
Minna: Lokakuu oli minulle ennätyksellisen huono lukemiskuukausi. Sain luettua loppuun vain kaksi kokonaista kirjaa, tosin molemmat olivat kohtuullisen pitkiä, reilusti yli 600-sivuisia teoksia. Lukemisen vähyyttä selittää se, että olen töiden puitteissa lukenut useamman tieteellisen teoksen sekä ison kasan tieteellisiä artikkeleita, joita en blogin puitteissa kuitenkaan laske näihin kuukauden luettuihin. Ne kaksi viihteellistä kirjaa, jotka sain luettua tässä kuussa, ovat Sarah J Maasin Queen of Shadows ja Empire of Storms. Päätin kesällä siis alkaa lukea Throne of Glassia uudestaan alusta, jotta sarjan tapahtumat ovat tuoreessa muistissa viimeisen osan ilmestyessä. Sarjan seitsemäs osa, Kingdom of Ash, on jo tullut ulos, mutta mulla on vielä Tower of Dawn luettavana ennen päätösosan pariin hyppäämistä. Siinä on myös marraskuun tavoite eli lukea ToG loppuun.
Tavoitteen saavuttamiselle ja lukemiselle muutenkin on marraskuussa hyvin aikaan, sillä pidän kuukauden tauon blogin kirjoittamisesta. Kirjoitin jo aiemmin ärtyneistä peukaloistani ja nyt tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että kaikenlaista ylimääräistä tietokoneen käyttöä täytyy välttää, että käsien hermot pääsevät palautumaan. Laura pitää siis marraskuun ajan huolta Bibobookista ja tavataan me seuraavan kerran kuun lopulla!
Lokakuussa luin…
Sarah J Maas: Queen of Shadows
Sarah J Maas: Empire of Storms
Yhteensä kaksi kirjaa, joissa 1341 sivua
Laura: Olen tänä vuonna rikkonut ihan huolella lukuennätyksiäni, eikä tämä kuukausi suinkaan ole poikkeus! Ehdin lukea 18 kirjaa, ja vaikka mukaan mahtui sekä sarjakuvia että lastenkirjoja, kertyi luettuja sivuja yhteensä lähes 4000! Kiivaimpana polttoaineena lukemiselle toimi ehdottomasti viikon syysloma, sekä sen loppupuolella iskenyt flunssa. Vaikka tauti on taltutettu, on lokakuun pimeys ajanut minut monena päivänä suoraan töiden jälkeen omaan sänkyyn ihanaan kirjojen ja päiväunien kierteeseen. Kyllä sitä siis ehtii lukea, kun paljoa muuta ei tee.
Kuukauden parhaita kirjoja olivat Rouva C., Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu ja Näpit irti!, mutta suurin osa muistakin lukemistani kirjoista oli erinomaisia valintoja. Voitte esimerkiksi uskoa, että ärsyyntymisestäni huolimatta koukutuin taas huolella Valinta-sarjan kolmanteen osaan, jonka nimi on Ainoa.
Marraskuussa tahtoisin saada suoritettua Helmet-lukuhaasteen viimeiset kohdat (sekä lukien että kuunnellen) ja yritän vielä tarttua ainakin pariin sarjakuvaan ennen Sarjakuvahaasteen päättymistä kuun lopulla. Lukujono paisuu myös töiden kautta, sillä kokoamme loppuvuoden aikana useammatkin kirjasivut, joille olen kirjoittamassa arvioita. Lukemisesta ei siis todellakaan ole pulaa eikä puutetta.
Lokakuussa luin…
Elina Tuomi: Itsenäisiä naisia – 70 suomalaista esikuvaa
Leena Lehtolainen: Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia
Leena Virtanen & Sanna Pellicioni: Minna! – Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot
Sinikka & Tiina Nopola: Siskossyndrooma – 60-luku kasvatti meidät
Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Kiera Cass: Ainoa
Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani
Jill Santopolo: Valo jonka kadotimme
Jennifer Mathieu: Näpit irti!
Denis-Pierre Filippi: Mikki ja hukkunut meri
Sanna Hukkanen: Juuri
Yoko Tanaka: Mestarietsivä Peppunen
Sarh Andersen: Herding Cats
Katariina Vuori: Erään tapon tarina
Ina Majaniemi: Huone yhdelle – Pieni matkakertomus
Juha-Pekka Koskinen: Matilda pelastaa maailman
Alice Kuipers: Terveisin äiti
Minna Rytisalo: Rouva C.
Yhteensä 18 kirjaa, joissa 3667 sivua
Lokakuussa kuuntelin…
Jojo Moyes: Ne jotka ymmärtävät kauneutta
Tomi Kontio jne: Kuka Harry Potter?
Antto Terras: Esko, stripparin tarina
Sinikka & Tiina Nopola: Sisossyndrooma – 60-luku kasvatti meidät
Jere Nurminen: Kiira – Ehjäksi särkynyt
Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli
Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen
Yhteensä 7 kirjaa, jotka kestivät noin 54 tuntia
Blogissa lokakuu oli tähän mennessä vuoden toiseksi vilkkain kuukausi heti heinäkuun jälkeen. Helsingin kirjamessujen lippuarvonta houkutteli niin lukijoita kuin kommenttejakin, kuukauden selvästi luetuin arvio oli puolestaan Minnan Julia Thurén: Kaikki rahasta – Näin säästin kymppitonnin vuodessa. Myös Koko päivä young adultia – tunnelmat Hel-YA! -festivaalilta ja Lauran arvio Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu keräsivät lukijoita. Vanhoista postauksista tilastojen kärkeen nousivat jälleen hyvän äänikirjojen lukijan omaisuudet sekä videokierros Helsingissä pian avattavaan keskustakirjasto Oodiin.
Marraskuussa valmistaudumme jo erityiskivaan joulukuuhun, mutta emme jätä toki blogia heitteille. Paljon kaikkea kiinnostavaa on tiedossa. Koska Youtube-tilimme on viime aikoina aktivoitunut, on Lauran tavoitteena julkaista marraskuun aikana vähintään yksi video viikossa! Olethan jo käynyt tilaamassa kanavamme? Blogiarvioissa sukellamme puolestaan tosisatukirjojen maailmaan, sillä Laura on lukenut niitä ihan urakalla.
Ps. Laura teki ensimmäistä kertaa koosteen kuukauden luetuista kirjoista videolle!