Nämä ovat Bibobookin vuoden 2018 luetuimmat postaukset

Vuosi alkaa lähestyä loppuaan, joten on aika vetää hetkeksi verho syrjään blogin tilastojen edestä. Nautin itse suuresti erilaisten blogien kuukausi- ja vuosiraporttien lukemisesta ja numeroiden stalkkaamisesta, joten ajattelin tänä vuonna tarjota myös teille lukijoille tätä samaa nautintoa meidän blogin luetuimpien postausten muodossa. Iso osa listalla olevista postauksista on kirjoitettu tänä vuonna, mutta siellä on myös aiemmin julkaistuja tekstejä joukossa, jotka jaksavat kiinnostaa, vaikka aikaa kuluisikin. Hypätään sen pidemmittä puheitta listan pariin ja analysoidaan sen jälkeen, miksi juuri nämä postaukset nousivat vuoden luetuimmiksi.

Processed with VSCO with hb2 preset

Bibbidi Bobbidi Bookin vuoden 2018 kymmenen luetuinta postausta ovat:

  1. Self help -kirjat, jotka ovat oikeasti muuttaneet elämääni (ja 5 kirjaa, jotka haluaisin lukea seuraavaksi)
  2. Viisi asiaa, joista tunnistaa hyvän äänikirjan lukijan
  3. Vieraskynä: Valloittava ja hurmaava bookstagram
  4. Kirjabloggaamisen näkymättömät kulut – näin paljon blogin pitäminen oikeasti maksaa
  5. Neljä kuukautta avajaisiin! – Tältä näyttää keskustakirjasto Oodi
  6. Äänikirjat nousivat vuoden hitiksi – luin 38 ja kuuntelin 31 kirjaa vuonna 2017
  7. John Green: Kilpikonnan kuorella
  8. Luin teinisuosikkini Twilightin uudestaan ja voi pojat, se oli silmiä avaava kokemus
  9. Kirjat ja raha saavat ihmiset suuttumaan, mutta miksi? – Kyse on ehkä tunteista
  10. Mikä ihmeen nuorten aikuisten kirjallisuus? Aloittelijan opas YA-fiktioon

Selvittääkseni listan ensimmäisenä postauksena keikkuvan self help -tekstin suosion syitä, tein kaksi erilaista toimenpidettä. Tein ensin Google-haun sanoilla ”hyviä self help kirjoja”, joka on kaikkein todennäköisin hakulause, jolla kyseiseen postaukseen päädytään. Haku tuo esille tuloslistauksen, jossa ensimmäisenä keikkuu linkki naistenlehden self help -oppaita testaavaan artikkeliin ja toisena tuloksena on kirjoittamani postaus. Postaus menestyy siis hakukoneissa varsin hyvin. Hakukoneiden tuloslistauksiin vaikuttaa se, kuinka monta linkkiä kyseiseen postaukseen internetissä osoittaa. Seuraavaksi tein niin sanotun backlink-haun postauksen osoitteelle eli selvitin juurikin sen, että kuinka monta ulkopuolista linkkiä postaukseen on. Ahrefs-sivuston haun mukaan self help -postaukseen osoittaa yhteensä 224 linkkiä, millä tosiaan pääsee Googlen hakutuloksissa sijalle kaksi. Sivuston ilmaisversio myös listaa sen, mistä liikennettä tulee ja listauksesta voi päätellä, että postaukseen on saavuttu aikalailla muista kirjablogeista. Postaukseen ei kuitenkaan linkata suoraan, vaan siiihen on saavuttu muita aiheita käsittelevien bloggauksien kautta. Loogisesti voisi siis ajatella, että varsin moni kirjabloggaaja on lisännyt linkin meidän blogiin oman bloginsa sivupalkkiin ja heidän lukijansa löytävät sitä kautta meille.

bibobook_backlinkcheckselfhelp
Backlink-haku postaukselle ”Self help -kirjat, jotka ovat oikeasti muuttaneet elämääni (ja 5 kirjaa, jotka haluaisin lukea seuraavaksi”.

