yleistä kuin miltä se saattaa lukijoiden silmään näyttää. Rahaa bloggareiden ja kustantamoiden välillä ei liiku lähes koskaan. Suomessa kukaan ei elätä itseään kirjablogillaan.
Ja näinhän se on. Itsekin tätä kirjablogia kirjoittavana voin vahvistaa sen, että blogista saadut tulot ovat pyöreä nolla. Kahden vuoden bloggaamisen aikana olen saanut neljä arvostelukappaletta, joista kaksi olen ehtinyt lukemaan. Yhdestäkään en ole vielä kirjoittanut kunnollista postausta. Yksikään kustantamo ei ole koskaan tarjonnut rahaa kirjan arvostelemisesta tai minkäänlaisesta muustakaan yhteistyöstä.
Pitää jakaa, jotta voi keskustella
Postausten jakamisesta sosiaaliseen mediaan olen muiden kirjabloggaajien kanssa samaa mieltä. Omaa bloggaamistani ajaa halu keskustella kirjoista ja lukukokemuksista muiden kanssa. En kirjoita arvioita tai muita tekstejä sen vuoksi, että haluaisin niillä mahdollisimman paljon näkyvyyttä itselleni, vaan haluan synnyttää keskustelua kirjoista, joita luen ja ilmiöistä, joita teksteissäni käsittelen. En ymmärrä asennetta, jonka mukaan kirjablogia pitäisi kirjoittaa niin, että julkaisee postauksen ja sen jälkeen odottaa, että joku maagisesti eksyy blogiin, lukee tekstin ja kommentoi sitä. Ei. Omalla aktiivisuudella on merkitystä. Miksi kukaan ikinä lukisi tekstejäni, jos en itse pidä niistä meteliä, jaa nitä sosiaalisessa mediassa ja aloita keskusteluja?
Jos julkaisemastaan tekstistä haluaa keskustella muiden kanssa, on se saatettava muiden ihmisten tietoon. Silloin teksti täytyy jakaa sosiaalisessa mediassa, jotta keskustelua pääsee syntymään.
Kirjablogeihin liittyvässä laajemmassa keskustelussa minua henkilökohtaisesti vaivaa pinnan alta löytyvä asenne, joka asettaa kirjablogit jollakin tapaa muiden blogien yläpuolelle. Kirjoihin ja niistä bloggaamiseen liittyy vahvasti ajatus harrastamisesta ja kaupallisuuden torjumisesta. Kirjat nähdään tietyllä tapaa pyhinä siinä mielessä, että niistä nauttimiseen ei saa sekoittaa rahaa tai kaupallisia etuja. Kirjabloggaaminen on siis genrenä erillinen (ja ehkä jollakin tapaa parempi ja puhtaampi) kuin esimerkiksi lifestyle-blogin pitäminen (jolla voi aikuisten oikeasti tässä maassa tehdä rahaa ja harvoissa tapauksissa elättää itsensä). Rahasta tai materiasta kieltäytyminen nähdään jalona tekona ja niiden tavoitteleminen taas paheksuttavana.
Tuntuu, että toistan itseäni, mutta sanon tämän jälleen kerran: kirjabloggaamisestakin pitäisi voida ansaita rahaa. Kaupallisuus ei ole kirjabloggaamisessa perisynti, jos sen tekee eettisesti ja oman blogin arvoja noudattaen. Kaupallisuus ei ole pahasta, jos se antaa lisäarvoa blogin lukijalle.
Mutta miksi?
Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, mistä kaupallisuutta kammoava asenne kumpuaa. Lifestylen puolella kaupallistukset ovat jo niin arkipäivää, että tuntuu hassulta, että kirjablogeissa sitä edelleen paheksutaan niin paljon. Laura heitti jo tammikuussa ensimmäisten raha-postaustemme aikaan ilmoille ajatuksen, että kenties asenne johtuu siitä, että kirjojen nähdään jollakin tapaa olevan taidetta, ja taiteeseen tai luovaan työhön ei saisi sekoittaa rahaa. Mitä pidemmälle tätä ajatusta kehittelin, sitä järkevämmältä se alkoi kuulostaa. Perinteisesti ajateltunahan kirja ei ole taidetta itsessään. Fyysistä kirjaa pidetään harvoin taideteoksena, mutta sen sisältä löytyvä tarina voi hyvinkin olla taideteoksen asemassa. Tarina on kirjailijan luoma taideteos ja sellaisenaan koskematon. Kirja eroaa taideteoksena esimerkiksi maalauksesta kuitenkin oleellisella tavalla: sitä ei voi kuluttaa pienessä hetkessä, vaikkapa yhdellä vilkaisulla, kuten kuvan voi. Kirjaan pitää keskittyä, sen kuluttamiseen menee aikaa ja usein se synnyttää lukijassaan tunnereaktion. Tunnereaktion kautta lukija muodostaa kirjaan siteen, joka on todennäköisesti huomattavasti vahvempi kuin juurikin vaikka maalaukseen muutaman sekunnin aikana muodostuva tunneside.
Ja näin on menetelty jo vuosisatojen ajan. Kirjat on nostettu jalustalle kokemuksien jakajina ja tunteiden luojina. Ei siis ole ihmekään, että kirjoihin ja rahaan liittyvät ideat kohtaavat vastustusta. Tämä näkyy jopa kirjojen markkinoinnissa tänä päivänä: nykyisin kirjailija markkinoi kirjaansa omalla persoonallaan ja usein kirjailija on teosta enemmän esillä. Tätä kritisoidaan ihan jatkuvasti: miksi media antaa tilaa kirjailijalle kirjan sijaan? Kun kirja jää taka-alalle, lukemiseen ja kirjoihin intohimoisesti suhtautuva yleisö nousee takajaloilleen ja vaatii muutosta. Sama tapahtumien kulku pätee kirjablogien kaupallistamiseen: jos bloggaajan motiivi näyttää olevan mikä tahansa muu kuin kirjallisuuden perkaaminen, on hän luisunut pimeälle puolelle.
Tiivistettynä väitän siis, että kirjoihin liittyvät tunnereaktiot ja kaupallisen kulttuurin puuttuminen suomalaisista kirjablogeista estävät juurikin kaupallisuuden saapumisen suomalaisiin kirjablogeihin.
Omista motiiveistani – ja bibobookista
Näin lopuksi tuntuu siltä, että täytyy hieman selvittää henkilökohtaisia motiivejani. Tämän postauksen tarkoituksena ei ole väittää, että suomalaisten kirjablogien pitäisi kaupallistua ja että kaikkien pitäisi heti alkaa tekemään sitä. Ei, ei ollenkaan. Yritän tässä sanoa, että jos joku haluaa yrittää kaupallistaa oman bloginsa, se pitäisi saada tehdä ja sitä pitäisi voida yrittää rauhassa.
Lisäksi minusta on tärkeää korostaa sitä, että vaikka sosiaalisessa mediassa sitkeästi jaksetaan pyörittää tarinaa siitä, miten kirjabloggaajat tekevät blogeillaan rahaa ja kaikki julkaistavat arviot ovat täysin korruptoituneita (koska bloggaaja on sattunut saamaan arvostelukappaleen), tämä ei ole totta. Emme saa Lauran kanssa blogistamme minkäänlaisia tuloja, vaan kirjoitamme Bibbidi Bobbidi Bookia lukemisen ja kirjoittamisen, sekä laajemmin kulttuurin kommentoimisen ilosta. Olemme listanneet blogista meille aiheutuvia kuluja täällä, jos bloggaamisen raha-asiat kiinnostavat enemmän. Lisäksi suosittelen lukemaan Karo Hämäläisen Suomen Kuvalehden blogista löytyvän kirjoituksen Kehuja rahaa vastaan – kuka maksaa kirjabloggareille?
Nyt aion häpeilemättömästi jakaa tämän tekstin somessa, sillä minua kiinnostaa, mitä kanssabloggaajat ja kirjablogien lukijat ajattelevat tekstissä esittämistäni väittämistä ja koko tästä ilmiöstä ylipäätään. Klikkaa itsesi kommenttiboksiin tai tuu vetäisemään hihasta Instagramissa tai Twitterissä, niin jutellaan lisää!
Bibbidi Bobbidi Book 
Jätä kommentti