Teatterissa: Masennuskomedia

Varmasti jokainen työelämässä oleva tuntee ne konsultit, jotka puhkuvat joka suuntaan hirveällä vauhdilla. He suoltavat suustaan lauseita, joiden englanninkieliset sanat yrittävät peittää kaiken sisällöllisen tyhjyyden. Ja vaikka et olisi työelämässä, tunnet varmasti ihmistyypin. Harmaa jakku tai mitäänsanomaton puku ja tekopirteä hymy kasvoilla. Ja sitten kaikkia vituttaa.

38556049926_09b195d0e5_o

Kansallisteatterissa tällä viikolla ensi-iltaan tullut Masennuskomedia tekee pilaa juuri näistä työelämän olioista, jotka ainakin omasta mielestään pitävät pyörät pyörimässä. Eeva Ahonen (Pirjo Luoma-aho) joutuu jättämään työnsä suuren metalliyhtiön johtajana romahdettuaan henkisesti asiakkaiden edessä. Mittarissa viisikymmentä vuotta ja burn out – ei mikään helpoin lähtökohta palata työelämän huippupaikoille. Eeva joutuukin mielenterveyskuntoutujien työkeskukseen. Kaikkien yllätykseksi epämieluisa komennus alkaa nostattaa Eevan kierroksia, ja hän alkaa kehittää keskuksen tuottavuusastetta. Ehkäpä mielipuoliset pehmopuput voisivat tarjota ponnahduslaudan sekä työkeskukselle että Eevalle itselleenkin.

Masennuskomedia on kevyt hupailu, jonka aikana saa purkaa myös työelämän vaatimusten tuottamaa stressiä. Parituntisen aikana voi tehdä matkan itseensä ja elämän todella tärkeisiin arvoihin. Ja jotain muuta konsulttihaahuilua. Tai sitten voi ihan vaan ottaa vähän rennomman asennon mukavissa tuoleissa ja antaa tunnelman viedä.

Näytelmässä on kohtauksia, jotka tempaisevat koko yleisön iloiseen naurunremakkaan, mutta myös vitsejä, jotka taisivat olla hauskoja vain takanani istuneen, aivan liian korostetusti nauraneen naisen mielestä. Näyttelijät kahlaavat niin syvällä stereotypioissa, että ne kannattaa sivuuttaa ihan kokonaan. Käsikirjoituksessa on myös muutamia sellaisia yksinkertaistuksia ja latteuksia, joita odottaisi näkevänsä ennemmin lukiolaisten ilmaisutaidon esityksessä kuin Kansallisteatterin lavalla. Liikaa nämä kömmähdykset eivät kuitenkaan tunnelmaa laske.

Luoma-aho esittää roolinsa tunteikkaasti, Eevan poikaa näyttelevä Arttu Kapulainen puolestaan liitää lavalla hoverboardilla kadehdittavan ketterästi. Pietu Wikströmille langenneessa ties kuinka monen ällän ylioppilaan roolissa on omat vahvuutensa, mutta enemmän kuitenkin vaivaannuttavuutta. Tuomas Uusitalo ihastuttaa muun muassa lauluäänellään, kun taas Antti Pääkkösen puheääntäkin kuuntelisi mieluusti tuntikaupalla. Jälkimmäinen mieltymys saattaa juontaa juurensa lapsuuteen kaipaavaan nostalgiaan ja elokuvadubbauksiin.

Erityiskiitokset on annettava jälleen kerran lavastukselle, josta vastaa Katri Rentto. En ymmärrä mitä ne siellä Kansallisteatterin pienen näyttämön kulisseissa tekevät, mutta jälleen kerran lavalle on luotu niin pöyristyttävän upea miljöö, että ei voi kuin ihailla. Pahvilaatikot ja niiden muotokieltä imitoivat seinäelementit tuntuvat symbolisesti kaatuvan hahmojen päälle samaan tahtiin päänsisäisen sekasorron kanssa. Ompelukoneiden rytmikäs surina ja kymmenet pehmopuput tuovat lavalle sellaista runsautta, jota myös tällainen yleensä varsin minimalistisen lavastuksen ystävä rakastaa.

allekirjoituslaura

Masennuskomedia
Kansallisteatteri
Alkuperäisidea ja ohjaus: Mari Rantasila
Käsikirjoitus: Kirsikka Saari ja Jenni Toivoniemi
Lavastus: Katri Rentto
Rooleissa: Arttu Kapulainen, Maria Kuusiluoma, Pirjo Luoma-aho, Antti Pääkkönen, Paula Siimes, Tuomas Uusitalo ja Pietu Wikström
Esityksiä toukokuulle asti.
★★★½

Kuvat © Mitro Härkönen / Kansallisteatteri

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s