Muita syitä postauksen suosioon voivat tietenkin olla self help -kirjallisuuden suosion nouseminen viime aikoina ja yksinkertaisesti se, että ihmiset etsivät aktiivisemmin genreen kuuluvaa luettavaa. Myös otsikoinnilla, hakukoneoptimoinnilla, sosiaalisen median jaoilla ja niissä herätetyillä keskusteluilla voi olla osansa johtopaikan saavuttamisessa. Merkittävää postauksen kohdalla on myös se, että sitä luetaan varsin tasaisella tahdilla ja viikkoja, jolloin postausta ei ole luettu kertaakaan, on varsin vähän. Suosio on saanut minut pohtimaan, että kenties tekstistä pitäisi kirjoittaa päivitetty versio…

Hypätäänpä sitten muihin listalla näkyviin trendeihin. Äänikirjoihin kohdistuva kiinnostus on ollut vuoden aikana mahdoton. Siitä kertoo yksinkertaisesti jo se, että kymmenen joukossa on kaksi äänikirjoihin keskittyvää postausta. Äänikirjan lukijan ominaisuuksia pohtiva postaus kiinnostaa jatkuvasti ja siihen on WordPressin hakusanatietojen mukaan päädytty usein googlaamalla ”miten äänikirjan lukijaksi pääsee”. Lisäksi listalla kuudentena on Lauran vuosi sitten julkaisema koonti vuoden luetuista ja kuunnelluista kirjoista, joissa äänikirjat dominoivat. Myös Lauran tämän vuoden koonti Helmet-lukuhaasteen suorittamisesta äänikirjoilla ampaisi jo julkaisupäivänään hyville luvuille, vaikkei tälle listalle yltänytkään. Otamme siis vinkistä vaarin ja jatkamme äänikirjojen käsittelyä blogissa!

Itse kirjojen ohella viime vuoden aikana erityisen paljon klikkauksia saivat ajankohtaisiin, kirjamaailman ilmiöihin liittyvät postaukset. Kirjabloggaamisesta ja rahasta keskusteltiin bloggaajien keskuudessa ja laajemminkin sosiaalisessa mediassa muutamaan otteeseen vuoden aikana. Jaoimme omia näkemyksiämme blogissa ainakin kolmessa eri postauksessa, joista kaksi ylsi luetuimpien listalle. Maaliskuussa julkaistua bloggaamisen kuluja erittelevää postausta luettiin erityisen paljon, kiitos Kirsin Kirjanurkan vastineen ja sen kommenttiboksissa virinneen aktiivisen keskustelun. Heinäkuussa kirjabloggaamista ja rahaa puitiin markkinoinnin, mainostamisen, arvostelukappaleiden ja ylipäätään kaupallisuuden näkökulmasta. Aiheen ympärillä käytiin monia mielenkiintoisia keskusteluja. Lämmin kiitos siis kaikille, jotka jättivät kommentin blogissa tai muualla somessa!

Rahan lisäksi ajankohtaisaiheissa puhuttivat bookstagram ja tietenkin Oodi. Bookstagram pääsi tänä vuonna aivan uudella tavalla suuren yleisön tietoon, kun muutamat perinteisen median välineet huomasivat ilmiön ja päättivät kirjoittaa siitä. Juttuja ilmestyi ainakin Kotiliedessä, Turun Sanomissa ja Etelä-Saimaassa. Tarinannuppuja-bookstagramin takana häärivän Ullan kirjoittama vieraspostaus bookstagramista on listan kolmantena kuitenkin myös siitä syystä, että se on ensimmäinen hakutulos, kun joku sattuu kirjoittamaan Googleen ”mikä on bookstagram”. Uuden keskustakirjasto Oodin suhteen sen sijaan blogissamme ovat toimineet erityisen hyvin Lauran kuvaamat ihanat esittelyvideot. Laura vieraili Oodin työmaalla neljä kuukautta ennen avajaisia ja tuon videon sisältävä postaus on tällä listalla viidentenä. Päivää ennen Oodin aukeamista tehty joulukalenterivideo oli sen sijaan 12 Days of Bibobooxmas -joulukalenterimme ehdottomasti eniten katselukertoja kerännyt video.

bookstagram
Google-haku sanoilla ”mikä on bookstagram” tuo ensimmäiseksi hakutulokseksi Bibbidi Bobbidi Bookin.

Listauksen kummajainen on  Lauran jo vuoden 2017 marraskuussa kirjoittama arvio John Greenin Kilpikonnan kuorella -teoksesta. Kymmenen kärkeen ei siis tosiaankaan ole mahtunut kuin yksi puhdas kirja-arvio ja tässäkin tapauksessa sen menestyksen voi todennäköisesti jäljittää hyvään hakukoneoptimointiin, sillä postaus nousee Googlessa varsin korkealle ottaen huomioon, että kirja on arvioitu varmasti sadoissa kirjablogeissa. Myös julkaisuajankohta on osunut kohdilleen (ja varmaan jokin kosminen tähtien asento tai jotakin. Pohdittiin Lauran kanssa aikuisten oikeasti pitkään syksyllä sitä, että miksi juuri tämä arvio menestyy, mutta eipä näille aina löydy suoraa syytä.). Lisäksi kympin joukossa ovat kirjoittamani tekstit Houkutuksesta sekä YA-kirjallisuudesta. Houkutus-postauksessa uskoisin näkökulman kiinnostaneen ja YA-kirjallisuuden kohdalla ollaan nähty kiinnostuksen nousua pitkin vuotta.

Tähän loppuun voitaisiin luoda vielä pikainen silmäys blogin kaikkien aikojen luetuimpiin postauksiin. Bibbidi Bobbidi Book on perustettu lokakuussa 2016 eli olemme ehtineet blogata nyt hieman yli kaksi vuotta. Kaikkien aikojen luetuimpien TOP3-listaus on seuraavanlainen:

  1. Vieraskynä: Valloittava ja hurmaava bookstagram
  2. Self help -kirjat, jotka ovat oikeasti muuttaneet elämääni (ja 5 kirjaa, jotka haluaisin lukea seuraavaksi)
  3. Viisi asiaa, joista tunnistaa hyvän äänikirjan lukijan

Kolmen kärki on siis lähes samanlainen kuin vuoden luetuissakin. Kahden ensimmäisen postauksen järjestys saattaa vaihtua piankin, sillä tätä kirjoittaessani (26.12.) näiden kahden tekstin välillä on vain kolmen klikkauksen ero luvuissa. Äänikirjojen lukijoita ruotiva teksti on noin sata klikkausta kahta ensimmäistä perässä.

Päätteeksi vielä yksi disclaimer: Luetuimpien postausten lista muodostuu siitä, kuinka paljon mihinkin postaukseen on klikattu suoraan. Lista ei siis ota huomioon sitä, että suurin osa blogimme lukijoista päätyy lukemaan postauksia suoraan etusivun kautta, jolloin käynti rekisteröityy vain osoitteelle bibobook.fi, eikä millekään yksittäiselle postaukselle. Ylivoimaisesti klikatuin sivu blogissamme onkin edelleen etusivu ja bookstagram- ja self help -postausten jälkeen eniten klikataan About-välilehteä.

Siinäpä oli Bibbidi Bobbidi Bookin vuoden 2018 luetuimmat postaukset. Herättääkö se sinussa jonkinlaisia ajatuksia kirjablogeihin tai laajemmin kirjamaailmaan liittyen? Jutellaan kommenteissa sekä somessa! Tuu nykäsemään hihasta vaikka Instagramissa tai Twitterissä.

allekirjoitusminna

One thought on “Nämä ovat Bibobookin vuoden 2018 luetuimmat postaukset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s